Olen ehdottomasti sitä mieltä, että olen ollut tällä viikolla aivan erityisen ahkera. Ansaitsen vapaan viikonlopun, pari pulloa hyvää viiniä ja täydellisen rauhan. Ajelen tyytyväisenä Turun keskustassa sijaitsevaan pieneen ompelimoon, ja mietin, että tämä on viimeinen asia, mitä teen tänä viikonloppuna: Sovitan valmistumisvaiheessa olevaa hääpukuani. Tämän jälkeen menen kotiin, oikaisen runsahan ruhoni sohvalle, enkä tee muuta kuin päästelen huoneilmaan suolistokaasuja ja teen arkeologisia löytöjä hengityselimeni uumenista.
Ompelijani kysyy, milloin on seuraava sovitus. Hän haluaisi uuden sovituksen parin viikon päähän. Avaan kalenterini, ja huomaan, että parin viikon päästä minulla pitää olla valmiina historiallisen ja sosiologisen tutkimusotteen kurssin esitys! Kalpenen. Minua alkaa heikottaa. Unelmani vapaasta viikonlopusta ja arkeologisista löydöistä katoavat savuna ilmaan.
Avaan kotioven epätoivoinen ilme kasvoillani. Kaunoa se ei haittaa. Hän tulee tervehtimään iloisena, häntä heiluen, ja saan monta, märkää koiranpusua. Halaan rakasta koiraani. Hänen vuokseen minä jaksan.
Kaivan Moodlen syvistä syövereistä historiallisen ja sosiologisen tutkimusotteen kurssin. Kurssilla pitää lukea ja arvioida omavalintainen väitöskirja. Olen valinnut Anneli Hermanoffin “Mukava mennä iloisella mielellä” - Narratiivinen tutkimus kehitysvammaisten nuorten toisen asteen opinnoista. Se löytyy netistä. En pysty opiskelemaan netissä olevaa tekstiä, se on pakko tulostaa. Kaivan epätoivoisesti lipaston laatikoita löytääkseni tarpeeksi tulostuspaperia reilu 200-sivuista väitösmöhkälettä varten. Avomieheni kertoo, mihin on piilottanut paperit.
Tulostin laulaa iloista lauluaan. Odotan väitösmöhkäleen tulostumista eteisen lattialla. Kauno tuo minulle vinkuapinansa. Hän haluaa leikkiä. Heitän apinan. Nyt minulla on vielä vähän leikkiaikaa, mutta kohta ei enää ole. Minun täytyy opiskella.
Selaan Moodlea, ja muistan, että minulla on meneillään myös toinen tutkimusmetodien kurssi. Siinä pitäisi tehdä luentopäiväkirja, sekä kaksi esseetä kahdesta artikkelista. Olenko edes aloittanut? No en tietenkään! Minulta pääsee syvä huokaus. Kaitpa minun on sitäkin aloitettava. Ja koska tuo tulostin nyt tuossa lauleskelee kuin Baarnin seurakunnan kirkkokuoro, niin miksen voisi samaan kärsimykseen sitten tulostaa nuo kaksi esseeartikkelia saman tien. Tulevatpa nekin sitten näkyvään paperimuotoon, ja piinaavat minua olohuoneen pöydällä niin kauan, kunnes olen saanut tehtyä niistä ne himputin esseet.
Tulostin on laulanut. Ja meillä on riisin verran vähemmän tulostuspaperia. Menen jääkaapille. Yksi pullo viiniä. Mahtaako se riittää? Tarkoitus oli nauttia viiniä ihan vain nautiskelun vuoksi, mutta taidan tarvita sitä viiniä tänä viikonloppuna nyt ihan muista syistä.
Ihan helvetin hyvää viikonloppua vain mulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti