Una in perpetuum

Vähän reilu viikko häihin. En nuku, en syö. Olen vain täynnä stressiä ja paniikkia aivan kaiken suhteen.

Takapakkeja on tullut monen asian suhteen. No, vähän liian hienosti asiat ovatkin menneet, niin tietenkin niitä takapakkeja tarvitaan. Yksi isoimmista ongelmista on hääpaikalla tapahtunut henkilöstövaihdos, mikä on vaikuttanut ikävällä tavalla kommunikaatioon ja myös järjestelyihin.

Minulla särkee päätä melkein joka ilta. Vatsa on sekaisin. Nukun muutenkin huonosti, mutta nyt en nuku sitäkään vähää, en edes unilääkkeillä.

Olen yrittänyt saada purettua tätä ylimääräistä stressiäni opiskeluun. Viikonloppuinen stressinpurkuni oli sellaista luokkaa, että sain tehtyä kaikki tyttötutkimuksen kurssin tehtävät esseetä myöten, ennen kuin Moodlessa olivat palautusalueet edes auenneet.

Aloitin tekemään aikuiserityispedagogiikan esseetä, mutta sen tekeminen lopahti lähteiden puutteeseen. Lähteet on tilattu Turun yliopiston Feeniks-kirjastosta, mistä käyn hakemassa ne huomenna, niin pääsen taas jatkamaan tätä stressinpurkuoperaatiotani.

Kynteni on syöty vereslihalle, sillä olen niin täynnä hermostunut koko ajan. Poltan maxi-askin verran tupakkaa päivässä. Olen kiukkuinen ja ärtynyt. Pelkään kaiken kaatuvan. Takapakkeja on ollut sen verran paljon, että minulta on mennyt luottamus siihen, että asiat järjestyisivät.

Tekemistä on aivan liikaa, aikaa on aivan liian vähän. Olen jättänyt “pieniä asioita” tekemättä, mikä ei pidemmän päälle ole kovin hyvä asia. Joskus ne pienetkin asiat tulevat uudestaan eteen, vähän isommaksi kasvaneina asioina.

Tämänhetkinen olotilani on niin kamala, etten halua enää ikinä tuntea tällaista olotilaa toiste. Se tarkoittaa vain yhtä vaihtoehtoa: Meidän on pysyttävä naimisissa koko lopun elämämme. Emme voi erota ikinä. En kestäisi toisia häitä ja tätä takapakkimäärää näin monen asian suhteen enää uudestaan.

“Sinut on hyväksytty…”

Onko sinulla parhaillaan käsissä jokin hakemus, mihin sinun tarvitsee kirjoittaa perustelut? Etkö keksi mitään? Pelkäätkö hakemuksesi hylkäämistä siksi, ettet osaa perustella kunnolla?

Heitä huolesi narikkaan, ja ota yhteyttä Satuun! Satu kirjoittaa puolestasi perustelut mihin tahansa hakemukseen. Taattua laatutyötä, taattu tyytyväisyys. Eikä sinun tarvitse maksaa suuria summia turhasta, sillä Satu työskentelee viinipalkalla.

Älä enää emmi, vaan ota rohkeasti yhteyttä! Satu ratkaisee ongelmasi.

Into myydä näitä erinomaisia perustelupalveluitani lähti siitä, kun sain tänään, jälleen kerran, sähköpostin, että minut on hyväksytty suorittamaan jotain opintokokonaisuutta. Tällä kertaa on kyseessä Asklepios-koulutusohjelma.

En enää edes muista, mitä kirjoitin perusteluksi siihen, miksi juuri minut pitäisi valita tähän koulutusohjelmaan. Minut nyt on kuitenkin siihen valittu. Ensi maanantaina aukeavat Moodle-sivut, ja silloin loppuu myös jännitys siitä, mihinköhän sitä on tällä kertaa tullut haettua. Jotain tekemistä sillä oli eriarvoisuuden kanssa, mikäli oikein muistan, mutta asia selviää minulle maanantaina.

Erityispedagogiikka. Psykologia. Evoluutiopsykologia. Voimauttavan valokuvan menetelmä. Asklepios-koulutusohjelma.

Sanoinko minä jossain vaiheessa, että aion ottaa tämän vuoden iisisti, päästää itseni helpolla ja yrittää rentoutua ja rauhoittua? En minä kyllä mitään tuollaista muista.

Ja sitä paitsi, se meni jo!

Unien ihmeellinen maailma, osa 25

Olen tänään yrittänyt paikata valtavan isoa univajettani, ja suurin osa päivästä on mennyt nukkuessa. Valitettavasti tämä yksi päivä ei riitä paikkaamaan sitä vajetta, mikä on ehtinyt syntyä, mutta jospa se auttaisi edes siihen, että olisin huomenna eläinavusteisen koulutuksen erittäin mielenkiintoisen aasiterapiaa käsittelevän päivän aikana virkeämpi. Olen odottanut huomista koulutuspäivää, ja haluan saada siitä kaiken mahdollisen irti. Ja virkeänä jaksaa istua koulun penkillä huomattavasti paremmin kuin univelkaisena, päänuppi sumun peitossa.

Koska koko päivä on mennyt, enemmän tai vähemmän, nukkuessa, olen nähnyt myös outoja unia. Tässä niistä yksi.

Unessa olin pikkuisen rakkaani, Kaunon, kanssa. Emme tehneet mitään sen kummempaa, kunhan vain olimme ja leikimme. Sitä, mitä yleensäkin Kaunon kanssa teemme. Paitsi unessa Kaunolla oli kaulansa alla kummallinen kasvain. Se oli niin kuin heltta, mutta paljon isompi, raskaampi, ja se heltta näytti muodostuvan kahdesta isosta rasvapallosta. Mikä oli erikoista siinä heltassa, oli se, että se kohta Kaunosta oli täysin karvaton. Ja muutenhan Kaunolla tuota karvaa riittää, koska pikkuherra on suomenlapinkoira.

Tuo helttamainen kasvain ei sinänsä aiheuttanut ihan hirveän pahoja ongelmia arjessa. Välillä se oli tiellä, jos Kauno yritti poimia maasta jotain. Ja se vaikutti raskaalta kantaa. Halusin leikkauttaa heltan pois, että Kaunon olisi helpompi olla. Uni oli sen verran lyhyt, ettei sen aikana ehditty tehdä mitään sen kummempia toimenpiteitä heltan suhteen: Ajattelin vain unessa, miten paljon helpompaa Kaunolla olisi, jos tuo massiivinen heltta olisi poissa.

Vaikken mitenkään erityisen hyvä unien tulkitsija olekaan, luulen tietäväni, mitä tämä uni merkitsee (jos unilla nyt on jotain sen syvempää merkitystä). Ja luulen tietäväni, mihin tämä heltta viittaa. Ja ei, asia ei liity mitenkään rakkaaseen Kaunooni.

Kuten tästä riehukuvasta voi huomata, Kaunolla ei ole helttaa eikä karvatonta aluetta kaulansa alapuolella.

Ylpeyden aiheita

Ja koska pelkkä lomailu on tylsää, eikä sitä opinnäytetyötäkään jaksa aina vain vääntää, on välillä hyvä tehdä vähän asiakastöitä. Eihän lomailu mitään olisi, jos vain sohvalla makaisi tylsänä…

Juliaana, 29 vuotta, ADD

Olimme sopineet Juliaanan kanssa treffit täysin toisissa merkeissä, mutta nepsy-valmennuksen puolellehan se tietenkin meni! Kuinkas muutenkaan. Juliaana kertoi, miten kamppailee erään ison ongelman kanssa, mikä vaikuttaa hänen itsetuntoonsa syöden sitä pala palalta. Hän tuntee joka päivä häpeää ja syyllisyyttä. Ongelma on liian suuri ratkaistavaksi yhden pienen session aikana, joten päätän ratkaisemisen sijaan auttaa Juliaanaa löytämään itsessään hyvät puolet, ja auttaa itsetuntoa palautumaan edes yhden pienen palasen verran. Ihmeisiin en kykene yhden istunnon aikana, mutta jos Juliaanalle tulisi edes vähän parempi olo itsestään, se riittäisi.

Kun keskustelemme Juliaanan ongelmasta, tekstiä tulee kuin tykin suusta. Ongelmasta on helppo keskustella, ja pelkästään se, että sitä pääsee purkamaan, on tietenkin avuksi. Juliaana on hyvin tietoinen ongelmansa juurista ja siitä, mistä kaikki johtuu. Hän ei vain oikein tiedä, mitä asioille pitäisi tehdä, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja jotkut vaikutukset ovat negatiivisia Juliaanalle itselleen.

Kun ongelman taustat on puitu, kysyn Juliaanalta, missä hän on hyvä. Sen jälkeen tulee hiljaisuus. Hänet on opetettu siihen, että itseä ei saa missään tapauksessa kehua, tai turmio tulee. Ensin Juliaana sanoo, että hänellä on hyvä tekninen lukutaito. Taitohan se on sekin, en todellakaan kiellä. Määrittelen tarkemmin, mitä kaikkea tällä “hyvällä” tarkoitan ja annan esimerkkejä. Pitkän pohdinnan jälkeen Juliaana löytää kuin löytääkin itsestään paljon positiivista. Hän on luova, visuaalinen, empaattinen, välittävä, herkkä, myötätuntoinen, sosiaalinen… Hän osaa tunnistaa ja nimetä omat tunteensa: Ei hän välttämättä pysty niitä käsittelemään, mutta tunnistaa ne kuitenkin. Tässä oli jo pitkä lista asioita, missä Juliaana on hyvä.

Ylpeyden ja arvostuksen aihetta

Seuraavaan kysymykseen onkin jo helpompi vastata, eikä Juliaanan tarvitse miettiä niin pitkään. Kun kysyn, mitä sellaista hän on tehnyt, mistä hän on itsessään todella ylpeä, hän sanoo käsitelleensä erään ison pelon pois. Se vaati paljon työtä ja aikaa, mutta nyt tämä pelko on poissa eikä se häiritse enää hänen elämäänsä. Mielestäni tämä on erinomainen ylpeyden aihe! Paljon suurempi ylpeyden aihe kuin joku pokaali jostain urheilukisoista.

Hän lisää vielä sen, että pystyi viettämään joulun pyhät sukulaisten kanssa menettämättä hermojaan. Nauramme. Se on addille todella iso ja merkityksellinen juttu olla menettämättä hermojaan sukukokouksessa. Itse en olisi kyennyt samaan.

Mitä Juliaanassa on sellaista, mitä muut ihmiset arvostavat hänessä? Taas hän miettii hetken, mutta vastaus tulee kuitenkin aika nopsaan. Hän vastaa sen olevan iloisuus ja positiivisuus. Hän hymyilee ja nauraa paljon, ja nämä tarttuvat myös muihin läsnäolijoihin. Juliaanan seurassa kaikilla on hauskaa. Tämä on erittäin tärkeä asia tiedostaa, ja olen iloinen, että hän sanoi juuri tämän asian. Positiivisuus ja negatiivisuus ovat “tarttuvia tauteja”, ja ne tarttuvat todella helposti ympäristön muihin ihmisiin. Ja paljon parempi sitä on iloisuutta ja positiivisuutta tartuttaa kuin negatiivisuutta!

Tästä on ihan omaakin kokemusta, miten über-negatiiviset ihmiset sairastuttavat negatiivisuudellaan koko ilmapiirin, tuovat mukanaan ahdistusta ja vitutusta. Olen irrottautunut kahdesta tällaisesta ihmisestä vuoden sisään, ja oloni on paljon kevyempi. Paljon mieluummin vietän aikaani Juliaanan kaltaisten, iloisten ja positiivisten, ihmisten kanssa kuin negatiivareiden, jotka eivät osaa tehdä mitään muuta kuin valittaa siitä, miten naapurilla on hienompi auto.

Juliaana joutuu lähtemään, mutta varmasti jatkamme tästä hänen kanssaan. Eteenpäin on otettu pieni askel, hyvin pikkarainen sellainen. Mutta se on kuitenkin pari milliä lähempänä tavoitetta! Ensi kerralla, jos otetaan toiset pari milliä lähemmäs tavoitetta, ollaankin jo paljon pidemmällä kuin mitä ensimmäisellä kerralla. Hiljaa hyvä tulee.

Ja sitten se diskleimeri, eli Juliaana on saanut tutustua tekstiin, hyväksynyt sen ja jaadajaadajaada.

“En oo koskaan kertonu tätä kellekkään…” - Kuuntelun melkein ammattilainen

Iltateetä ja ajatusten virtaa... Katuvalojen sijasta kynttilänvaloa.

Lomaviikko takana, viikonloppu edessä ennen uutta työviikkoa. Matkalaukut on purettu (ainakin suurin osa), teini nukkuu, koira on käytetty ja nyt on aikaa kupille teetä ja omille ajatuksille.

Tai no, olisihan se tenttikirja tuossa, mutta kello on jo paljon, ajatukset tahmeita koko päivän ajamisesta, joten ei kannata edes yrittää keskittyä!

Aloin miettiä “baarikohtaamisiani” ja “baariterapiatuokioita”. Olen jo pitkään pohtinut sitä, miksi juuri minä olen aina se ihminen, ketä lähestytään ja kenelle, hyvin lyhyen tuttavuuden jälkeen, avaudutaan kipeistäkin asioista. Tätä tapahtuu koko ajan, on tapahtunut koko aikuisikäni, ja sitä tapahtuu edelleen. Mikä minussa on sellaista, että ihmiset lähestyvät ja avautuvat?

Toosan perässä juoksevat namusedät nyt ovat asia erikseen: He lähestyvät kaikkia! Enkä tarkoita tällä mitään namusetiä enkä ylipäätänsä edes humalaisia ihmisiä, vaan ihan tavallisia arjen hetkiä. Töissä meillä on hyvä tiimi täynnä osaavia alansa ammattilaisia ja myös mukavia ihmisiä: Silti huomaan, että opiskelijat kysyvät usein minulta kysymyksiä, mihin joku toinen voisi ammattinsa puolesta vastata paremmin kuin minä. Minun pakeilleni tullaan mitä kummallisimmissa asioissa, ja kysytään neuvoa alkaen siitä, missä olisi hyvä lastenvaatekirppis aina siihen, että kysytään neuvoa anopin kanssa toimimiseen.

Olen kuullut lukemattomia kertoja tämän saman lauseen: “En ole ikinä puhunut tästä kenellekään/En yleensä puhu tästä asiasta kenellekään, mutta jotenkin minulle nyt tuli sellainen olo, että sinulle voin puhua”. Sen jälkeen aletaan pohtia parisuhdeongelmia, jotain mennyttä tapahtumaa, mikä vaivaa mieltä edelleen tai ihan vaikkapa pohditaan sitä, että krooninen hiivatulehdus vaivaa ja se vituttaa.

Mikä tekee minusta niin erikoisen ihmisen, että minua lähestytään helposti? Mikä tekee sen, että juuri minulle tullaan puhumaan? En tiedä. Minulla ei ole harmainta hajuakaan! Sen tiedän, että sitä tapahtuu tässä ja nyt, koko ajan, jatkuvasti, ja on aina tapahtunutkin. Ja takuulla tulee jatkumaan!

Ei se haittaa, sillä koen sen luottamuksen osoituksena, että minulle tullaan puhumaan. Ja haluan tietenkin olla myös luottamuksen arvoinen kuuntelija. On kunnia-asia olla juuri se ihminen, kenelle tullaan kertomaan asioista, mistä ei ole ennen kerrottu kenellekään. Olisi vain hauska tietää, mikä minussa on sellaista, että juuri minulle tullaan avautumaan, aivan täysin tuntemattomatkin ihmiset.

Ja tietenkin olisi myös hyvä pohtia sitä kysymystä, minkä eräs kouluttajistamme esitti minulle: Olenko harkinnut ammatin vaihtoa? Sellaiseen, missä pääsisi harjoittamaan tätä ominaisuutta tai taitoa (kumpaa sitten onkin) hieman laajemmassa mittakaavassa kuin opettajan tai valmentajan ammatissa. Täytyy sanoa, että alan enemmän ja enemmän harkita sitä vaihtoehtoa. Ehkä minusta olisi sittenkin ammattikuuntelijaksi.