Vapaa vanki

Mies lähti, minä jäin.

Ei, tilanne ei ole niin dramaattinen kuin mitä luulisi. Sulhaseni irtisanoi asuntonsa vuokrasopimuksen, ja hänellä on kaksi viikkoa aikaa saada kämppä kokonaan tyhjäksi ja myös siivotuksi. En voinut lähteä mukaan, koska palkkatyö ja teinin koulu velvoittavat. Seuraavat kaksi viikkoa sulhaseni siis raivaa asuntoaan ja hankkiutuu eroon turhista tavaroista (ja pakkaa ei-turhat tavarat mukaan). Minä taas…

...SAAN OLLA YKSIN KOTONA!!!!!!! WOHOO!!!!!!! \o/ Jääkaappi on vain minun. Saan sikailla pitkin kämppää, miten haluan, ja jättää roskia ympäriinsä. Voin piereskellä sohvalla ilman, että se haittaa kenenkään toisen nenää. Saan katsoa telkkarista, mitä haluan, eikä toisen mielipidettä tarvitse ottaa huomioon. Voin myös mätätä kaikkea epäterveellistä ja maitopitoista kitalakea kohti tuntematta huonoa omatuntoa siitä, ettei sulhaseni voi tehdä samaa, koska allergia. Kukaan ei kuorsaa vieressäni.

Okei, tuo viimeinen ei pidä paikkansa, sillä koira kuorsaa.

Ja jos joku nyt ajattelee, että entäs se teini, niin tiedoksi heille, että teini on hyvin tiukasti majoittautunut omaan huoneeseensa, katsoo telkkaria lähinnä omassa huoneessaan ja piereskelee omassa huoneessaan. Joskus en edes muista, että koko teini on kotona, kun se vain norkoilee siellä omassa huoneessaan, ovi visusti kiinni ja lukossa.

Vaikka sulhaseni Jyväskylään lähtö antoi tietynlaisen vapauden, ilo hyytyy suhteellisen nopeasti, kun vilkaisee kalenteria. Sen lisäksi, että olen palkkatöissä, minulla on ensi viikolla joka ikinen päivä töiden jälkeen joku iltameno. On teinin verkostopalaveria, on teinin saksofonikonserttia, on vertaistuki-iltaa, on tapaaminen ompelijan kanssa. Ja kun vilkaisee viikonloppua, riemu vasta repeääkin! Sekä lauantaille että sunnuntaille on tiedossa monen tunnin menot. On koulutuspäivää sekä yhdistyksen kokousta. Ja siitä sitten suoraan taas uuteen työviikkoon niin, että viuhahdus vain käy! Olen kalenterini vanki.

Jos minulla olisi mies kotona, minun ei tarvitsisi huolehtia koirasta, ei kodista, ei mistään. Saisin rauhassa juosta tapaamisissani ja palavereissani, sillä tietäisin, että mies hoitaa. Nyt minulla ei ole ketään. Olen taas se yh-äiti, joka joutuu yksinään luovimaan arjen karikoissa ja yrittää selviytyä edes jotenkuten.

Tämä on vain kaksi viikkoa, ja sen jälkeen alamme elää yhteistä arkea. Minun osoitteestani tulee meidän osoite, minun asunnostani tulee meidän asuntomme. Sulhaseni siirtää kirjansa virallisesti minun luokseni, ja minusta ja hänestä tulee me.

Vain kaksi viikkoa. Ehkä minä jaksan tämän Kotipizzan extralargen pizzan voimin.