Hyvä olla ja helppo hengittää - Baltic Orava

“VIRTANEN!”

“LAINE!”

“Onko Laine? Ei ole vielä.”

“MÄKINEN!”

“Missä on Mäkinen? Ai niin perhana, mä oon itse Mäkinen… Hupsista saatana.”

Olen Tallink Siljan Turun terminaalin toisessa kerroksessa. Kädessäni on kuutisenkymmentä hyttikorttia. Olen järjestänyt tätä risteilyä jo kesäkuusta asti, kuten olen tehnyt joka vuosi viimeiset neljä vuotta. Neljän vuoden ajan ADHD-aikuiset ympäri Suomenniemen ovat kokoontuneet Baltic Princessille tapaamaan vertaisia ja pitämään hauskaa.

Nämä oravien pikkujouluristeilyt ovat vuoden kohokohta monessakin mielessä. Saa tavata tuttuja, joita ei pitkän välimatkan vuoksi pääse tapaamaan kovinkaan usein. Ja mikä parasta, saa olla täysin oma itsensä. Ei tarvitse esittää mitään sellaista, mitä ei ole. Kukaan ei pidä sinua outona eikä kukaan arvostele. Näiden ihmisten kanssa on helppo olla ja hengittää. Vuosien myötä meistä on tullut perhe.

Käymme heittämässä mieheni kanssa tavarat nopeasti hyttiin ja painumme etsimään ravintolaa. Meillä ei ole kovinkaan paljon aikaa syödä, sillä meillä alkaa yhteinen kokoontuminen. Koska ravintolat menevät aika pian kokoontumisen jälkeen kiinni, ja meillä on illalliskupongit, niin ne on käytettävä nyt. Huomenna niitä ei saa enää käytettyä, eikä siinä olisi edes järkeä, sillä hyttimme hintaan kuuluu erikoisaamiainen ja meillä on myös oravaporukan kanssa yhteinen buffet-lounas. Syömme pastaravintolassa pikaiset hummeripastat, ja sen jälkeen juoksemme Klubille, mikä on varattu meidän yksityiskäyttöömme.

Klubi kuhisee oravia. Pidän pienen tervetuliaispuheen, ja sen jälkeen kiertelen pöydissä juttelemassa sekä vanhojen että uusien tuttujen kanssa. Porukkaa on sen verran paljon, ettei minulle jää aikaa jutella jokaisen kanssa niin kauan kuin haluaisin. Yhteisen tilaisuuden päätyttyä osa siirtyy Ellinooran keikalle Starlight Palaceen. Minua ei kiinnosta, ja jäämme pienellä porukalla Klubille juttelemaan. Facebook-tapahtumaamme ja Whatsapp-ryhmään alkaa tulvia kuvia ja vinkkejä eri hyttibileistä. Meitä on sen verran paljon, että hyttibileitä on monessa eri paikassa. Kuusikymmentä oravaa ei mitenkään mahdu yhteen pieneen hyttikopperoon.

Ilta jatkuu ja humalatila nousee. Yhä useampi löytää tiensä takaisin Klubille. Tanssilattialla on täyttä ja keskustelut ovat syvällisiä. Välillä puhutaan aroistakin asioista. Minä jopa “erehdyn” humalapäissäni suunnittelemaan erään toisen yhdistysaktiivin kanssa yhdistystoimintaa! Tämän on tarkoitus olla rentouttava ja voimaannuttava risteily, mutta mihinkäs sitä orava hännästään pääsee. Sitä paitsi, pienessä sievässä tulee parempia ideoita! Vai miten se nyt meni…

Baari menee kiinni, mutta bileet senkun jatkuvat. Ollaan aamun pikkutunneilla. Sanon miehelleni, että haluan hyttiin. Tarkoituksemme oli ehkä tehdä hytissä jotain avioelämän suomia asioita, mutta jostain kumman syystä saan jonkun ihmeellisen kohtauksen. 25 vuotta sitten tapahtunut todella traumaattinen asia, mitä en ole koskaan käsitellyt mielessäni, nousee pintaan ja alan itkeä ihan hysteerisesti. En tiedä, mitä tapahtui ja miksi se tuli pintaan juuri nyt, tänään. Ilta on ollut ihana, ihmiset ovat olleet ihania, eikä kukaan näistä kanssaoravista ole ikinä tehnyt minulle tasan mitään pahaa. Minulle pahaa tehnyt henkilö ei ole edes paikalla! Hän on kaukana täältä.

Kun olen rauhoittunut, on aamiainen auennut. Menen silmät punaisena ja turvoksissa syömään erikoisaamiaisen. Kuohuviini närästää siitä huolimatta, että olen ottanut pohjalle erittäin raskaan refluksilääkityksen. En pysty tyhjentämään koko lasillista. Vedän ison lautasellisen munakasta ja kaikkia mahdollisia rehuja, mitä vain lautaselleni löydän. Sen jälkeen tyhjennän jälkiruokapöydän. Kermakakku on taivaallista. Ihanaa saada jotain tällaista aamupalaksi.

Aamiaisen jälkeen palaan hyttiini nukkumaan vain huomatakseni, että olen unohtanut unilääkkeet kotiin. Tietenkin! Löydän käsilaukustani rauhoittavia. Ehkä saan niiden kanssa nukuttua edes vähän. Ja niin saankin. Muutaman hassun tunnin yöunet eivät varsinaisesti virkistä, mutta tiedän jotain, mikä virkistää. Sauna ja uinti! Mieheni jää vielä nukkumaan, mutta minä pakkaan bikinit laukkuuni ja lähden saunaosastolle.

Altaalla on kirkuvia kakaroita. Se siitä virkistävästä uinnista. Istun saunassa pitkään, ja kun menen takaisin altaalle, siellä on yksi kirkuva kakara vähemmän. Huh! Vesi tuntuu ihanalta. Uin pari kierrosta ja palaan takaisin saunaan. Sen jälkeen taas vähäksi aikaa altaalle ja sitten taas saunaan. Tunnen itseni oikeasti vähän virkeämmäksi. Kello alkaa olla sen verran paljon, että buffet-lounas alkaa, joten menen suihkuun ja pukeudun. Pakko mennä vielä hytin kautta ja viedä märät bikinit kuivumaan.

Buffetin edessä on nälkäinen oravalauma, joka haluaa ruokaa. Ja me ADHD-aikuisethan olemme tunnetusti kärsivällisiä odottajia! Porukka alkaa ajankulukseen laulaa “Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat”. Muut ihmiset tuijottavat meitä kuin olisimme karanneet lähimmästä mielisairaalasta. Nentit. Tylsiä ja huumorintajuttomia ihmisiä. Eivät ymmärrä mitään hauskan päälle.

Ahmin kaksi täyttä lautasellista rehuja buffetista. Olen aivan ähky. Jälkkäriä on kuitenkin pakko saada. Viiniäkin olisi niin paljon kuin sitä jaksaa juoda, mutta en pysty. Eilen illalla meni sen verran monta lasillista alkoholipitoista juomaa alas, etten pysty enää yhteenkään lasilliseen. Minusta on tullut vanha.

Buffetissa tulee valomerkki. Meillä on tunti ja vartti aikaa ennen satamaan menoa. Olen aivan täynnä. Ja väsynyt. Tarjolla olisi bingoa, shoppailua, trubaduuria ja vaikka mitä, mutta minä, vanha mummo, tarvitsen nyt pienet kauneusunet. Ihan kuin ne kauneusunet tähän naamaan mitään vaikuttaisivat. Menemme mieheni kanssa hetkeksi lepäämään, ja sen jälkeen saammekin alkaa pakata matkalaukkua. Turun sataman valot näkyvät jo. Enää ei ole pitkää aikaa siihen, kun tämä reissu päättyy ja arki kotona alkaa.

Taksilla kotiin. Kotona odottaa innokas koira häntä heiluen. Kaunolla on ollut ikävä. Meilläkin on ollut ikävä rakasta Kaunoa. Kauno saa tuliaisiksi fasaanin. Itsellemme emme ostaneetkaan sitten mitään! Tuli halpa reissu.

Kaunokainen on ollut mummin luona täysihoidossa. Hetken leikin jälkeen Kauno väsähtää. Minäkin olen väsynyt. Väsynyt, mutta harvinaisen onnellinen. Näiden ihmisten kanssa on aina hauskaa. Näiden ihmisten seuraan ei väsy ikinä, ja tulen ikävöimään tätä suurta perhettäni näiden kuukausien aikana, mitä emme näe toisiamme. Mutta ensi vuonna taas! Ja ehkä jopa hieman aikaisemminkin.

Rentoutumista ennen opintovapaata

Siljan terminaalissa on enemmän japanilaisia kuin Tokion metrossa ruuhka-aikaan. Tungen väkisin väkijoukon läpi, ja annan kiitosta kiinan kielellä niille, jotka suostuvat väistymään edestäni. Näin entisenä filologian opiskelijana olen hyvin tietoinen siitä, että kiina ja japani ovat eri kieliä. En vain osaa japania, mutta kiinaa sen muutaman sanan, mitä nyt satun kielikeskuksen kiinan kielen kursseilta muistamaan.

Tungen lähtöselvitysautomaatille, ja kaivan varausnumeron turvakoodeineen esiin. Ruutuun tulee teksti: “Lähtöselvitys epäonnistui”. Silti kone sylkee minulle maihinnousukortit sekä juomakupongit. Ihmettelen vähän aikaa, mitäköhän hittoa. Avomieheni kysyy, pitäisikö käydä tiskillä tarkistamassa, onko meidän lähtöselvitys nyt varmasti kunnossa. Katson tuhatpäistä japanilaisjonoa ja totean, että kyllä se kunnossa on. Mennään vain ylös odottamaan. Jos vain pääsisimme ylös. Liukuportaat eivät toimi, ja japanilaisjengi tukkii portaikon menemättä kuitenkaan ylös. Ehkä he eivät osaa käyttää tavallisia portaita.

Olen jo pitkään kaivannut jotain rentouttavaa irtiottoa ja hetken vapautta kaikista velvollisuuksista. Päätin ottaa avomieheni kanssa vuorokauden irtioton, ja varasin meille matkan Baltic Princessillä. Tarkoituksenamme ei ollut vetää viinaa kaksin käsin, vaan ihan vain rentoutua kahdestaan. Kiitos runsaiden Club One-pisteiden, sain vielä paremman hytin hyvin pieneen hintaan.

Saamme matkalaukun hyttiin ja mietimme, mitä teemme ensimmäiseksi. Olemme saaneet ilmaiseksi kuohuviinikupongit, ja päätämme käyttää ne Piano Barissa. Paikalla ei ole ketään pianon ääressä, ja baarin tunnelma on muutenkin rauhallinen. Ehkä vähän liiankin rauhallinen. En kaipaa hurjia bileitä ja kovaa menoa, mutta ehkä jotain kuitenkin. Siirrymme laivan pubiin.

Siellä trubaduuri vetää Hallelujahia. Hänellä on kaunis ääni. Istumme lähelle trubaduuria, ja jäämme kuuntelemaan hänen soittoaan. Hän ottaa vastaan myös yleisön toiveita. Tyypilliseen tapaani pyydän Paranoidia. Saan sen! Myöhemmin hän soittaa myös Metallican Enter Sandman. Mikä mahtava tyyppi! Jäämme muutaman drinkin ajaksi pubiin ihan vain kuuntelemaan trubaduurin soittoa. Mieleni on rauhallinen ja rento. Ehdin unohtaa kokonaan sen jännityksen, mikä on aiheutunut ensi viikolla alkavasta opintovapaasta.

Tulee nälkä. Vain kahvila on auki. Sydäntäni kirpaisee maksaa melkein kuusi euroa jostain pienestä wrapista, mutta vaihtoehtoja ei juurikaan ole. Saapahan edes jotain täytettä vatsaan ennen hytin hintaan kuuluvaa erikoisaamiaista.

Koska aamiainen alkaa ennen kukonlaulua, päätän olla ottamatta unilääkettä. En saisi muuten itseäni ylös. En nukahda. Miehenikään ei nukahda. Höpöttelemme, ja yritämme pian uudestaan. Ei onnistu. Olemme molemmat hereillä koko yön. Kun kello näyttää kuutta, avautuu aamiainen. Päätämme lähteä syömään, koska ei tässä muutakaan tekemistä ole. Aamiaisella kaikki lämpimät ovat jotain lihaa. Minä en saa sieltä juuri mitään, sillä en syö lihaa. Syön lähinnä salaatteja, hedelmiä ja leipää. Jälkiruokapöydässä kaikessa on jotain maitoa, joten avomieheni voi vain katsella, kun mätän kermakakkua naamaani. Hänelle onneksi tuodaan pöytään maidoton jäätelöannos. Maitoallergia on hanurista. Saamme vatsamme kuitenkin täyteen.

Aamiaisen jälkeen yritämme uudelleen nukkumista. Avomieheni nukahtaa, minä nukun kevyesti muutaman pienen pätkän. Laadultaan uni ei ole erityisen kelvollista, mutta on sitä ennenkin valvottu. Ehkä pärjään tämän päivän.

Jätän avomieheni nukkumaan, ja lähden ostamaan tuliaisia. Koira tarvitsee tuliaisen, tietenkin! Ostan Kaunolle ison pehmotoukan. Kauno pitää siitä taatusti.

Kun alan etsiä tuliaista 13-vuotiaalle tyttärelleni, tajuan, miten vanha olen itse. En tiedä yhtään, mitä 13-vuotiaalle voi viedä tuliaiseksi. Kierrän kaupan toisensa jälkeen, enkä keksi mitään. Lopulta löydän tax freestä alkoholitonta kuohuviiniä. Ostan pullon sellaista. Jään odottamaan, että joku kukkahattutäti tekee meistä nyt lasun, koska olen ostanut alaikäiselle kuohuviiniä. Vieläpä alkoholitonta sellaista!

Avomieheni herää kuulutukseen: “Lyhyen satamassaoloajan vuoksi aloitamme hyttien siivouksen”. Jaha. Kohta joku tiukka siivoojatäti tulee häätämään hänet sängystä ylös. Päätämme mennä syömään. Grill Housen menussa on tasan yksi kasvisvaihtoehto. No, se riittää. En tarvitse kuin yhden ruoka-annoksen. Ja meillä on vielä jäljellä pari kuohuviinikuponkiakin, joten saamme ruokajuomat kaupan päälle.

Matkalaukku painaa ainakin tonnin. Avomieheni taisi hieman innostua tuliaispullojen kanssa. Onneksi laukussa on pyörät alla. Jätämme hyvästit Baltic Princessille, ja lähdemme kotia kohti. Kotona meitä on vastassa innosta vinkuva koira, joka rakastuu heti uuteen toukkaansa. Ja syö siltä saman tien jalat irti. Teini varmistaa sataan kertaan, onko hänen saamansa pullo varmasti alkoholiton. Tarkistamme asian sanakirja.orgin kanssa, sillä pullon teksti on ranskaksi. Kyllä se on! Teini on tyytyväinen.

Ja niin olen minäkin. Sain rauhallisen viikonlopun vailla mitään velvollisuuksia. Sain rentoutua laivalla, ja sain olla vain. Tällä fiiliksellä on hyvä aloittaa opintovapaa.

Oravilla kävyt jäässä - Eläimellinen viikonloppu

Erittäin vauhdikas viikonloppu. Istun sohvalla puolikuolleena. Silmät pysyvät hädin tuskin auki, mutta vielä pitää tehdä jotain, eli valmistella huomiset tunnit. En pääse nukkumaan sitä ennen, vaikka olisinkin aivan valmis menemään unten maille. Olen viime yönä nukkunut sen kaksi tuntia, jos sitäkään.

Koira-avusteinen koulutuspäivä

Lauantai alkoi eläinavusteisella koulutuspäivällä. Meillä oli varsinaisen luennoitsijan lisäksi apuopettajana suloinen ja valloittava berninpaimenkoira Bosse. Päivän aiheena olivat koira-avusteinen tunnekasvatus ja koulukoirat. Itselleni erittäin tärkeä aihe, koska olen erityisopettaja, ja tämä on juuri omaa tämänhetkistä työtäni koskevaa asiaa.

Aloitimme hakemalla tunnekortin, mikä kuvaa tällä hetkellä olotilaamme. Valitsin heti kortin, missä luki erilainen. Koen olevani erilainen, mutta koen sen kaikilla mahdollisilla tavoilla positiivisessa mielessä. Juuri tällä viikolla eräs opiskelijoistani pohti ääneen, miten minä olen ainoa opettaja, kenellä ei ikinä mene hermo tämän kyseisen opiskelijaryhmän kanssa, mihin hänkin kuuluu: “Se varmaan johtuu siitä, kun sullakin on ADHD, ja sä ymmärrät meitä ihan eri tavalla kuin muut opet”. Tämä lause lämmitti sydäntäni. Samalla, kun ADHD tekee minusta asteen verran erilaisen opettajan, se antaa myös perspektiiviä ymmärtää opiskelijoita ja heidän ajattelutapaansa. Se, mikä on minun erityispiirteeni, on myös minun suuri vahvuuteni.

Teoriaosuus oli informatiivinen ja todella mielenkiintoinen. Kävimme läpi käytännön asioita, mitä pitää ottaa huomioon, kun opettaja työskentelee koulussa koiran kanssa, sekä puhuimme paljon koulukoirien hyödystä nimenomaan tunnekasvatuksessa. Koirilla on uskomaton vaikutus ihmisiin, ja jopa sellaisiin lapsiin, joihin on täysin mahdotonta saada kontaktia, voidaan saada kontakti koiran avulla. Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että jokaiseen kouluun pitäisi saada koulukoira.

En ehtinyt, suureksi harmikseni, jäädä koko päiväksi. Ehdin kyllä kuunnella teoriaosuuden loppuun, mutta käytännön koira-avusteiset harjoitukset jäivät minulta väliin. Olen jo kesäkuussa lähtenyt järjestämään ADHD-aikuisten vertaistukiristeilyä, mikä sattui, tietenkin, samalle päivälle. Ei voi mitään!

Oravat laineilla

Koirista siirryttiin sujuvasti oraviin, ja risteilyyn. Olin, onneksi, pakannut perjantaina jo laukkuni valmiiksi, joten lauantaina ei tarvinnut tehdä muuta kuin meikata, vaihtaa vaatteet, juoda viiniä ja siirtyä satamaan. Jaoin reilut 100 hyttikorttia vertaisilleni, minkä jälkeen hilasin oman hanurini laivaan.

Tässä vaiheessa mainittakoon, jos joku ihmettelee tätä orava-termiä, niin se on lempinimi ADHD-oireisille henkilöille. Me addit käytämme tätä termiä hyvinkin laajasti.

Meillä oli kokoontumistila, mistä aloitimme risteilymme. Reilun sadan henkilön joukossa oli paljon ennestään tuntemattomia ihmisiä, joten oli hyvä kokoontua edes hetkeksi yhteen paikkaan katsomaan, ketä on mukana risteilyllä. Koska meitä oli niin järkyttävä määrä, emme todellakaan mahtuneet yhteen pöytään istumaan, vaan osa porukasta lähti yökerhoon, toiset pubiin, jotkut Happoradion keikalle. Kukin teki, mitä halusi. Pääasia oli kuitenkin se, että kaikilla oli hauskaa, pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin ja sai olla vertaisten seurassa oma itsensä. Ei tarvinnut selittää käytöstään kenellekään, ei tarvinnut teeskennellä: Sai olla aito, oma itsensä.

Itse löysin itseni laivan yökerhon edessä olevalta kansitasanteelta tanssimasta pakkasessa ja kylmässä viimassa. Tanssilattialla olisi toki ollut tilaa, mutta miksi ihmeessä mennä sinne, kun kerran voi tanssia ulkona, marraskuun hyytävän merituulen hyväillessä ihoa. Sitä paitsi, ulkona oli kivempaa!

Pääsin myös maistamaan elämäni ensimmäisen kerran ostereita. Ei ollut mitenkään erityinen makuelämys, jos rehellinen olen, mutta tulipahan maistettua. Nyt olen tätäkin kokemusta rikkaampi!

Äyriäisvati. Erilainen makuelämys.

Sunnuntaina menin nukkumaan pariksi tunniksi nautittuani ensin erikoisaamiaisen ja tapeltuani ympärikännissä olevan sulhaseni kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun minulla tuli kunnolla sanomista. Eikä varmasti ole viimeinen. Mutta yllättävän vähän olemme tapelleet, vaikka addeja olemmekin! En saanut nukuttua laivan huonossa sängyssä. Sulhaseni kuorsasi krapulaansa pois, ja minä päätin viihdyttää itseäni tekemällä ostoksia, syömällä sitruuna-marenkipiirasta ja juttelemalla vertaisten kanssa. Koska meitä oli todellakin se yli sata oravaa lainehilla, joka nurkan takana oli joku tuttu, kenen kanssa jutella. Ei tullut tylsää hetkeä.

Muistin myös lupauksen, minkä annoin itselleni: Aion pitää itsestäni parempaa huolta. Päätin aloittaa siitä, että ostin jalkojenhoitosetin. Jalkakylpysuolaa, jalkavoidetta ja hiomakivi kovettumia varten. Pieni asia, mutta ehkä se voisi auttaa ylläpitämään hyvänolontunnetta, kun jalat voivat paremmin. Niin moni asia lähtee kuitenkin juuri niistä jaloista, enkä siltikään muista pitää niistä hyvää huolta.

Olin varannut meille yhteisen lounaan buffetissa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kaiken lisäksi tarjolla oli käpykakkua, mikä huvitti meitä suuresti. Pääsimme, jälleen kerran, tapaamaan koko porukan kesken, vaihtamaan ajatuksia ja nauttimaan toistemme seurasta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Kaikki hauska loppuu aikanaan, myös tämä eläimellinen viikonloppu. Ehkä ihan hyvä, että se loppui, koska olen umpiväsynyt. Samalla olen onnellinen siitä, että minulla on oma oravaperhe, vaikka pääsemmekin kokoontumaan vain kerran vuodessa.

Jospa lopettaisin iltani siihen, että laskisin kuumaa vettä jalkakylpylaitteeseen, lisäisin siihen kylpysuolaa ja antaisin väsyneiden jalkojeni lillua siellä hetken aikaa. Sen jälkeen voisin mennä levollisin mielin nukkumaan. Mutta nyt ne huomiset tunnit!