Olin syntymäkaupungissani, Naantalissa, erään tamperelaisen ystäväni kanssa. Halusin esitellä hänelle kaupunkia. Kaupungin keskusta oli valtava ja laaja. Täynnä suuria mäkiä, vanhoja, kivisiä rakennuksia, suihkulähteitä ja huvipuistolaitteita. Kaupunki ei muistuttanut todellista Naantalia, ei sitten pätkääkään, mutta unessa minusta tuntui hyvältä olla tutuissa maisemissa, ja tunnistin jokaisen huvipuistolaitteenkin lapsuuteni ajoilta.
Päädyimme erääseen pieneen vaatekauppaan. Kaverini miesystävä tuli sattumoisin ovesta sisään ja harhautti myyjää samalla, kun me varastimme muutaman vaatekappaleen ja lähdimme ulos. Ehdimme karkuun ja piiloon myyjää, kunnes hän tuli ulos kaupasta ja huusi kovaan ääneen, että saa meidät kyllä kiinni. Naureskelimme ja jatkoimme kierrostamme.
Esittelin kaupunkia edelleen. Eräässä hyvipuistolaitteessa kuulimme, miten eräs mies oli kuullut erään henkilön, kenellä oli juuri tietynlainen kassi, ryöstäneen erään liikkeen. Mies kuvaili minun kassini. Yritin pitää kassini piilossa, ja se onnistui. Kukaan ei huomannut sitä.
Meille tuli kiire päästä keskustasta pois. Meillä oli kaksi reittiä: joko mennä kummituskorttelin lävitse tai erästä pientä siltaa pitkin. Aloin viedä ystävääni kummituskorttelin lävitse sen kummempia häneltä kysymättä. Minulla oli kamera kädessäni ja otin jatkuvasti kuvia vanhoista ja ränsistyneistä rakennuksista. Tunnelma oli pelottava ja minua itseänikin pelotti. En tiedä, miksi valitsin juuri tämän reitin, mutta sitä pitkin menimme kuitenkin.
Onneksi oikea Naantali ei ole ihan noin jännittävä kaupunki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti