Vähän reilu viikko häihin. En nuku, en syö. Olen vain täynnä stressiä ja paniikkia aivan kaiken suhteen.
Takapakkeja on tullut monen asian suhteen. No, vähän liian hienosti asiat ovatkin menneet, niin tietenkin niitä takapakkeja tarvitaan. Yksi isoimmista ongelmista on hääpaikalla tapahtunut henkilöstövaihdos, mikä on vaikuttanut ikävällä tavalla kommunikaatioon ja myös järjestelyihin.
Minulla särkee päätä melkein joka ilta. Vatsa on sekaisin. Nukun muutenkin huonosti, mutta nyt en nuku sitäkään vähää, en edes unilääkkeillä.
Olen yrittänyt saada purettua tätä ylimääräistä stressiäni opiskeluun. Viikonloppuinen stressinpurkuni oli sellaista luokkaa, että sain tehtyä kaikki tyttötutkimuksen kurssin tehtävät esseetä myöten, ennen kuin Moodlessa olivat palautusalueet edes auenneet.
Aloitin tekemään aikuiserityispedagogiikan esseetä, mutta sen tekeminen lopahti lähteiden puutteeseen. Lähteet on tilattu Turun yliopiston Feeniks-kirjastosta, mistä käyn hakemassa ne huomenna, niin pääsen taas jatkamaan tätä stressinpurkuoperaatiotani.
Kynteni on syöty vereslihalle, sillä olen niin täynnä hermostunut koko ajan. Poltan maxi-askin verran tupakkaa päivässä. Olen kiukkuinen ja ärtynyt. Pelkään kaiken kaatuvan. Takapakkeja on ollut sen verran paljon, että minulta on mennyt luottamus siihen, että asiat järjestyisivät.
Tekemistä on aivan liikaa, aikaa on aivan liian vähän. Olen jättänyt “pieniä asioita” tekemättä, mikä ei pidemmän päälle ole kovin hyvä asia. Joskus ne pienetkin asiat tulevat uudestaan eteen, vähän isommaksi kasvaneina asioina.
Tämänhetkinen olotilani on niin kamala, etten halua enää ikinä tuntea tällaista olotilaa toiste. Se tarkoittaa vain yhtä vaihtoehtoa: Meidän on pysyttävä naimisissa koko lopun elämämme. Emme voi erota ikinä. En kestäisi toisia häitä ja tätä takapakkimäärää näin monen asian suhteen enää uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti