Luonnon "rauhaa"

Olen asunut Turun keskustan laitamilla, ripulinruskean Aurajoen rannalla jo reilut 16 vuotta. Välillä on osoite vaihtunut, mutta asuinalue pysynyt koko ajan samana. Enkä varmaan enää osaisi muualla edes asua.

Vaikka nykyinen kotikatuni onkin suhteellisen rauhallinen, se huono puoli tuossa sijainnissa on, että kaikki mahdollinen kaupungin häly kuuluu parvekkeelleni. Jos läheisessä jokilaivassa on joku pumppu esiintymässä, kuulen musiikin erittäin hyvin lähtemättä kotoani tasan mihinkään. Välillä saa kuunnella piipaa-autojen ulvomista, välillä taas naapurien tappelemista. Ja kaikki tämä kuuluu kerrostaloasumiseen kaupungissa. Tällaista se nyt vain on.

Mökkiranta auringonlaskussa.

Joskus sitä ajattelee, että maaseudulla elämä on niin paljon rauhallisempaa. Ei ole piipaa-autojen ulvontaa, ei ole jokilaivoja eikä niiden terasseilla esiintyviä pumppuja, ei ole tappelevia naapureita (ainakaan kovin lähellä) eikä kaupungin asfalttipölyä. On vain luonnon rauha ja hiljaisuus.

Tämä luonnon rauha ja hiljaisuus mielessäni siintäen pakkasin koirani ja kamppeeni. Päätin, että tämä kesänä vietän mahdollisimman paljon aikaa mökillä nauttien hiljaisuudesta, luonnon rauhasta ja yksinäisyydestä. Äärimmäisen vilkkaan ja rankan koronakevään jälkeen tuo rauha ja hiljaisuus kuulostivat musiikilta korvilleni. En välittänyt siitä, että Paraisten saaristo on punkkien saartama ja todennäköisesti saisin vähintään borrelioosin, ellen peräti kaksi. Kunhan vain pääsisin nauttimaan luonnon rauhasta ja olemaan hiljaisuuden keskellä.

Heti ensimmäisenä bongasin alamökin vieressä olevassa pihapuussa käpytikan pesän. Eipä siinä, eläinvauvat ovat parhautta tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa, kun olet kuunnellut monta tuntia niiden böördikersojen kiekumista ja tajuat, etteivät ne hiljene siellä kolossaan hetkeksikään, alkaa pikkuhiljaa todellisuus hahmottua: ei se elämä luonnon keskellä ole todellakaan mitään hiljaista! Se on ihan kaikkea muuta.

Mökkielämää parhaimmillaan? Jos vain saisi lukurauhan!

Ensimmäisenä yönä siis nukahdin käpytikkavauvojen suloiseen nälkälauluun.

Seuraavana aamuna olin valmis kaivamaan ilmapyssyn mistä tahansa kolosta ihan vain siksi, että saisin edes hetken hiljaisuutta. Sitähän minä tältä saarelta olin alun perin tullut hakemaan! Ja nyt nuo saakelin nälkäänsä kirkuvat kakarat olivat hyvää vauhtia pilaamassa minun lomafiilistäni.

Eivätkä käpytikkakersat todellakaan olleet ainoita, jotka päättivät ihastuttaa minua sulosävelillään. Tuntui siltä, että kaikki linnut malliin ja merkkiin katsomatta olivat tulleet täysin hulluiksi. Lintujen välisiä kiistoja oli lähestulkoon koko ajan ja mökin pihalla käytiin paljon pahempia ja huomattavasti äänekkäämpiä tappeluita kuin mitä kerrostalonaapureiden asunnossa on ikinä käyty. Öisin, kun pahimmat kiistat olivat rauhoittuneet, kukkui käki koko hemmetin ajan eikä antanut pahaakaan rauhaa.

Joutsenia olisi meidänkin rannassa sähisemässä, ellei olisi vahtikoiraa.

Illan viiletessä hyttyset tietenkin tulivat inisemään korvan juureen haluten maistaa vertani. No, ei muuta kuin Thermacell päälle. Eli kun vietät illan siinä Thermacellin höyryissä, on olo kuin olisit sittenkin kaupungissa pakokaasuja haistelemassa.

Kärpästen surinaa oli myös mukava kuunnella sekä päivin että öin. Aina niitä saatanan siivekkäitä pirulaisia löytää jostain kolosta mökkiin sisään ja sitten ne pitävät sinut hereillä koko yön.

Eikä pidä unohtaa sitä luontokappaleista hiljaisinta, eli suomenlapinkoiraa, jolla on isot pallit ja vielä isompi ego. Hänet kun on jalostettu vahtikoiraksi, niin sitähän hän sitten tekee. Pihalle tulee pörriäinen: se haukutaan hemmettiin. Kaukana merellä näkyy joutsen: sitä haukutaan ihan varmuuden vuoksi, ettei se vain kuvittelisi itsestään liikoja ja nousisi rantaan. Yhtä haukkumista koko loma!

Kauno, suuripallinen suomenlapinkoira, pitämässä vahtia mökkirannassa.

En tiedä, kenen keksintöä se on alun perin ollut, että luonnossa muka olisi hiljaista ja rauhallista. Täällä meidän mökillä ei ainakaan ole! Meidän pihassa on pahempi meteli kuin kaupungin keskustakerrostalossa konsanaan ja kaiken sen metelin tuottaa juurikin se luonto. Eli luonnossako muka mieli lepää kaikessa siinä hiljaisuudessa? Paskan marjat!

Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että Tuska-festareillakin on huomattavasti vähemmän meteliä kuin mitä täällä meidän pihalla on tähän mennessä ollut. Ehkä pitäisi vain viettää koko kesä kaupungissa, niellen asfalttipölyä. Saisi sentään olla rauhassa kaikelta luonnon meteliltä.

Hämähäkeistä ei sentään lähde meteliä...

Hevarittaren kämppäblogi: Värien ja koirankarvojen sinfoniaa

Oma koti kullan kallis. Ja näin se on myös Mäkisille. Tervetuloa blogisarjamme toiseen osaan, missä esittelemme todellisen elämän kotia, suoraan Aurajoen rannalta!

Satun kodikas opiskelunurkkaus on mukavan divaanisohvan päällä.

Ensimmäisenä on vuorossa koko kodin sydän, olohuone. Olohuoneessa yhdistyvät iloiset värit ja kauniit kuosit. Kaiken tämän peittää alleen pehmeä lapinkoiran karva, mikä antaa kotoisan säväyksen olohuoneen harmoniaan.

Ikkunoita koristavat Vallilan tummanlilat kelohonkaverhot. Olohuoneen suuri lattiamatto oli alkuaan samaa värimaailmaa, mutta nyt sen väriksi on vaihtunut lapinkoiranruskea. Isolla Kodin Ykkösestä hankitulla divaanisohvalla on Satun oma opiskelupiste. Sohvan divaaniosan koristavat paksut kirja- ja muistiinpanopinot. Lukulamppu tuo valoa ja eloa sohvan tummuuteen. Pehmoinen pöllöviltti lämmittää talven pimeinä iltoina opiskelevaa Satua.

Nojatuoleille on löydetty monipuolista käyttöä.

Olohuoneen kaksi nojatuolia seisovat ylväinä sohvan vierustassa. Toinen nojatuoleista toimii Satun vaatetelineenä. Nojatuolille on kätevä kerätä vaatteita, mitä voi vielä käyttää yhden kerran. Siitä ne löytää helpommin ja nopeammin kuin sekaisesta vaatekaapista.

Nojatuolin takana kohoaa ylväs kirjahyllyrykelmä. Satu rakastaa kirjoja, ja sen kyllä huomaa. Olohuoneen pitkällä seinällä on toinen kirjahylly, täynnä upeita kirjoja. Kaikki kodin kirjahyllyt ovat Ikean taattua laatua ja Satun omin pikkukäsin kokoamat. 

Satun rakkaus kirjoihin näkyy asunnossa.

Virkistävänä yksityiskohtana olohuoneessa on pyykkiteline tuomassa puhtaiden pyykkien raikasta tuoksua kodin sydämeen.

Eteisen kuosit sopivat yhteen olohuoneen kanssa.

Eteisen värit ja kuosit sointuvat kauniisti olohuoneen kanssa yhteen. Kaunis lila sävy seinillä on sisustussuunnittelijan suunnittelema ja Satun itse maalaama. Eteisen lattian peittävät myös Vallilan tummanlilat kelohonkakuviot. Sama kaunis kuosi tuo jatkuvuutta asuntoon.

Pienuudestaan huolimatta eteinen toimii erinomaisena säilytystilana tavaroille. Eteisen nurkassa olevan Ikean harmaan lipaston päälle on kätevä kerätä tavaraa, samoin Ikeasta ostetut puulaatikot odottavat hetkeä, jolloin Satu saisi vietyä ne töihin maalattaviksi.

Lisää säilytystilaa on löydetty lipaston päältä.

Kylpyhuoneen ovessa roikkuvat pyyheliinat ovat eteisen väripilkku, ja tuovat kodikkuutta kapeaan tilaan.

Teini on itse saanut valita huoneensa värit ja kuosit.

Teinin huoneen on suunnitellut teini itse. Kirkkaan vihreät seinät symboloivat luontoa ja kesäistä kukkaketoa. Seinässä oleva syvennös on maalattu liitutaulumaalilla. Kirjahylly, työpöytä, tuoli ja vaatekaappi ovat Ikeasta, sänky kaikkine lisävarusteineen on Kodin ykkösestä ja lahjakkaan nuoren naisen soittimet on hankittu musiikkiliikkeistä ympäri maailmaa.

Myös teinin huoneen verhot ovat Vallilan kuosia. Ne ovat Lauri Tähkän suunnittelemat Lintukoto-verhot. Satua hävetti verhojen osto niin paljon, että hänen oli pakko tilata ne verkkokaupasta. Ihan vain siksi, ettei kukaan näkisi häntä Lauri Tähkän suunnittelemien verhojen kanssa. Teinin mielipidettä kuitenkin kuunneltiin, ja hän sai haluamansa verhot.

Teinin hollantilaiset juuret näkyvät huoneessa.

Teinin huone on kodin siistein huone. Siellä on vain muutamia epämääräisiä tavaroita lattialla, kuten treenikassi ja hieltä haisevat kiipeilykengät. Nämä pienet epämääräisyydet tuovat elämän sävähdyksiä muuten niin siistiin huoneeseen. Samoin teinin liitutauluseinällä lukevat sanat muistuttavat kauniisti teiniä hänen hollantilaisista sukujuuristaan.

Tässä sarjamme ensimmäinen kotiesittely! Mikäli haluat saada juuri sinun kotisi esiteltyä sellaisena kuin se on, ota yhteyttä. Tulemme mielellämme esittelemään juuri sinun yksilölliset sisustusratkaisusi.

Mukavalla sängyllä on myös pöllöviltti.

Itsekkään ihmisen iki-ihana ilta

Helsingin yliopiston päärakennus

Olen itsekäs paska. Sietäisi hävetä, mutta koska olen tällainen itsekäs paska, niin en häpeä pätkääkään. Häpeämisen sijaan nautin. Ja voi yhden kerran, miten minä nautinkaan!

Tämä päivä on ollut yhtä hemmottelua! Aamulla sain hotelliaamiaisen Scandic Kaisaniemen aamiaispöydästä. Ei tarvinnut itse tehdä muuta kuin mätätä tavaraa lautaselle ja kauhoa ääntä kohden. Kätevää!

Tiedekulma

Sen jälkeen matka Helsingin yliopistolle. Toinen kirjallisuusterapian koulutuspäivä. Meillä oli hirveän mielenkiintoisia aiheita, teimme harjoituksia, ja saimme tämän yhden ainoan päivän aikana ihan valtavasti materiaalia omaan materiaalipankkiimme. Keskustelu olisi voinut jatkua ties kuinka monta tuntia. Kaikki ovat innoissaan tästä koulutuksesta.

Lounastauon päätin käyttää ihan johonkin muuhun kuin lounaaseen. Ravintolan sijaan minä suuntasin tien toiselle puolelle, Tiedekulmaan. Taas. Tällä kertaa en edes mennyt kahvilan puolelle, vaan suunnistin suoraan kirjakaupan puolelle. Minulla oli kokonainen tunti aikaa käydä läpi kirjakaupan anti ja katsoa, mitä kaikkea mielenkiintoista sieltä löytyy.

Ja juu, löytyihän sieltä kaikkea mielenkiintoista. Sen verran mielenkiintoista löytyikin, että Visa päästi vingahduksen sijaan oikein kunnon aariat. Mieheni varmaan tappaa minut, kun pääsen joskus kotiin. Mutta kun nämä kirjat olivat niin ihania, enkä minä vain voi elää ilman näitä kirjoja! Sitä paitsi, niistä voi olla vielä hyötyäkin. Siis oikeaa hyötyä. Muutakin kuin se, että ne tekevät minut valtavan onnelliseksi.

Kirjojen lisäksi löysin jotain todella hauskaa, nimittäin tarinakortteja! Etenkin kauhuaiheiset tarinakortit olivat aivan valtavan upea löytö, ja esittelin niitä innoissani opiskelukavereilleni. Tämä taas aiheutti sen, että koulutuspäivän jälkeen melkein kaikki ryntäsivät Tiedekulmaan ostamaan omat tarinakorttinsa. Hieman oli myyjällä ihmettelemistä, kun kirjakauppaan ryntää yhtäkkiä lauma kirkuvia naisia, jotka tappelevat korttipakoista.

Tarinakortit ja -nopat 

Mutta mieti nyt, miten paljon minä näitä tarinakortteja tarvitsen! Voin käyttää niitä töissä ja sen lisäksi kirjallisuusterapiassa. Sen jälkeen, kun aloitan itse ryhmien ohjaamisen. Näillä korteilla voi saada vaikka mitä aikaiseksi! En edes tajua, miten olen voinut elää 38 vuotta ilman näitä kortteja.

Ostin myös kauhutarinanoppasetin. Tarinanopat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin kortitkin, mutta kortit ovat paljon hauskempia kuin nopat.

Seurahuoneen portaat

Kun päivä Helsingin yliopistolla päättyi, suuntasin kyllä rautatientorille, mutta en kuitenkaan rautatieasemalle asti. Sen sijaan meninkin Scandic Seurahuoneelle. Päätin jäädä Helsinkiin vielä yhdeksi yöksi, ihan vain siksi, että voin. Ja koska tarvitsen lomaa arjesta! Kotini on ihana, mieheni on maailman paras mies, koirastani en luopuisi ikinä ja teini... On teini. Mutta vaikka rakastankin heitä yli kaiken ja elämäni olisi täysin tyhjää ilman heitä, niin voi hyvä luoja, miten sitä kaipaa välillä lomaa näistä maailman rakkaimmista olennoista! Ihan vain minä, mustikka-proteiinipirtelö ja joku saatanan outo ohjelma telkkarista.

Yritin minä sentään tänään olla aktiivinen ja tehdä jotain. Kävin Ateneumissa! Valitettavasti museo oli sulkeutumassa puolen tunnin päästä siitä hetkestä, kun minä sinne ehdin. Vaikken tällä kertaa ehtinytkään kiertää näyttelyitä, ehdin kuitenkin museokauppaan! Mikä oli virhe, sillä siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista myytävää. Päätin kuitenkin olla järkevä (siinä määrin, missä minä osaan olla järkevä), ja ostin vain pari halpaa haikukirjaa ja taidekorttipakkoja, mitä voin myös käyttää opetuksessa ja kirjallisuusterapiassa. Näiden taidekorttien kanssa voin tehdä vaikka mitä! Ovat vielä niin kauniitakin. Eikä Visa tällä kertaa edes päästänyt kovin pahaa aariaa. Pienen hengähdyksen lähinnä.

Taidekortit ja haikukirjat

Kävellessäni takaisin hotellille mietin, miksi minulla on aina niin hirvittävän epämukava olo, kun olen Helsingissä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä. En vain viihdy täällä, jostain kumman syystä. Jokin tässä kaupungissa mättää.

Mietin asiaa oikein tosissani, koska halusin vihdoin ja viimein ymmärtää. Mietin, mitä Turussa, Tampereella tai Amsterdamissa on sellaista, mitä Helsingissä ei ole. Keksin parikin asiaa!

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Ensimmäisenä, täältä puuttuu Aurajoki! Keskustan läpi ei virtaa minkäänlaista vettä. Onhan tuossa meren ranta suhteellisen lähellä, muttei se ole keskustassa. Keskusta on pelkkää karua kiveä. Tampereella on Tammerkoski ja Amsterdamissa muuta olekaan kuin niitä helvetin kanaaleja. Kaipaan sitä ripulinruskeaa Auraa!

Toiseksi, en ole ikinä onnistunut hahmottamaan tätä kaupunkia. En tiedä, miksi. Kyllä minä Tampereen hahmotan, samoin Pietarin ja sen kanaalisen, hampulta haisevan Amsterdamin. Mutta Helsinkiä en hahmota, en sitten millään. En opi näitä omituisia reittejä, vaikka miten monta kertaa menisin ne. Kyllä, olen lievästi hahmotushäiriöinen, mutta näyttävästi minulla on myös valikoiva hahmotushäiriö, kun yhden kaupungin hahmotan, mutta toista en sitten mitenkään! Ja käyn kuitenkin suhteellisen usein Helsingissä.

Hotellihuoneen sänky

Ja nyt tämä itsekäs paska makaa hotellihuoneensa sängyllä, alastomana, katselee tylsää ohjelmaa telkkarista eikä aivoissa ole huolen häivääkään. Lattialla on kassikaupalla uusia, ihania kirjoja, tarinakortteja, noppia ja taidekortteja. Ja minulla on vitosen kuponki, millä saan todennäköisesti maksettua yhden minibaarista otetun cokistölkin! Takana on mitä ihanin ja rentouttavin päivä, ja se jatkuu mitä ihanimmalla illalla, ihan yksin.

Kukaan ei häiritse, kukaan ei narise, kukaan ei vaadi eikä vingu. Voi luoja, miten minä nautinkaan! Juuri tästä hetkestä. Vielä, kun tämä tuskainen piereskely loppuisi, kaikki olisi täydellistä. Mutta ei anneta pienen vienon hajun häiritä, ja nautitaan tästä illasta. Minä, itsekäs paska, olen ansainnut tämän nautinnollisen hetken.

Uudet kirjat

Hevarittaren kämppäblogi: Suloista sekamelskaa ripulinruskean Aurajoen rannalla

Käsi pystyyn, kuka lukee sisustuslehtiä! Myönnän, selailen niitä ihan vain huvikseni, yleensä silloin, kun istun jossain odottamassa omaa vuoroani. Kuten vaikka työterveyslääkärissä. Eipä siellä yleensä hirveästi mielenkiintoista luettavaa ole, mutta kuvat ovat kauniita ja niitä on mukava katsella.

Kaksi asiaa näissä lehdissä kuitenkin ärsyttää. Ensimmäinen asia on se, että joka ikinen koti on täydellinen. Ei yhtä ainoaa tavaraa väärässä paikassa, ei yhtä ainoaa pölyhiukkasta, ei todellisen elämän jälkiä missään. Perheessä, missä on kymmenkunta kakaraa, on aina kaikki tavarat ojennuksessa. Juu, niin varmaan onkin! Ja lehmät lentävät.

Kuva: Askon esimerkkisisustus

Toinen asia on se, että joka ikinen koti on joku upea satulinna, missä asuu onnellinen johtajapariskunta. Kumpikin osapuoli on jonkin tason johtaja tai päällikkö titteliltään. On oma ranta ja oma laituri, vaikka asutaankin Helsingin keskustassa. Kenellä tavallisella pulliaisella on varaa omaan rantaan suuren kaupungin keskustassa? Ja niihin upeisiin design-huonekaluihin, mitä näiden johtaja-päälliköiden kodit ovat pullollaan? 

Missä ovat lähihoitajien lähiörivitalokodit? Missä ovat kirppislöydöillä varustetut vuokra-asunnot? Missä on TODELLINEN elämä? Ei ainakaan näissä lehdissä. Ehkä se todellinen elämä on sen verran rumaa ja sotkuista, ettei siitä saa kauniita ja edustavia kuvia lehtiin.

Ja koska minähän rakastan olla erilainen sanan kaikissa merkityksissä, niin tänään minä teen erilaisen kotiesittelyn. Esittelen teille minun kotini juuri siinä kaikessa sotkussaan ja tavanomaisuudessaan, missä se normaalistikin on. Tehkääpä oikein helvetin hyvin!

Kuva: Kannustalon esimerkkisisustus

Koti joen rannalla

Ripulinruskea Aurajoki ja sen ylitse lipuva Föri. Tästä, kun katsot ihan vähän kaakkoon päin, näet 50-luvulla rakennetun, tyylikkään kerrostalokompleksin. 

Yksi ikkunapari on oudon tahnan peitossa. Tahna on tarttunut puista, mitkä koristivat pihaa ennen kuin ne kaadettiin. Huoneiston asukkaat eivät kuitenkaan ole saaneet vielä ikkunoita pestyä kovasta yrityksestä huolimatta. Mennään katsomaan, millaista tuolla tahnaisten ikkunoiden sisällä lienee.

Vallilan Aurajoki-verhot tuovat turkulaista tunnelmaa
ja väriä makuuhuoneeseen.

Tässä upeassa kerrostalokolmiossa asuvat Mäkiset. Satu on johtava vieraiden kielten ja äidinkielen erityisopettaja, ja hänen aviomiehensä on yritysmaailman suurimpia päälliköitä, Mäkisen pajan perustaja ja toimitusjohtaja. Perheeseen kuuluu lisäksi Satun teini-iässä oleva tytär ja perheen koira, Kauno.

Viihtyisän asunnon sisustuksessa on käytetty aikaa, harkintaa ja ammattiapua. Kaikki värit ja kuosit sopivat yhteen muodostaen harmonisen ja tunnelmallisen kokonaisuuden. Kodin jokaisella tavaralla on oma paikkansa, vaikka tavarat harvoin omilla paikoillaan ovat.

Satun pehmoleluille ei keksitty muuta paikkaa kuin ikkunalauta.

Pientä ja suloista keittiössä

Pieneen, mutta suloiseen keittiöön on saatu lisätilaa valitsemalla pyöreä pöytä. Iskun Salt and Pepper-malliston tuolit ja pöytä saatiin hyvään hintaan, kun sisustussuunnittelija onnistui tinkaamaan jo alennetusta hinnasta vielä 20 % pois. Keittiön upea tapetti on RTV:n tilaustuote, ja kaakelit hankittiin Pukkilasta. 

Matto sopii hyvin yhteen tapeteiden kanssa.

Vallilan Kelohonka-matto on valittu sopimaan tapetin kuosiin.

Koska pyöreä pöytä toi paljon lisätilaa keittiöön, on nurkissa ylimääräistä tilaa. Tämä tyhjä tila on hyvä täyttää vaikkapa koiranruokasäkeillä ja muovikasseilla, missä on tyhjiä muovipulloja. Ruokasäkit ja muovikassit tuovat väriä ja raikkautta keittiön ilmeeseen.

Seksikkyyttä makuuhuoneeseen

Seksikäs makuuhuone on Sadun ylpeys. RTV:n upea tapetti on tapetoitu vaakatasoon tuoden tilan tuntua. Iskusta ostettu muhkea jenkkisänky, Tom of Finlandin lakanat ja suomenlapinkoiran karvat tuovat mielenkiintoiset ja tapahtumarikkaat painajaisunet joka yö. Tapeteihin täydellisesti sopiva sängyn pääty hankittiin Unikulmasta. Yöpöydät ovat samaa sarjaa sängyn päädyn kanssa, ja yöpöytien päälle onkin kätevä kerätä papereita ja likaisia sukkia.

Tom of Finlandin lakanoissa, koirankarvojen keskellä, saa hyvät yöunet.

Makuuhuoneen piristävät vaatekaapin peiliovet. Nämä erittäin epäkäytännölliset ovet eivät avaudu kokonaan tehden vaatteiden kaappiin laitosta mukavan haastavaa puuhaa. Lisäksi peilistä on hauska katsella itseään kesken naimatouhujen. 

Ikkunoihin löydettiin pitkällisen etsinnän jälkeen Vallilan Aurajokiverhot multivärissä. Satu joutui tilaamaan verhot Vaasasta saakka, mutta verhot olivat kovan etsimistyön ja pitkällisen odotuksen arvoiset. Ihana 50-luvun kivinen ikkunalauta on koristeltu suloisilla pehmoleluilla.

Peiliovien kautta on helppo arvioida, onko asento oikea.

Pieneen tilaan mahtuu paljon

Parvekkeelta avautuu henkeä salpaava näkymä kiviselle takapihalle ja roskiskatokseen. Pieni, mutta kotoisa parveke on Satulle kuin toinen olohuone. Täällä hän viettää paljon aikaa hengittäen raikasta kaupunki-ilmaa filtterin läpi, saaden samalla tervaa keuhkoihinsa.

Kaunis ja herkkä parvekekalusto on ostettu Biltemasta. Parvekkeen lattialla on myös koiran yksi hajuradoista. Se on jäänyt koristamaan parvekkeen lattiaa erään hajutreenin jälkeen. Parvekkeen nurkassa on tyttären vanha ja ruostunut potkulauta tuomassa väriä ja tunnelmaa.

Parvekkeen pirteyttä.

Pöydän päällä olevat tumppiroskikset vaihtuvat säännöllisesti, ja tuovat oman elegantin säväyksensä parvekkeen herkkään idylliin.

Mutta miltä näyttääkään olohuoneessa, teinin huoneessa, eteisessä ja kylpyhuoneessa? Tätä jännitysnäytelmää joudutte odottamaan hetken aikaa. Kohtaamme siis hyvin pian, kun sarjamme Hevarittaren kämppäblogi jatkuu!

10 faktaa, mitä et todellakaan olisi halunnut tietää minun arjestani

Koska blogihaasteet ovat juuri nyt kuuminta hottia... Lieskat suorastaan leimahtavat takapuolesta, kun ajattelinkin näitä ihania haasteita!

Tervetuloa tutustumaan jokapäiväiseen arkeeni! Seuraava teksti sisältää 10 faktaa siitä arjesta, mitä minä elän joka päivä. Näitä faktoja et olisi todellakaan halunnut tietää, mutta itsepähän tämän tekstin luit, joten lällislää.

1. Asuminen

Asun Turussa, keskustan välittömässä läheisyydessä, kermapersealueen yhdessä kaikkein halutuimmasta taloyhtiöistä. Ikkunoista avautuisi Aurajoki, jos ikkunani nyt sattuisivat olemaan joelle päin. Mutta kun eivät ole, niin eivät avaudu jokinäkymät. Aurajoki on kuitenkin niin lähellä, että sen ihanan ripulinruskean veden pystyy suorastaan maistamaan. 

Helvetin hienon ja päheän kämppäni sisustus on sisustussuunnittelijan suunnittelema, ja ennen kuin kukaan miettii mielessään, olenko myynyt persettä saadakseni kasaan sellaiset rahat, että olen pystynyt maksamaan sisustussuunnittelijalle, niin vastaus on: En ole! Maksoin siitä suunnitelmasta 280 euroa, ja se sisälsi maalien koodit, litramäärät, tapettien koodit ja rullien määrät. Minun ei tarvinnut muuta tehdä kuin kävellä lappu kädessä rautakauppaan.

Ja kyllä! Kuulin, että selkäni takana oltiin ihan oikeasti ihmetelty, olenko myynyt persettä saadakseni sen sisustussuunnitelman. Erityisopettajan palkoilla kun ei sanojan mielestä voida sellaista suunnitelmaa kustantaa. Ihan hyvin voidaan, kun ei se suunnitelma tuon kalliimpi ole!

Minullapas on näin hienot keittiön tapetit! Sinullapas ei olekaan.

2. Työmatka

Työmatkaa minulla ei ole edes kilometriä. Kävelymatka töihin on noin 10 minuuttia, riippuen siitä, miten pääsen teiden ylitse. Minun kermaperseeni ei kuitenkaan jaksa kävellä niin tuhottoman pitkää matkaa, etenkään talvisin, joten menen työmatkani autolla, ja maksan parkkipaikasta työpaikallani.

Täydellisesti olkkarini sisustukseen sopiva Melina Mattilan maalaama taulu.

3. Kodin siisteys

Koska elämä on tarkoitettu elettäväksi, minulla ei riitä aikaa turhiin asioihin, kuten kodin siivoamiseen. Pyykit pestään siinä vaiheessa, kun puhtaita vaatteita ei enää ole, eikä ole rahaakaan ostaa niitä puhtaita vaatteita. Samoin tehdään astioille.

Ikkunat on viimeksi pesty kaksi vuotta sitten (ja sen kyllä huomaa). Imuroinnista ei ole niin hirveän pitkää aikaa. Oikeasti! Tavaroita jaksan joskus laittaa paikoilleen, mutta se into hyytyy yleensä aika nopeaan.

Miksi hemmetissä minä tuhlaisin aikaa johonkin rättirumbaan, kun voin tehdä jotain paljon mielekkäämpää ja hauskempaa, kuten istua sohvalla ja katsoa Modernia perhettä?

Scandic Stationin pieni alkuruokasalaatti. Ei todellakaan ollut PIENI.

4. Ruuanlaitto

Nautimme hyvästä ruuasta. Etenkin silloin, kun se on jonkun toisen tekemää. Valitettavasti erityisopettajan palkka ei riitä siihen, että söisimme joka päivä ravintolassa. Siksi meillä on jääkaapissa ja pakastimessa ruokaa. Valmisruokaa.

Minun suosikkiruokiini kuuluvat pakastepizzat, bataattiranskalaiset ja suklaajäätelö. Niillä elää oikein makoisasti. Töihin ostan lounaaksi yleensä jonkun valmissalaatin.

Miksi hemmetissä minä tuhlaisin aikaa johonkin ruokarumbaan, kun voin tehdä jotain paljon mielekkäämpää ja hauskempaa, kuten istua sohvalla ja surffata Facessa Äityleitä lukien?

Bataattiranet ovat ihan parhaita!

5. Kaupassa käyminen

Jatkuva riidan aihe, sillä minä en haluaisi käydä kaupassa ollenkaan. Kermaperseeni ei halua mennä vaeltamaan pitkin Prisman loputtomia käytäviä yhtä saatanan säilyketölkkiä etsien. Mieheni taas on eri mieltä. Jos minä saisin päättää, tekisimme kaikki ostokset K-market Puhakan kotiinkuljetusosastolla, netissä. Saisimme ruuat kotiovelle ilman, että tätä kermapersettä tarvitsee raahata mihinkään.

Kotiinkuljetus on sitä nykyaikaa!

Toinen Melina Mattilan maalaama taulu. Tilaamani työ lempirunostani, Korpista.

6. Karvoituksen hoito

Jos olet vähänkään lukenut blogiani, tiedät, että minä hikoilen suhteellisen runsaasti. Ja se hiki myöskin haisee! Todella naisellista, mutta minkäs minä sille itse mahdan? Vaihtaisin kyllä hikigeenini, jos se olisi mahdollista.

Tänä vuonna on naisten karvaisuus puhuttanut paljon. Saako nainen olla karvainen? Vitut minä toisten karvoista piittaan! Aivan yksi hemmetin hailea, onko juuri sinulla karvoja ja missä kohti ruhoasi. Ei karvoitus ihmisestä pahaa tee. Mutta minut se tekee aina vain haisevammaksi. Joten minä kyllä sheivaan.

7. Muu hygienia

Suihkussa käyn joka päivä, yleensä aamuisin. Töihin saatan mennä hiukset märkänä, sillä paksujen hiusteni kestää kuivua ihan helvetin kauan, jopa kuivaimella kuivattaessa. Märät hiukset eivät tee minusta paskaa opettajaa.

Ja koska sitä kerran ollaan kunnon kermaperseitä, niin minä en mitään halpisshampoota käytä, vaan helvetin kalliita, hienoja erikoisshampoita. Tällä hetkellä minulla on kierroksessa hamppushampoo sekä myös vuohenmaitoshampoo.

Myös saippuani on kermapersesaippuaa: Oliivi-sitruunaruoho-luomusaippuaa. Ja minun kuivakka norsunnahkaihoni kiittää!

Päivi Tasalan maalaama taulu eteisessä. Kyllä, minä satsaan taiteeseen kodissani!
Taide kaunistaa kodin kuin kodin.

8. Virallisten asioiden hoitaminen

Kyllä minä ne saan hoidettua. Sitten joskus ja jouluna. Yleensä se vaatii aika monta muistutusta ja pitkän ajan. Yhden puolen minuutin puhelun soittaminen voi viedä puoli vuotta. Etenkin, kun sitä motivaatiota ei ole kyseisen puhelun soittamiseen.

Ja jos sattuu käymään niin, ettei siihen puheluun vastata heti, asia jää hoitamatta vielä pidemmäksi aikaa. Joten jos minä soitan, VASTATKAA, PERKELE!

9. Aikataulutus
Niin, siis minullahan on se ADHD. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minä en hahmota aikaa enkä ajankäyttöä ollenkaan. Mikä taas johtaa siihen, että kalenterini on koko ajan buukattu täyteen kaikenlaista. Tuplabuukkauksia tulee aina vähän väliä, koska minä nyt vain olen tällainen harva-aivosoluinen yksilö. 

En ole saanut kuin vasta kolme burnouttia sen takia, että olen buukannut kalenterini liian piukkaan kaikkea mahdollista mielenkiintoista. Tässä on hyvin vielä aikaa ja tilaa neljännelle burnikselle!

Kermapersealueemme taloja. Ei omaa kotitaloani, tosin. Täältä en
muuttaisi mihinkään! Ihana, rauhallinen alue. Täältä en lähde kuin arkussa.

10. Vapaa-ajan vietto

Mikä helvetti on vapaa-aika? Ikinä moista termiä kuullutkaan! Pitää oikein kaivaa sanakirja esiin ja katsoa, mitä se tarkoittaa! 

Ahaa! Nyt selkeni. Wikipedia on hyvä keksintö. Tätä siis on vapaa-aika: 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaa-aika  

Eli minulla on vapaa-aikaa kerran vuodessa, Tuskan aikoihin. Ihan kivaa siis minun vapaa-ajan viettoni on. Tuskan aikoihin en tee palkkatyötä, en vapaaehtoistyötä, en opiskele, en ole vastuussa kodista, koirasta tai teinistä... Voisi viettää tuota vapaa-aikaa vähän useamminkin kuin vain kerran vuodessa!

Requiem for a Ruuhka

Eräs maailmanhistorian parhaimmista elokuvista on eittämättä Requiem for a Dream. Suomeksi Unelmien sielunmessu. Ellet ole ikinä katsonut sitä, niin saat kotiläksyksi katsoa! Mieluiten sellaisena ajankohtana, jolloin voit helposti jäädä kotiin neljän seinän sisälle pariksi päiväksi ahdistumaan. Elokuva pureutuu hyvin voimakkaasti sielun pimeimpiin syövereihin, joten siksi pieni ahdistumisloma saattaa olla sen jälkeen tarpeellista.

Elokuvan katsomisen jälkeen pystyt kuvittelemaan paremmin myös sen tunteen, mikä minulla on tällä hetkellä.

Noin yleisesti ottaen pidän asuntoni sijaintia Turun Aurajokirannassa, Martin rauhallisella asuinalueella, ihanteellisena. Talossamme asuu paljon vanhuksia, joten saamme todellakin asua rauhassa. Kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä, ja kaunis jokiranta vieressä. En haluaisi asua missään muualla! Paitsi juuri nyt tällä hetkellä.

Miksi? Koska Tall Ships Races.

Asumme juuri siinä kohdassa jokirantaa, mihin nämä uljaat ja upeat laivat ovat asettuneet. Tämä tietää naapurustossamme jatkuvaa markkinahumua. On myyntikojuja, on mahtavia tuoksuja kansainvälisistä katukeittiöistä, on komeita merimiehiä… Ja myöskin järjetön hälinä, meteli ja ruuhka, mitä en pääse karkuun edes omaan kotiini, sillä tapahtumasta lähtevät äänet ulottuvat meille. Tietenkin!

Jo viikko ennen tapahtuman alkamista ajojärjestelyjä alettiin säätää Martin alueella uusiksi. Se tarkoittaa sitä, että minun täytyy suunnitella ajoreittini uusiksi. No, suhteellisen pieni vaiva, joku voisi ajatella. Ja onhan se periaatteessa. Mutta mihin tahansa haluankin mennä autolla, ja pakollisia autoreissuja on tässä ollut muutama kappale, se tarkoittaa uuden reitin lisäksi myös aivan järjetöntä ruuhkaa. Turistit, jotka ajavat navigaattorinsa avulla, eikä navigaattori ymmärrä ohjata turisteja uudelle reitille, ovat täysin hukassa ja tukkivat muutenkin hidasta ja ruuhkaista liikennettä. En pääse lähtemään autolla mihinkään ilman, että joudun odottamaan puoli tuntia yhdessä risteyksessä valojen vaihtumista. Ihmiset hyppivät teiden yli suhteellisen varomattomasti, ja myös parkkeeraavat autojaan aivan täysin minne sattuu. Myös meidän taloyhtiömme pihat ovat olleet täynnä autoja, vaikka pihalla ei ole yhtään vieraspaikkaa!

Kaupassa käyminen on mahdottomuus. Joko lähden kauppaan autolla, ja jonotan jokaisen liikennevalon kohdalla sen puoli tuntia, tai sitten menen lähikauppaamme jonottamaan pariksi tunniksi ihan vain siksi, että tapahtumakävijät ovat siellä ostamassa halvempaa kaljaa. Tänään oli pakko käydä lähikaupassa hakemassa päivittäisiä ruokatavaroita, mitkä olivat jääkaapista loppuneet. Avomieheni huomasi kasvoiltani, että nyt minua alkaa ahdistaa ja huolella. Kauppa oli aivan täyteen pakattu ihmisiä, ja kassajonot olivat järjettömän pitkiä. Onneksi kauppa oli varautunut tapahtumaan palkkaamalla erityisen paljon henkilökuntaa näille “Races-päiville”. Siitä huolimatta jonot olivat järkyttävän pitkät.

Meillä on koira, joka vaatii, tietenkin, ulkoilutusta monta kertaa päivässä. Joka ikinen kerta, kun avaan ulko-oven, syöksyn koirani kanssa keskelle muodotonta ihmismassaa. Vaikka yrittäisinkin valita hieman rauhallisemman reitin, se ei onnistu, sillä ihmisiä on joka paikassa. Saan koko ajan pitää koiraani lyhyessä hihnassa, ettei se vain joutuisi tallotuksi tuon loppumattoman lauman toimesta.

Ruuhka alkaa aamuvarhaisella ja se kestää iltamyöhään. Ihmisiä tulee ja menee solkenaan, jatkuvana ja loppumattomana virtana. Huumaava meteli pysyy tasaisena pitkin päivää. Kaikki keikat, mitä esiintymislavoilla soitetaan, kuuluvat meille. Ei siis tarvitse vaivautua paikan päälle, vaan voi istuskella parvekkeella, ja kuunnella, miten hienosti joku laulaa “Minä lähden Pohjois-Karjalaan”.

Tapahtumakävijät voivat valita osallistumisensa tapahtumaan. Minä en voi. Yhden vilkkaan tapahtumapäivän jälkeen kävijät voivat istua kotisohvalleen, ja rentoutua. Minä en voi. Minä elän keskellä tätä helvetin häslinkiä juuri niin pitkään kuin sitä kestää. En pääse sitä pakoon, en mitenkään. Paitsi varaamalla pikaiset lennot Timbuktuun. En saa olla rauhassa omassa kodissani, siinä tilassa, minkä pitäisi olla minulle turvallisuuden pesä ja se paikka, missä saan rauhoittua ja sulkea muun maailman ulkopuolelle. Juuri tällä hetkellä se maailma tunkee väkisin asuntoni ovista ja ikkunoista sisään Tall Ships Racesin muodossa. Ja se ahdistaa aivan suunnattomasti!

Lasken päiviä, jolloin tämä ruuhkahelvetti ympärilläni loppuu ja maailmani palaa taas normaaliksi. Onneksi nämä pikkuruiset jollat eivät ihan heti palaa Aurajoen rantamille, ja saan olla rauhassa taas hetken aikaa.