Turku Food and Wine Festival - Perjantain tuskaisat tunnelmat

Lempeä merituuli hellii hiuksiani samalla, kun tulinen aurinko käristää vaaleaa ihoani. Ilma on kuuma kuin pirun paska ja otsastani valuu hikipisaroita. Vaikka tuuli puhaltaa, se ei tee tuskaista oloa yhtään helpommaksi.

Porukkaa on kuin pipoa ja lisää jengiä tulee porteista sisään jatkuvalla syötöllä. Kassoilla seisovat tytöt käyvät vartin välein täyttämässä vesipullonsa. Ei käy kateeksi heitä juuri nyt.

Minä taas hyörin ja pyörin pitkin Forum Marinumin pihaa viinilasi kädessäni, hiki persiissäni. Yritän etsiä kojua, missä tarjottaisiin jotain sellaista, mitä minä haluaisin juuri nyt maistaa. Tai muuten vain ostaa. Olen tullut ruoka- ja viinifestareille.

Festarialue on pieni, mutta värikäs. Ruokakojuissa palavat tulet iskevät tässä kuumuudessa vasten kasvoja sellaisella voimalla, että oloni on kuin Johanna Tukiaisella. Ruoka tuoksuu ja näyttää herkulliselta. Annokset vain ovat surkean pieniä. Parin suupalan kokoisia. Ja näistä suupaloista saa pulittaa sen kymmenen euroa per annos. Käyn syömässä alkupalan Kolatun juustovaunun tiskillä, mistä saa ilmaisia maistiaisia. Nämä maistiaiset ja pienenpieni mansikkasalaatti vatsassani saatan ehkä kyetä selviytymään tämän festarillaoloajan tarvitsematta enempää syötävää.

Viinikojuille on oma käytävänsä melkein sisätiloissa. Ei ihan sisällä, mutta melkein kuitenkin. Viileyttä viinikäytävä ei tarjoa, päinvastoin, mutta varjoa se tarjoaa ja istumapaikkoja. Ja runsaan valikoiman mitä ihanimpia viinejä ja samppanjoita. Samppanja maksaa myöskin sen kymmenen euroa lasilta, ja lasin saa hädin tuskin puoleen väliin. No, se ei ole tyhmä, joka pyytää.

Olutkojuilla emme käy. Emme juo mieheni kanssa kumpikaan olutta. Siiderikojuilta löytyy sitten enemmänkin jännittävää juotavaa: Virolaista laatusiideriä! Kaikkea pitää kerran elämässään kokeilla, myös virolaista siideriä, hintaan kuusi euroa lasi. Mieheni maistaa koivumahlaa ja minä taas pihlajanmarjasiideriä. Täytyy sanoa, että molemmat ovat omanlaisiaan makuelämyksiä. Toinen melkeinpä mauton ja toisessa taas makua niin, että nystyrät kielen päällä käpertyvät hetkeksi kasaan.

Istumme penkeillä, hiki valuen ja katselemme kaikessa rauhassa ympärillämme olevaa festarielämää. Kaiuttimista soi tylsänoloinen biisi, joka tuntuu kestävän ja kestävän. Se ei kuitenkaan häiritse ihan hirveästi, sillä oloni on rento ja fiilikset korkealla. Todennäköisesti tämä järjetön kuumuus tekee sen, että sekin vähäinen alkoholi, mitä nämä puolikkaat lasit sisältävät, nousee päähän kuin häkä.

Vesipisteitä on runsaasti ja käymme säännöllisin väliajoin sekä huuhtelemassa lasit että juomassa vettä. Tässä helteessä ei ehkä ole kovin fiksua vetää pelkkää alkoholia, mikä kuivattaa muutenkin kuivaa ruhoa entisestään. Kello käy ja jengin määrä vain lisääntyy. Istumapaikoista alkaa olla pula ja joka hemmetin kojussa saa seistä pidemmän aikaa saadakseen sen vaivaisen puolikkaan lasillisen viiniä helvetin kalliiseen hintaan. Fiilis alkaa laskea yhtä aikaa veren alkoholipitoisuuden kanssa. Päätämme ulostautua.

Kerrassaan herkulliset suupalat saimme ruokakojuista sekä saimme kokea mielenkiintoisia makuelämyksiä viinien ja siiderien kiehtovasta maailmasta. Jospa seuraavaksi kuitenkin menisimme kohti kotia ja päivän seuraavaa tapahtumaa, eli veristä kuuta.

Kipuamme Vilkkilänmäelle, missä ovat kaikki muutkin Martin kaupunginosan asukkaat. Katselemme ylös taivaalle ja odotamme, milloin näemme tämän ihmeellisen verisen kuun. Kuun ja veren sijaan näemme Tonttumäen korkeat kerrostalot ja paksun pilvilautan, missä ei ole pienintäkään repeämää missään. Odotamme jonkin aikaa, mutta emme näe mitään. Kuka nyt olisi halunnutkaan nähdä, kun kuulla on kuukautiset?

Onneksi kotona on hyvää valkoviiniä jääkaapissa odottamassa. Ja pakastimessa on paketti pistaasijäätelöä. Eiköhän se ruoka- ja viinifestareilla hankittu hyvä fiilis tästä vielä takaisin tule, kunhan ensin kotiin pääsee.

Ystävät, viini ja juustot - Elämän hyvät pienet asiat

En ole missään nimessä alkoholin suurkuluttaja. Päinvastoin, olen muuttunut suurkuluttajasta erittäin kohtuulliseksi käyttäjäksi. Mutta joskus vain on sellainen päivä, että tarvitsee hieman nollausta. Pään tyhjentämistä ja kaiken purkamista. Silloin se viinipullo ja hyvän ystävän seura ovat erinomainen yhdistelmä! Minulla sellainen päivä oli eilen.

Aloitin valmistelut sillä, että kävin ensin Alkossa ja sitten naapurustoon tulleessa uudessa porvarikermapersekaupassa, nimeltään Liha & Herkku. Sieltä saa kaikenlaista ihanaa, kuten helvetin pahalta haisevia juustoja. Kahden viikon sukkahikikään ei haise niin kamalalle kuin mitä nämä juustot löyhkäävät, mutta hyvän juuston salaisuus on nimenomaan siinä, että sen suorastaan pitää haista vanhalle sukkahielle. Muuten juusto ei ole hyvää.

Kun tili oli tyhjennetty Lihaan & Herkkuun, äkkiä kotiin imuroimaan ja siivoamaan keittiö pahimmista sotkuista, jotta meillä olisi reilusti tilaa nautiskella näistä sukkahikijuustoista. Ja koska naisten iltaa ei voi viettää, jos on miehiä paikalla, kelkoin sekä miehen että koiran ulos talosta. 

Aloitimme illan erinomaisella Proseccolla ja jatkoimme siitä valkoviineihin. Olin ostanut myös punaviiniä heräteostoksena ihan vain siksi, että viinipullossa oli valtavan söpö kuva. Kyllä, olen niitä henkilöitä, jotka ostavat viiniä söpön kuvan takia, mutta olen myös niitä ihmisiä, joilla on viininmaistelupäiväkirja, ja jotka kirjoittavat tarkkaan ylös, miltä viini tuossa söpössä pullossa maistui. Jos se maistuu märälle koiralle, en osta sitä viiniä enää toiste.

Pullo toisensa jälkeen kului ja samoin juustot kera keksien. Viikuna-mustapippuri-juustohillo loppui alta aikayksikön, kvittenihillo kesti vähän kauemmin. Ostamani Saint Agur-sinihomejuusto loppui ensimmäisenä. En voi ymmärtää, miten joku juusto voi olla niin hyvää! Brie loppui seuraavaksi, vaikka olin ostanut sitä ison palasen. Morbier de Chevre-nimistä tuhkavuohenjuustoa jäi vielä vähän, mutta Meule du jura-juusto loppui, kun viimeinen lasi viiniä täytettiin.

Viinin ja juustojen lisäksi kului myös filmiä. Olin ostanut heräteostoksena polaroid-kameran, ja totta kai sitä piti päästä kokeilemaan! Pelleilimme kameralle ja otimme erilaisia kuvia eri valaistuksessa. Ja nauraa räkätimme lopputuloksille. Näytimme kuvissa niin onnellisilta ja tyytyväisiltä. Ja sitä kyllä olimmekin! Meillä oli hauska ja rento tunnelma.

Neljännen viinipullon jälkeen alkoi olla vähän hutera olo. Jutun laatukin alkoi muuttua siihen suuntaan, että nyt on joku ottanut keittoa vähän isommalla kupilla. Yritin maalatakin jotain minun scrap bookiini, mutta lopputulos on kyllä sitten sen näköistäkin, että maalari ei tainnut olla ihan selvinpäin. 

Kuuntelimme vanhoja hittibiisejä, mitkä olivat kovia silloin 90-luvulla, kun me olimme nuoria. Tai no, olemme me vieläkin nuoria, emme me vanhoja ole! Mitä nyt molemmilla on vakituinen työsopimus ja asuntolaina maksettavana, mutta eiväthän tuommoiset asiat tarkoita sitä, että me mitään vanhoja olisimme. Sitä paitsi, tällaiset rennot viini-juusto-illat nuorentavat!

Aamuyöstä alkoi uni vaivata. Taitaa tuo asuntolaina olla sen verran harteita painava, ettei sitä jaksa enää tässä vaiheessa elämää painaa kolmea päivää putkeen naula otsassa. Kyllä sitä 20-vuotiaana jaksoi, mutta silloin ei vielä ollutkaan sitä asuntolainaa. Oli pakko hyvästellä ja suunnata kohti unen maata kultaista.

Sen verran oli tullut nautittua hyvää viiniä, hyviä juustoja ja hyvää seuraa, että uni tuli suhteellisen vaivattomasti. Tasapainoinen elämä tarvitsee välillä tällaisia iltoja, kun tyhjenee sekä tilipussi että pää. Tänään on mukavaa maata sohvalla pienessä krapulassa, muistella eilisiä hauskoja juttuja ja katsella polaroid-kameralla otettuja kuvia. Nämä ovat näitä elämän hyviä pieniä asioita.

Proletaarikakarasta kermaperseporvariksi

"Kukkainen, hieman litsiluumuinen, havaittavissa tuoreen kissan aromi. Maku on pyöreähkö, tasapainoinen, häilyvä ja eeppinen." Kyllä, tämä keskikaljakulttuurin keskelle syntynyt proletaariperheen kasvatti on ryhtynyt kunnolla kermaperseporvariksi ja hurahtanut viineihin.

Olenhan minä jo pitkään ollut, ainakin mieheni mielestä, kermaperse. Täydellisestä porvari-imagosta ovat tähän mennessä puuttuneet purjehduskengät, pikeepaita ja vuosittaiset rapujuhlat kera viininmaistiaisten. Ja koska sitä päivää ei tule, että te näkisitte minun päälläni pikeepaitaa (oksennan jo pelkästä ajatuksesta, ja minua häiritsee myös toisten päällä oleva pikeepaita, joten älä tule kanssani ainakaan samaan ruokapöytään pikeepaita päällä, kiitos) ja jalassani purjehduskenkiä, niin minun täytyy todeta, että olen saavuttanut porvariuden huipun.

Kaikki lähti siitä, kun löysin Courserasta (no yllätys) erään viininmaistelukurssin. Kuka hullu käy viininmaistelukurssia verkossa? No minäpä kävin! Ja innostuin sen verran, että kävin vielä toisenkin, tällä kertaa edX:ssä. Siis kaksi viininmaistelukurssia lyhyen ajan sisään. Sen lisäksi kännykästäni löytyy kaksi viiniappia. Toisen avulla voit löytää ruokaasi sopivan täydellisen viinin, ja toinen appi on viininmaistelupäiväkirja, mihin voit merkitä aina sen, mitä viiniä olet maistellut, mitä vuosikertaa, millainen aromi, väri, maku jne.

Täytyy sanoa, että tämä viininmaistelu on todella hauska harrastus! Ja tästä on myös siinä mielessä hyötyä, että tämän avulla oppii helposti tunnistamaan, onko viini vanhaa tai pilaantunutta. Eivätpä voi enää missään ravintolassa tyrkyttää minulle kaksi viikkoa sitten avattua viiniä. Suosittelen ainakin kokeilemaan viininmaistelua. Eikä sinun tarvitse sylkeä kuppiin, ellet halua. En minäkään sitä tee. Jos parin kokeilun jälkeen tuntuu siltä, että tämä ei ole sinun juttusi ja harrastat mieluummin olutmaistelua, niin mikäs siinä! Maistelu kuin maistelu. Mutta oletpa ainakin yrittänyt, ja nyt tiedät, mikä on sinun juttusi ja mikä ei ole.

Kotikirjastoni kasvu - Ikeaan hyllyostoksille?

Perjantai-iltapäivä. Tällä kertaa ei soi ovikello, vaan puhelimeen tulee tekstari. Postipaketti on haettavissa SmartPost-laatikosta. Olen saanut sen verran suuren kirjalastin, ettei sitä edes viitsitä antaa meidän uskollisen postitätimme kuljetettavaksi. Täti-paran selkä vääntyisi paketin painosta.

Ihmettelen, sillä paketissa on vain kolme kirjaa. Miksi se muka painaisi niin paljon? Kurvaan S-marketin pihaan, menen SmartPostin eteen, näpyttelen tunnusluvun ja luukku avautuu. Hupsista saatana! NYT ymmärrän, miksei kirja mahtunut luukusta sisään. Paketti on aika hemmetin iso, vaikka kirjoja on vain kolme. Ja painaa kuin seitsemän h****n synti. Tiiliskiviäkö siellä on?

Ymmärrän yskän siinä vaiheessa, kun avaan kotona paketin: Siellä on noin tuhat kiloa painava teos Lastenpsykiatria ja nuortenpsykiatria. En tarvitse tätä teosta valmentaja-opinnoissani, mutta tarvitsen sitä Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuudessa. Vaikka kirja maksoi hunajaa, sitä käytetään opintokokonaisuuden jokaisella kurssilla. Joten ostamalla tämän kirjan, olen jo suorittanut melkein koko opintokokonaisuuden. Vaimitensenytmeni… Pitikö jotain tenttejäkin tehdä ja esseitä kirjoittaa? Eikö se pelkkä kirjan ostaminen riittänytkään? Ei se haittaa, sillä pidän esseiden kirjoittamisesta. Tenteistä en pahemmin välitä, sillä en pysty ADHD:n takia keskittymään niissä, mutta Turun kesäyliopisto on luvannut tulla vastaan ja tarjosi minulle mahdollisuutta tehdä tentti yksityistilassa, omassa rauhassa. Otin tarjouksen ilomielin vastaan.

Toinen kirja on Jari Sinkkosen Nuoruusikä. Tämäkin kirja on osana erästä kurssia, mikä kuuluu yllämainittuun opintokokonaisuuteen. Ehkä kirjan lukeminen avaa silmäni myös oman teinini kohtaamiseen. Ehkä ymmärrän, miksi olen tyhmä äiti ja kaikki on paskaa.

Kolmantena kirjana on Unet ja painajaiset. Ei, tämä ei ole kurssikirja millekään kurssille! Mutta kirja maksoi vain vitosen, ja koska joudumme valmentaja-opinnoissa kirjoittamaan uniamme ylös, halusin ostaa sen, silläkin uhalla, että kirja on täyttä huuhaata. Vitosen menetys ei paljon paina tässä konkurssissa. Yllätyn iloisesti, sillä kirja ei ole täyttä huuhaata! Siinä on hyvää tietoa unesta noin yleisellä tasolla (vaikkakin vähän), samoin painajaisista ja niiden jälkivaikutuksista. Lisäksi unien tulkintaan suhtaudutaan hyvin väljästi, eikä millekään anneta yhtä, ainoaa, oikeaa vastausta. Juuri tätä halusinkin! Hieman ehkä suuntaviivoja unien ymmärtämiseen, mutten kuitenkaan mitään tuputtamista siitä, mitä jonkun rukoilijasirkan näkeminen tarkoittaa.

En ehdi tutustua pakettiini sen paremmin, sillä minulla on liput Turun filharmonisen orkesterin konserttiin. Pakko laittautua ja lähteä.

Lauantai-iltapäivä. Olen juuri tullut Kipinää parisuhteeseen-koulutuksesta. Koira ulos pissalle, ruokaa kiukuttelevalle teinille, jonka mielestä olen, edelleenkin, paska äiti, joka ei ymmärrä eikä välitä. Ja tällä kertaa olen paska äiti siksi, ettei lapseni löydä jostain Internetin ihmeellisen maailman musiikkipalvelusta jotain Justin Bieberin biisiä. Yritän keskittyä kirjoihin, tai edes yhteen niistä, mutta se ei onnistu. Teini mälisee ja pälisee omia juttujaan, koira kaipaa huomiota, ja koska koira on niin suloinen, sitä on vain pakko rapsuttaa. Ihan kaikki työt täytyy jättää kesken koiran rapsutuksen ajaksi. Rapsuttaminen on tärkeämpää.

Laitan kirjat sivuun ja päätän leikkiä koiran kanssa. Teini jatkaa mäkätystään, vaikken nyt vain voi sille mitään, ettei juuri sieltä musiikkipalvelusta löydy juuri sitä biisiä. Ja minä en voi Justin Bieberiksi muuttua, enkä edes haluaisi.

Ruokaa koiralle, teini niska-perse-otteella suihkuun, koska ilman niska-perse-otetta teini ei löydä suihkua. Suihku on jännästi piilossa ja yrittää aina juosta teinityttöjä karkuun, joten siksi minun täytyy viedä teini sinne puoliväkivalloin. Yritän selittää suihkussa käymisen tarpeellisuuden. Teini ei ymmärrä, ja olen jälleen kerran paska äiti.

Kun vihdoin ja viimein saan teinin nukkumaan ja koiraa on leikitetty niin, että sekin haluaa vaihteeksi nukkumaan, on minun oma aikani. Kynttilöitä, punaviiniä ja uusia kirjojani. Taustalla Gogo Penguin, brittiläinen jazzbändi (kyllä, osaan kuunnella myös jazzia, vaikka olenkin hevari). Koska minulla on ADHD, keskityn lukemiseen paremmin, kun minulla on taustamusiikkia.

Vilkaisen kirjahyllyjäni ennen kuin avaan ensimmäisen kirjan ensimmäisen sivun. Hyllyistä alkaa loppua tila. Olen ostanut niin paljon uusia kirjoja näiden opintojen myötä. Seuraavaksi on pakko käydä ostoksilla Ikeassa ja hankkia lisää kirjahyllyjä. On varmaan pakko soittaa Susannalle, sisustussuunnittelijalleni, ja pyytää uudet piirrokset olohuoneeseeni. Tai vaihtoehtoisesti vuokraan teinille oman asunnon jostain, ja teen hänen huoneestaan kirjastohuoneen. Hänellä olisi kuulemma paljon paremmat oltavat, jos asuisi yksin. Ja täytyyhän sitä 12-vuotiaana jo siipiään kokeillakin. Vaimitensenytmeni...