Operanttia ehdollistumista ja sitruuna-homoja

Taco House Tampereen rautatieasemalla. Junan lähtöön on tunti aikaa. Haluaisin rauhallisen hetken, jotta saisin palautua tästä kaksipäiväisestä koulutuksesta. Ravintolan rauhan rikkoo televisio, minkä joku henkilökunnasta laittaa päälle. Sieltä tulee naisten maastohiihtoa. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa koko olympialaiset. 

Kävelin tänne erään tamperelaisen kurssikaverin saattamana. Hän näytti minulle oikotien, miten pääsen nopeammin rautatieasemalle. Itse en olisi moista reittiä hoksannut, mutta eivätpä minulla nuo hoksottimet nyt ylipäätänsäkään kovin ahkerassa käytössä ole. Tästäkin asiasta on hyvä syyttää ADHD:ta ihan vain siksi, että sitä nyt on hyvä syyttää kaikesta. Sellaisestakin, mikä ei siihen mitenkään liity.

Hyvä ystäväni tulee Taco Houseen. Jes! Saan juttuseuraa, eikä tarvitse yrittää enää olla välittämättä tuosta hiihtoselostuksesta. Aikakin menee hirvittävän nopeasti, kun on joku, kenen kanssa jutella ja päivitellä maailman menoa. Pian se junan lähtöaika tuleekin, ja joudun hyvästelemään ystäväni. Vielä kaksi tuntia, ennen kuin pääsen kotiin.

Nämä kaksipäiväiset koulutusviikonloput ovat todella väsyttäviä, ja olen ollut aamusta asti kuin nukkuneen rukous. Nukuin hyvin superior-huoneeni isossa parisängyssä, x-asennossa, vallaten koko sängyn ja kaikki sängyllä olevat tyynyt. Söin runsaan ja herkullisen hotelliaamiaisen, ja varastin vielä mukaani omenan. Kävelin kyrpä otsassa, raikkaassa talvi-ilmassa yliopistolle sen kymmenen minuuttia selkä hoosiannaa laulaen, mutta edes tämä raikas talvi-ilma ei saanut minua virkistymään. Koko päivä meni enemmän tai vähemmän unessa.

B. F. Skinner

Päivän teemana oli operantti ehdollistuminen ja käyttäytyminen. Jos eilen teemapäivän isäntänä oli Pavlov, niin tänään isäntänä toimi B. F. Skinner pulukokeineen ja teorioineen. Jälleen kerran, kävimme aihealueen läpi pienintä yksityiskohtaa myöten, runsain esimerkein sekä eläin- että ihmismaailmasta. Minulta oli jäänyt eilisillasta nannaa, ja otin nannapussin esille pöydälleni. Yritin saada itselleni aikaiseksi "sokeripiikkiä" ja sen tuomaa hetkellistä virkistyneisyyden tilaa, mutta yritykseni ei onnistunut. Kaikesta nannasta huolimatta silmäni lupsuivat ja meinasin nukahtaa. Keskittyminen oli äärimmäisen vaikeaa. Ja tästä syytän kyllä sitä ADHD:ta! 

Tauolla satuin samaan aikaan vessan peilin eteen erään toisen naisen kanssa. Katsoin häntä ja katsoin itseäni. Ikinä ei saisi verrata itseään toisiin, mutta kun näin meidän kahden peilikuvat vierekkäin, meinasin pyörtyä. Tämä toinen nainen, ihan perusnätti suomalainen nainen, näytti Miss Universumilta minun rinnallani. Näin pikimustat silmänaluseni, mitä tällä toisella naisella ei ollut. Näin uupuneen ja nuutuneen ilmeen kasvoillani, näin tyhjän katseen silmissäni, näin kalmankalpean ihoni. Näytin kerta kaikkiaan aivan hirveältä!

Päätin käyttää lounastaukoni siihen, että piristän itseäni meikkaamalla naamavärkkini. En ole pitkiin aikoihin jaksanut meikata. En ole vain löytänyt siihen voimaa. En parhaalla tahdollakaan saanut peitettyä kokonaan pikimustia silmänalusiani, mutta näytinpähän edes vähän paremmalta meikkaamisen jälkeen. Kasvoni saivat edes jotain väriä.

Koulutuspäivä tuntui jatkuvan pienen ikuisuuden. Asia oli kyllä kiinnostavaa ja tärkeää, ja se herätti paljon keskustelua, mutta olin niin väsynyt, etten pystynyt ottamaan osaa keskusteluun. Yritin pitää itseäni hereillä selaamalla Facebookia vähän väliä, ja syömällä sitä nannaa. Pelkäsin, että nukahtaisin istualteni, ja pääni kolahtaisi pöytään. Toisaalta, eipä siinä paljoa vahinkoa tulisi, jos pääni kokisi kolauksen. Siellä ei paljon sellaista ole, minkä menettäminen merkitsisi jotain suurempaa vahinkoa.

Vaikka koulutuspäivän pieni ikuisuus on jo takana, vielä on tämä kaksituntinen junamatka edessä. Kaksi tuntia väkisin silmiä auki. Kaksi tuntia väkisin keksittyä tekemistä. Ehkä voisin lukea erääseen koulutukseen kuuluvan artikkelin, minkä on kirjoittanut tutkija nimeltä Gay Lemons. Siis oikeasti! Mitä pahaa tämä ihminen on tehnyt vanhemmilleen, että häntä on rankaistu moisella nimellä? Sitruunainen homo. Höhöhöhöhö. Noh, minun tyttönimeni on Satu Pikkarainen, ettei minulla sinänsä ole varaa nauraa tyhmille nimille, koska minulla on itselläni joskus ollut sellainen. Mutta silti... Jospa tämä kaksituntinen menisi siinä, kun yritän pidättää naurua, koska joku on nimennyt lapsensa sitruuna-homoksi.

Ai että, minulla on sitten paska huumorintaju!