Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turun ruokamessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turun ruokamessut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Vege-nynnerö kirjataivaassa


Taas sadepäivä. Kylmä syystuuli raiskaa märkiä kasvojani. Juoksen parkkipaikalta messukeskuksen ovelle, sateensuojaan. Pakko vetää rööki ennen kuin avaan oven. En halua, että järjetön tupakanhimo tulee keskeyttämään tätä tärkeää päivää.

Turun kirja- ja ruokamessut. Ilman niitä ei ole lokakuuta. Jokavuotinen perinteeni alkaen aina vuodesta aasinnahka ja alasin. Tämä ei ole se vuosi, kun rikon tämän tärkeän perinteen. Vaikka tililläni ei ole juurikaan rahaa johtuen tästä uljaasta päätöksestäni siirtyä kokopäiväisestä palkkatyöstä kokopäiväiseksi opiskelijaksi, messuille on päästävä. En ehkä pysty ostamaan sitä määrää kirjoja ja herkkuja, mitä olen tottunut ostamaan, ja joudun katsomaan tarkasti jokaisen ostoksen. Mutta messuille menen. Sitä ei voi kukaan estää. Etenkin, kun kädessäni on kaksi ilmaislippua.


Aloitan A:sta, eli A-hallista. Kustantajat ja kirjakaupat ovat siisteissä riveissä valtavien kirjapinojen keskellä. Paikka tuntuu paratiisilta. Jos kuolemanjälkeinen taivas on olemassa, siellä on taatusti näin paljon kirjoja!

Ensimmäiset löytöni teen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran hyllyiltä. Vain yksi kappale Valokuvan taide-kirjaa. Eikä hintakaan ole kova! Kirjassa on suomalaisen valokuvan historia yksissä, noin 10 kiloa painavissa kansissa. Tuo kirja kutsuu minua. En voi vastustaa tuo seireenimäisen kirjan kutsuhuutoa. Ähkäisen, kun nostan tuon järkyttävän kokoisen teosjärkäleen alahyllyltä. Selässäni tuntuu vihlaisu. Ensimmäinen ostokseni, ja todennäköisesti kaikkein painavin. Joudun kantamaan tätä koko päivän. Hoen itselleni, että olen reipas ja vahva tyttö. En usko itseäni, mutta koska haluan tämän kirjan, kestän kirjan kantamisesta tulevan vaivan.

En ehdi kassalle asti, kun teen toisen löytöni: Juha Valsteen Ihmislajin synty, ja todella halpa sellainen. Evoluutiopsykologian sivuaineopiskelija ei voi ohittaa tällaista kirjaa! Raahaan ostokseni kassalle. Myyjä katsoo valtavaa valokuvakirjaani, eikä edes kysy, tarvitsenko muovikassin. Toinen myyjä ojentaa sen minulle sivukautta, koska ei jaksa nostaa kassia pöydän ylitse. Ja minä joudun vielä raahaamaan satsia läpi ihmisvilinän ja täysien messuhallien!


Kierrän A-hallissa ja jätän monta mielenkiintoista kirjaa ostamatta. Harmittaa, ettei ole tämän enempää rahaa. Vajaan kuukauden päästä tulossa olevat häät, aikuisopintotuki ja kirjamessut eivät ole lompakolle kovinkaan suotuisa yhdistelmä. Vastapainon kojulla jätän ostamatta erään mielenkiintoisen korkeakouluopetusta käsittelevän teoksen, sillä se on liian kallis. Mutta erästä toista teosta en voi jättää ostamatta: Darwinin Lajien synty. Evoluutiopsykologia on saanut minusta selvästi otteen.

Rosebudin pöydillä olisi taas vaikka mitä. Haluaisin ostaa ainakin viisikymmentäsataa kirjaa! Visa vinkuu kassissani, että nyt on käytettävä järkeä näiden ostosten kanssa. Tekisi mieli sanoa Visalle, että pitää turpansa kiinni ja antaa minun tehdä ostokseni rauhassa. Yritän kuitenkin pitää järjen kädessä.

Törmään Kainulaisen ja Sepänmaan toimittamaan kirjaan Ihmisten eläinkirja - Muuttuva eäinkulttuuri. Kannessa on surullinen hevonen, joka itkee. Tuijotan hevosen kuvaa. Hintakin on vain viisi euroa. Koska olen, kaiken muun hyvän lisäksi, eläinavusteinen valmentaja ja eläinavusteisuuden tutkimus tulee aivan taatusti olemaan yksi asia, mitä tulen tekemään isona tyttönä, haluan sijoittaa viisi euroa tähän surulliseen kirjaan. Kirjassa puhutaan paljon etiikasta, ja etiikka on olennainen ja erottamaton osa eläinavusteista työskentelyä.


En pääse taaskaan kassalle asti, kun törmään toisen viiden euron kirjaan: Raevaaran Koiraksi ihmiselle. Historia siitä, miten koirasta tuli ihmisen paras ystävä. Minulla on kotona paras ystävä, joka on myös työparini aina silloin, kun teen eläinavusteista työtä. Ja rakastan parasta ystävääni enemmän kuin mitään muuta! Tämä kirja ei ehkä ole olennainen ajatellen eläinavusteista työtä, mutta se on taatusti mielenkiintoinen. Ja vain viisi euroa! Visa päästää pienen vingahduksen, muttei valita sen enempää. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nämä olivat hyviä ostoksia. Minua olisi jäänyt harmittamaan, ellen olisi ostanut näitä kirjoja.

Siirrymme aakkosissa eteenpäin, ja jätämme A-hallin taaksemme. B-hallista löytyvät antikvariaatit saavat mieheni innostumaan. Hän koluaa hyllyn, pöydän ja laatikon toisensa jälkeen, ja tekee enemmän kirjalöytöjä kuin mitä minä teen! Teen minäkin löytöjä: Ostan kirjan oppimisvaikeuksista, suomalaisten valokuvaajien haastatteluista sekä tositarinoita homoudesta ja lesboudesta 2000-luvun Suomessa. Mieheni tyhjentää kuitenkin useamman laatikon kirjoista.


Ensimmäistä kertaa kirjamessujen historiassa joku toinen ostaa enemmän kirjoja kuin minä! Hämmästyttävää.

Jätämme kirjamessut taaksemme, ja siirrymme aakkosissa eteenpäin C-halliin ja ruokamessujen puolelle. Tuoksut, värit ja äänet saavat aistimaailmani myllertämään. Ihania, käsintehtyjä suklaakoristeita. Tuoksuvia leivonnaisia. Hurmaavia kakkuja. En ole kaukana pyörtymispisteestä kaiken tämän ihanuuden keskellä. Hyönteisiä pääsisi maistamaan, mutta olen vege-nynnerö, enkä uskalla. Ehkä joskus toiste.

Visa muistuttaa minua jälleen kerran siitä, että tilini saldo on tällä hetkellä rajallinen. Häistä on tulossa vielä isoja laskuja, ja koska kaikki täällä C-hallissa on enemmän tai vähemmän lihottavaa, niin täältä on parempi lähteä karkuun nyt, tai en hetken kuluttua enää mahdu suurella vaivalla ommeltuun hääpukuuni.


Katson haikeana ihanien kakkujen ja suklaalevyjen perään. Tekisi mieli tyhjentää nämäkin kojut kaikesta herkullisesta. Tänä vuonna en kuitenkaan pysty siihen, koska häät, aikuisopintotuki ja raha.

Käteni huutavat hoosiannaa. Kirjat ovat minulla tärkeitä ja rakkaita, mutta miksi niiden pitää painaa näin perkulan paljon? Toisaalta, ennemmin minä kantaisin sata oikeaa kirjaa kuin tuhatta digitaalista kirjaa. Kirjan pitää olla kirja, eikä mikään teksti tietokoneruudulla.

Lähden lämpimästä messukeskuksesta hyytävään syyssateeseen painavien ostoksieni kanssa. Olen onnellinen. Kirjallisuus voi tehdä ihmisen onnelliseksi! Samoin hyvä ruoka. Tosin juuri tänä päivänä sain nauttia enemmän hyvästä kirjallisuudesta kuin hyvästä ruuasta. Ensi vuonna, toivotaan, saan nauttia kummastakin.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Kulttuuriviikonloppu, osa 1 - Arjen pieniä onnenhetkiä

Kuppi kuumaa kenialaista teetä. Tuoksukynttilä palaa mustassa noitapadassa, ja luo aavemaista tunnelmaa olohuoneeseen. Pitkällä lenkillä väsytetty koira kuorsaa maaten selällään. Poikaystävä istuu ikionnellisena sohvalla, eikä kuule eikä näe mitään: Hän on hyperfokusoitunut uusimpaan leluunsa, pelikonsoliin vuodelta aasinkakka ennen papusotaa. Kävimme loppumattomalta tuntuvan keskustelun siitä, kannattaako tuollaista neanderthalien suunnittelemaa pelikonsolia edes hankkia, mutta poikaystäväni koiranpentumainen katse sai minut myöntymään. Ja nyt hän leijuu onnen seitsemännessä taivaassa, vaaleanpunaisen pilvenhattaran päällä, pelaten jotain huipputyperää South Park-peliä. Niin, MINUN mielestäni peli on typerä ja koko pelikonsoli on typerä. Poikaystäväni ei tiedä mitään parempaa.


Olen itsekin onnellinen. En kylläkään siksi, että talossani on typerä pelikonsoli, mitä aikuinen mies hakkaa viisivuotiaan pikkupojan lailla, silmät onnesta kiiluen. Olen onnellinen siksi, että minulla on kuuma kupillinen uutta herkullista teetä kera herkullisen, paikalliselta tuottajalta ostetun hunajan sekä vino pino uusia kirjoja (miten “yllättävää”, minulla on uusia kirjoja). Takana on kulttuurintäyteinen päivä Turun kirjamessuilla.


Kirjamessut, sekä myöskin Turun ruokamessut, ovat jokavuotinen tapahtuma, mitä vain ei voi jättää välistä. Vaikka tili olisi miinuksella, pää kainalossa, synnytys käynnissä tai tiedossa turistimatka Marsiin, kirjamessuille on silti päästävä. Eivätkä messut pettäneet tänäkään vuonna: Kannoin messuhallien läpi selkä vääränä, tuskahiki otsassa, kassikaupalla tavaraa, ollen tyytyväinen jokaiseen ostokseeni. Ostamisesta voi siis tulla hyvä mieli, etenkin ruokamessujen puolella, kun tiskin takana seisoo itse tuottaja myymässä itse valmistamaansa tuotetta, ja tiedät, että Visan vinkuessa tuotto menee juuri tämän, samalla paikkakunnalla asuvan ihmisen sähkölaskun maksamiseen. Tai vaihtoehtoisesti lasten harrastusmaksujen maksamiseen. Rahasumman, minkä maksan, saa juuri tuo tiskin takana seisova ihminen, eikä mikään kasvoton ylikansallinen firma, minkä johtaja ostaa autotalliinsa kolmannen Ferrarinsa.


Vaikka kirjamessuilta lähti mukaan monta mielenkiintoista romaania, en voinut unohtaa opintojani kierrellessäni kirjapinojen keskellä. Silmät osuivat väkisinkin erityisesti eläimistä kertoviin teoksiin. Kirjoja oli niin paljon, etten yksinkertaisesti pystynyt hankkimaan niitä kaikkia, mutta kaikkein kiinnostavimmat oli aivan pakko ostaa. En tiedä, paljonko niiden lukeminen tukee tulevaa työtäni eläinavusteisena valmentajana, sillä kirjat eivät kerro valmennuksesta eivätkä terapiatyöstä tasan mitään, mutta ehkä ne avaavat silmiäni eläinten maailmalle paremmin. Ja uudet näkökulmat sekä yleistietous ovat aina tervetullutta tavaraa! Niistä en kieltäydy ikinä.



Suomalaisen kirjallisuuden seuran myyntipöydältä löytyi kaksi mielenkiintoista teosta: Petri Pietiläisen Koirien maailmanhistoria sekä Koirien Suomi. Molemmat teokset kertovat siitä, miten koiriin on suhtauduttu historian aikana, miten eri tavoin koiraa ollaan käytetty ihmisen apuna, ja lisäksi Koirien Suomi esittelee kuusi suomalaista koirarotua sekä koirien nimipäiväkalenterin. Oma koirani, Kauno, löytyy kyllä suomalaisesta rotuesittelystä, sillä Kauno on suomenlapinkoira. Kaunon nimeä ei kuitenkaan löydy koirien nimipäiväkalenterista. Täytyy siis juhlia Kaunoa ihmisnimipäiväkalenterin mukaan, jos Kauno nyt mitään mistään nimipäivistä edes jaksaa välittää. Lahjoista tämä meidän pieni karvapallero tuntuu kyllä välittävän sitäkin enemmän.

Rosebudin myyntipöytien keskeltä löytyy kerrassaan mielenkiintoinen opus: Plutarkhoksen Eläinten älykkyydestä. Antiikin ajan kreikkalaisen filosofin mietteitä siitä, ovatko eläimet älykkäitä olentoja. En todellakaan malta odottaa, että saan avata tuon kirjan ja perehtyä Plutarkhoksen ajatuksiin aiheesta! Näen jo mielessäni sen, miten alan ajatuksissani väitellä tämän antiikin suuren filosofian opettajan kanssa, ja olen hänen kanssaan eri mieltä. Toisaalta, teos voi myös yllättää! Odotan suurella jännityksellä sitä, mitä kaikkea nuo mielenkiintoiset kannet kätkevät sisälleen.

Messujen parasta antia oli kuitenkin ehdottomasti Danten Jumalainen näytelmä vuodelta 1924. Olen tästä kirjasta aivan uskomattoman onnellinen! Minulla on kyseinen teos jonain kämäisenä halpisversiona, mutta tämä vanha kirja, mikä tuoksuu ja tuntuu historialliselta, on jotain huomattavan paljon parempaa. Rakastan vanhoja kirjoja, niiden tuoksua, vanhan paperin tuntua sormissa, sivujen omalaatuista rapinaa… Mikään e-kirja ei korvaa aitoa, paperista kirjaa, mitä voit pitää käsissäsi, minkä voit tuntea käsissäsi, haistaa ja minkä voit kuulla. Kirja, aito paperinen sellainen, hellii kaikkia aisteja. Siksi en tule ikinä vaihtamaan kirjastoani e-kirjastoksi tietokoneella. En tiedä mitään tylsempää!

Poikaystäväni on lakannut pelaamasta, ja kysyy, haluanko poppareita. Tietenkin haluan! Laitan kirjat hyllyyn odottamaan avaamista. Joskus parasta kulttuuria on se, että saa istua oman kullan kainalossa, tuijottaa palavaa kynttilää noitapadassa ja syödä poppareita samasta kulhosta. Nämä ovat niitä pieniä arjen onnenhetkiä: Oma kulta, kirjamessut, uudet kirjat, uusi purkki herkullista hunajaa sekä yhteinen halihetki sohvalla, ihan kahdestaan.