Näytetään tekstit, joissa on tunniste Naantali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Naantali. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. joulukuuta 2017

Unien ihmeellinen maailma, osa 65

Olin palannut koulun penkille, yliopistoon, opiskelemaan venäjää. Syystä, mikä ei unessa selvinnyt, halusin saada toisen maisterin tutkinnon venäjä pääaineena. Asuin Naantalissa, entisessä kotitalossani (mikä ihme Naantali-teema mulla on unissa nykyään?) ja minulla oli teinin lisäksi toinen pieni tyttö, nimeltä Hilla.

Opetus oli hyvin lukiomaista, ja eräs opettajistamme ilmoitti heti kättelyssä, että poissaoloista rankaistaan välittömästi. Tämäkin luento kestäisi kuuteen. Sanoin, ettei se vain käy, sillä Hillan päiväkoti menee viideltä kiinni, ja minun on haettava tyttö sitä ennen. Sain tympeän vastauksen vanhalta naisopettajalta, että minun pitää keksiä keino, mihin saada tyttö hoitoon. Hän ei päästäisi minua läpi, jos olisin pois lapsen takia.


Venäjän tunti meni siihen, että meikkasin. Opettelin tekemään eräänlaista sydämen muotoista rajausta huuliini. Tappelin puuterin ja meikkivoiteen kanssa, sekä rajauskynän, mikä oli mielestäni liian nestemäinen. Rajauskynä oli tummanlila. Tunnilla oli myös toinen tyttö, joka meikkasi ja laittoi hiuksiaan koko ajan. Silti taustalla oli koko ajan menossa venäjän tunti, ja opiskelimme. Meikkaaminen oli vain oheistekemistä.

Tunnin lopuksi pesin kasvoni ja sanoin, etten kehtaa tämän näköisenä lähteä hakemaan lasta päiväkodista. Toinen tyttö, joka oli meikannut, sanoi, ettei häntä vain haittaisi, eikä aio pestä meikkejään pois, vaikka tiukka naisopettaja haukkuikin häntä huoran näköiseksi niissä meikeissään.


Uni hyppäsi hieman toiseen aiheeseen. Minulla oli edelleenkin kaksi lasta, teini ja Hilla, mutta olin menossa nykyisen mieheni kanssa treffeille. Olin sopinut Hillan isän kanssa, että hän tulee lapsenvahdiksi. Mieheni ei pitänyt Hillan isästä, ja yritin lepytellä häntä, että eikö se ole vain hyvä, että tämä isämies suostuu katsomaan oman lapsensa lisäksi myös teiniäni, joka ei ollut hänen lapsensa. Lopulta sain mieheni leppymään.

Treffeille emme kuitenkaan päässeet ihan heti lähtemään, sillä minulla oli vaikeuksia löytää oikeanlainen koru treffejä varten. Minulla oli valtava koruvalikoima, ja tutkistelin erilaisia sormuksia ja kaulakoruja. Kaikki koruni olivat helmeilevissä korurasioissa, missä oli sisällä vettä. Nämä olivat jotain "vesikoruja", ja tuottivat myöskin sitä vettä sinne rasian sisään. Olin saanut myös Hillan isältä arvokkaan sormuksen, missä oli silmälasien muotoinen kivi. Hän oli kosinut minua, mutta olin vastannut kieltävästi, sillä en välittänyt hänestä "sillä tavalla", vaikka hän olikin lapseni isä.


Luojan kiitos, heräsin tästä kamalasta painajaisesta! Minulle ei yhtään enempää lapsia, kiitos. Vaikka timantteja saisi olla pikkuisen enemmän... 

torstai 21. joulukuuta 2017

Unien ihmeellinen maailma, osa 64


Olin syntymäkaupungissani, Naantalissa, erään tamperelaisen ystäväni kanssa. Halusin esitellä hänelle kaupunkia. Kaupungin keskusta oli valtava ja laaja. Täynnä suuria mäkiä, vanhoja, kivisiä rakennuksia, suihkulähteitä ja huvipuistolaitteita. Kaupunki ei muistuttanut todellista Naantalia, ei sitten pätkääkään, mutta unessa minusta tuntui hyvältä olla tutuissa maisemissa, ja tunnistin jokaisen huvipuistolaitteenkin lapsuuteni ajoilta.

Päädyimme erääseen pieneen vaatekauppaan. Kaverini miesystävä tuli sattumoisin ovesta sisään ja harhautti myyjää samalla, kun me varastimme muutaman vaatekappaleen ja lähdimme ulos. Ehdimme karkuun ja piiloon myyjää, kunnes hän tuli ulos kaupasta ja huusi kovaan ääneen, että saa meidät kyllä kiinni. Naureskelimme ja jatkoimme kierrostamme.

Esittelin kaupunkia edelleen. Eräässä hyvipuistolaitteessa kuulimme, miten eräs mies oli kuullut erään henkilön, kenellä oli juuri tietynlainen kassi, ryöstäneen erään liikkeen. Mies kuvaili minun kassini. Yritin pitää kassini piilossa, ja se onnistui. Kukaan ei huomannut sitä.

Meille tuli kiire päästä keskustasta pois. Meillä oli kaksi reittiä: joko mennä kummituskorttelin lävitse tai erästä pientä siltaa pitkin. Aloin viedä ystävääni kummituskorttelin lävitse sen kummempia häneltä kysymättä. Minulla oli kamera kädessäni ja otin jatkuvasti kuvia vanhoista ja ränsistyneistä rakennuksista. Tunnelma oli pelottava ja minua itseänikin pelotti. En tiedä, miksi valitsin juuri tämän reitin, mutta sitä pitkin menimme kuitenkin.

Onneksi oikea Naantali ei ole ihan noin jännittävä kaupunki.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Unien ihmeellinen maailma, osa 58

Tässä pienessä unessani olimme autolla Naantalissa. Avomieheni oli tosissaan, kun hän sanoi, että pitää enemmän Naantalista ja haluaa muuttaa sinne. Olin löytänyt lehdestä ilmoituksen siitä, että eräällä vähän paremmalla alueella oli myynnissä omakotitalo. En vain kuolemaksenikaan löytänyt ilmoitusta uudestaan, vaikka miten etsin. Muistin vain kadun nimen, joten lähdimme etsimään siltä kadulta myytävää taloa, kuitenkaan löytämättä sitä.

Kävelin pihoilla ja katselin ikkunoista sisään. Kaikissa taloissa asui lapsiperheitä. Talot olivat sekaisin sisältä, täynnä leluja. Samoin pihat olivat täynnä pienten lasten leluja. Vastaani käveli koirakko, ja annoin koiran haistaa kättäni, mutten rapsuttanut koiraa.

Tanssimme avomieheni kanssa kadulla, kun hän kertoi, miten on kyllästynyt asumaan Turussa. Minua huoletti tyttäreni koulu. Pelkäsin, että koulunvaihdosta seuraa hänelle jotain ikävää, kuten minulle seurasi aikoinaan lapsuudessa. Mietin myös sitä, miten paljon pitempi matka joka paikkaan tulisi vaikuttamaan meidän elämäämme ja ystäväpiiriimme. Vaikka ajatus omakotitalosta hyvällä alueella synnyinkaupungissani Naantalissa tavallaan houkutteli, en silti niellyt ajatusta sellaisenaan. Avomieheni taas oli ihan valmis muuttamaan.

Mietimme myös pienen maatilan ostamista Naantalista. Omistaja kysyi, osaammeko hoitaa hevosia. Vastasin, ettemme osaa, mutta meillä on vapaa-ajan avustaja, joka osaa hoitaa.

Heräsin onnellisesti Turun keskustan laitamilla, Martissa. Naantali on kaunis kaupunki ja siellä on kiva käydä, mutten tiedä, haluaisinko enää asua siellä kuitenkaan.