Koulukoirien esiinmarssi

Vihdoin ja viimein, sain tämän blogitekstin loppuun! Tämän kirjoittaminen keskeytyi, sillä satuin törmäämään erääseen veret seisauttavaan keskusteluun koulukoirista, vedin palkokasvimaan hengityselimeeni apulantoineen päivineen, ja purin ensin siitä syntyneen kiukkuni pois. Nyt pääsen vihdoinkin siihen itse asiaan, mistä halusin kirjoittaa alun alkaenkin.

Jos missasit tämän kiukunpurkaukseni, se on luettavissa täältä: https://valmentajaksi.blogspot.fi/2017/03/kun-sinun-allergiasi-on-maailman-napa.html

Ja nyt asiaan!

Se on jo tuhanteen kertaan tutkittu juttu, että eläin auttaa ihmistä monella tavalla. Erityisesti koirat ovat erinomaisia apulaisia kaikenlaisessa toiminnassa kasvatus- ja kuntoutustyössä. Tässäpä muutama lukuvinkki:

Ylen artikkeli koulukoirasta erityisluokalla

Gradutyö koulukoirista osana luokan tunneilmapiirin muodostumista

Turkulaisen artikkeli sosiaalisista taidoista

Hesarin artikkeli koulukoirista

Kennelliiton lukukoiratoiminta

Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n sivut

Ja korostan, että tässä siis MUUTAMA lukuvinkki. Asiasta löytyy paljon enemmänkin luettavaa ja paljon erinomaisia tutkimuksia.

Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että erityisesti ADHD-lasten ja -nuorten kanssa koirista on hyötyä koulussa. Siksi tulen aloittamaan rakkaan Kaunokaiseni kanssa koulukoira-projektin. Tarkoituksena on saada Kaunosta kunnon koulukoira, mutta myös tarkoituksena on saada kehitettyä koulukoiratoimintaa eteenpäin soveltuen nimenomaan toiselle asteelle.

Olen omassa työssäni havainnut kaksi asiaa, mitkä korostuvat erityisen paljon, ja mitkä vaikuttavat nuorten koulunkäyntiin toisella asteella: motivaation puute ja rauhaton luokka. Koiran avulla nämä molemmat asiat voidaan selättää, ainakin joidenkin opiskelijoiden kohdalla. Kun tiedetään, että luokassa on koira, motivaatio tulla tunnille kasvaa. Samoin rauhaton luokka rauhoittuu. Väitän tämän faktana, sillä minulla on tästä olemassa ihan omaa, henkilökohtaista kokemusta, että näin käy. Miten paljon enemmän opinnoissa voisikaan edetä, jos kaiken sen ajan, minkä tällä hetkellä laitan pelkästään rauhan ylläpitämiseen luokassa, voisinkin käyttää itse opetukseen?

Ja sehän on minun tehtäväni: Opettaa. Saada nuoret oppimaan. Opittavaa on paljon, ja puolet siitä jää oppimatta, kun jokaisen tunnin aikana jää paljon asioita käsittelemättä. Tästä haluan päästä eroon: Ajan tuhlaamisesta muuhun kuin itse opetukseen. Haluan saada aikaan parempia oppimistuloksia. Haluan myös tehdä koulunkäynnistä mukavampaa, rennompaa ja tylsistä teoriatunneista houkuttelevampia.

En tule saamaan tätä pikkuista projektiani tämän kevään aikana täysin päätökseen, se on varma. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Eipähän sen jälkeen kukaan voi sanoa, että jokin tärkeä asia olisi jäänyt vaille huomiota.

Myöhemmin, Kaunon ollessa vähän vanhempi, toivoisin hänestä myös lukukoiraa kirjastoon. Koiralle lukeminen on helpompaa kuin arvostelevalle ihmiselle. Koira ei arvostele eikä tuomitse, vaikka menisikin vähän pieleen.

Koska tämä eläinavusteisuus on nyt niin pinnalla ja “kova juttu”, haluaisin alkaa tutkia asiaa itsekin enemmän, vaikka aiheesta toki on jo tutkimusta olemassa. Miten asiaa voisi vielä enemmän monipuolistaa? Ehkä tästä eläinavusteisuudesta tulee minun tulevaisuuteni ja tuleva urani. Ainakin työ olisi monipuolista, mielenkiintoista, antoisaa ja erittäin tärkeää.

Kun sinun allergiasi on maailman napa

Törmäsin ihan sattumoisin vanhaan, mutta äärimmäiseen tyrmistyttävään keskusteluun. En voinut uskoa silmiäni, ja jouduinkin hieraisemaan niitä pariin otteeseen. Koska olen tämän keskustelun lukemisen jäljiltä aivan täydellisen tyrmistynyt, lähinnä ihmisten tyhmyydestä johtuen, minun on nyt aivan pakko avautua aiheesta.

Ennen kuin avaudun, haluan sanoa, että ymmärrän täysin allergikkoja ja astmaatikkoja. En millään tavoin väheksy heidän oireitaan ja ymmärrän heidän halunsa saada olla ympäristössä, missä on mahdollisimman vähän voimakkaita tuoksuja ja eläinten karvoja. Tämän minun avautumiseni pointti ei ole se, että jotenkin väheksyisin, vaan avautumiseni pointti on se, miten juuri TÄSSÄ nimenomaisessa keskustelussa tuodaan asiat esille äärimmäisen itsekeskeisesti, omaan napaan tuijottaen ja vaatien, että koko maailma muuttuu juuri näiden keskustelijoiden mielen mukaiseksi. Jos siis olet itse allergikko tai astmaatikko, älä siis vedä hernettä nenääsi. Tarkoitukseni on kritisoida VAIN tätä kyseessä olevaa, äärimmäisyyksiin vietyä keskustelua ja juuri TÄSSÄ keskustelussa esitettyjä äärimmäisiä vaatimuksia, eikä muuta.

Keskustelun löydät täältä: https://www.allergia.fi/keskustelut/allergia-ja-astma/yleista/koulukoirat/

Koulukoira Kauno penaali suussaan.

Ihan ensiksi, kommentoijilla ei ole tasan mitään käsitystä siitä, mikä on koulukoiran rooli. Koulukoira ei ole luokassa siksi, ettei opettaja ole keksinyt koiralle päiväksi hoitopaikkaa, vaan siksi, että koirasta on luokassa monenlaista iloa ja se auttaa mm. työrauhan ylläpitämisessä. Palaan tähän asiaan myöhemmin, seuraavassa blogitekstissäni (mitä aloitin jo kirjoittamaan ja mikä keskeytyi, kun tämä löytämäni keskustelu sai verenpaineeni nousemaan).

Tietämättömyydestä kertoo esim. tämä kommentti: “Lukukoira-sehän olisi kunnille uusi mahtava keino säästää rahaa. Vähennetään opettajien virkoja radikaalisti, kouluavustajia ei tarvita ollenkaan. Yksi johtajaopettaja per koulu voidaan ehkä pitää selvittelemässä koulukoirien omistajien välisiä kiistoja kenen rekku on paras ja kaunein. Koirat ovat ihanteellisia opettajia, eivät arvostele eivätkä vaadi oppilailta mitään, makaavat flegmaattisina pöydän alla vain ja ovat paijattavan suloisia.”

En tiedä yhtään opettajaa, jolta olisi mennyt virka sen takia, että kirjastossa käy kerran viikossa tunnin ajan lukukoira. Minun käsitykseni mukaan opettajien virat ovat kouluissa ja kirjastoissa on lähinnä kirjastonhoitajien virkoja, ei opettajien. Koulukoirat eivät myöskään opeta itse, vaan se on edelleenkin sen opettajan tehtävä opettaa koulukoiran toimiessa opetuksen tukena ja työrauhan ylläpitäjänä. Voin vain pudistella päätäni ja tuntea järjetöntä myötähäpeää tämän kommentoijan puolesta.

Toiseksi, kommenteissa tunnutaan vaativan koko maailman muuttamista, jos vaikka jossain vaiheessa joku vähän allerginen ihminen sattuisikin tulemaan samaan tilaan. Tässä esimerkki: “Ei tietenkään koululuokkaan saa tuoda koiria tai kissoja tai muita eläimiä, koska joku lapsi tai opettaja voi olla allerginen. Ei myöskään saisi koululuokassa olla homeita tms, jolle koko luokan/koulun oppilaat ja opettajat altistuvat ja monet sairastuvat siitä. Ei myöskään kouluissa saisi käyttää hajusteita, koska niin moni on herkistynyt niille. Myös pesuaineissa, joilla koulua pestään tulisi kiinnittää huomio, niiden turvallisuuteen, ettei niistä haihdu ilmaan hajusteita, myrkyllisiä pienhiukkasia tai että suorastaan itse kemikaali olisi myrkyllinen. Täytyisi siis ottaa huomioon monenlaiset allergiat ja sairaudet miettiessämme koulujen, päiväkotien ja työpaikkojemme ympäristöjä. Pitäisi panostaa enemmän ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, että me kaikki voisimme elää pitkän terveen elämän huolimatta rajoituksistamme.”

Tuohon home-kommenttiin yhdyn täysin. Home sairastuttaa kenet tahansa. Loppu onkin täyttä huuhaata. Tästä kommentista minä teen seuraavanlaisen tulkinnan: Kaikki pitää kieltää, koska joku saattaa olla allerginen. Jokaisen ihmisen tässä maailmassa pitää lakata käyttämästä hajusteita, koska saatat bussissa vahingossa törmätä hajusteyliherkkään ihmiseen. Tai mikä vielä parempi, palkataan busseihin ja julkisiin tiloihin hajuvahdit, jotka mittaavat sen hajumäärän, mikä kustakin yksilöstä lähtee. Mikäli hajusteita on liikaa, vaatteet on pesty vääränlaisella pesuaineella tai vaatteissa on eläinten karvoja, tällä ihmisellä ei ole mitään tulemista ovista sisään. Lemmikit pitää kieltää, koska saatat olla samassa koululuokassa sellaisen ihmisen kanssa, joka saattaa saada oireita. Myös näkövammaisten opaskoirat pitää kieltää, sillä tämä opaskoira saattaa tulla samaan tilaan, missä on joku allergikko. On reilumpaa sulkea näkövammaiset sisätiloihin ja rajoittaa heidän elämäänsä.

Koko maailman pitää pyöriä sen mukaan, että joku allerginen saattaa ehkä joskus mahdollisesti saada oireita pesuaineesta, eläimestä tai hajuvedestä. Allergisten itse ei tarvitse tehdä mitään, vaan meidän muiden pitää sopeutua ja muuttaa omia tapojamme. Tätä keskustelussa vaaditaan.

Ei se nyt vain näin mene. Minä en luovu lemmikistäni siksi, että naapuriimme saattaa muuttaa koiralle allerginen ihminen. Mikäli ihminen ei pysty asumaan kerrostalossa, missä asuu koiria, hän saa itse muuttaa pois. Hän ei voi vaatia meitä koiranomistajia muuttamaan.

Näistä mielipiteistä huolimatta aion myös viedä eteenpäin koulukoira-projektiani, sillä uskon eläinavusteisuuden voimaan. En, TIETENKÄÄN, veisi koiraa samaan tilaan vaikeasti allergisen ihmisen kanssa: Tätä varten on olemassa ennakkokysely siitä, kuka mahdollisesti on allerginen koirille. Ennakkokyselyn jälkeen tehdään suunnitelma siitä, milloin koira tuodaan kouluun ja mihin tiloihin. Allergisten ei tarvitse olla koiran kanssa edes samalla käytävällä missään vaiheessa.

Ihmiset, joilla on rajoituksia (millaisia tahansa rajoituksia), voivat vaatia itselleen tiettyjä oikeuksia ja helpotuksia, jotta heidän elämästään poistuisi hankaloittavia tekijöitä. Minulla on myös omat rajoitukseni, ja olen myös vaatinut tiettyjä asioita, jotta minun olisi helpompi suoriutua. En voi kuitenkaan vaatia koko maailmaa muuttumaan juuri minun takiani. Vaikka olisihan se vallan ihanaa, jos minä olisin koko maailman napa.

Oravilla kävyt jäässä - Eläimellinen viikonloppu

Erittäin vauhdikas viikonloppu. Istun sohvalla puolikuolleena. Silmät pysyvät hädin tuskin auki, mutta vielä pitää tehdä jotain, eli valmistella huomiset tunnit. En pääse nukkumaan sitä ennen, vaikka olisinkin aivan valmis menemään unten maille. Olen viime yönä nukkunut sen kaksi tuntia, jos sitäkään.

Koira-avusteinen koulutuspäivä

Lauantai alkoi eläinavusteisella koulutuspäivällä. Meillä oli varsinaisen luennoitsijan lisäksi apuopettajana suloinen ja valloittava berninpaimenkoira Bosse. Päivän aiheena olivat koira-avusteinen tunnekasvatus ja koulukoirat. Itselleni erittäin tärkeä aihe, koska olen erityisopettaja, ja tämä on juuri omaa tämänhetkistä työtäni koskevaa asiaa.

Aloitimme hakemalla tunnekortin, mikä kuvaa tällä hetkellä olotilaamme. Valitsin heti kortin, missä luki erilainen. Koen olevani erilainen, mutta koen sen kaikilla mahdollisilla tavoilla positiivisessa mielessä. Juuri tällä viikolla eräs opiskelijoistani pohti ääneen, miten minä olen ainoa opettaja, kenellä ei ikinä mene hermo tämän kyseisen opiskelijaryhmän kanssa, mihin hänkin kuuluu: “Se varmaan johtuu siitä, kun sullakin on ADHD, ja sä ymmärrät meitä ihan eri tavalla kuin muut opet”. Tämä lause lämmitti sydäntäni. Samalla, kun ADHD tekee minusta asteen verran erilaisen opettajan, se antaa myös perspektiiviä ymmärtää opiskelijoita ja heidän ajattelutapaansa. Se, mikä on minun erityispiirteeni, on myös minun suuri vahvuuteni.

Teoriaosuus oli informatiivinen ja todella mielenkiintoinen. Kävimme läpi käytännön asioita, mitä pitää ottaa huomioon, kun opettaja työskentelee koulussa koiran kanssa, sekä puhuimme paljon koulukoirien hyödystä nimenomaan tunnekasvatuksessa. Koirilla on uskomaton vaikutus ihmisiin, ja jopa sellaisiin lapsiin, joihin on täysin mahdotonta saada kontaktia, voidaan saada kontakti koiran avulla. Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että jokaiseen kouluun pitäisi saada koulukoira.

En ehtinyt, suureksi harmikseni, jäädä koko päiväksi. Ehdin kyllä kuunnella teoriaosuuden loppuun, mutta käytännön koira-avusteiset harjoitukset jäivät minulta väliin. Olen jo kesäkuussa lähtenyt järjestämään ADHD-aikuisten vertaistukiristeilyä, mikä sattui, tietenkin, samalle päivälle. Ei voi mitään!

Oravat laineilla

Koirista siirryttiin sujuvasti oraviin, ja risteilyyn. Olin, onneksi, pakannut perjantaina jo laukkuni valmiiksi, joten lauantaina ei tarvinnut tehdä muuta kuin meikata, vaihtaa vaatteet, juoda viiniä ja siirtyä satamaan. Jaoin reilut 100 hyttikorttia vertaisilleni, minkä jälkeen hilasin oman hanurini laivaan.

Tässä vaiheessa mainittakoon, jos joku ihmettelee tätä orava-termiä, niin se on lempinimi ADHD-oireisille henkilöille. Me addit käytämme tätä termiä hyvinkin laajasti.

Meillä oli kokoontumistila, mistä aloitimme risteilymme. Reilun sadan henkilön joukossa oli paljon ennestään tuntemattomia ihmisiä, joten oli hyvä kokoontua edes hetkeksi yhteen paikkaan katsomaan, ketä on mukana risteilyllä. Koska meitä oli niin järkyttävä määrä, emme todellakaan mahtuneet yhteen pöytään istumaan, vaan osa porukasta lähti yökerhoon, toiset pubiin, jotkut Happoradion keikalle. Kukin teki, mitä halusi. Pääasia oli kuitenkin se, että kaikilla oli hauskaa, pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin ja sai olla vertaisten seurassa oma itsensä. Ei tarvinnut selittää käytöstään kenellekään, ei tarvinnut teeskennellä: Sai olla aito, oma itsensä.

Itse löysin itseni laivan yökerhon edessä olevalta kansitasanteelta tanssimasta pakkasessa ja kylmässä viimassa. Tanssilattialla olisi toki ollut tilaa, mutta miksi ihmeessä mennä sinne, kun kerran voi tanssia ulkona, marraskuun hyytävän merituulen hyväillessä ihoa. Sitä paitsi, ulkona oli kivempaa!

Pääsin myös maistamaan elämäni ensimmäisen kerran ostereita. Ei ollut mitenkään erityinen makuelämys, jos rehellinen olen, mutta tulipahan maistettua. Nyt olen tätäkin kokemusta rikkaampi!

Äyriäisvati. Erilainen makuelämys.

Sunnuntaina menin nukkumaan pariksi tunniksi nautittuani ensin erikoisaamiaisen ja tapeltuani ympärikännissä olevan sulhaseni kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun minulla tuli kunnolla sanomista. Eikä varmasti ole viimeinen. Mutta yllättävän vähän olemme tapelleet, vaikka addeja olemmekin! En saanut nukuttua laivan huonossa sängyssä. Sulhaseni kuorsasi krapulaansa pois, ja minä päätin viihdyttää itseäni tekemällä ostoksia, syömällä sitruuna-marenkipiirasta ja juttelemalla vertaisten kanssa. Koska meitä oli todellakin se yli sata oravaa lainehilla, joka nurkan takana oli joku tuttu, kenen kanssa jutella. Ei tullut tylsää hetkeä.

Muistin myös lupauksen, minkä annoin itselleni: Aion pitää itsestäni parempaa huolta. Päätin aloittaa siitä, että ostin jalkojenhoitosetin. Jalkakylpysuolaa, jalkavoidetta ja hiomakivi kovettumia varten. Pieni asia, mutta ehkä se voisi auttaa ylläpitämään hyvänolontunnetta, kun jalat voivat paremmin. Niin moni asia lähtee kuitenkin juuri niistä jaloista, enkä siltikään muista pitää niistä hyvää huolta.

Olin varannut meille yhteisen lounaan buffetissa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kaiken lisäksi tarjolla oli käpykakkua, mikä huvitti meitä suuresti. Pääsimme, jälleen kerran, tapaamaan koko porukan kesken, vaihtamaan ajatuksia ja nauttimaan toistemme seurasta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Kaikki hauska loppuu aikanaan, myös tämä eläimellinen viikonloppu. Ehkä ihan hyvä, että se loppui, koska olen umpiväsynyt. Samalla olen onnellinen siitä, että minulla on oma oravaperhe, vaikka pääsemmekin kokoontumaan vain kerran vuodessa.

Jospa lopettaisin iltani siihen, että laskisin kuumaa vettä jalkakylpylaitteeseen, lisäisin siihen kylpysuolaa ja antaisin väsyneiden jalkojeni lillua siellä hetken aikaa. Sen jälkeen voisin mennä levollisin mielin nukkumaan. Mutta nyt ne huomiset tunnit!