Flunssaisen koiranomistajan päiväkirjamerkintöjä

Silloin, kun ulkona riehuu lumimyrsky, ja parasta mitä tiedät, on takkatuli ja kuppi kuumaa kaakaota, juuri silloin sinun rakas suomenlapinkoirasi haluaa iltalenkille. Laitat tuhat kerrosta rättiä ja lumppua niskaan, jotta tarkenet, ja lähdet ovesta ulos tuuleen ja lumituiskuun.

Olet muutenkin flunssainen, joten päätät pitää lenkin lyhyenä, ettet sairastu enempää. Koirasi on kuitenkin kanssasi eri mieltä tästä kaikesta. Hänestä juuri tällainen keli on kaikkein paras lenkkikeli! Lumessa kieritään innosta vinkuen, eikä pissalle ole tasan mikään kiire.

Koirasi löytää city-kanin tai ehkä ketun tuoksun lumen alta. Jälkeähän on pakko seurata, kun sitä kerran koiria ollaan ja hajuja harrastetaan. Jälki vie ylös jäistä mäkeä, ja saat kiskoa koiraasi tosissaan mukaasi, ettei se raahaa jäistä, siniseksi muuttunutta ruhoasi mäkeä ylös. Yrität saada koiran mukaasi namilla, mutta jälki on nyt kiinnostavampi asia kuin joku kanakiekko. Kanakiekkoja saa aina treeneissä, mutta tätä jälkeä ei ehkä löydä enää toiste.

Päätät, että nyt saa riittää. Nokkasi vuotaa kuin venäläinen hana ja kasvosi ovat tuiskun raiskaamat. Sanot koiralle, että nyt lähdetään kotiin. Koira heittäytyy maahan selälleen. Hän ei lähde mihinkään. Yrität saada kiinni valjaiden kantokahvasta, mutta se on koiran selän alla. Käännät koiraa, joka vain innostuu ja ajattelee, että nyt se emäntäkin innostui leikkimään. Huokaiset ja mietit, miksi halusit juuri suomenlapinkoiran, etkä mitään karvatonta koirarotua, joka inhoaa kylmää ja lunta.

Raahaat maassa makaavaa koiraa perässäsi vähän matkaa. Koira pinkaisee ylös ja lennät muutaman metrin koiran perässä. Koira on nähnyt parhaan kaverinsa, yläkerran labradorinnoutajan. Pojat riehuvat lumessa ja me emännät selvitämme parhaan kykymme mukaan solmussa olevia hihnoja. Jäät vähäksi aikaa vaihtamaan kuulumisia, vaikka oletkin ihan jäässä ja nokkasi alle on jäätynyt räkävana.

Saat tarpeeksesi tuulesta ja tuiskusta, eikä yläkerran noutajakaan pääse asioilleen, koska vain riehuu oman koirasi kanssa. Sanot heipat naapurille ja päätät, että nyt lähdetään. Koirasi on, taas kerran, eri mieltä. Hän vastustelee ja haluaa jäädä leikkimään. Saat toden teolla raahata perässäsi rimpuilevaa koiraa, jolla ei ole kylmä eikä vuotavaa nokkaa.

Kotiin ei ole pitkä matka, mutta kotimatka kestää harvinaisen kauan. Avaat ulko-oven ja raahaat edelleenkin rimpuilevaa koiraa väkisin portaat ylös. Naamasi on ihan jäässä. Ensimmäisenä menet pesemään kasvosi, mihin on jäätynyt räkävana. Koirasi katsoo sinua kiukkuisena ja syyllistäen. Olet keskeyttänyt hänen hauskan leikkihetkensä etkä viihtynyt hänen kanssaan keskellä lumimyrskyä viittä tuntia.

Mietit, pitäisikö seuraavan koiran olla karvaton ja lunta pelkäävä.

Minun Kaunoni kaunis on

Helmikuinen ilta on pimeä. Martinkirkon tornin yllä paistaa kalpea kuu. Vilkkilänmäen puisto on peittynyt paksuun lumeen. On ilta, on kylmä. Puistossa ei ole ketään, kun me saavumme sinne.

Kauno nuuskii ympäriinsä ja kierii lumessa. Hän rakastaa talvea ja lunta. Minulla jäätyvät varpaat hyisessä illassa, mutta Kaunokaiseni nauttii. Talvi on lapinkoiran kulta-aikaa, ja paksu lumipeite on hänen kukkaketonsa.

Katson lumessa telmivää, kaunista ja koiraani ja mietin, miten viaton hän onkaan. Hänessä on kaikki hyvyys, puhtaus ja viattomuus. Vaikka olen aina ollut eläinrakas ja rakastanut erityisesti koiria, eläinavusteisen valmentajan opinnot ovat avanneet silmiäni eläinten mieleen, kieleen ja maailmaan enemmän ja eri tavalla kuin olisin koskaan voinut itse uskoakaan.

Meille ihmisille on annettu erilainen ymmärrys ympäröivää maailmaa kohtaan kuin mitä muille eläinlajeille. Tämän ymmärryksen pitäisi olla siunaus; meidän pitäisi käyttää etuoikeutettua asemaamme siihen, että edistäisimme yhteistä hyvää. Meidän ihmisten pitäisi käyttää voimavaramme siihen, että maailmasta tulisi parempi paikka kaikille eläimille.

Mitä me teemme?

Me kidutamme eläimiä. Suljemme niitä pieniin häkkeihin. Tapamme niitä ihan vain tappamisen ilosta. Me emme arvosta toisenlaisen lajin elämää, kun hädin tuskin arvostamme omankaan lajimme kaikkia edustajia. Me kuvittelemme, että meillä on oikeus ottaa, ja eläimillä on velvollisuus antaa ilman, että saavat mitään takaisin. Meillä on harhakäsitys siitä, että voimme tuhota vapaasti eläinten kodit, kuten esimerkiksi meren, mikä on lukemattomien eläinlajien koti.

Me emme kunnioita elämää, mutta silti odotamme kunnioitusta eläimiltä. Kuvittelemme, että luonto taipuu meidän tahtoomme. Ahneus, vallanhimo ja kullan kiilto silmissä pohdimme, mitä tässä maailmassa on vielä sellaista jäljellä, mitä voisimme riistää. Emme pysähdy ajattelemaan, mitä teemme sen jälkeen, kun riistettävää ei enää ole.

Minun kaunis Kaunoni elää elämää, jollaista jokaisen meidän pitäisi elää: Tässä hetkessä, nauttien pienistä asioista. Minun rakas koirani ei riistä ketään, se ei tahdo kenellekään mitään pahaa, se ei tuhoa ympäristöään, ei ahnehdi (paitsi Trick & Treatin jäniksenmaksanameja), ei käytä hyväksi, ei orjuuta. Minun Kaunoni, kuten muutkin eläimet, on täysin viaton.

Kylmä ilta tuntuu korvissa, varpaissa, sormissa ja koko kehossa. Vislaan Kaunolle lähdön merkiksi. Kauno lähtee perääni, vaikkakin selvästi harmitellen. Hän olisi vielä jatkanut leikkiään lumihangessa. Kotimatkalla ajattelen vain yhtä asiaa: Maailmassa on vain yhtä eläinlajia aivan liikaa, ja se laji on ihminen.

20 kg karvamakaronia

Olen onnellinen koiranomistaja. Ja koiran omistaminen tekee ihmiset onnelliseksi! Erityisen onnellisia ovat suomenlapinkoirien omistajat, sillä suomenlapinkoira on aivan erityinen rotu. Kerronpa teille, miksi kannattaa omistaa juuri suomenlapinkoira.

Fakta1.

Lapparin kanssa olet aina perillä ajankohtaisista asioista! Se ilmoittaa sinulle heti, jos posti tulee, jos rappukäytävässä kävelee joku, jos pihapuuhun kiipeää orava tai jos naapurin mies pieraisee. Lapparin kanssa pysyt kärryillä maailman tapahtumista, eikä mikään asia jää sinulta pimentoon.

Fakta 2.

Lappari on luotettava henkivartijasi! Se seuraa sinua kaikkialle, ja varmistaa, ettet vain joudu vaikeuksiin. Esim. suihkussa saatat liukastua vahingossa saippuaan tai saatat vahingossa tippua vessanpyttyyn. Lappari seuraa sinua joka paikkaan ja varmistaa, ettei sinulle vain satu mitään ikävää.

Fakta 3.

Lappari pitää sinut virkeänä! Jos olet pitkän työpäivän jälkeen väsynyt, lappari tulee viereesi sänkyyn ja tökkii sinua niin kauan, että heräät ja nouset leikkimään. Lapparin kanssa sinusta ei tule laiskiaista.

Fakta 4.

Lapparit ovat äärimmäisen älykkäitä! Ne haistavat ripsiesi asennosta, jos aiot leikata kynnet, ja lähtevät karkuun. Ne pystyvät myös haistamaan, jos olet aikeissa lähteä avaamaan juusto- tai nakkipakettia, ja ovat taatusti ennen sinua jääkaapin ovella päivystämässä.

Fakta 5.

Lappari pitää huolen siitä, että opit rakastamaan Suomen talvea ja opit pukeutumaan talvikeleillä oikein! Kun lähdet viemään koiraa ulos 25 asteen pakkasessa, kasvoja hakkaavassa lumituiskussa, on lappari kuin kotonaan ja se nauttii lenkistä täysin siemauksin. Se haluaa leikkiä kanssasi lumikinoksissa ja haluaa sinun heittävän sille lumipalloja. Kotiinlähdön hetkellä, kun sinä olet jäästä sinisenä, sinun on valittava joko toinen kaksituntinen lumileikkejä tuiskussa ja pakkasessa, tai vastaavasti joudut väkisin raahaamaan kotiin 20-kiloista, vetelää karvamakaronia, joka ei ole vielä lopettanut lumileikkejään. Lapparin kanssa saat terveet, punaiset posket ja se auttaa sinua myös valitsemaan paremmat talvivarusteet.

Fakta 6.

Lappari pitää sinut muodikkaana! Se syö rumat alushoususi ja vanhat sukkasi, joten pääset ostamaan uusia. Se myös kertoo, milloin kelvottomiksi käyneet kengät on hyvä uusia. Joskus ne kengät ovat jo uutena susia, joten lappari säästää jalkojasi tuhoamalla kelvottomat kengät jo ennen ensimmäistä käyttöä.

Fakta 7.

Lapparin kanssa huomaat hyvin pian syöväsi entistä vähemmän. Pysyt hoikempana ja laihdut! Kun raahaat kaupasta kaksi muovikassillista muonaa, kassit sisältävät lihaisia poronluita, kuivattuja kana- ja ankkafileitä, kolmea erilaista “hammasnamia”, naudan nilkkaluita, jauhelihaa ja kananrintaa koiralle, koulutusnameja, uusia koiranleluja ja itsellesi olet ostanut pullon cokista ja paketillisen suklaa-appelsiinikeksejä, etkä mitään muuta. Ei siis tule syötyä liikaa!

Fakta 8.

Otettuasi kerran lapparin, et voi enää olla ilman! Kun katsot syvässä unessa tuhisevaa, kaunista koiraasi, sydämesi sulaa. Lappari on uskollinen ja lempeä ystävä, joka hurmaa komealla olemuksellaan. Stressitasosi laskee heti, kun pääset silittämään lapparin paksua, pehmeää turkkia.

Lapparit vain ovat parhautta!

Huono hyvä päivä

Vihaan talvea. Vihaan kylmää. Vihaan kaikkea talveen liittyvää! Vihaan talviurheilua. Vihaan talvivaatteita. Vihaan tuntoaistiyliherkkänä vaatteita noin yleensäkin, mutta koska yhteiskunta ei salli minun mennä alasti töihin, vaan vaatii vaatetuksen, eikä suomalaisessa talvessa alastomana voisi kovin kauaa olla edes, suostun käyttämään vaatteita yleisen edun ja oman terveyteni nimissä.

Tiesin kyllä koiran hankkimishetkellä, että olen ostamassa nimenomaan suomenLAPINkoiraa ja olin erittäin tietoinen siitä, että koira vaatii ulkoilutuksen kolme kertaa päivässä myös talviaikaan. En vain ollut varautunut siihen, miten hirveän paljon se teettäisi työtä saada koira ymmärtämään, että on aamuja, jolloin äidillä on kova kiire, eikä äiti ehdi peuhaamaan siellä vastasataneessa lumessa, vaan aamulenkit tehdään nopeasti. Tänään oli juuri sellainen päivä. Ja päivä alkoi muutenkin älyttömän huonosti.

Väärällä jalalla ylös

Koska joululoman aikana aivoni olivat palanneet takaisin omaan, luonnolliseen rytmiini, mikä ei todellakaan vastaa yhteiskunnan asettamaa kasistaneljään-rytmiä, en saanut yöllä unta kovinkaan aikaisin. Tiesin kyllä, että tänään on eläinavusteinen koulutuspäivä, mutta kun uni ei tule, niin se ei tule.

Aamulla kello soitti. Torkutin monta kertaa, koska en vain päässyt ylös. Lopulta oli pakko nousta ja lähteä pikaisesti viemään koira aamupissalle. Aikaa ei ollut paljon.

Lähdin sen verran kovassa kiireessä ulos, etten tajunnut katsoa ikkunasta, miltä ulkona näyttää: Yön aikana oli satanut järkyttävä määrä lunta! Ja minun lapinkoirani tietenkin melkein pissi hunajaa, kun näki sen lumimäärän. Aamulenkistä ei meinannut tulla mitään, kun Kauno vain loikki lumessa, leikki eikä suostunut hoitamaan asioitaan! Leikkiminen oli kakkahätää tärkeämpi asia. Kello kävi, aika kului ja minun oli pakko raahata yli-innostunut koira niska-perse-otteella sisälle, jotta olisin ehtinyt koulutuspäivään. Auto olisi vielä kaivettava lumen alta esiin.

Kun kaikki unohtuu

Skrapaamisen, harjaamisen ja muun ärsyttävän puhdistustoimenpiteen jälkeen suuntasin auton kohti koulutuspaikkaamme. Keskellä kiireisintä keskustaa, missä koulutuspaikkamme sijaitsee, ei ole kuin kadunvarsipaikkoja, mitä yleensä on suhteellisen runsaasti vapaana. Nytkin siinä oli vapaita kiekkopaikkoja, mutta jokaisella vapaalla paikalla oli järkyttävän kokoinen lumikinos. Aja siihen sitten auto! En saanut autoa mihinkään.

Kauempaa löysin maksulliselta paikalta sellaisen kohdan, missä ei ollut lumivallia, ja ajoin auton siihen. Minulla on EasyPark, joten pysäköiminen maksupaikoille on helppoa ja kätevää. Kaivelin käsilaukkuani, mutta puhelinta ei ollut missään! Olin laittanut puhelimen lataukseen, ja tietenkin unohtanut sen laturiin. Perkele! Ja kolikoita minulla ei yleensä ole, sillä olen korttirahaihminen. Tällä kertaa minulla sattui kuin sattuikin olemaan kolikoita, mutta ei tarpeeksi: Jäisi 11 minuuttia ennen kuin kello tulisi 15 ja maksullinen parkkiaika loppuisi. Jäisi herran haltuun, sattuuko parkkipirkko tulemaan juuri tuon 11 minuutin aikana tarkistamaan autoni. En ehtisi enää lähteä kotiin hakemaan sitä kännykkää, sillä koulutus alkaisi ihan millä sekunnilla tahansa.

Unohduksia toisensa jälkeen

Meillä oli ohjelmassa kehotietoisuuden päivä. Yhdistimme kehotietoisuuteen myös tunnetietoisuutta sekä eläinavusteisuutta. Aloitimme kartoittamalla oman kehomme merkit ja tunnistamalla ne tuntemukset, mitkä liittyivät kehoomme juuri sillä hetkellä. Olin hengästynyt kaikesta kiireestä ja juoksemisesta, selkääni särki, niskaa jomotti ja jalkani oli kipeä. Kehossa ei tuntunut laisinkaan hyvältä! Onneksi sen sai sanoa ääneen, ja onneksi muillakin oli kipuja tai ikäviä tuntemuksia kehossaan. En ollut ainoa.

Seuraavaksi meillä oli vuorossa nimeämisharjoitus. Tämän harjoituksen aikana huomasin, etten pystynyt keskittymään mihinkään. Tajusin heti, että olin kiireessä unohtanut ottaa lääkkeeni. Mitä vielä! Puhelin unohtui, Concerta unohtui… Teki mieli alkaa itkeä. Päätin kuitenkin selvitä päivästä ilman puhelinta ja Concertaa. Selvisin elämästä 18 vuotta ilman kännykkää ja 33 vuotta ilman Concertaa. Kyllä yksi koulutuspäivä nyt menisi. Concertan puuttuminen tekisi koulutuspäivästä haasteellisen, muttei mahdottoman. Ja ilman kännykkää voi opiskella, vaikka monen nykynuoren mielestä se on ajatuksenkin tasolla jo täysi mahdottomuus.

Kohti parempaa päivää

Puhuimme päivän aikana emootioista, tunteista, kehon ja mielen yhteistyöstä, tasapainosta, rentoutumisesta ja eläimen vaikutuksesta kehoon ja mieleen. Päivässä on mukana apuopettaja, reipas ja iloinen Ronja, sekarotuinen koira. Kuuntelimme kehoamme, kun rapsutimme Ronjaa, ja tutkimme niitä tuntemuksia, mitä Ronjan läsnäolo meille toi. Kaikkihan me opiskelijat olemme koiranomistajia, joten tiedämme koiran hyvää tuottavan vaikutuksen. Nyt, ensimmäistä kertaa, oikeasti kuuntelin kehoani samalla, kun rapsutin koiraa.

Teimme päivän aikana useita harjoituksia ja meillä oli älyttömän hauskaa. Saimme nauraa sydämemme kyllyydestä. Aloin rentoutua ja mieleni parani. Istuimme jumppapalloilla, ja yritimme löytää tasapainon. Seisoimme tasapainolaudoilla ja ihmettelimme, miten vaikeaa se oikeasti oli. Kokeilimme myös nystyräistä ilmatyynyä istuimen päällä. Lopuksi oli rentoutumisharjoitus patjojen päällä, kera tyynyjen ja vilttien. Itse vain en pystynyt rauhoittumaan, sillä Concertan puutteen vuoksi aivoissani vilisi, jälleen kerran, sen tuhat ja sata ajatusta.

Päivän päätteeksi kävelin autolle jännittyneenä. Ei sakkolappua! Huh. Vaikka päivä alkoikin huonosti, se päättyi sittenkin hyvin.

Rentoutumisharjoitus kotona

Vaikka en pystynyt päivän aikana osallistumaan rentoutumisharjoituksiin, onnistuin tehtävässä kuitenkin myöhemmin kotona. Olin varannut meille saunavuoron, joten minua odotti iloisen koiran lisäksi kuuma sauna ja kylmä siideri. Se rentoutti vilkkaan mielen, vaikkei rentoutumisharjoitus siihen kyennytkään.

Päivän seuraava työ on alkaa etsiä sellaista kohdetta, missä on ympäri vuoden, koko ajan lämpötila siinä 10-20 Celsius-asteen välillä, ei lunta, ei pakkasta, ei kylmää, muttei liian kuumaakaan. Sen jälkeen alan etsiä tuosta kyseisestä paikasta sekä asuntoa että eläinavusteisia töitä. Vaikka mieleni onkin jo rento, vihaan edelleenkin tätä Suomen talvea, kylmää ja sitä, että joudun pukeutumaan kymmeneen vaatekerrokseen, jos haluan lähteä ulos. Talvi vain ei ole minun juttuni.