Näin vietät koiran synttäreitä oikeaoppisesti!

Kun täytin lokakuussa pyöreitä vuosia, juhlin synttäreitäni täyttämällä Turun Sanataideyhdistyksen puolesta apurahahakemuksia samalla, kun köhin keuhkoni pellolle ja olin tuhannen sairas. En järjestänyt mitään sen kummempia juhlia myöhemminkään enkä ole moiselle tarvetta edes kokenut. Miksi sitä juhlia jotain vanhenemista? Ihan turhaa ja tyhmää.

Paitsi silloin, kun kyseessä on koirasi syntymäpäivä! Silloin juhlitaan ja isosti.

Kauno ottaa rennosti.

Koiran pitää - luonnollisestikin - saada useampi lahja. Muuten voi tulla pienelle hauvalle paha mieli. Lahjaksi on hyvä valita sekä uusia leluja että herkkuluita. Tasapainon pitää säilyä leikin ja syömisen välillä.

Aamun pitää tietenkin alkaa onnittelulaululla jo ennen aamulenkkiä. Koko perheen on syytä osallistua laulamiseen ja herätä sen vuoksi hieman aikaisemmin. Aamulenkin jälkeen maistuukin sitten astetta parempi synttäriaamiainen. Olisi hyvä, jos synttäriaamiainen olisi koiran palvelusväen itse tekemä eikä mitään tylsää nappularuokaa. Kyllä sitä nyt koiraa pitää syntymäpäivänä hemmotella.

"Tunge jo se kamera sinne, minne aurinko ei paista!"

Iltapäivällä, kun isäntäväki saapuu kotiin töistä ja lapset koulusta, lauletaan uusi onnittelulaulu ja tarjoillaan koiralle maksalaatikkokakku kera tarpeeksi monen nakkikynttilän. Kakun jälkeen jaetaan huolella valitut lahjat. Koirakavereita ei välttämättä kannata kutsua kylään, koska joku koirakavereista saattaa kuvitella, että heillä olisi oikeus leikkiä päivänsankarin uusilla leluilla tai maistaa uusia luita. Koirakaverisynttärit voi pitää vaikka seuraavana päivänä.

Loppuilta kuluukin mukavasti siinä, kun jokainen perheenjäsen leikittää ja rapsuttaa koiraa vuoron perään. Koska on koiran syntymäpäivä, hänellä on oikeus saada erityisen paljon huomiota. Todennäköisesti koira saa sitä huomiota ihan tuiki tavallisena arkenakin, mutta syntymäpäivänä sitä pitää saada enemmän. Ettei vain tule paha mieli.

Kauno piilossa sähkörumpujen takana.

Tänään, 27.5.2020, meillä on tällainen suuri juhlapäivä. Rakas hauvamme, Kauno the Koiranpoika, täyttää tänään neljä vuotta! Komea koiramme on saanut jo aamupalaksi tuoretta luomukanaa. Maksalaatikkokakku odottaa siihen saakka, kunnes ihmissisko kotiutuu koulusta. Samoin suurella rahalla ostetut ja rakkaudella valitut lahjat.

Kyllä koiraa pitää juhlia hänen suurena päivänään!

Paljon onnea meidän oma, rakas Kauno.

Kuva: 272447, Pixabay

Lukuviikko - Millainen on sinun tarinasi?

Koska 2010-luku on erilaisten teemapäivien ja -viikkojen kulta-aikaa... Tänään starttasi Lukuviikko! Tämän vuoden Lukuviikon teemana on mun tarina. Eli tällä viikolla kirjoitetaan sitä omaa tarinaa, omalla persoonallisella tavalla.

Minun kohdallani nimi on ollut enne. Olen keksinyt tarinoita ennen kuin olen osannut lukea tai kirjoittaa. Kun otin ensimmäiset sanani, en ole sen jälkeen lakannut puhumasta tai tarinoimista. Olen kirjoittanut aina, olen lukenut aina, olen tarinoinut aina. Ehkä siksi minusta onkin tullut vieraiden kielten ja äidinkielen erityisopettaja. Vaikken mitään muuta osaisikaan, niin tarinoinnin salat minä osaan.

Ja kuten aina, saarnaan nytkin lukemisen tärkeydestä. Lukeminen ääneen lapsille on todella tärkeää. Se kasvattaa sanavarastoa, kehittää mielikuvitusta ja parantaa kielellisiä taitoja. Myös lukutaidon saavuttamisen jälkeen lukeminen on tärkeää! Se tekee aivoille hyvää ja omalta osaltaan auttaa ehkäisemään aivojen ennenaikaista rappeutumista pitämällä aivot virkeinä. Mikäli lukeminen on haasteellista lukihäiriön vuoksi, se ei tarkoita sitä, etteikö saduista ja tarinoista voisi nauttia, ja etteikö niistä voisi nauttia yhdessä lasten kanssa. Äänikirjat ajavat täysin saman asian kuin tavalliset kirjat! Äänikirjat ovat ostettuina tavallisia kirjoja kalliimpia, mutta onneksi kirjastot tulevat hätiin, ja niissä on monipuolinen äänikirjavalikoima. Kannattaa tutustua myös Celian palveluihin, niin äänikirjat saa ladattua omalle tietokoneella ilman, että on riippuvainen kirjastojen aukioloajoista.

Tämän lukuviikon aloittamisen kunniaksi otan taas vaarin Goethen erinomaisista sanoista:

Eli esittelen teille, taas kerran, yhden minua liikuttaneen kuvan, laulun ja runon. Edellinen esittely löytyy täältä, mikäli haluat tutustua siihen: 

https://valmentajaksi.blogspot.fi/2018/03/taidetta-maanantain-iloksi-kuva-laulu.html.

Ensimmäisenä päivän kuva. Tälle päivälle olen valinnut yhden maailman kuuluisimmista maalauksista, Edvard Munchin Huuto.

Kuva on tavallaan hyvin yksinkertainen ja koruton, mutta tuo koruttomuus kattaa sisälleen valtavan määrän erilaisia elementtejä. Siinä on punaisen auringonlaskun kauneus, mutta samalla verenpunainen taivas näyttäytyy myös pelottavana. Kuin joku olisi juuri kohdannut väkivaltaisen kuoleman.

Kuvan henkilö tuntee äärimmäistä tuskaa ja epätoivoa. Mutta ristiriita on siinä, tunteeko hän tuskaa ja epätoivoa yksinäisyyden vuoksi vai siksi, ettei kestä kuunnella muita. Huutaako henkilö itse vai peittääkö hän korvansa muiden huudoilta? Sillalla kävelee kaksi muuta hahmoa, ja kaukaisuudessa, vedessä, on laivoja. Henkilö ei siis ole yksin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö henkilö voisi tuntea yksinäisyyttä. Seurassakin voi tuntea olevansa täysin yksin. Huutaako hän siksi, ettei kestä yksinäistä elämäänsä? Vai peittääkö hän korvansa, koska ei kestä muita ihmisiä? Ehkei hän kestä muiden ihmisten läsnäoloa, koska muut ihmiset ovat pelkkiä tyhjiä kuoria, vailla mitään sanomaa. Kuka tietää. Tulkinta on jokaisen katsojan omassa silmässä ja mielessä.

Oli tulkinta mikä tahansa, minun sisälläni kuva herättää niin monenlaisia erilaisia tunteita, ettei tämä maalaus voi olla mitään muuta kuin loistavasti toteutettu. Se täyttää taiteen tarkoituksen sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä.

Toisena päivän laulu. Tälle päivälle olen valinnut Queenin upean biisin Show must go on.

Kaikki pitävät Queenistä. Minä - hevari - kuuntelen Queeniä. Mieheni - "trancemies" - kuuntelee Queeniä. Ellet pidä Queenistä, se kertoo vain siitä, että sinulla on huono musiikkimaku, etkä tunnista maailman parhaita musiikintekijöitä. Freddie Mercuryn ennenaikainen kuolema oli valtava menetys musiikkimaailmalle, ja todella moni erinomainen laulu jäi kirjoittamatta, koska Freddie menehtyi. Freddie on Jumala. Jos olet eri mieltä, olet hyvin yksinkertaisesti väärässä. 

Freddien kirjoittamat lyriikat puhuttelevat erityisen syvällä tavalla. Show must go on puhuttelee minua juuri siksi, että se on vähän kuin minun elämäni. Homman pitää jatkua, vaikka mikä olisi. "My make-up may be flaking but my smile still stays on." Hymy pysyy pyllyssä, vaikka maski vähän murenisikin. Jaksaa, jaksaa, vaikkei jaksaisikaan.

Kolmantena päivän runo. Rakastan yli kaiken Edgar Allan Poen kirjallisuutta, ja erityisesti pidän hänen Korppi-runostaan. Se on aivan jumalattoman pitkä, joten en viitsi laittaa sitä tähän, koska blogikirjoituksen pituus venyisi kilometrin mittaiseksi. Sen sijaan laitan linkin, mistä runon voi käydä lukemassa, jos runo ei ole entuudestaan tuttu. Linkin takaa löytyy runon alkuperäinen, englanninkielinen versio. Tämä siksi, että minusta runoutta ei voi kääntää muille kielille. Jos runot kääntää, ne menettävät sen alkuperäisen ideansa, sillä ne taustalla olevat ajatukset ja metaforat eivät yksinkertaisesti välttämättä käänny muille kielille. https://www.poetryfoundation.org/poems/48860/the-raven

Runo ei ole pelottava, vaikka Poe sen ehkä pelottavaksi tarkoitti. Ei ainakaan minun mielestäni. Se on pidemminkin ahdistava. Siinä on läsnä yksinäisyys ja menetyksen jälkeinen kaipuu. Samoin siinä on epätoivo, mikä ei jätä ahdistunutta mieltä rauhaan. Runo on kaikessa ahdistuneisuudessaan todella mielenkiintoinen.

Haastanpa sinutkin osallistumaan Lukuviikkoon! Kirjoita, sävellä, maalaa tai vaikkapa valokuvaa oma tarinasi. Eri vaihtoehtoja siksi, että kaikki nyt eivät vain koe olevansa kirjoittajatyyppejä, mutta maalaustyyppejä voivat ehkä olla. Ja luepa vaikka jotain kaunokirjallista tällä viikolla. Voi olla ihan yksi yksittäinen runo tai lyhyt novelli. Lukeminen on hyvä harrastus!

Taidetta maanantain iloksi - Kuva, laulu ja runo tälle päivälle

Hetki sitten, kun selasin Facebookia vielä aamutokkuraisin silmin, törmäsin tekstiin, mikä herätti minut suhteellisen hyvin. Teksti kuului näin:

En ole koskaan ollut mikään suuri Goethe-fani, mutta tämä lausahdus sai Goethen näyttämään silmissäni huomattavasti paremmalta kuin mitä hän on tähän asti näyttänyt. Ja hän on täysin oikeassa! Taide, tuli se eteemme missä muodossa tahansa, auttaa meitä hyvin monessa asiassa. Se auttaa meitä ilmaisemaan itseämme ja purkamaan tunteitamme. Minäkin puran hyvin usein pahaa oloani teksteihin, toisaalta ilmaisen sinne myös suunnattoman suuren ilon ja onnen tunteet.

Voisin tuijottaa tavalla tai toisella puhuttelevaa kuvaa tuntikausia. En välttämättä aina edes tiedä, miksi jokin kuva puhuttelee ja herättää minussa tiettyjä tunteita. Se vain tekee niin. Ja se on taiteen tarkoitus: saada meidän sisimpämme liikkeelle. Herättää meissä ajatuksia. Ilman taidetta elämämme olisi tylsää, tyhjää ja liikkumatonta. Taiteella, oli taidemuoto sitten ihan mikä tahansa, tuomme elämäämme sisältöä. Ja sitä sisältöä saavat sekä taiteilijat itse että yleisö. Taide palvelee kumpaakin osapuolta.

Tästä Goethen ajatuksesta innostuneena päätinkin tuoda teille tähän kylmään ja pilviseen maanantaihin jotain ajateltavaa. Jotain sellaista, mikä liikuttaa minua itseäni. Eivät nämä välttämättä juuri sinua liikuta, sillä makunsa kullakin, ja minulla hieman erikoinen sellainen. Mutta toivon, että nämä minua liikuttaneet taideteokset liikuttaisivat edes jotakuta muuta. Eli tässä teille yksi minua liikuttanut laulu, runo ja kuva.

Olen suuri Vincent van Gogh-fani. Hän teki outoja kuvia, missä on unen tuntua, epätodellisuutta, mutta samalla kuitenkin väriä ja valoa. Kaikkein eniten minua puhuttelee tämä kuva, Starry night:

Kuva on jotenkin ihanan rauhallinen. Vaikka kuvassa on yö, siinä ei kuitenkaan ole mitään pimeää eikä pelottavaa. Siinä on tyyneyttä. Jotain sellaista, mikä on puuttunut minun öistäni. Katsomalla tätä kuvaa tunnen itsekin rauhaa ja tyyneyttä, mitä tässä kuvassa on. 

Seuraavaksi laulu. Mietin pitkään, minkä laulun laittaisin tähän. Lopulta päädyin Metallican The Unforgiveniin:

Se ei varmaan tule yllätyksenä, että pidän hevimusiikista. Tämä biisi julkaistiin ollessani teini. Elin silloin elämää, millaista kukaan ei haluaisi elää. Elämässäni ei ollut mitään hyvää eikä minulla ollut yhtään sellaista ihmistä, keneen turvautua. Tämä laulu sanoituksineen ja melodioineen auttoi minua jollain oudolla tavalla. Sain tästä vertaistukea. Tunsin, etten ollut ainoa, jonka elämä on yhtä kärsimystä ja taistelua.

Ja viimeisenä vielä runo tälle päivälle. Tässä suomalaisista runoista lempirunoni, Aaro Hellaakosken Hauen laulu:

Kosteasta kodostaan
nous hauki puuhun laulamaan

kun puhki pilvien harmajain
jo himersi päivän kajo
ja järvelle heräsi nauravain
lainehitten ajo
nous hauki kuusen latvukseen
punaista käpyä purrakseen

lie nähnyt kuullut haistanut
tai kävyn päästä maistanut
sen aamun kasteenkostean
loiston sanomattoman

kun aukoellen
luista suutaan
longotellen
leukaluutaan

niin villin-raskaan
se virren veti
että vaikeni
linnut heti
kuin vetten paino
ois tullut yli
ja yksinäisyyden
kylmä syli.

Runossa on vain sitä jotain. En osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea siinä on. Siinä on halua yrittää, sisukkuutta (eivät sitä monet hauet puuhun kiipeä), mutta samalla siinä on myös yksinäisyyttä ja tietynlaista ahdistusta. Runo on puhutellut minua aina, ja puhuttelee vieläkin.

Haastan sinutkin mukaan kertomaan päivän kuvasta, laulusta tai runosta. Tai vaikka kaikista! Taide tekee tästäKIN maanantaista paremman, ja töissä olo on ehkä hitusen helpompaa, kun saa rentoutua hyvän biisin tahdissa tai katsella kaunista kuvaa.

Pikkaraiset teot - isot tulokset

En ole vähään aikaan tehnyt asiakastöitä, sillä on ollut aivan liian kiire. On ollut lomaa, tenttiä, esseetä, toista esseetä, juhlia, töitä ja välillä pitäisi nukkuakin. Tänään katkaisin tämän putken.

Tuttavani soitti minulle. Hänellä on pienehkö ongelma, mihin hän kaipaisi ulkopuolisen apua ja ratkaisukeskeistä näkökulmaa. Lupasin töiden jälkeen pyörähtää heillä pikaisesti.

Juuni, 10 vuotta, ADHD ja Asperger

Olohuoneen seinää vasten nojaa iso ja komea piano. Se on Juunin. Vanhemmat huomasivat jo tytön ollessa pieni, että hänellä on pianistin taikasormet. Pitkälti alle kouluikäisenä Juuni hakkasi pianoa nonstop, lauloi, jopa sävelsi omia laulujaan. Musiikkileikkikouluun Juunia ei voinut laittaa, sillä hän ei pystynyt ryhmätoimintaan, vaan halusi tehdä omia juttujaan. Juuni sai kuitenkin opiskelupaikan musiikkiopistosta, pianonsoitto pääaineenaan, ja on ollut innokas musiikin opiskelija.

Nyt, tänä syksynä, jostain käsittämättömästä syystä, Juuni on alkanut valittaa kyllästymistä. Hän ei haluakaan soittaa enää. Aluksi hän kieltäytyi musiikista kokonaan, syksyn edetessä hän on sen verran muuttanut mieltään, että hän haluaakin laulaa. Vanhemmat eivät halua Juunin lopettavat musiikkiopintojaan, sillä uskovat vahvasti tämän olevan vain joku tämänhetkinen kummallinen päähänpisto, ja jos tyttö lopettaa musiikin kokonaan, hän tulee katumaan sitä. Kävin hieman jututtamassa Juunia.

Asteikkokysymykset

Pelkkä keskustelu varhaisteinin kanssa ei läheskään aina auta. Päätin visuaalistaa asian Juunille, ja otin käyttööni asteikkokysymykset. Piirsin paperille janan, minkä päässä luki laulu. Se on tavoite, mihin Juuni pyrkii. Mutta mitä pitäisi tehdä, jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin?

Kysyn Juunilta, mitä hän itse ajattelisi. Juuni kohauttaa hartioitaan. Ei hän vain tiedä. Tyypillinen vastaus varhaisteiniltä. Sen jälkeen alan kysellä enemmän kysymyksiä.

Mitä pitää olla suoritettuna, jotta saat valita sivuaineen musiikkiopistossa? - Tietty taso ja tietyt kokeet.

Oletko suorittanut nämä kokeet? - En ole.

Okei. Eli seuraavaksi asteikolle piirretään viiva, ja kirjoitetaan, että tietty taso pitää olla suoritettuna, ja tietyt kokeet. Siihen pyritään.

Miten pääset suorittamaan nämä tasokokeet? - En mä vain tiedä.

Mitä se vaatii, missä tahansa asiassa, että pääset tietylle tasolle? - Paljon työtä ja harjoittelua.

Kuinka usein pitäisi harjoitella, että taso voitaisiin saavuttaa? - Joka päivä.

Riittääkö se, että harjoittelee vain vähän? - Ei riitä.

No niin. Eli nyt ollaan päästy tähän tulokseen. Laulun voi saada sivuaineeksi, kun on ensin suorittanut tietyt tasokokeet. Tasokokeet pitää läpäistä, ja kokeiden läpäiseminen vaatii sen, että harjoitellaan joka päivä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Juunin pitää soittaa ahkerasti pianoa joka päivä ja harjoitella, jotta pääsisi kokeeseen ja läpäisisi sen. Nämä kaikki vaiheet kirjoitetaan asteikolle, jotta Juuni näkee ne.

Valivalivalivali

Juuni alkaa napista vastaan. Sanon, että valitus on täysin sallittua, mutta auttaako se? Viekö valitus häntä yhtään lähemmäs tavoitettaan? Juuni miettii. Ei se taida auttaa. Harjoittelu taas vie eteenpäin.

Itsekseen jupisten ja kiukkuisena Juuni hakee nuottivihkonsa, avaa pianon kannen ja alkaa harjoitella. Harjoittelun lomasta kuuluu jupinaa ja vastalauseita, mutta harjoituskappale tulee kuitenkin soitettua. Tämän jälkeen pianon kansi heitetään kiinni, ja kiukkuinen Juuni painuu huoneeseensa läimästen oven perässään. Tämä on merkki siitä, että asia on tehty selväksi ja Juuni on ymmärtänyt sen. Ei ehkä hyväksynyt, mutta kuitenkin ymmärtänyt.

Uutta näkökulmaa

Se, mitä tein, ei ollut mitenkään maailmoja mullistavaa. En todellakaan keksinyt pyörää uudestaan, ja Juunin vanhemmat olisivat periaatteessa voineet tehdä tämän harjoitteen ihan itsekin Juunin kanssa. Oli ehkä kuitenkin hyvä, että joku ulkopuolinen kävi sanomassa, miten asiat ovat, ja toi uutta näkökulmaa mukanaan. Useimmiten ratkaisu on hyvin pienen, suorastaan pikkaraisen teon takana.