Turku Food and Wine Festival - Perjantain tuskaisat tunnelmat

Lempeä merituuli hellii hiuksiani samalla, kun tulinen aurinko käristää vaaleaa ihoani. Ilma on kuuma kuin pirun paska ja otsastani valuu hikipisaroita. Vaikka tuuli puhaltaa, se ei tee tuskaista oloa yhtään helpommaksi.

Porukkaa on kuin pipoa ja lisää jengiä tulee porteista sisään jatkuvalla syötöllä. Kassoilla seisovat tytöt käyvät vartin välein täyttämässä vesipullonsa. Ei käy kateeksi heitä juuri nyt.

Minä taas hyörin ja pyörin pitkin Forum Marinumin pihaa viinilasi kädessäni, hiki persiissäni. Yritän etsiä kojua, missä tarjottaisiin jotain sellaista, mitä minä haluaisin juuri nyt maistaa. Tai muuten vain ostaa. Olen tullut ruoka- ja viinifestareille.

Festarialue on pieni, mutta värikäs. Ruokakojuissa palavat tulet iskevät tässä kuumuudessa vasten kasvoja sellaisella voimalla, että oloni on kuin Johanna Tukiaisella. Ruoka tuoksuu ja näyttää herkulliselta. Annokset vain ovat surkean pieniä. Parin suupalan kokoisia. Ja näistä suupaloista saa pulittaa sen kymmenen euroa per annos. Käyn syömässä alkupalan Kolatun juustovaunun tiskillä, mistä saa ilmaisia maistiaisia. Nämä maistiaiset ja pienenpieni mansikkasalaatti vatsassani saatan ehkä kyetä selviytymään tämän festarillaoloajan tarvitsematta enempää syötävää.

Viinikojuille on oma käytävänsä melkein sisätiloissa. Ei ihan sisällä, mutta melkein kuitenkin. Viileyttä viinikäytävä ei tarjoa, päinvastoin, mutta varjoa se tarjoaa ja istumapaikkoja. Ja runsaan valikoiman mitä ihanimpia viinejä ja samppanjoita. Samppanja maksaa myöskin sen kymmenen euroa lasilta, ja lasin saa hädin tuskin puoleen väliin. No, se ei ole tyhmä, joka pyytää.

Olutkojuilla emme käy. Emme juo mieheni kanssa kumpikaan olutta. Siiderikojuilta löytyy sitten enemmänkin jännittävää juotavaa: Virolaista laatusiideriä! Kaikkea pitää kerran elämässään kokeilla, myös virolaista siideriä, hintaan kuusi euroa lasi. Mieheni maistaa koivumahlaa ja minä taas pihlajanmarjasiideriä. Täytyy sanoa, että molemmat ovat omanlaisiaan makuelämyksiä. Toinen melkeinpä mauton ja toisessa taas makua niin, että nystyrät kielen päällä käpertyvät hetkeksi kasaan.

Istumme penkeillä, hiki valuen ja katselemme kaikessa rauhassa ympärillämme olevaa festarielämää. Kaiuttimista soi tylsänoloinen biisi, joka tuntuu kestävän ja kestävän. Se ei kuitenkaan häiritse ihan hirveästi, sillä oloni on rento ja fiilikset korkealla. Todennäköisesti tämä järjetön kuumuus tekee sen, että sekin vähäinen alkoholi, mitä nämä puolikkaat lasit sisältävät, nousee päähän kuin häkä.

Vesipisteitä on runsaasti ja käymme säännöllisin väliajoin sekä huuhtelemassa lasit että juomassa vettä. Tässä helteessä ei ehkä ole kovin fiksua vetää pelkkää alkoholia, mikä kuivattaa muutenkin kuivaa ruhoa entisestään. Kello käy ja jengin määrä vain lisääntyy. Istumapaikoista alkaa olla pula ja joka hemmetin kojussa saa seistä pidemmän aikaa saadakseen sen vaivaisen puolikkaan lasillisen viiniä helvetin kalliiseen hintaan. Fiilis alkaa laskea yhtä aikaa veren alkoholipitoisuuden kanssa. Päätämme ulostautua.

Kerrassaan herkulliset suupalat saimme ruokakojuista sekä saimme kokea mielenkiintoisia makuelämyksiä viinien ja siiderien kiehtovasta maailmasta. Jospa seuraavaksi kuitenkin menisimme kohti kotia ja päivän seuraavaa tapahtumaa, eli veristä kuuta.

Kipuamme Vilkkilänmäelle, missä ovat kaikki muutkin Martin kaupunginosan asukkaat. Katselemme ylös taivaalle ja odotamme, milloin näemme tämän ihmeellisen verisen kuun. Kuun ja veren sijaan näemme Tonttumäen korkeat kerrostalot ja paksun pilvilautan, missä ei ole pienintäkään repeämää missään. Odotamme jonkin aikaa, mutta emme näe mitään. Kuka nyt olisi halunnutkaan nähdä, kun kuulla on kuukautiset?

Onneksi kotona on hyvää valkoviiniä jääkaapissa odottamassa. Ja pakastimessa on paketti pistaasijäätelöä. Eiköhän se ruoka- ja viinifestareilla hankittu hyvä fiilis tästä vielä takaisin tule, kunhan ensin kotiin pääsee.

Coursera, edX ja FutureLearn - Kohti parempaa eläintietoutta

Koska elämä on tylsää ilman harrastuksia... Minäpäs näppäränä tyttönä (?) aloitin uuden harrastuksen: opiskelun! No, eipä se opiskelu varsinaisesti sinänsä ole uusi harrastus ihmiselle, joka ei ole ollut päivääkään opiskelematta sitten vuoden 1995. Mutta minä löysin internetin ihmeellisen maailman uumenista jotain sellaista, mikä sai minut innostumaan.

Yliopistot ympäri maailmaa tarjoavat kursseja oikeastaan kaikista mahdollisista aihealueista erilaisten verkkosivujen kautta. Ja mikä parasta, kurssit eivät edes maksa mitään! Ellet sitten halua saada kurssista sertifikaatin: se maksaa kolme-neljäkymmentä suomalaista rahaa riippuen hieman kurssista. Ison osan kursseista voi myös suorittaa omassa tahdissa, kaikessa rauhassa, joillakin kursseilla on löysähkö aikataulu, ja kurssit vaativat parin tunnin panostuksen viikossa. Eli ei todellakaan mitenkään hirveästi!

Ainoa asia, mikä on aika ehdoton kurssien suorittamisen kannalta, on kielitaito. Ylivoimaisesti suurin osa tarjotuista kursseista on englanniksi, mutta kursseja löytyy myös ranskaksi, espanjaksi ja yksittäisiä kursseja mahdollisesti muillakin kielillä. Suomeksi niitä on aika turha etsiä näiltä sivustoilta. 

Ensimmäinen sivusto, mistä aloin haalia kursseja itselleni, on Coursera. Ja koska minä-tyttö en turhia kursaile, ilmoittauduin saman tien neljälle kurssille! Kaksi kurssia Edinburghin yliopistosta, The Truth about Cats and Dogs ja Animal Behavior and Welfare. Yksi kurssi Duken yliopistosta, Dog Emotion and Cognition, ja yksi kurssi Melbournen yliopistosta, Animal Behavior. Ja koska kurssit ovat todella nopeita suorittaa, ehdin suorittaa yhden illan aikana koira ja kissa-kurssin kokonaisuudessaan, sekä suurimman osan eläinten käytös ja hyvinvointi-kurssia. Ne ovat sellaisia viiden-seitsemän viikon kursseja, mutta mitä sitä nyt odottamaan, jos voi suorittaa heti.

Toinen sivusto, mistä innostuin, on edX. Sieltä löytyi mielenkiintoinen kurssi Wageningenin yliopistosta, Introduction to Animal Behavior, sekä Arizonan yliopiston kurssi, Dog Behavior: Problems and Solutions. Ehkä jossain vaiheessa, kun saan ensin koulutettua itsestäni jonkinasteisen eläinkuiskaajan, voin käydä tämän kurssin: The Science of Beer. Todella "yllättävää", että hollantilainen yliopisto tarjoaa yliopistotason kursseja oluesta...

Kolmantena on FutureLearn, missä ei juuri tällä hetkellä ollut mitään sellaista, mikä olisi ollut itseäni ihan hirveästi kiinnostavaa ja tulevaisuuttani hyödyntävää. Mutta kannattaahan tuota sivustoa silmällä pitää, jos vaikka jossain vaiheessa sinne jotain hauskaa tulisi.

Eikä tietenkään kannata unohtaa Animal Training Academya, mistä saa ilmaiseksi aika hemmetin monta videota eläinten kouluttamisesta. Ja jos maksaa, niin sitten saa paljon enemmän, mutta näin alkuun minä tyydyn noihin videoihin.

Kun joulukuussa saan kauniiseen kouraani Tampereen yliopistolta todistuksen, missä lukee "käyttäytymisanalyysiperusteinen eläinkouluttaja", niin sen jälkeen voin ylpeänä lähteä jakelemaan ympäriinsä ansioluetteloa, missä on noin tuhat kurssia eläinten kouluttamisesta, hyvinvoinnista, kognitiosta... Ja yksi kurssi siitä oluesta!

Mutta ellei näistä kursseista mitään muuta hyötyä ole, niin voinpahan tämän jälkeen ainakin kuvitella olevani parempi koiranomistaja.

PS. Oli pakko ilmoittautua sille kaljakurssille! Eihän se mitään maksa kuitenkaan, ellen ota siitä sitä sertifikaattia.

Unien ihmeellinen maailma, osa 52

Olin Helsingissä tarkoituksenani tavata eräs opiskeluaikainen kaverini. Hyörin ja pyörin matkalaukkujeni kanssa, mutta kaupungin kaikki hotellit tuntuivat olevan täynnä, eikä majapaikkaa löytynyt mistään. Tunsin itseni viimeisillään raskaana olevaksi Mariaksi, joka joutuu synnyttämään heinäladossa lehmien keskellä.

Lopulta sain tietää, että paikallinen vankila on alkanut pitää majoituspalveluita sivubisneksenä. Menin vankilaan ja kyselin majapaikkaa. Minulle sanottiin, että sellainen järjestyy, ilman muuta, mutta vapaata on vain sellaisessa siivessä, missä on pelkkiä miehiä. Tämä ei haitannut minua, sillä tarvitsin kipeästi kattoa pääni päälle.

Osasto, mihin päädyin, oli valtavan kokoinen sali, missä vangeilla oli oma sänkypaikka. Oransseihin haalareihin sonnustautuneet miehet olivat kummissaan, kun kerroin heille, että minä en ole vanki, voin mennä ja tulla miten haluan, ja olen täällä vain yhden yön. Kerroin heille myös, että tarkoituksenani on tavata kaverini ja viettää hänen kanssaan mukava ilta pitkästä aikaa.

Eräs vangeista tuli sanomaan, että hänellä olisi ainetta, jonka avulla voisin pitää TODELLA hauskaa. Sanoin, etten uskalla, sillä vartijat varmasti huomaisivat, jos tulisin takaisin silmät lautasantennin kokoisina, ja joutuisin samalla itse jäämään tänne. Kieltäydyin tarjouksesta, ja lähdin ulos, kaveriani tapaamaan.

Seisoin vankilan ulkopuolella ja mietin, miten pääsisin keskustaan. Lopulta näin vieressä taksitolpan ja paljon vapaita takseja. Pyysin erästä taksikuskia heittämään minut keskustaan. Sanoin, etten tiedä tarkempaa osoitetta, mutta soitan matkan aikana kaverilleni ja kysyn, missä hän on. Taksikuski sanoi, että keskusta on niin iso alue, ettei hän lähde summanmutikassa ajamaan. Hänen täytyy tietää tarkka osoite heti, joten hän osaa suunnistaa oikeaan paikkaan.

Soitin kaverilleni. Hän sanoi olevansa ravintolassa, ja kertoi ravintolan nimen. Hän sanoi myös olevansa erään miehen seurassa. En ollut erityisen hyvilläni tästä, sillä olin ajatellut, että voisimme viettää kaverini kanssa aikaa kahdestaan. Kun käännyin etsimään taksikuskia, hän oli kadonnut. Huomasin, että kaikki taksikuskit olivat pienen matkan päässä pyörätuoli”hippasilla”. Huusin kuskille, että minulla on nyt osoite, ja pyysin häntä tulemaan autolleen.

Uni vaihtui toiseen. Tällä kertaa olin uutena tulokkaana töissä baarissa, minkä yhteydessä oli iso lasten leikkipiha. Opettelin käyttämään oluthanoja ja kassaa, etsin eri juomien ja pikkupurtavien hintoja ja huutelin aina välillä vanhempaa henkilökuntaa avuksi.

Herätyskello herätti kesken baarityöskentelyn.

Kuva Turun linnan vankityrmästä.