Hevarittaren lumppublogi: Näillä mustilla räteillä raikkautta töihin!

Olen jo pitkään ihmetellyt yhtä asiaa: Saavatko rättiblogit paljonkin lukijoita? Siis sellaiset tekstit, missä esitellään erilaisia vaatteita ja kerrotaan, mistä ne on ostettu. "Lomalta paluu tapahtuu näissä upeissa lumpuissa!" Aha. Okei. Paitsi että ne rätit ja lumput, mitä näissä blogeissa mainostetaan, eivät ole IKINÄ sellaisia, mitä MINÄ suostuisin laittamaan päälleni.

Mutta makunsa kullakin. Ja mitä monipuolisempi maku, sitä useampi vaatetuottaja saa työtä ja rahaa. Monipuolinen maku on siis vain hyvästä! Harmin paikka vain on bloggaajien kannalta se, että maun ollessa näin monipuolinen ihmiset tuskin lukevat sellaista tekstiä, missä on - heidän mielestään - pelkkiä rumia rättejä. Vai lukevatko? Minä nimittäin en lue.

Ja koska minä olen hevari, kysymykseni kuuluu: Missä ovat ne blogit, missä arvioidaan hevirättejä? "Nyt palaa hevityttö töihin! Näillä asusteilla saat päät kääntymään ja työkaverisi pelkäämään." Enpä ole tällaisia otsikoita paljon blogeissa nähnyt. Tai sitten en ole vain osannut etsiä oikeista paikoista. Minulle saa vinkata, jos joku ylläpitää jotain hevirättiblogia! Otan tällaiset vinkit mielelläni vastaan.

Tässä niitä linkkejä olemassaoleviin hevirättiblogeihin odotellessa, päätin itse kuluttaa nämä viimeiset kesälomapäiväni siihen, että keikistelen kivoissa kesämekoissa, tulikuuman auringonpaahteen alla sievältä näyttäen ja kehun, miten hyvältä jokin kolttu tuntuu tai ei tunnu minun päälläni. Eli, tässä teille, arvon lukijat, HEVARITTAREN TÖIHINPALUU! NÄMÄ MUSTAT LUMPUT TUOVAT SYKSYN RAIKKAUDEN SINUNKIN TYÖPAIKALLESI.

Ensimmäinen ongelma alkoi jo siinä vaiheessa, kun mietin, miten hemmetissä saan otettua kuvat ilman kuvaajaa. Kokeilin järkkärin autotimeria, mutta huonolla menestyksellä. Jo tämä vaihe alkoi vituttaa, ja hiki alkoi virrata selkää pitkin. Lopulta totesin, että se kännykkäselfie on paras ratkaisu tähän dilemmaan. Ei muuta kuin parvekkeelle kännykän kanssa, vuoroin eri kolttu päällä. Onpahan naapureillakin jotain ihmeteltävää, kun saavat katsella, että mitä helvettiä se Mäkisen rouva on tällä kertaa keksinyt.

Tässä ensimmäinen rätti. Vixxsin Nocturnal-mekko. Kangas on vähän... Oudohkoa, mutta vaikuttaa siltä, että saattaa jopa kestää muutaman pesun. Mekossa on hauska huppu, mikä on vetoketjuilla kiinni, ja koska se on vetoketjuilla kiinni, sen saa - tadaa - irroitettua! Ihan kiva perusmekko töihin ja arkeen. Eikä edes hirveästi pelota ketään.

Vixxsin Nocturnal

Vaatteiden vaihto oli suhteellisen vaikeaa, koska jorma otsassa esti mekon poisottoa. Hiki alkoi valua oikein kunnolla, ja iho nihkeytyä. Mutta kun suomalainen nainen jotain päättää, niin se tehdään ja mennään läpi vaikka Danten helvetin. Seuraava rätti päälle ja menoksi.

Toisena on vuorossa Motörheadin kiva, käännettävä kesämekko. Ihan sama, kumpi puoli on edessä ja kumpi takana. Kangas on venyvää ja paukkuvaa ja tuntuu aistiyliherkän ihmisen iholla ihan mukavalta. Helma on jotenkin typerästi jaettu neljään osaan, ja sen vuoksi siinä on neljä saumaa, mutta eihän me nyt pienistä, kun eivät nekään meistä.

Motörheadin mekko

Minulla alkaa tulla toden teolla kuuma ja minulla on vaikeuksia saada nihkeän ja hikisen ihon vuoksi mekkoa pois ja toista tilalle. Perkele, kun tällaiseenkin piti ryhtyä. Jaksaa, jaksaa! Seuraavaa kolttua tarjolle.

Kolmas rätinpalanen kuuluu EMP:n omaan Full Volume-valikoimaan. Rätin nimi on Oh Boy, ja minä onnekas taisin napata tästä koltusta joko viimeisen tai toiseksi viimeisen kappaleen. Ovat nimittäin EMP:n sivujen mukaan myytyjä loppuun, kun yritin kovasti etsiä tähän linkkiä kyseisestä mekosta. Noh, mekko on kauhean kiva ihan jo siksikin, että siinä on helmassa yksisarvisia! Ja teksti: "We're all gonna die". Kuvioidun helman peittää kova ja karhean tuntuinen tyllikangas, mutta onneksi se ei kuitenkaan tule ihoa vasten.

Full Volumen Oh Boy!

Ei helvetti sentään! Minulta alkavat loppua paukut. Hiuksetkin ovat jo ihan märkänä hiestä. Ei tämä ole ihmisen hommaa, keikistellä vaatteissa tällaisena päivänä. Jos nyt pari vielä.

Neljäs kuuluu osaksi minun ehdotonta suosikkivaatesarjaani, Skelanimalsia! Tässä on ChungKee The Panda. Aivan ihana mekko, yksi minun suosikkimekoistani. Kangas on mukavaa ja pehmeää. Ja kuvakin on kiva. 

Skelanimalsin ChungKee The Panda

Jumalauta sentään, että alkaa ottaa kupoliin tämä jatkuva rättien vaihtelu tällaisella säällä. En kehtaa enää edes mennä parvekkeelle. Paitsi nyt menen ja otan viimeisen kuvan kera vitutuksen.

Viimeinen rätti tältä erää, Skelanimalsia tämäkin. Mutta mitä olisikaan elämä ilman yksisarvisia. Joten tässä Bonita the Unicorn. Kangas on aivan ihanan pehmeää, eikä minua edes vituta paidan tyttömäiset hörhelöt. Kyseessä on kuitenkin yksisarvinen ja vielä kuollut sellainen, joten silloin muutama hörhelö sallitaan. Paita tuntuu kivalta päällä myös kuumassa auringonpaahteessa. 

Skelanimalsin Bonita the Unicorn

Vaikka paita tuntuukin hyvältä päällä, en silti jaksa jäädä parvekkeelle tämän pidemmäksi aikaa keikistelemään, vaan menen takaisin sisään, ja riisun KAIKEN pois. IHAN KAIKEN. Sen jälkeen parkkeeraus sohvalle kera pääkallomukin ja jääkylmän karpalomehun. En ehkä toiste enää tee tällaista rättiblogiprojektia. Oli sen verran hikistä touhua ja vituttaakin alkoi. Nyt ehkä ymmärrän, miksei niitä hevirättiblogeja ole ihan joka tytöllä: Tämähän on aika karseaa touhua! Onneksi pääsen tästä hetikohta lähtemään Turun viinifestareille joku näistä ihanista koltuista päälläni. Ehkä siellä vitutus vihdoin väistyy.

Erityisen kivoja joululahjavinkkejä

Joulu on taas, joulu on taas… Luottokortti tapissa, ja hermot riekaleina. Tuhat lahjaa paketoitavana, toinen tuhat puuttuu vielä ostamatta, ja ostoskeskuksissa mummot tönivät, kun kilpailevat siitä, kuka saa sen viimeisen hyllyssä olevan lego-paketin. Ruokaa pitää ostaa niin paljon, että sillä ruokkisi afrikkalaisen kylän puoleksi vuodeksi. Ja joululahjojen avaamisen jälkeen lahjoja ei enää edes vilkaista.

Tuttua? Kauhea stressi ja säätäminen yhden ainoan päivän takia. Itse olen irrottautunut tuosta stressistä ja säätämisestä jo vuosia sitten. Olen päättänyt, että meidän talouteen ei tule turhia lahjoja, vaan jotain oikeasti käyttökelpoista.

Haluan antaa teillekin pari vinkkiä siitä, millaisia oikeasti hyödyllisiä ja käytännöllisiä lahjoja voi ostaa länsimaalaisille mukuloille, joilla on jo kaikkea. Tässä vaiheessa kannattaa ottaa huomioon se, että lahjavinkit hyödyttävät lähinnä erityislapsia ja erityisperheitä. Itsehän en enää tässä vaiheessa edes tiedä, mitä tarkoittaa normaali.

• Päiväkirjavihko. Aisti ry kehitti tällaisen kätevän päiväkirjavihon ajan hahmottamisen välineeksi erityislapsille, ja miksei aikuisillekin! Paperi on paksua, joten vihkoon voi liimata kuvia ja piirtää. Päivät on valmiiksi merkitty oikeilla väreillä.

• “Unielukka”. Oma tyttäreni kärsi pitkään nukahtamisvaikeuksista, kunnes ostin hänelle “unikilpparin”. En olisi ikinä uskonut, miten paljon unikilppari auttoi rauhoittumisessa ja nukahtamisessa! Löytyy useaa eri väriä ja elukkaa. Myös erilaisia toimintoja elukasta riippuen.

• Purukoru. Löytyy miljoona erilaista. Erittäin kätevä ja säästää vaatteita, kun mukula ei pureskele hihansuita.

• Painotyyny. Ja koska tavalliset tyynyt ovat tylsiä, on parempi ostaa vaikkapa koiratyyny! Kätevä emäntä tai isäntä tekee tällaisen myös itse. Painotyyny helpottaa levotonta lasta olemaan paikoillaan.

• Time Timer. Helpottaa koko perhettä ajan hahmottamisen kanssa. Löytyy myös halpisversioita ja saa ladattua myös kännykkään tai tabletille.

• Aistipussi. Sinne voi mennä möyrimään ja olemaan omassa rauhassa silloin, kun olo on levoton ja kaikki alkaa ärsyttää.

• Fidget Spinner. Paitsi että tämä taitaa jo löytyä kaikilta länsimaalaisilta lapsilta, oli erityinen tai ei.

• Koiranpentu. Suosittelen tätä ihan jokaiseen talouteen! Jos taloudessa on allergiaa, on myös olemassa vähemmän allergisoivia rotuja, kuten vaikka Australian labradoodle tai bichon frise.

Siitä sitten vain jouluostoksille!

PS. Olen laittanut linkin vain johonkin sellaiseen paikkaan, missä myydään kyseistä tuotetta. En ole vertaillut hintoja enkä toimitusaikoja. Jokainen etsii itseään miellyttävän tuotteen, mikä myydään omalle lompakolle sopivaan hintaan.

Unien ihmeellinen maailma, osa 63

Viimeksi olin Dubaissa, tällä kertaa Etelä-Koreassa. Olin siellä vaihto-opiskelijana, aivan yksin, ja asuin eräässä perheessä. Perhe oli todella mukava, ja lapset olivat innoissaan siitä, että heillä asui länsimaalainen tyttö.

Minun piti päästä keskustaan. Matka oli pitkä, sillä kaupunki oli valtavan suuri. Menin juna-asemalle, mutten ymmärtänyt alkuunkaan, miten lippusysteemi toimii. Juna tuli, siinä oli avonaiset vaunut, ja hyppäsin erääseen vaunuun sisään.

Huomasin, että ihmisillä oli eri paksuisia lippunippuja käsissään. Kysyin englanniksi, että miten ihmeessä tuo on mahdollista, ja miten tämä lippujuttu oikein toimii. Eräs nuori mies alkoi selittää, miten matkan pituus määrittää sen, miten monta loppua tarvitset. Hän näytti kartalta, että hän tulee kaukaa, kaukaa kaupungin rajoilta. Hänen pysäkkinsä oli niin syrjässä, ettei sitä näkynyt edes kartalla enää. Sitä varten hänellä on kaikkein paksuin lippunippu, koska hän tulee kaikkein kauimpaa.

Konduktööri tuli ja alkoi sättiä minua siitä, että minulla oli liian vähän lippuja. Pyysin anteeksi, ja sanoin, etten ulkomaalaisena tiedä tätä lippusysteemiä.

Pääsin keskustaan ja menin erääseen ostoskeskukseen hengaamaan. Ostoskeskus oli rakennettu itämaiseen rakennustyyliin, ja se oli valtavan kaunis niin sisältä kuin ulkoapäin. Kaikkein ylimmässä kerroksessa oli kylpylä, ja ajattelin, että tuolla täytyy päästä käymään.

Huomasin erään itämaisen ravintolan, missä sai syödä samalla, kun poltti. Mietin, että tuo on erittäin mielenkiintoinen konsepti. Kävin hakemassa pienen ruoka-annoksen, menin korkean pöydän eteen, pistin tupakaksi ja aloin syödä samalla.

Mietin, että tarvitsen vaatteita noin kolmevuotiaalle pojalle. Kuka se poika oli… Se on edelleenkin mysteeri, eikä selvinnyt unessakaan. Eräässä lastenvaateliikkeessä minua ei haluttu palvella erityisen halukkaasti. Kun lähdin itse yläkertaan, minun perääni juostiin, ettei sinne saa mennä. Myyjä menee puolestani ja katsoo, löytyykö toisesta kerroksesta vaatteita kolmevuotiaalle pojalle. Satuin huomaamaan, että yläkerta oli täynnä puolialastomia lapsia. Siellä oli ilmeisesti käynnissä jonkun katalogin kuvaukset, ja lapsimalleilla oli vaatteiden vaihto kesken.

Uni jatkui vielä jotenkin, mutta siitä minulla on hatarat muistikuvat. Siihen liittyi jotenkin baari ja rottweilerin pentu, mutta en muista enää tarkkaan, miten se meni.

Kun ei itsellä ole rotikkaa, oli pakko lainata foto rotikkayhdistyksen sivuilta.

Unien ihmeellinen maailma, osa 62

Olin käymässä erään ystäväni luona Dubaissa. Ystäväni oli muuttanut sinne 10 vuotta sitten hyvän sihteerin työn perässä (todellisessa elämässä hän on ammatiltaan sairaanhoitaja) ja jättänyt lapset ja miehen Suomeen. Hänellä oli hieno asunto Dubain kalleimmalla alueella, ja minä olin hänen luonaan yötä.

Ystäväni varoitteli minua koko ajan. Dubai on vaarallinen paikka, ja kuka tahansa saattaa ampua sinut milloin tahansa! Dubaissa oli myös sääntöjä: Turisteilla oli tietynlaisia oikeuksia, mitä paikallisilla ei ollut. Jokainen joutui kantamaan rinnuksillaan lappua, mihin oli merkitty, onko tämä henkilö turisti, paikallinen vai Dubaissa työskentelevä ulkomaalainen.

Kävelimme laput rinnuksilla suureen ostoskeskukseen. Siellä näytti olevan bileet länsimaiseen tapaan, ja ihmiset tanssivat innoissaan. Yhtäkkiä joku tuli riehumaan paikalle aseen kanssa. Ystäväni ei ollut millänsäkään, ja totesi, että tervetuloa Dubaihin. Tällaista täällä sitten on ihan jatkuvasti, ja kaikkeen saa varautua.

Kysyin, onko hänellä koskaan ikävä Suomeen. On kuulemma. Jatkuvasti. Lapsia erityisesti. Mutta hänen työnsä täällä on niin hyvä, ettei hän voinut jättää tällaista tilaisuutta käyttämättä.

Unien ihmeellinen maailma, osa 42

Olin muuttanut takaisin Jyväskylään, ja suureksi ilokseni olin saanut takaisin vanhan yksiöni Yliopistonkadulta. Kävelin ympäri pientä kämppääni ihastuneena ja katselin, onko kaikki vanha pysynyt ennallaan. Oli pysynyt, muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta. Suihkuun oli laitettu omituinen vekotin suihkun virkaa hoitamaan; eräänlainen katosta tuleva, palosuihkua muistuttava laite. Muuten hyllyt ja kaapit olivat samanlaisia kaikki, ainoastaan ajan syömiä ja enemmän kuluneita.

Päätin sisustaa asuntoni juuri sellaiseksi kuin se oli silloin joskus opiskeluaikana ollutkin, ja olin hyvin innoissani.

Vuokranantaja tuli käymään, ja ilmoitti, että hän haluaisi sitten vuokranmaksun luonnossa. Hän oli iso, lihava, littananaamainen ja ruma mies, jolla oli pitkät, punertavat, ohuet hiukset. Hiusraja oli kuitenkin jo vetääntynyt runsaasti, ja hän oli päälaelta täysin kalju. Minua alkoi yököttää, enkä todellakaan halunnut maksaa luonnossa tuolle tyypille tasan mitään. Sanoin, että ennemmin maksan rahalla.

Aloin kuulla käytävältä ääniä. Aivan kuin joku olisi soittanut jotain soitinta suoraan oveni edessä. Avasin asuntoni ulko-oven ja huomasin, että käytävä oli suuri ostoskeskus. Ostoskeskuksessa oli pari tyyppiä esiintymässä ja soittamassa jollain ihme härveleillä, mikä muistutti värikästä haitaria. Kävin huutamassa heille, että lopettaisivat soittamisen, koska ihmiset yrittävät asua täällä ja haluavat asua rauhassa. He sanoivat, että tekevät vain työtään, ja heidät on määrätty juuri tähän kohtaan soittamaan.

Heräsin kesken unen, luojan kiitos, koska alkoi mennä liian oudoksi. Ja ällöksi. Yök!

Zlote Tarasyn ostoskeskus Varsovassa, Puolassa.