Syksy täynnä kulttuuria ja koulutuksia

Katselin tuossa tulevan syksyn kalenteriani. Oli pakko todeta, että eipä ainakaan tule tylsää! Sen verran on ohjelmaa tiedossa sekä kulttuurin että koulutuksen saralta, että hyvä, jos töitä ehtii tehdä välissä.

Minä - en mitenkään erikoisen taitava taidemaalari - ilmoittauduin Aboa Vetuksen Satumaisia eläimiä-maalauskurssille! Tämä oli suhteellisen rohkea veto minulta, joka ostin elämäni ensimmäiset vesivärit tämän vuoden kesäkuussa. Otan kuitenkin asenteen, että kerran sitä tässä vain eletään, ja jokainen asia on ainakin kerran koettava. Myös Aboa Vetuksen maalauskurssi. Sitä paitsi, saatan ehkä oppiakin jotain sillä maalauskurssilla!

Logomossa on tiedossa syksyllä kaikkea kivaa. Hardcore Superstar tulee esiintymään tänne rakkaaseen kotikaupunkiimme, ja totta kai, minun pitää olla mukana keikalla. Ilmoitin miehelleni, että tänne sitten mennään ja hän saa tulla mukaan, koska kyseessä ei ole mitenkään erityisen paha örinäbändi. Keikasta tulee taatusti hauska!

Samassa paikassa esiintyy myöhemmin tänä vuonna, ja vielä minun nimipäivänäni, minun kaikkien aikojen lempparibändini, Children of Bodom! Saan siis erityisen ihanan nimpparilahjan. Siitä onkin jo aikaa, kun olen viimeksi käynyt COB:n keikalla.

Ja koska rakas mieheni ei ole ikinä käynyt baletissa, täytyy tämäkin aukko sivistyksessä paikata. Eli marraskuussa on tiedossa Joutsenlampea koko meidän porukalle (koiraa lukuun ottamatta). Minä olen nähnyt kyseisen baletin monen monta kertaa, mutta se saa silti joka kerta kyynelet silmiin ja ihon kananlihalle. Minun lempibalettini.

Turun filharmonisen orkesterin kausikortti tuli - ties kuinka monetta kertaa - lunastettua, joten pääsen kuuntelemaan syksyn aikana seitsemän mielenkiintoista klassista konserttia. Tai ainakin toivon niiden olevan mielenkiintoisia. Näiden klassisten konserttien lisäksi ostin koko meidän perheellemme liput The Horror-teemakonserttiin, mikä on TFO:n esittämä. Koira joutuu taaskin jäämään kotiin, mutta ehkä hän kestää tämän.

Flame Jazz-risteily järjestetään taas kerran, ja minä ilmoitin - taas kerran - koko porukan mukaan. Varasin meille jopa vähän paremman hytin, jospa teini ei vaikka tällä kertaa murjottaisi naama norsunvitulla koko reissua. Viking Grace siis odottaa.

Ensi vuoden alussa on luvassa toinenkin musiikkipainotteinen risteily samalla paatilla, kun lähdemme mieheni kanssa heviristeilylle, Nordic Metal Cruiselle! Mutta se on siis ensi vuoden puolella. 

Ja marraskuussa on tietenkin tiedossa vuosittainen Oravat laineilla-risteily, jolloin ADHD-aikuiset ympäri Suomen kokoontuvat keinuttamaan paattia ja pitämään hauskaa.

Eikä tässä tietenkään vielä kaikki! Eihän elämä olisi mitään ilman koulutuksia. Sain kutsun valokuvaterapiakoulutuksen haastatteluun, joten katsotaan, alkaako sellainenkin koulutus tässä vielä myöhemmin tänä vuonna.

Mielenterveyden ensiapu-koulutukset saavat jatkoa, sillä ilmoittauduin mielenterveyden ensiavun kakkoskurssille sekä sen lisäksi myös ohjaajakoulutukseen! Marraskuun jälkeen pystyn antamaan koulutusta sekä MTEA1- että 2-kursseista. Lisäksi ilmoittauduin nuoren mielen ensiapukoulutukseen. Tarkoituksenani olisi käydä myös tämän ohjaajakoulutus, mutta niistä ei ole vielä ilmoittautumiset avattu, joten en tiedä, saanko sitä koulutusta tämän vuoden puolella.

Turun yliopisto aloittaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa sellaisen sivuaineen kuin sote-akatemia. Tarkoituksena on tutustua tähän uuteen järjestelmään, jos ja kun se nyt joskus saadaan toteutettua. Ei kuulosta ihan hirveän mielenkiintoiselta, mutta on varmasti sitäkin hyödyllisempi. Eli sotea on tulossa tänä syksynä ja myöskin ensi keväänä!

Taisin myös - ainakin muistaakseni - ilmoittautua ADHD-liiton strategiakoulutukseen, mikä tarkoittaisi käytännössä sitä, että pääsisin ohjaamaan strategia-juttuja ADHD-perheille. Mitä se käytännössä tarkoittaa? En minä vain tiedä! Mutta kuulosti niin kivalta, että oli pakko mennä ilmoittautumaan. 

Olen minä ehkä jonnekin muuallekin ilmoittautunut. En vain kuolemaksenikaan muista enää, mihin kaikkeen olen saanut itseni sotkettua tämän syksyn aikana. Eipähän ainakaan tule tylsää!

Hyvä olla ja helppo hengittää - Baltic Orava

“VIRTANEN!”

“LAINE!”

“Onko Laine? Ei ole vielä.”

“MÄKINEN!”

“Missä on Mäkinen? Ai niin perhana, mä oon itse Mäkinen… Hupsista saatana.”

Olen Tallink Siljan Turun terminaalin toisessa kerroksessa. Kädessäni on kuutisenkymmentä hyttikorttia. Olen järjestänyt tätä risteilyä jo kesäkuusta asti, kuten olen tehnyt joka vuosi viimeiset neljä vuotta. Neljän vuoden ajan ADHD-aikuiset ympäri Suomenniemen ovat kokoontuneet Baltic Princessille tapaamaan vertaisia ja pitämään hauskaa.

Nämä oravien pikkujouluristeilyt ovat vuoden kohokohta monessakin mielessä. Saa tavata tuttuja, joita ei pitkän välimatkan vuoksi pääse tapaamaan kovinkaan usein. Ja mikä parasta, saa olla täysin oma itsensä. Ei tarvitse esittää mitään sellaista, mitä ei ole. Kukaan ei pidä sinua outona eikä kukaan arvostele. Näiden ihmisten kanssa on helppo olla ja hengittää. Vuosien myötä meistä on tullut perhe.

Käymme heittämässä mieheni kanssa tavarat nopeasti hyttiin ja painumme etsimään ravintolaa. Meillä ei ole kovinkaan paljon aikaa syödä, sillä meillä alkaa yhteinen kokoontuminen. Koska ravintolat menevät aika pian kokoontumisen jälkeen kiinni, ja meillä on illalliskupongit, niin ne on käytettävä nyt. Huomenna niitä ei saa enää käytettyä, eikä siinä olisi edes järkeä, sillä hyttimme hintaan kuuluu erikoisaamiainen ja meillä on myös oravaporukan kanssa yhteinen buffet-lounas. Syömme pastaravintolassa pikaiset hummeripastat, ja sen jälkeen juoksemme Klubille, mikä on varattu meidän yksityiskäyttöömme.

Klubi kuhisee oravia. Pidän pienen tervetuliaispuheen, ja sen jälkeen kiertelen pöydissä juttelemassa sekä vanhojen että uusien tuttujen kanssa. Porukkaa on sen verran paljon, ettei minulle jää aikaa jutella jokaisen kanssa niin kauan kuin haluaisin. Yhteisen tilaisuuden päätyttyä osa siirtyy Ellinooran keikalle Starlight Palaceen. Minua ei kiinnosta, ja jäämme pienellä porukalla Klubille juttelemaan. Facebook-tapahtumaamme ja Whatsapp-ryhmään alkaa tulvia kuvia ja vinkkejä eri hyttibileistä. Meitä on sen verran paljon, että hyttibileitä on monessa eri paikassa. Kuusikymmentä oravaa ei mitenkään mahdu yhteen pieneen hyttikopperoon.

Ilta jatkuu ja humalatila nousee. Yhä useampi löytää tiensä takaisin Klubille. Tanssilattialla on täyttä ja keskustelut ovat syvällisiä. Välillä puhutaan aroistakin asioista. Minä jopa “erehdyn” humalapäissäni suunnittelemaan erään toisen yhdistysaktiivin kanssa yhdistystoimintaa! Tämän on tarkoitus olla rentouttava ja voimaannuttava risteily, mutta mihinkäs sitä orava hännästään pääsee. Sitä paitsi, pienessä sievässä tulee parempia ideoita! Vai miten se nyt meni…

Baari menee kiinni, mutta bileet senkun jatkuvat. Ollaan aamun pikkutunneilla. Sanon miehelleni, että haluan hyttiin. Tarkoituksemme oli ehkä tehdä hytissä jotain avioelämän suomia asioita, mutta jostain kumman syystä saan jonkun ihmeellisen kohtauksen. 25 vuotta sitten tapahtunut todella traumaattinen asia, mitä en ole koskaan käsitellyt mielessäni, nousee pintaan ja alan itkeä ihan hysteerisesti. En tiedä, mitä tapahtui ja miksi se tuli pintaan juuri nyt, tänään. Ilta on ollut ihana, ihmiset ovat olleet ihania, eikä kukaan näistä kanssaoravista ole ikinä tehnyt minulle tasan mitään pahaa. Minulle pahaa tehnyt henkilö ei ole edes paikalla! Hän on kaukana täältä.

Kun olen rauhoittunut, on aamiainen auennut. Menen silmät punaisena ja turvoksissa syömään erikoisaamiaisen. Kuohuviini närästää siitä huolimatta, että olen ottanut pohjalle erittäin raskaan refluksilääkityksen. En pysty tyhjentämään koko lasillista. Vedän ison lautasellisen munakasta ja kaikkia mahdollisia rehuja, mitä vain lautaselleni löydän. Sen jälkeen tyhjennän jälkiruokapöydän. Kermakakku on taivaallista. Ihanaa saada jotain tällaista aamupalaksi.

Aamiaisen jälkeen palaan hyttiini nukkumaan vain huomatakseni, että olen unohtanut unilääkkeet kotiin. Tietenkin! Löydän käsilaukustani rauhoittavia. Ehkä saan niiden kanssa nukuttua edes vähän. Ja niin saankin. Muutaman hassun tunnin yöunet eivät varsinaisesti virkistä, mutta tiedän jotain, mikä virkistää. Sauna ja uinti! Mieheni jää vielä nukkumaan, mutta minä pakkaan bikinit laukkuuni ja lähden saunaosastolle.

Altaalla on kirkuvia kakaroita. Se siitä virkistävästä uinnista. Istun saunassa pitkään, ja kun menen takaisin altaalle, siellä on yksi kirkuva kakara vähemmän. Huh! Vesi tuntuu ihanalta. Uin pari kierrosta ja palaan takaisin saunaan. Sen jälkeen taas vähäksi aikaa altaalle ja sitten taas saunaan. Tunnen itseni oikeasti vähän virkeämmäksi. Kello alkaa olla sen verran paljon, että buffet-lounas alkaa, joten menen suihkuun ja pukeudun. Pakko mennä vielä hytin kautta ja viedä märät bikinit kuivumaan.

Buffetin edessä on nälkäinen oravalauma, joka haluaa ruokaa. Ja me ADHD-aikuisethan olemme tunnetusti kärsivällisiä odottajia! Porukka alkaa ajankulukseen laulaa “Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat”. Muut ihmiset tuijottavat meitä kuin olisimme karanneet lähimmästä mielisairaalasta. Nentit. Tylsiä ja huumorintajuttomia ihmisiä. Eivät ymmärrä mitään hauskan päälle.

Ahmin kaksi täyttä lautasellista rehuja buffetista. Olen aivan ähky. Jälkkäriä on kuitenkin pakko saada. Viiniäkin olisi niin paljon kuin sitä jaksaa juoda, mutta en pysty. Eilen illalla meni sen verran monta lasillista alkoholipitoista juomaa alas, etten pysty enää yhteenkään lasilliseen. Minusta on tullut vanha.

Buffetissa tulee valomerkki. Meillä on tunti ja vartti aikaa ennen satamaan menoa. Olen aivan täynnä. Ja väsynyt. Tarjolla olisi bingoa, shoppailua, trubaduuria ja vaikka mitä, mutta minä, vanha mummo, tarvitsen nyt pienet kauneusunet. Ihan kuin ne kauneusunet tähän naamaan mitään vaikuttaisivat. Menemme mieheni kanssa hetkeksi lepäämään, ja sen jälkeen saammekin alkaa pakata matkalaukkua. Turun sataman valot näkyvät jo. Enää ei ole pitkää aikaa siihen, kun tämä reissu päättyy ja arki kotona alkaa.

Taksilla kotiin. Kotona odottaa innokas koira häntä heiluen. Kaunolla on ollut ikävä. Meilläkin on ollut ikävä rakasta Kaunoa. Kauno saa tuliaisiksi fasaanin. Itsellemme emme ostaneetkaan sitten mitään! Tuli halpa reissu.

Kaunokainen on ollut mummin luona täysihoidossa. Hetken leikin jälkeen Kauno väsähtää. Minäkin olen väsynyt. Väsynyt, mutta harvinaisen onnellinen. Näiden ihmisten kanssa on aina hauskaa. Näiden ihmisten seuraan ei väsy ikinä, ja tulen ikävöimään tätä suurta perhettäni näiden kuukausien aikana, mitä emme näe toisiamme. Mutta ensi vuonna taas! Ja ehkä jopa hieman aikaisemminkin.

Oravilla kävyt jäässä - Eläimellinen viikonloppu

Erittäin vauhdikas viikonloppu. Istun sohvalla puolikuolleena. Silmät pysyvät hädin tuskin auki, mutta vielä pitää tehdä jotain, eli valmistella huomiset tunnit. En pääse nukkumaan sitä ennen, vaikka olisinkin aivan valmis menemään unten maille. Olen viime yönä nukkunut sen kaksi tuntia, jos sitäkään.

Koira-avusteinen koulutuspäivä

Lauantai alkoi eläinavusteisella koulutuspäivällä. Meillä oli varsinaisen luennoitsijan lisäksi apuopettajana suloinen ja valloittava berninpaimenkoira Bosse. Päivän aiheena olivat koira-avusteinen tunnekasvatus ja koulukoirat. Itselleni erittäin tärkeä aihe, koska olen erityisopettaja, ja tämä on juuri omaa tämänhetkistä työtäni koskevaa asiaa.

Aloitimme hakemalla tunnekortin, mikä kuvaa tällä hetkellä olotilaamme. Valitsin heti kortin, missä luki erilainen. Koen olevani erilainen, mutta koen sen kaikilla mahdollisilla tavoilla positiivisessa mielessä. Juuri tällä viikolla eräs opiskelijoistani pohti ääneen, miten minä olen ainoa opettaja, kenellä ei ikinä mene hermo tämän kyseisen opiskelijaryhmän kanssa, mihin hänkin kuuluu: “Se varmaan johtuu siitä, kun sullakin on ADHD, ja sä ymmärrät meitä ihan eri tavalla kuin muut opet”. Tämä lause lämmitti sydäntäni. Samalla, kun ADHD tekee minusta asteen verran erilaisen opettajan, se antaa myös perspektiiviä ymmärtää opiskelijoita ja heidän ajattelutapaansa. Se, mikä on minun erityispiirteeni, on myös minun suuri vahvuuteni.

Teoriaosuus oli informatiivinen ja todella mielenkiintoinen. Kävimme läpi käytännön asioita, mitä pitää ottaa huomioon, kun opettaja työskentelee koulussa koiran kanssa, sekä puhuimme paljon koulukoirien hyödystä nimenomaan tunnekasvatuksessa. Koirilla on uskomaton vaikutus ihmisiin, ja jopa sellaisiin lapsiin, joihin on täysin mahdotonta saada kontaktia, voidaan saada kontakti koiran avulla. Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että jokaiseen kouluun pitäisi saada koulukoira.

En ehtinyt, suureksi harmikseni, jäädä koko päiväksi. Ehdin kyllä kuunnella teoriaosuuden loppuun, mutta käytännön koira-avusteiset harjoitukset jäivät minulta väliin. Olen jo kesäkuussa lähtenyt järjestämään ADHD-aikuisten vertaistukiristeilyä, mikä sattui, tietenkin, samalle päivälle. Ei voi mitään!

Oravat laineilla

Koirista siirryttiin sujuvasti oraviin, ja risteilyyn. Olin, onneksi, pakannut perjantaina jo laukkuni valmiiksi, joten lauantaina ei tarvinnut tehdä muuta kuin meikata, vaihtaa vaatteet, juoda viiniä ja siirtyä satamaan. Jaoin reilut 100 hyttikorttia vertaisilleni, minkä jälkeen hilasin oman hanurini laivaan.

Tässä vaiheessa mainittakoon, jos joku ihmettelee tätä orava-termiä, niin se on lempinimi ADHD-oireisille henkilöille. Me addit käytämme tätä termiä hyvinkin laajasti.

Meillä oli kokoontumistila, mistä aloitimme risteilymme. Reilun sadan henkilön joukossa oli paljon ennestään tuntemattomia ihmisiä, joten oli hyvä kokoontua edes hetkeksi yhteen paikkaan katsomaan, ketä on mukana risteilyllä. Koska meitä oli niin järkyttävä määrä, emme todellakaan mahtuneet yhteen pöytään istumaan, vaan osa porukasta lähti yökerhoon, toiset pubiin, jotkut Happoradion keikalle. Kukin teki, mitä halusi. Pääasia oli kuitenkin se, että kaikilla oli hauskaa, pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin ja sai olla vertaisten seurassa oma itsensä. Ei tarvinnut selittää käytöstään kenellekään, ei tarvinnut teeskennellä: Sai olla aito, oma itsensä.

Itse löysin itseni laivan yökerhon edessä olevalta kansitasanteelta tanssimasta pakkasessa ja kylmässä viimassa. Tanssilattialla olisi toki ollut tilaa, mutta miksi ihmeessä mennä sinne, kun kerran voi tanssia ulkona, marraskuun hyytävän merituulen hyväillessä ihoa. Sitä paitsi, ulkona oli kivempaa!

Pääsin myös maistamaan elämäni ensimmäisen kerran ostereita. Ei ollut mitenkään erityinen makuelämys, jos rehellinen olen, mutta tulipahan maistettua. Nyt olen tätäkin kokemusta rikkaampi!

Äyriäisvati. Erilainen makuelämys.

Sunnuntaina menin nukkumaan pariksi tunniksi nautittuani ensin erikoisaamiaisen ja tapeltuani ympärikännissä olevan sulhaseni kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun minulla tuli kunnolla sanomista. Eikä varmasti ole viimeinen. Mutta yllättävän vähän olemme tapelleet, vaikka addeja olemmekin! En saanut nukuttua laivan huonossa sängyssä. Sulhaseni kuorsasi krapulaansa pois, ja minä päätin viihdyttää itseäni tekemällä ostoksia, syömällä sitruuna-marenkipiirasta ja juttelemalla vertaisten kanssa. Koska meitä oli todellakin se yli sata oravaa lainehilla, joka nurkan takana oli joku tuttu, kenen kanssa jutella. Ei tullut tylsää hetkeä.

Muistin myös lupauksen, minkä annoin itselleni: Aion pitää itsestäni parempaa huolta. Päätin aloittaa siitä, että ostin jalkojenhoitosetin. Jalkakylpysuolaa, jalkavoidetta ja hiomakivi kovettumia varten. Pieni asia, mutta ehkä se voisi auttaa ylläpitämään hyvänolontunnetta, kun jalat voivat paremmin. Niin moni asia lähtee kuitenkin juuri niistä jaloista, enkä siltikään muista pitää niistä hyvää huolta.

Olin varannut meille yhteisen lounaan buffetissa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kaiken lisäksi tarjolla oli käpykakkua, mikä huvitti meitä suuresti. Pääsimme, jälleen kerran, tapaamaan koko porukan kesken, vaihtamaan ajatuksia ja nauttimaan toistemme seurasta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Kaikki hauska loppuu aikanaan, myös tämä eläimellinen viikonloppu. Ehkä ihan hyvä, että se loppui, koska olen umpiväsynyt. Samalla olen onnellinen siitä, että minulla on oma oravaperhe, vaikka pääsemmekin kokoontumaan vain kerran vuodessa.

Jospa lopettaisin iltani siihen, että laskisin kuumaa vettä jalkakylpylaitteeseen, lisäisin siihen kylpysuolaa ja antaisin väsyneiden jalkojeni lillua siellä hetken aikaa. Sen jälkeen voisin mennä levollisin mielin nukkumaan. Mutta nyt ne huomiset tunnit!

Karhunpoika sairastaa - Ja sata muuta iltasadun aihetta

Tämä viikko on ollut yksi elämäni vilkkaimmista. Eikä se ole vielä edes ohitse! Ohjelmaa on riittänyt, ja tulee riittämäänkin viikon loppuun asti. Eikä ensi viikko tule olemaan yhtään sen helpompi, sillä joka ilta on jotain menoa. Alkaa tuntua sekä mielessä että ruumiissa.

Maanantai alkoi rakkaan Kauno-poikamme jalkaleikkauksella. Leikkaus onnistui hyvin, Kauno voi erittäin hyvin, ja vaikka leikkaus huolestutti kovasti, olen positiivisin mielin: Uskon, että rakas koiramme paranee ja tulee täysin toimintakuntoon! Toipumisaika on pitkä, mutta pidämme huolen siitä, että Kauno saa toipua rauhassa. Kauno, tosin, on asiasta eri mieltä, ja kovasti hän olisi riehumassa ja tekemässä kaikkea. Tyypillistä koiranpentumeininkiä.

Tiistain pitkästä koulupäivästä jo kirjoitinkin. Päivä antoi paljon ammatillisessa mielessä, ja olen päivään erittäin tyytyväinen kaikin puolin. Toki se oli väsyttävää istua kirjaimellisesti koko päivä, mutta sain paljon hyödyllistä tietoa, eikä istuminen harmita minua pätkääkään.

Keskiviikkona meillä oli sulhaseni kanssa tärkeä tapaaminen, nimittäin tapasimme hääsuunnittelijan! Olemme nyt ihan oikeasti järjestämässä häitä. Samalla sekä pelottaa, jännittää, että on onnellinen. Jännittävää, miten erilaisia tuntemuksia sitä voikaan tuntea samalla kertaa yhtä ja samaa asiaa kohtaan.

Saman päivän iltana Kaunon kasvatti-isä tuli käymään meillä. Tuntui todella hyvältä kuulla, miten hän on tyytyväinen siihen, että Kauno tuli meille. Mietin useasti, olenko Kaunolle tarpeeksi hyvä äiti ja hoidanko koiraani tarpeeksi hyvin. Kasvatti-isän lause: “Kauno tuli kyllä ihan oikeaan perheeseen”, toi minulle hyvänolontunteen lisäksi onnistumisen tunteen. Olen sittenkin onnistunut kasvattamaan koirani hyvin ja hoitamaan häntä hyvin!

Taskunoppa. Kuva: Voimatassu.

Tänään meillä oli töissä kaksoistyöpäivä: Normaalin päivälukujärjestyksen lisäksi meillä oli vielä illalla ohjelmaa. Myös vanhemmat oli kutsuttu paikalle. Päivällä oli välissä parisen tuntia vapaata aikaa, ja täytin senkin ohjelmalla. Kävin hoitamassa asioita, kuskasin lasta ja tapasin erittäin tärkeän henkilön, nimittäin Eläinavusteinen interventio-kirjan kirjoittajan, Eeva Kahilaniemen. Hänellä oli minulle jotakin.

Eeva on kehittänyt erilaisia välineitä koira-avusteista terapiaa varten, ja ostin häneltä sekä toimintamaton, TunneTassu-kortit että taskunopan. Rakas Kaunoni on toki sairauslomalla, enkä pääse tekemään mitään eläinavusteisia juttuja hänen kanssaan pitkään aikaan, mutta ovatpahan välineet valmiina! Ehdin myös kehitellä omia ideoitani siihen, miten hyödynnän näitä erinomaisia välineitä valmennustyössä, sekä ehdin myös opettaa Kaunoa liikuttamaan noppaa kuonollaan.

Huomenna minulla on “vapaapäivä”: Kuskaan lastani paikasta A paikkaan B monta kertaa, pakkaan, valmistelen, soitan puheluita, teen laskelmia ja yritän muistaa kaiken. Todennäköisesti unohdan ainakin puolet niistä asioista, mitä minun piti tehdä.

Lauantaina menen ensin päiväksi opiskelemaan eläinavusteista valmennusta. Meillä on tiedossa

Toimintamatto. Kuva: Voimatassu.

koira-avusteisen valmennuksen päivä, ja odotan sitä suurella innolla! Koulutuspäivästä lähdenkin suoraan laivaan, ja vuosittaiseen Oravat laineilla-tapahtumaan. Kyseessä on ADHD-aikuisten pikkujoulu- ja vertaistukiristeily. Olen ollut “risteilyvastaava” alusta asti, ja joka vuosi meillä on ollut aivan mahtava meno! Tänä vuonna risteily on aiheuttanut minulle enemmän harmaita hiuksia kuin koskaan. Meitä oli lähdössä 120 ADHD-aikuista, ettekä voi uskoa, minkä määrän stressiä tämän risteilyn organisoiminen on aiheuttanut! Voin rehellisesti sanoa, etten ole varmasti ikinä järjestänyt mitään, mikä vaatisi yhtä paljon säätämistä. En ole aivan varma, haluanko ensi vuonna edes tehdä tätä, jos tästä tulee samanlainen show. Toisaalta, ellen MINÄ järjestä, ei sitä tee kukaan muukaan, ja Oravat laineilla-perinne kuolee siihen paikkaan.

TunneTassu-kortit. Kuva: Voimatassu.

Tämänpäiväinen Facebook-päivitykseni varmasti kertoo tiiviissä muodossa kaiken tästä viikosta: “Mä en voi sanoin kuvailla sitä säätämisen määrää, mitä mä olen joutunut tällä viikolla tekemään. Jos haluatte saada pilkahduksen siitä, niin suosittelen seuraavaa: Hanki erittäin vilkas ja harvahampainen erityislapsi, hanki koira, lähde opiskelemaan kolmea asiaa yhtäaikaa kokopäivätyön lisäksi, ala järjestämään tapahtumaa 120 ADHD-aikuiselle, hanki sata hoidettavaa pikkuasiaa, päätä mennä naimisiin ja muista, ettet vain missään nimessä delegoi mitään kenellekään. Tee tämä, kirjoita mulle 2-sivuinen raportti siitä, miten onnistuit ja miltä nyt tuntuu. Palautan sen raportin punakynällä korjattuna kahden viikon sisään. Ja tarjoan sen jälkeen sekä terapiaa että kaljan.”

Ja nyt jatkan italialaisen kuohuviinin juomista, ja rauhoitun.