Turku Food and Wine Festival - Perjantain tuskaisat tunnelmat

Lempeä merituuli hellii hiuksiani samalla, kun tulinen aurinko käristää vaaleaa ihoani. Ilma on kuuma kuin pirun paska ja otsastani valuu hikipisaroita. Vaikka tuuli puhaltaa, se ei tee tuskaista oloa yhtään helpommaksi.

Porukkaa on kuin pipoa ja lisää jengiä tulee porteista sisään jatkuvalla syötöllä. Kassoilla seisovat tytöt käyvät vartin välein täyttämässä vesipullonsa. Ei käy kateeksi heitä juuri nyt.

Minä taas hyörin ja pyörin pitkin Forum Marinumin pihaa viinilasi kädessäni, hiki persiissäni. Yritän etsiä kojua, missä tarjottaisiin jotain sellaista, mitä minä haluaisin juuri nyt maistaa. Tai muuten vain ostaa. Olen tullut ruoka- ja viinifestareille.

Festarialue on pieni, mutta värikäs. Ruokakojuissa palavat tulet iskevät tässä kuumuudessa vasten kasvoja sellaisella voimalla, että oloni on kuin Johanna Tukiaisella. Ruoka tuoksuu ja näyttää herkulliselta. Annokset vain ovat surkean pieniä. Parin suupalan kokoisia. Ja näistä suupaloista saa pulittaa sen kymmenen euroa per annos. Käyn syömässä alkupalan Kolatun juustovaunun tiskillä, mistä saa ilmaisia maistiaisia. Nämä maistiaiset ja pienenpieni mansikkasalaatti vatsassani saatan ehkä kyetä selviytymään tämän festarillaoloajan tarvitsematta enempää syötävää.

Viinikojuille on oma käytävänsä melkein sisätiloissa. Ei ihan sisällä, mutta melkein kuitenkin. Viileyttä viinikäytävä ei tarjoa, päinvastoin, mutta varjoa se tarjoaa ja istumapaikkoja. Ja runsaan valikoiman mitä ihanimpia viinejä ja samppanjoita. Samppanja maksaa myöskin sen kymmenen euroa lasilta, ja lasin saa hädin tuskin puoleen väliin. No, se ei ole tyhmä, joka pyytää.

Olutkojuilla emme käy. Emme juo mieheni kanssa kumpikaan olutta. Siiderikojuilta löytyy sitten enemmänkin jännittävää juotavaa: Virolaista laatusiideriä! Kaikkea pitää kerran elämässään kokeilla, myös virolaista siideriä, hintaan kuusi euroa lasi. Mieheni maistaa koivumahlaa ja minä taas pihlajanmarjasiideriä. Täytyy sanoa, että molemmat ovat omanlaisiaan makuelämyksiä. Toinen melkeinpä mauton ja toisessa taas makua niin, että nystyrät kielen päällä käpertyvät hetkeksi kasaan.

Istumme penkeillä, hiki valuen ja katselemme kaikessa rauhassa ympärillämme olevaa festarielämää. Kaiuttimista soi tylsänoloinen biisi, joka tuntuu kestävän ja kestävän. Se ei kuitenkaan häiritse ihan hirveästi, sillä oloni on rento ja fiilikset korkealla. Todennäköisesti tämä järjetön kuumuus tekee sen, että sekin vähäinen alkoholi, mitä nämä puolikkaat lasit sisältävät, nousee päähän kuin häkä.

Vesipisteitä on runsaasti ja käymme säännöllisin väliajoin sekä huuhtelemassa lasit että juomassa vettä. Tässä helteessä ei ehkä ole kovin fiksua vetää pelkkää alkoholia, mikä kuivattaa muutenkin kuivaa ruhoa entisestään. Kello käy ja jengin määrä vain lisääntyy. Istumapaikoista alkaa olla pula ja joka hemmetin kojussa saa seistä pidemmän aikaa saadakseen sen vaivaisen puolikkaan lasillisen viiniä helvetin kalliiseen hintaan. Fiilis alkaa laskea yhtä aikaa veren alkoholipitoisuuden kanssa. Päätämme ulostautua.

Kerrassaan herkulliset suupalat saimme ruokakojuista sekä saimme kokea mielenkiintoisia makuelämyksiä viinien ja siiderien kiehtovasta maailmasta. Jospa seuraavaksi kuitenkin menisimme kohti kotia ja päivän seuraavaa tapahtumaa, eli veristä kuuta.

Kipuamme Vilkkilänmäelle, missä ovat kaikki muutkin Martin kaupunginosan asukkaat. Katselemme ylös taivaalle ja odotamme, milloin näemme tämän ihmeellisen verisen kuun. Kuun ja veren sijaan näemme Tonttumäen korkeat kerrostalot ja paksun pilvilautan, missä ei ole pienintäkään repeämää missään. Odotamme jonkin aikaa, mutta emme näe mitään. Kuka nyt olisi halunnutkaan nähdä, kun kuulla on kuukautiset?

Onneksi kotona on hyvää valkoviiniä jääkaapissa odottamassa. Ja pakastimessa on paketti pistaasijäätelöä. Eiköhän se ruoka- ja viinifestareilla hankittu hyvä fiilis tästä vielä takaisin tule, kunhan ensin kotiin pääsee.

Helle - Mikä ihana tekosyy!

Ellet ole vielä huomannut, meitä suomalaisia on tässä muutaman viikon ajan hellinyt aivan jumalaton helle. Tai no, toisia hellinyt, toisia taas piinannut. Jokainen saa itse päättää, onko tämä järjetön helle hyvä vai paha asia.

Koska minä aloin valmentaja-opintojeni aikaan harrastaa positiivista ajattelua (mikä oli silloin aivan täysin uusi ilmiö minulle), päätin jatkaa samalla linjalla, ja harrastaa sitä myös nyt. Helle on nimittäin mitä parhain tekosyy olla tekemättä tasan mitään!

Mieti nyt, miten ihanaa onkaan, kun saa jättää kaiken itseä rasittavan välistä ihan vain siksi, että hellettä voi syyttää tällä hetkellä melkein kaikesta.

"En voi juuri nyt imuroida, aivan liian kuuma moiseen aktiviteettiin!"

"Eijjei, emme me tänään mitään ruokaa tee. Sitä paitsi, uunin tai hellan käyttö tekee kämpästä vielä kuumemman, ja koiralla on nyt jo tarpeeksi tuskaa. Tilataan ennemmin ruoka Pizza Onlinesta. Ja huomenna sama juttu! Vaihtelun vuoksi eri pizzeria ja eri pizzat."

"Mutta emmehän voi lähteä ajamaan siskosi ja hänen viiden ADHD-tenavansa luokse juuri tänään. Hehän asuvat niin kaukana eikä autossa ole ilmastointia! Ei koirakaan kestä olla niin kauaa autossa. Joku toinen kerta. Ja terveisiä siskollesi!"

"Ei, nyt ei vain kertakaikkisesti maistu mikään lämmin ruoka! Liian kuuma. Pakko saada jotain kylmää ruokaa. Miten olisi suklaajäätelö?"

Ja sitten on vielä tämä tekosyy, mitä ainakin naiset voivat käyttää:

"Mutta KULTAAAAAAA! Kun tämä helle on saanut minut hikoilemaan, ja kainalohikeni on polttanut kaikki vaatteeni ihan kamalan näköisiksi. Minun TÄYTYY saada ostaa uusia vaatteita töihin!!!!!"

Näiden hellepäivien aikana minä olen siis maannut sohvalla, vaihtanut välillä asentoa ja sen verran noussut ylös, että olen käynyt vessassa ja vaihtanut DVD-levyä. En ole stressannut tasan mistään enkä tehnyt tasan mitään, mikä olisi ollut itselle vähänkin epämiellyttävää.

Kuulun näihin ihmisiin, jotka eivät pahemmin helteistä välitä, joten helteen olen pitänyt pois useamman tuulettimet ja jääpalojen avulla, sekä päivällä pitämällä kaikki ovet ja ikkunat tiukasti kiinni, ettei aurinko pääse sisään. Yöllä taas laitan kämppään läpivedon, niin saamme olla melkeinpä koko ajan suhteellisen sopivassa asunnossa. Ja ai että, kun olen nauttinut!

Kyllä, kämppä on siivoamatta ja nurkat alkavat olla täynnä tyhjiä pizzalaatikoita, mutta minä olen ainakin saanut rentoutua. Se, kuinka paljon olen sitten saanut shoppailtua uusia vaatteita, onkin sitten eri asia...

Näin viilennät koiran! Ja näin taas aiheutat lämpöhalvauksen...

Onko kuuma? Täällä Turussa meillä on tänään mittari noussut reippaasti yli 30 asteen. Lämpöä siis riittää. Jotkut saattavat nauttia näistä keleistä, mutta vakuutan, että yksikään karvapeitteen omistava eläin ei nauti.

Mitä siis tehdä näillä helteillä, jotta karvaisella kaverillasi olisi helpompi olla? Ja ehkä vielä tärkeämpää, mitä EI missään tapauksessa kannata tehdä? Tässäpä muutama vinkki niille, jotka pähkäilevät, miten helpottaa karvaisen kamun olotilaa.

1. Viilentävät tuotteet

Eläinkaupat ympäri valtakunnan myyvät erilaisia viilentäviä tuotteita. On viilennysliivejä, viilennysalustoja, viilennyshuiveja, viilentäviä kuppeja, viilentäviä leluja ja mitä kaikkea. On koirille kaikissa eri kokoluokissa ja kaikissa mahdollisissa eri väreissä. Minun mielestäni näiden viilentävien tuotteiden hinta ei päätä huimaa, ja parhaillaan on menossa parissakin eläinkaupassa hyvät alennusmyynnit, mutta mikäli näiden viilentävien tuotteiden hinta on liian kova, on olemassa myös ilmaisia, kotikutoisia viilennyskeinoja.

2. Märät pyyheliinat

Kasta ihan tavallinen frotee-pyyhe, ja tee siitä viilennysalusta, minkä päällä koira saa maata. Alustan voi laittaa myös koiran päälle, mutta koira viilenee paremmin, mikäli vatsa on kasteltu. Vaihtoehtoisesti koiran päälle voi laittaa vaikkapa kastellun puuvillaisen t-paidan, mikä viilentää mukavasti.

3. Jääpalat

Raikasta vettä on oltava koko ajan tarjolla, mutta myös jääpalat ovat erinomainen lisä. Niitä voi lisätä juomaveteen tai tarjoilla sellaisenaan.

Meillä koiralla on tapana kanniskella ruokaansa ympäri kämppää, samoin hän teki jääpaloille. Ratkaisimme asian niin, että olemme tehneet yhden valtavan jääpalan, mikä on juuri sopivan kokoinen roiskumista estävään kuppiin. Jääpalan muottina olemme käyttäneet jäätelöpakkausta. Jäätymisessä menee pitkä aika, joten meillä on monta jäätelöpakkausta kerrallaan pakastimessa jäätymässä. Sieltä sitten otetaan yksi kerrallaan ja tilalle laitetaan uusi jäätymään. Näin jäät eivät pääse loppumaan eikä koiran tarvitse odottaa ison jääpalan jäätymistä.

4. Jäinen ruoka ja koirien jäätelöt

Myös ruuan voi tarjota jäisenä! Meidän nirsolle koiralle ei kelpaa mikään muu kuin Maukas-merkkinen naudan mahapulla, mitä saa ainakin Mustista ja Mirristä. Mutta niille koirille, jotka eivät ole yhtä nirsoja, pullavalikoima on huomattavasti runsaampi.

Koirille on saatavilla eläinkaupoista myös omia jäätelöitä, mutta koiran jäätelön voi tehdä itsekin pakastimessa helposti. Ohje koirien jäätelön tekemiseen löytyy esim. Kuono-sivustolta.

5. Kotitekoiset viilennys"lelut"

Vain mielikuvitus on näiden kohdalla rajana. Voit laittaa esim. muovipulloon vettä ja pullon pakastimeen. 

6. Trimmaus

Mikäli tarkoituksenasi ei ole mennä koiranäyttelyyn, näytäpä koirasi turkille saksia. Tai anna ammattitrimmaajan näyttää koirallesi saksia, ellet itse uskalla. Takaan, että koirallasi on heti kevyempi olo, kun turkki ohenee!

7. Tuulettimet (ellei käytössäsi ole ilmalämpöpumppua)

Sinä pidät tuulettimista, mutta niin pitää myös koirasi! Tuuletin puhaltamaan, ja koirasi on iloinen. Myös häkkituulettimia on olemassa, joten älä unohda ottaa sellaista mukaan, jos olet menossa koirasi kanssa autoon, näyttelyyn, kilpailuun tai mihin tahansa, missä koiran on oltava hetki häkissä.

8. Suihku ja sadettajat

Omalla pihalla voi laittaa sadettajat päälle. Vesi viilentää mukavasti koiraa, ja nurmikkokin tykkää. Ellei ole omaa pihaa eikä sadettajaa, silloin suihku on hyvä apuväline. Kastelee hieman koiran vatsaa ja jättää sen märäksi. Märkä viilentää koiraa ja tekee olon helpommaksi.

Jos olet reissun päällä, eikä suihkua ole saatavilla, suihkupullo on kätevä keino kastella koiran vatsa.

9. Uiminen

Jos vesi viilentää koiraa, niin "ylläripylläri", uiminenkin viilentää! Ellei kodin tai mökin lähellä ole rantaa, mihin koira voisi pulahtaa, uima-altaan viralle löytyy monta toimittajaa. Koirille myydään omia uima-altaita eläinkaupoissa, mutta esim. joku vanha vauvan amme soveltuu ihan hyvin kyseisen viran hoitamiseen, koiran koko huomioiden, tietenkin.

10. Kylmäkallet

Vanhanaikaisia kylmäkalleja voi myös käyttää, mutta niiden kanssa olisin varovainen. Koiraa ei saisi jättää yksin niiden kanssa, ettei koira vain vahingossakaan saa niitä rikki. Toisaalta, kylmäkallet koiran makuualustan alla tuovat ihanaa viileyttä koiralle. Joten jos koiralla on oma lempipaikka, sen alle voi yrittää laittaa muutaman kylmäkallen viilennykseksi.

Kuvan koiranpentu ei ole saanut lämpöhalvausta, vaan nukkuu viileällä kivilattialla.

Jos teet nämä, minä teen elsun

1. Koira ja kuuma auto

Siis ihan oikeasti... Mikä siinä on, että ihmiset jättävät lapsia ja lemmikeitä kuumaan autoon? Sen jälkeen, kun ikkunat on rikottu ja poliisit soitettu paikalle, selitetään, että "me käytiin tosi nopeesti". Minä teen sen eläinsuojeluilmoituksen vielä nopeammin kuin sinä hoidat asiasi! Edes se, että auto on varjossa, ei näillä helteillä auta yhtään mitään. Auto lämpenee sata-asteiseksi uuniksi alta aikayksikön, ja sinne kuolee. Siis ihan oikeasti, sinne sinun hienoon Bemariisi kuolee!

ELÄINTÄ JA LASTA EI JÄTETÄ AUTOON NÄILLÄ KELEILLÄ! EI, VAIKKA SINÄ OLISIT KUINKA PIENEN HETKEN POIS! EI, EI JA EI! Piste.

2. Koira ja suora aurinko

Suora auringonpaiste vahingoittaa koiraa yhtä paljon kuin sinuakin. Koiralla on aina oltava mahdollisuus päästä varjoon. Mikäli koira on kytkettynä pihalla, vailla varjopaikkaa, menee noin se aika, mitä paikallisella eläinsuojelutyypillä kestää kurvata pihaan ja hakea koira pois omistajalta. Sen jälkeen koira on turvassa.

3. Pitkät hikilenkit

Sinä ehkä pidät juoksemisesta tällaisella säällä, mutta takaan, ettei koirasi pidä. Koitapa itse lähteä lenkille toppatakki päälläsi, kun ulkona on 30 astetta hellettä. Toki koiran pitää päästä pissalle - myös kerrostalossa asuvan koiran, jolla ei ole omaa pihaa - mutta pissatus ei ole sama asia kuin 10 kilometrin lenkki. Pikainen pissa, mielellään varjossa ja sen jälkeen äkkiä sisälle. Koiran kanssa ei lähdetä pitkälle lenkille tällaisella säällä. Vasta illan viiletessä voi tehdä lyhyen lenkin.

4. Treenaaminen

Jos käytössäsi on hyvin ilmastoitu treenihalli, missä on kylmää kuin Danten helvetissä, niin siinä tapauksessa anna mennä vain! Mikäs siinä. Mutta joku agility-rata aurinkoisella paikalla tällaisella säällä on yhtä kuin lämpöhalvaus. Minä en treenaa koirani kanssa tällä hetkellä mitään, en edes hajutreenejä. Me ehdimme kyllä treenata sen jälkeen, kun nämä superhelteet loppuvat.

Sitä paitsi, pienen treenitauon jälkeen treenaminen maistuu taas paremmin!

Lämpöhalvaus

Mikäli luulit, että uutiset lämpöön kuolleista vanhoista ihmisistä ovat huuhaata, olet väärässä. Lämpöhalvaus on ihan todellinen asia, ja myös eläimet voivat kuolla siihen. Koiran kohdalla lämpöhalvauksen ensimmäiset merkit ovat normaalia rajumpi läähätys sekä tasapainon menetys. Seuraavana tulevat oksentelu ja ripuli, sitten shokki ja tajunnan menetys. Ellei koiraa vieläkään auteta, siinä ei mene kauaa, kun koira kuolee.

Mutta älä auta koiraa väärin! Älä viilennä lämpöhalvauksen saanutta koiraa nopeasti ja jääkylmällä. Hidas viilennys kostealla pyyheliinalla ja juomaveden tarjoaminen on oikea tapa auttaa koiraa. Jos koiran lämpöhalvaus on ehtinyt mennä rajua läähätystä pidemmälle, oksentamiseen asti, suosittelen ehdottomasti käyntiä eläinlääkärissä, vaikka koira alkaisikin jo voida paremmin. Koira saattaa tarvita suonensisäistä nesteytystä ja lämpöhalvaus on saattanut aiheuttaa vahinkoa sisäelimissä.

Muista, että tassut ja mahan alusta ovat koiralla niitä alueita kehossa, joiden kautta koira saa helpotusta nopeiten. Ja muista myös se, että ylivoimaisesti paras keino hoitaa koiran lämpöhalvaus on estää koko halvaus! Älä jätä koiraa vahtimatta, vaan seuraa koiraa koko ajan ja varmista, että koira saa tarpeeksi varjoa, vettä ja viilennystä.

Ja mikä tärkeintä, puutu toisten ihmisten laiminlyönteihin! Pelasta pulassa oleva koira, vaikka koiran omistaja kiittäisikin sinua herjaamalla ja haukkumasanoilla.

Tämän pienen tekstin myötä haluan toivottaa kaikille karvaisille ja vähemmän karvaisille olennoille ihanaa kesän jatkoa! Pidetään huolta toisistamme.

Kysy sinä, minä vastaan

Sain äärimmäisen huonon idean: Laitoin Facebook-profiiliini ilmoituksen, että minulta saa kysyä ihan mitä tahansa, mitä on aina halunnut kysyä juuri minulta! Tässä nyt sitten kysymykset ja niihin vastaukset.

1. Oletko aina ollut ulospäin suuntautunut?

- Olen, ehkä jopa liikaakin. Erityisesti pienempänä sillä ei ollut mitään rajaa, mitä menin höpisemään ja kenelle. Kuuluu tähän ihanaan kirjainyhdistelmään.

2. Vaivaako ujous ja missä tilanteissa?

- Ei tule kyllä tältä istumalta mieleen ensimmäistäkään tilannetta, missä ujous olisi vaivannut. Eli ei vaivaa!

3. Millä perusteella valitsit koirarodun?

- Tämän kuvan perusteella:

Kuvan otti Kaunon kasvattaja, Liisa Vanamo-Kaisla, Syysruskan kennelistä. Kauno oli ainoa pentueen jäsen, jolla ei vielä ollut omaa kotia. Näin kuvan erään kaverini seinällä, kävimme katsomassa pentua ja se oli sitten siinä.

Olin toki harkinnut jo pidempään meille koiraa. Painiskelin erilaisten rotujen välillä aika pitkäänkin. Kriteereinä olivat koulutettavuus, lapsiystävällisyys, sopeutumiskyky ja kyky asua kerrostalossa. Päädyimme sitten antamaan kodin tuolle aivan ihanan suloiselle suomenlapinkoiravauvalle, enkä ole katunut kyseistä rotua päivääkään!

4. TOP 5 valmisruuat

- Lasketaanko kotiinkuljetetut pizzat valmisruuiksi? Ellei lasketa, niin siinä tapauksessa lista voisi näyttää tältä:

1. Kupittaan Citymarketin Market Kitchenin salaatit

2. Saman lafkan patongit

3. Dr. Oetker Rustica Quattro Formaggi-pakastepizza

4. Saarioisten kasvislasagne

5. Bataattiranskalaiset

5. Mielekkäin tapa työskennellä/opiskella?

- Itselleni mielekkäin tapa opiskella on itsenäisesti esseiden vääntäminen. Sillä minä opin kaikista parhaiten. Toki opin luennoillaKIN, mutta esseet ovat minun SE juttu. Valitettavasti tarvitsen kirjoitusrauhan, mikä tällä hetkellä on aika lailla kiven takana, kun samassa asunnossa riehuu aviomies, teinityttö ja teinikoira. Mutta aina välillä minullekin siunaantuu näitä aivan ihania vapaita viikonloppuja, jolloin saan vain istua sohvalla valtavan kirjakasan keskellä ja kirjoittaa.

Mielekkäin tapa työskennellä... Tämä onkin sitten vaikeampi kysymys. Olisi hauskaa, jos kirjoittamalla eläisi, mutta kun se ei ihan hirveästi elätä. Samoin tutkijan työ olisi aivan unelmaa, mutta kun ne apurahat eivät kasva joka puussa. Opettajan työstä pidän todella paljon, mutta jatkuvat resurssien leikkaukset, ryhmäkokojen kasvut ja muu valtionhallinnon tuoma "mukava" on vienyt työstä tekemisen ilon. En oikein osaa vastata, mikä on se kaikkein mielekkäin tapa työskennellä, sillä kirjoittaminen ja tutkiminen on kovin itsenäistä, kun taas opettajan työ vaatii jatkuvaa sosiaalista kanssakäymistä ja esiintymistä. Toisaalta koen kummatkin mielekkäiksi tavoiksi tehdä työtä.

6. Mistä riittää intoa opiskeluun?

- Osasyynä on vaativa persoonallisuus, joka hokee pääni sisällä koko ajan, etten ole tarpeeksi hyvä enkä ole opiskellut tarpeeksi. Sitten toisena syyllisenä on valtava uteliaisuuteni ja kiinnostus oppia kaikesta kaikkea. Eikä tuota kirjainyhdistelmän vaikutustakaan voi unohtaa. Kun sitä oikein innostuu jostain, niin se innostus vie ihan täysin mukanaan!

7. Lempiruokapaikat Turussa?

- Sushipanda on ihan ykkönen! Suosittelen lämpimästi kaikille Turussa käyville. Samoin suosittelen RantaKerttua. Kesäaikaan siellä on iso terassi, sisällä on pelejä jokaiseen makuun, lapsille on oma nurkkaus ja alakerrassa on pesula. Ruoka on hyvää eikä ole hinnalla pilattua. Sitten on tietenkin hienostuneempaan makuun Tintå sekä Tårget, joista pidän molemmista todella paljon. Sekä ruoka että ravintolan tunnelma on justiinsa eikä melkein. 

8. Miten väsyttää energinen koira, kun itsellä ei ole energiaa?

- Autolla lähimpään koirapuistoon, koira irti ja itse istumaan penkille! Kun koira on riehunut ylimääräiset energiat pois, koira autoon ja molemmat kotiin kuorsaamaan.

Toinen vaihtoehto on tehdä koiralle etsintää kotona. Piilotat nameja ympäri kämppää ja käsket koiran etsiä samalla, kun itse istut sohvalla. Meillä koira kyllä löytää kaikki piilot, joka ikinen kerta! Ja nauttii siitä, kun saa nuuskuttaa. Nuuskutus on myös todella paljon energiaa syövä laji, joten tarpeeksi kun annat nuuskuttaa, niin koira kyllä väsyy.

9. Mitä haluaisit kertoa 10-vuotiaalle itsellesi?

- Edessäsi on kahdeksan vuoden helvetti. Mutta sinä kestät sen! Olet vahva. Olet perinyt isoisoäitisi karjalalaisen sisun. Sinä et tule antamaan ikinä periksi, vaikka välillä tuntuukin siltä, ettei tulevaisuutta ole. Aurinko paistaa taas sen kahdeksan vuoden helvetin jälkeen, ja elämä alkaa vihdoinkin hymyillä.

10. Miksi ihmeessä Harvardin yliopisto?

- Koska kaikkea pitää kokeilla kerran elämässään! Jopa Harvardin yliopistoa. Ja koska se on Ivy League-yliopisto, niin täytyyhän mulla sellaisesta nyt vähintään yks paperi olla! Tosin, tällä hetkellä minulla taitaa olla Harvardista vasta seitsemän kurssia suoritettuna, ellen ihan väärin muista.

11. Mitä et julkisesti tekisi, mutta kotona yksityisemmin kyllä?

- En välttämättä... Tuota... Imeskelisi nahkatikkaria... Niin kuin julkisesti. Mutta kotona kyllä! Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan.

Juna sanoo zuguzugu

Juna keikkuu, hyppii ja pomppii. Mietin, onko tämä tuubi jotain sukua kengurulle. Maisemat vilisevät ohitse ja aurinko porottaa ikkunasta suoraan silmiini. Olen äärettömän väsynyt ja mieleni tekisi vain laittaa unimaski naamalle, sulkea silmät ja siirtyä tästä todellisudesta unien Sinimaahan. Sen sijaan päätän käyttää tämän kaksituntisen kengurumatkan hyödykseni ja teen positiivisen psykologian kurssien tehtäviä Courseraan.

Tämä koulutusviikonloppu on ollut aivan ihana. Liian ihana. Minusta on haikea palata takaisin kotiin. Haluan Pipsa-possun luokse Särkänniemeen! Haluan silittää aaseja. Haluan lässyttää siellä asuville koiranpennuille. Ehkä minä haen ensi kesäksi töihin Särkänniemen Koiramäkeen eläintenhoitajaksi.

Tänään emme enää menneet takaisin Särkänniemeen, vaan pidimme tavallisen koulutuspäivän Tampereen yliopiston päärakennuksessa. Siellä vanhassa tutussa luentosalissa, missä olemme olleet aina ennenkin. Aiheena oli etiikka eläinten koulutuksessa. Ja tästä aiheesta minä pidän erityisen paljon! Minusta etiikka ja eläimet ovat erottamaton asia toisistaan, puhutaan sitten tuotantoeläinten hyvinvoinnista tai lemmikkien kouluttamisesta. Eläimiä ei voi kohdata ilman etiikkaa. Tai no, voi, mutta sen jälkeen Satu tulee ja alkaa saarnata. Ja sitä ei halua kuunnella kukaan!

Käymme koulutuspäivän aikana läpi monta hyvää kirjaa aiheesta. Minulla on Adlibriksessä kaksi kilometriä pitkä toivelista niistä kirjoista, mitä haluan ostaa liittyen opintoihini. Siis liittyen kaikkiin niihin opintoihin, mitä minulla on tällä hetkellä meneillään. Etsin myös nämä uudet etiikka-aiheiset kirjat Adlibriksen sivuilta, ja painan sydämen kuvaa kirjan vieressä. "Lisätty toivelistalle". Kiitos! Palaamme asiaan heti, kun saan ylimääräistä rahaa jostain.

Luennoitsija kertoo aiheista, mistä ei ole vielä tehty kunnolla tutkimusta, mutta pitäisi tehdä. Sisäinen tutkija minussa herää heti. MINÄ haluan tehdä tuota tutkimusta! MINÄ teen sen vielä joku päivä! MINÄ! TUTKIMUS! Kysykää nyt vaikka meidän laitoksen proffalta, minä olen ihan mukiin menevä tutkija, kun kerran gradun teoriaosaakin kehuttiin maasta taivaaseen. Kirjoitan ylös nämä tutkimusaiheet, mitä pitäisi tutkia. Kyllä minä vielä joskus! Ehkä sitten, kun lakkaan opiskelemasta ja minulla on aikaa muille harrastuksille, kuten vaikka sille tutkimuksen tekemiselle.

"Seuraavana Loimaa". Ihanaa, Turku lähestyy! Selkäni on ollut eilisen possupäivän jälkeen niin kipeä, että pystyn tuskin kävelemään. Enää hetken aikaa istumista tässä kuumassa junassa, ja sen jälkeen pääsen halimaan, pusuttamaan ja rapsuttamaan omaa, rakasta Kaunoa. Ai niin, onhan minulla mieskin... No, pääsen pussailemaan MYÖS sen minun mieheni kanssa, vaikka koira nyt yleensä pruukaa olemaan se, ketä pussataan ja tervehditään ensin. En tiedä, mistä moinen tapa on tullut.

Mutta koska tässä on vielä puolisen tuntia aikaa, ehdin vielä hyvin tehdä jonkun positiivisen itsetutkimustehtävän. Kunhan sävellän jotain kökkökakkaa, mikä menee helposti läpi kenelle tahansa. Siinä minä olen mestari!

Gaia, meidän äitimme

Nautitko sateen tuoksusta? Tuulen huminasta? Kukkakedon väriloistosta? Lintujen laulusta? Oletko koskaan ajatellut, miksi nämä kaikki ovat olemassa? Minä ajattelen useinkin. Mikä on kaiken tämän kauneuden alkulähde? Kaikki kauneus meidän ympärillämme on peräisin yhdestä ja ainoasta lähteestä: Äiti Maa. Tai Maaemo. Tai Gaia. Miksi ikinä häntä sitten haluat kutsuakin. Ilman Äiti Maata mitään, mitä sinä näet ympärilläsi, ei olisi olemassa.

En puhu Äiti Maasta minään jumalallisena hahmona. Äiti Maa ei ole mikään muinaiskreikkalaiseen pukuun sonnustautunut pitkähiuksinen, kaunis nainen. Mutta Äiti Maa on kuitenkin elävä olento. Hän on olemassa. Siksi puhun nimenomaan hänestä. Äiti Maa on ympärillämme, joka paikassa. Ilmassa, mitä hengitämme. Kukissa, mitä ihastelemme. Vedessä, missä uimme. Äiti Maa, tämä pallomme, mitä me asutamme, on elävä organismi. Elävä ja tunteva kokonaisuus. Sillä on oma tietoisuutensa tavalla, mitä rajoittunut ihmismieli ei pysty koskaan ymmärtämään, ja siksi pidämme Äiti Maata jonain ihme myyttinä. Emme näe Äiti Maan olemassaoloa ympärillämme, sillä ahneina olentoina näemme vain itsemme ja omat tarpeemme. Siitä syystä me ihmiset imemme Äiti Maan kuiviin kaikesta mahdollisesta. Me tapamme meidän oman äitimme.

Siksi vietämme tänään Maan päivää. Ihmiskunta joutuu muistuttamaan itseään siitä, että ilman Äiti Maata meitä ei olisi olemassa. Ja ilman Äiti Maata ja hänen huolenpitoaan me myös kuolisimme hyvin nopeasti. Äiti Maa pitää huolen siitä, että saamme ravintoa ja vettä. Äiti Maa huolehtii, ettei auringon haitallinen säteily korvenna meitä. Hän antaa meille aivan kaiken, mutta meille ei kuitenkaan riitä mikään. Otamme, ja ajattelemme, että kaikki tämä on meidän omaa ansiotamme. Pidämme itseämme fiksumpana kuin oma äitimme.

Jos katsomme historiaan ja mietimme, mitä olemme tehneet, niin saamme tällaisen listan:

- Tapoimme veljemme neanderthalit 

- Olemme tappaneet sukupuuttoon lukemattoman määrän eläimiä

- Olemme tuhonneet sukupuuttoon lukemattoman määrän kasveja

- Olemme tappaneet ja kiduttaneet toisiamme

- Olemme tappaneet ja kiduttaneet eläimiä

- Olemme tuhonneet meren ja ilman

- Olemme melkein tuhonneet sademetsät

- Jatkamme tuhoamista edelleen, kaikesta huolimatta

Emme ole erityisen hyviä lapsia äidillemme, vai mitä sanotte? Olemme loppujen lopuksi aika tuhmia lapsia. On aika pyytää anteeksi äidiltämme kaikkea tätä kärsimystä, mitä hän on joutunut kestämään meidän takiamme. On aika kääntää suunta.

Yksi ihminen voi omilla teoillaan vaikuttaa. Esim. mieheni on alkanut kerätä ympäristöstämme roskia. Hetken kuluttua saimme huomata, että muutama muukin on alkanut meidän alueellamme roskien keruuseen. Saimme kaupungilta jopa uusia roskiksia tähän meidän kaupunginosaamme! Pieni teko, mutta kuitenkin niin suuri sellainen.

Mitä sinä voit tehdä, muuta kuin kerätä roskia? Vähennä muovin kulutusta. Lajittele jätteet. Kierrätä. Tee ekologisia ja eettisiä ostopäätöksiä. Pelkästään jo se, että alat käyttää kauppareissuilla kangaskasseja ja kankaisia, monikäyttöisiä hedelmäpusseja vähentää pidemmällä aikavälillä muovin kulutustasi aivan hirvittävän paljon!

Hyvää Maan päivää ihan jokaiselle maapallon asukkaalle! Yhdessä saamme luotua paremman tulevaisuuden sekä omille lapsillemme että Äiti Maalle.

Paniikki - Yliopisto-opiskelijan paras työväline

Ei. Tänään ei olisi ollut sellainen päivä, kun olisin halunnut herätä ja lähteä yliopistolle. Olisin paljon mieluummin jäänyt lämpimän peiton alle, mies toisessa ja koira toisessa kainalossa. Sen sijaan, että olisin saanut herätä hitaasti ja nauttia rauhassa kupposen kuumaa aamuteetä auringon paistaessa ikkunan läpi, jouduin lähtemään ulos jääkylmään ilmaan ja raahautumaan yliopistolle.

Olin ensimmäisen luennon aikana niin hyvin hereillä ja tietoinen sekä ajasta että paikasta, että kirjoitin luentomuistiinpanoihini päiväyksen: 26.2.2016. Aikamatkustus on siis mahdollista, ainakin Publicumin luentosalissa.

Kun vilkaisin kalenteristani seuraavan luennon luentosalin numeron, tajusin samalla, että maaliskuu alkaa tällä viikolla. Se tarkoittaa sitä, että graduseminaari on ensi viikolla, samoin evoluutiobiologian ja käyttäytymisgenetiikan tentti. Mietin, paljonko olen saanut aikaiseksi gradua. En tavuakaan, edelleenkään. Gradu on vasta ajatusvaiheessa. Toisaalta, hyvin ajateltu on puoliksi tehty. Positiivisen ajattelun harrastaminen on mukavaa, etenkin silloin, kun tajuaa matkustaneensa vuoteen 2016.

Entäs se tentti. Mitä olen tehnyt tentin eteen? Sentään jotain! Olen ottanut yhteyttä käyttäytymisgenetiikan osion opettajaan ja sopinut vaihtoehtoisesta suoritustavasta. Saan ensi viikolla, tenttipäivänä, sähköpostiini tehtäviä, mitkä saan tehdä etänä kotona eikä minun tarvitse mennä tenttimään. Entä evoluutiobiologian osuus? Nooh... Ehkä laitan huomenna sähköpostia sen osion vetäjälle ja kysyn vaihtoehtoisesta suoritustavasta. Onhan tässä aikaa vielä. Kokonaiset 9 päivää. Sehän on aikaa melkein yhtä paljon kuin mitä rosvopäälliköllä on!

Maaliskuussa on myös voimauttavan valokuvan työyhteisöprojektien purku. Ja tämän eteen olen tietenkin tehnyt ihan hirveästi? Niinhän sitä voisi kuvitella. Olen sentään ehdottanut kyseistä projektia ja saanut hyväksyvän vastauksen. Mutta päivämääriä en ole vieläkään saanut sovittua, vaikka projektin tekeminen vaatii aikaa. Mutta toisaalta, tässä on vielä pari päivää helmikuuta jäljellä. Enköhän minä ehdi.

Täytyy ottaa käyttöön yliopisto-opiskelijan paras työväline: Viimeisen illan paniikki. Sen avulla pystyy työskentelemään huipputehokkaasti, saaden parempaa tulosta aikaiseksi kuin milloinkaan muulloin. Yleensä olen palauttanut kaiken hyvissä ajoin, ensimmäisten joukossa, mutta nyt taidan vaihtaa opiskelustrategiaani ja siirtyä viimeisen illan paniikkiin.

Huomenna minulla ei ole luentoja eikä yhtään deadlinea. Voin siis kaikessa rauhassa herätä hitaasti, juoda kupillisen kuumaa aamuteetä ja katsoa, paistaako aurinko ikkunan läpi. Voisinhan tietenkin yrittää tehdä jotain vaikkapa sen gradun eteen, mutta miksi vaivautua, kun deadline on vasta... Sitten joskus.

Aurinko, aurinko lettuja paistaa

Onkohan maisteriohjelmassa mahdollista lähteä vaihtoon? Mieluiten johonkin sellaiseen valtioon, missä aurinko pilkistää edes joskus. Tähän vuodenaikaan Suomessa pitäisi olla yötön yö, ja auringon pitäisi paistella niitä lettujaan tavallista pidempään taivahalla, mutta sen sijaan täällä Pohjolan nurkilla tulee taivaalta lettujen ja mansikkahillon sijaan vettä, räntää, lunta ja pieniä, vanhoja mummoja.

Se unelmieni vaihtokohde voisi olla myös sellainen valtio, missä eläinavusteinen pedagogiikka kukoistaa. Voisin tehdä siellä graduni siitä, miten hyvin hommat hoituvat muualla, ja yrittää tuoda samaa mallia tänne Suomenniemellekin. Täällä eläinavusteisuus on kyllä nostamassa päätään, mutta kovin hitaasti.

Ruissalon kylpylän kokko.

Mistä moinen ajatus opiskelijavaihdosta pälkähti päähäni? No, raotapas verhoja ja katso ulos! Ainakin täällä Turussa on harvinaisen koleaa ja vettä on satanut suurimman osan juhannuspäivää. Aattona saimme sentään ihailla kokkoa Ruissalon kylpylän takapihalla ilman kaatosadetta; minä ja muu Turku. Kumma, miten kokon katsominen on niin pyhä rituaali, että suomalainen unohtaa sen, että hän inhoaa muita ihmisiä lähellään, ja tunkee väkisin viereen, ihan vain siksi, että saisi nähdä tulen palavan. Muualla maailmassa tuli on keksitty jo aika monta vuotta sitten, mutta näemmä Turussa se on vielä aika uusi juttu.

Nyt joku ihmettelee, että tuo hullu haluaa lähteä vaihtoon ihan vain siksi, että pääsisi johonkin lämpimämpään paikkaan. On sitä tyhmemmistäkin syistä vaihtoon lähdetty! Opiskellessani ihka ensimmäistä maisterin tutkintoani olin vaihdossa mm. Hollannissa, Amsterdamin yliopistossa. Sitä voi vain miettiä, miksi halusin vaihtoon juuri nimenomaan Amsterdamiin...

PS. Pitäisiköhän sitä tehdä tänään lettuja?

Kuva kanaalista Amersfoortin kaupungissa.

Ihhahhaa, ihhahhaa

Aamu on ihanan aurinkoinen. Autossa on suorastaan kuuma, kun ajan pitkin pölyistä hiekkatietä kohti Metsäkylän ratsastuskeskusta. Tämä keväinen lauantaipäivä on tarkoitus pyhittää hevosille ja hevosavusteiselle toiminnalle.

En ole koskaan ollut hevostyttö eikä minulla ole ikinä ollut mitään sen suurempaa paloa hevosia ja ratsastusta kohtaan. Viisivuotiaana olen kyllä ollut ponin selässä jossain sirkuksessa, mutta siinä on kaikki kokemus, mitä minulla hevosista on. Odotan tätä päivää, sillä haluan tutustua tarkemmin hevosiin eläimenä sekä hevosavusteiseen toimintaan. Koska kaikki on minulle täysin uutta, olen aivan varma siitä, että opin tästä päivästä paljon.

Päivä alkaa valokuvasuunnistuksella. Minun ja parini kohdalle osuu oudon näköinen hökötys. Löydämme sen kyllä helposti, mutta minulla ei ole mitään käryä siitä, mikä se voisi olla. Parini, joka on ollut pienestä pitäen innokas hevostyttö, onneksi tietää, mikä se on. Tämän erikoisen näköisen rampin tarkoituksena on auttaa esim. liikuntavammaisia ihmisiä nousemaan hevosen selkään.

Valokuvasuunnistuksen jälkeen jakaudumme neljään ryhmään. Jokainen ryhmä saa itselleen hoitoponin. Minä, joka olen sen tasan yhden kerran elämässäni koskenut hevoseen, pääsen putsaamaan ponin kaviot, harjaamaan ja taluttamaan. Omalla tavallaan erittäin jännittävä kokemus. Viemme ponin agility-radalle, ja teemme muutaman agility-harjoituksen ponien kanssa. Tämä on oikeastaan aika hauskaa, ja alan itsekin rentoutua, kun kävelen poni vierelläni pitkin valtavan suurta hiekkakenttää.

Yksi asia minua kuitenkin haittaa suuresti, ja se on koko ajan lämpenevä päivä. Taivaalla ei ole pilven hattaraakaan, ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Minun valkea viikinki-ihoni ei tule yhtään toimeen auringon kanssa, enkä ole vielä tämän ikuisuuden kestäneen talven jäljiltä tajunnut laittaa sitä kaikkein tärkeintä kesävarustetta käsilaukkuuni, eli aurinkorasvaa. Minä en rusketu, vaan palan, ja palan vielä suhteellisen nopeasti. Ei mene kauaakaan, kun minulle huomautetaan siitä, että muistutan punarintaa. Myös otsassani on kaunis ja heleä keitetyn ravun väri. Mitä tästä opin? En todennäköisesti yhtään mitään. Paitsi sen, että muistan kotona laittaa sen aurinkorasvan käsilaukkuuni, jotta se on siellä valmiina ennen seuraavaa ulosmenokertaa.

Poniagilitya.

Toiminnallisen aamupäivän ja ravitsevan salaattilounaan jälkeen puhumme hevosen eleistä ja kehonkielestä. Saamme myös aidon esimerkin, kun “luennon” jälkeen meille esitellään käytännössä, miltä hevosen kehonkieli näyttää. Saamme myös pienen katsauksen siitä, millaista on hevosen kouluttaminen. Mielestäni se vastaa aika lailla koiran kouluttamista. Kun ymmärrän, ettei se hevosen kouluttaminen olekaan mitään rakettitiedettä (kuten ei ole koiran kouluttaminenkaan), hevosen alkavat näyttää silmissäni enemmän ja enemmän inhimmillisiltä ja tutuilta olennoilta. Ei minulle tule tarvetta saada omaa hevosta, mutta minulle syntyy halu tutustua lähemmin tähän jaloon eläimeen.

Päivän päätteeksi kuulemme lisää hevosavusteisesta toiminnasta ja fiilistelemme hevosaiheisten voimakorttien avulla. Minä saan sankarihevoskortin. Kortin mukaan elämässä pitää tehdä niitä asioita, mitä kohtaan tuntee intohimoa. Kortti saa minut ajattelemaan elämäni suuntaa ja niitä erilaisia polkuvaihtoehtoja, mitkä ovat parhaillaan edessäni. Minkä polun valitsen? En pysty päättämään sitä siinä hetkessä, mutta saan kuitenkin loppupäiväksi pohtimisen aihetta.

Kortit herättävät kaikissa osallistujissa syviä tuntemuksia ja pohdintoja. Ja tätähän eläinavusteisuus on kaikkein parhaimmillaan! Ja juuri siksi tätä olen lähtenyt opiskelemaankin.

Mukava päivä ratsastuskeskuksessa päättyy. Olen tulipunainen ah-niin-ihanan aurinkoisen takia. Kotona laitan ensimmäiseksi after sun-rasvaa. Se helpottaa jonkin verran poltetta iholla. Ja heitän sen 50-”volttisen” aurinkorasvan käsilaukkuuni. En halua enää toista kertaa tämän kesän aikana leikkiä keitettyä rapua.