Voimat vievä valokuvaus

Kävimme kuvausretkellä mm. kauniissa Naantalissa.

Olen päivää vajaa 38 vuotta ja 7 kuukautta vanha. Ja haluan todellakin painottaa sanaa vanha! Ei kyllä tule naismuistiin ihan heti sellaista tapahtumaa, joka olisi väsyttänyt näin älyttömän paljon. Todennäköisesti tarvitsen viikon toipumisloman voimauttavasta valokuvasta ihan vain siksi, että se on vienyt kaikki voimat.

Maanantaina meillä oli tämän vuoden kestäneen koulutuksemme toiseksi viimeinen päivä. Söimme aamiaisen Villa Marjaniemessä, kävimme kamerakertauksen (ihan hyvä, koska tuolla filmikameralla ei pahemmin tule enää nykyään kuvailtua), sen jälkeen nautimme lounaan ja sitten oli aika suunnata kohti "mitätahansapaikkaa", missä halusi saada kauniita kuvia itsestään.

Naantalin vanhaa kaupunkia.

Maanantai

Minulla ei ole harmainta ajatustakaan siitä, millaisia kuvia minä haluan itsestäni ja missä. En tiedä, miten haluan tulla nähdyksi. Parillani on muutama ajatus, joten toteutamme hänen toiveensa ensin. Jostainhan se pitää aloittaa!

Kierrämme ympäri Turkua, Raisioa ja Naantalia kameroiden ja jalustan kanssa. Filmiä palaa ja kuvia tulee tasaiseen tahtiin. Jatkamme kuvauksia myöhäiseen yöhön. Ja se alkaa kyllä näkyä kuvissakin. Niistä alkaa tulla pelleily- ja pilailukuvia sen sijaan, että ne olisivat jotain hienoja ja taiteellisia kuvia, missä olisi oma sielu näkyvissä. Aina ei tarvitse olla niin totinen.

Olen kotona puoli yhdeltätoista illalla. Pitkä päivä takana, paljon ajamista, kipuamista, kapuamista, kantamista... Olen aivan loppu! Syön pikaisen iltapalan ja painun nukkumaan. Aamulla on taas aikainen herätys.

Turun tuomiokirkko ja ihanainen Aurajoki.

Tiistai

Tiistaina kello pärähtää kahdeksalta. Silmät ja hiukset seisovat päässäni. Jokaiseen raajaan sattuu eilisestä juoksemisesta. Tekisi mieli vain vetää peitto korviin ja jatkaa nukkumista, mutta ei voi. Eikun aamupalalle Villa Marjaniemeen!

Tänään on meidän voimauttavan valokuvan menetelmäkoulutuksemme viimeinen päivä. Ihan se vihoviimeinen. Olemme tämän jälkeen suorittaneet menetelmän perusteet ja voimme käyttää menetelmää omassa työssämme. Haikeaa. Koulutus olisi voinut vielä minun puolestani jatkua.

Esittelemme lopputyömme. Vaikka lopputyöt ovat oikeasti upeita ja niiden takana on koskettavia tarinoita, olen niin väsynyt, että meinaan nukahtaa kesken kuuntelemisen. Lisäksi kroppani on niin kipeä, että minun on pakko venytellä aina vähän väliä.

Lammaslauma Raisiossa.

Lopputöiden esittämisen jälkeen teemme näyttelyn kaikista töistämme, kierrämme katsomassa toisten töitä ja sen jälkeen on kakkukahvien aika. Kun kakku on mätetty, tulee odotettu hetki, eli saamme filmit kehityksestä ja pääsemme valitsemaan omat voimakuvamme kaikista niistä kuvista, mitä eilen räpsittiin. Valinta on vaikea, sillä kuvia on valtava määrä.

Sen jälkeen kiitokset, todistukset ja näkemiin. Tässäkö se oli? Koko tämä koulutus! Onko se muka totta, ettei tämä enää jatku? En halua uskoa. Todistus kourassani kertoo kuitenkin muuta. Kyllä se vain niin on, että tämä koulutus on nyt käyty. Melkein tulee itku.

Turku Vartiovuoren mäeltä katsottuna.

Keskiviikko

Herään, kun mieheni lähtee viralliseen tapaamiseen. Hän kysyy minulta ja jotain ja örisen vastaukseksi jotain. Ehkä pitäisi sittenkin harkita sitä uraa hevibändin laulajana.

Mieheni lähtee, minä vaihdan asentoa ja jatkan nukkumista. Herään, kun postiluukku kolahtaa. Kello on yksi iltapäivällä. Nousen sen verran, että katson postit ja lysähdän sohvalle. Kauno hyppää viereeni. Makaan löysässä asennossa ja rapsutan löysästi koiraa. Ehkä vetäisen pienet päikkärit. Olenhan minä jo kokonaiset kaksi minuuttia ollutkin hereillä.

Kello on seitsemän. Olen edelleen niin väsynyt, että voisin nukahtaa seisaalteni. Miten minä silloin 20-vuotiaana jaksoin riekkua yökaupalla pitkin kaupunkia, ja silti mennä aamulla kasiksi luennolle? Nyt ei tulisi kyseinen homma mieleenkään! Pakko myöntää, vanhaksi sitä on tullut. Toisaalta, ikä on vain numeroita.

Naantalin vanhaa kaupunkia.