Perjantai-iltapäivä. Tällä kertaa ei soi ovikello, vaan puhelimeen tulee tekstari. Postipaketti on haettavissa SmartPost-laatikosta. Olen saanut sen verran suuren kirjalastin, ettei sitä edes viitsitä antaa meidän uskollisen postitätimme kuljetettavaksi. Täti-paran selkä vääntyisi paketin painosta.
Ihmettelen, sillä paketissa on vain kolme kirjaa. Miksi se muka painaisi niin paljon? Kurvaan S-marketin pihaan, menen SmartPostin eteen, näpyttelen tunnusluvun ja luukku avautuu. Hupsista saatana! NYT ymmärrän, miksei kirja mahtunut luukusta sisään. Paketti on aika hemmetin iso, vaikka kirjoja on vain kolme. Ja painaa kuin seitsemän h****n synti. Tiiliskiviäkö siellä on?
Ymmärrän yskän siinä vaiheessa, kun avaan kotona paketin: Siellä on noin tuhat kiloa painava teos Lastenpsykiatria ja nuortenpsykiatria. En tarvitse tätä teosta valmentaja-opinnoissani, mutta tarvitsen sitä Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuudessa. Vaikka kirja maksoi hunajaa, sitä käytetään opintokokonaisuuden jokaisella kurssilla. Joten ostamalla tämän kirjan, olen jo suorittanut melkein koko opintokokonaisuuden. Vaimitensenytmeni… Pitikö jotain tenttejäkin tehdä ja esseitä kirjoittaa? Eikö se pelkkä kirjan ostaminen riittänytkään? Ei se haittaa, sillä pidän esseiden kirjoittamisesta. Tenteistä en pahemmin välitä, sillä en pysty ADHD:n takia keskittymään niissä, mutta Turun kesäyliopisto on luvannut tulla vastaan ja tarjosi minulle mahdollisuutta tehdä tentti yksityistilassa, omassa rauhassa. Otin tarjouksen ilomielin vastaan.
Toinen kirja on Jari Sinkkosen Nuoruusikä. Tämäkin kirja on osana erästä kurssia, mikä kuuluu yllämainittuun opintokokonaisuuteen. Ehkä kirjan lukeminen avaa silmäni myös oman teinini kohtaamiseen. Ehkä ymmärrän, miksi olen tyhmä äiti ja kaikki on paskaa.
Kolmantena kirjana on Unet ja painajaiset. Ei, tämä ei ole kurssikirja millekään kurssille! Mutta kirja maksoi vain vitosen, ja koska joudumme valmentaja-opinnoissa kirjoittamaan uniamme ylös, halusin ostaa sen, silläkin uhalla, että kirja on täyttä huuhaata. Vitosen menetys ei paljon paina tässä konkurssissa. Yllätyn iloisesti, sillä kirja ei ole täyttä huuhaata! Siinä on hyvää tietoa unesta noin yleisellä tasolla (vaikkakin vähän), samoin painajaisista ja niiden jälkivaikutuksista. Lisäksi unien tulkintaan suhtaudutaan hyvin väljästi, eikä millekään anneta yhtä, ainoaa, oikeaa vastausta. Juuri tätä halusinkin! Hieman ehkä suuntaviivoja unien ymmärtämiseen, mutten kuitenkaan mitään tuputtamista siitä, mitä jonkun rukoilijasirkan näkeminen tarkoittaa.
En ehdi tutustua pakettiini sen paremmin, sillä minulla on liput Turun filharmonisen orkesterin konserttiin. Pakko laittautua ja lähteä.
Lauantai-iltapäivä. Olen juuri tullut Kipinää parisuhteeseen-koulutuksesta. Koira ulos pissalle, ruokaa kiukuttelevalle teinille, jonka mielestä olen, edelleenkin, paska äiti, joka ei ymmärrä eikä välitä. Ja tällä kertaa olen paska äiti siksi, ettei lapseni löydä jostain Internetin ihmeellisen maailman musiikkipalvelusta jotain Justin Bieberin biisiä. Yritän keskittyä kirjoihin, tai edes yhteen niistä, mutta se ei onnistu. Teini mälisee ja pälisee omia juttujaan, koira kaipaa huomiota, ja koska koira on niin suloinen, sitä on vain pakko rapsuttaa. Ihan kaikki työt täytyy jättää kesken koiran rapsutuksen ajaksi. Rapsuttaminen on tärkeämpää.
Laitan kirjat sivuun ja päätän leikkiä koiran kanssa. Teini jatkaa mäkätystään, vaikken nyt vain voi sille mitään, ettei juuri sieltä musiikkipalvelusta löydy juuri sitä biisiä. Ja minä en voi Justin Bieberiksi muuttua, enkä edes haluaisi.
Ruokaa koiralle, teini niska-perse-otteella suihkuun, koska ilman niska-perse-otetta teini ei löydä suihkua. Suihku on jännästi piilossa ja yrittää aina juosta teinityttöjä karkuun, joten siksi minun täytyy viedä teini sinne puoliväkivalloin. Yritän selittää suihkussa käymisen tarpeellisuuden. Teini ei ymmärrä, ja olen jälleen kerran paska äiti.
Kun vihdoin ja viimein saan teinin nukkumaan ja koiraa on leikitetty niin, että sekin haluaa vaihteeksi nukkumaan, on minun oma aikani. Kynttilöitä, punaviiniä ja uusia kirjojani. Taustalla Gogo Penguin, brittiläinen jazzbändi (kyllä, osaan kuunnella myös jazzia, vaikka olenkin hevari). Koska minulla on ADHD, keskityn lukemiseen paremmin, kun minulla on taustamusiikkia.
Vilkaisen kirjahyllyjäni ennen kuin avaan ensimmäisen kirjan ensimmäisen sivun. Hyllyistä alkaa loppua tila. Olen ostanut niin paljon uusia kirjoja näiden opintojen myötä. Seuraavaksi on pakko käydä ostoksilla Ikeassa ja hankkia lisää kirjahyllyjä. On varmaan pakko soittaa Susannalle, sisustussuunnittelijalleni, ja pyytää uudet piirrokset olohuoneeseeni. Tai vaihtoehtoisesti vuokraan teinille oman asunnon jostain, ja teen hänen huoneestaan kirjastohuoneen. Hänellä olisi kuulemma paljon paremmat oltavat, jos asuisi yksin. Ja täytyyhän sitä 12-vuotiaana jo siipiään kokeillakin. Vaimitensenytmeni...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti