Luonnon "rauhaa"

Olen asunut Turun keskustan laitamilla, ripulinruskean Aurajoen rannalla jo reilut 16 vuotta. Välillä on osoite vaihtunut, mutta asuinalue pysynyt koko ajan samana. Enkä varmaan enää osaisi muualla edes asua.

Vaikka nykyinen kotikatuni onkin suhteellisen rauhallinen, se huono puoli tuossa sijainnissa on, että kaikki mahdollinen kaupungin häly kuuluu parvekkeelleni. Jos läheisessä jokilaivassa on joku pumppu esiintymässä, kuulen musiikin erittäin hyvin lähtemättä kotoani tasan mihinkään. Välillä saa kuunnella piipaa-autojen ulvomista, välillä taas naapurien tappelemista. Ja kaikki tämä kuuluu kerrostaloasumiseen kaupungissa. Tällaista se nyt vain on.

Mökkiranta auringonlaskussa.

Joskus sitä ajattelee, että maaseudulla elämä on niin paljon rauhallisempaa. Ei ole piipaa-autojen ulvontaa, ei ole jokilaivoja eikä niiden terasseilla esiintyviä pumppuja, ei ole tappelevia naapureita (ainakaan kovin lähellä) eikä kaupungin asfalttipölyä. On vain luonnon rauha ja hiljaisuus.

Tämä luonnon rauha ja hiljaisuus mielessäni siintäen pakkasin koirani ja kamppeeni. Päätin, että tämä kesänä vietän mahdollisimman paljon aikaa mökillä nauttien hiljaisuudesta, luonnon rauhasta ja yksinäisyydestä. Äärimmäisen vilkkaan ja rankan koronakevään jälkeen tuo rauha ja hiljaisuus kuulostivat musiikilta korvilleni. En välittänyt siitä, että Paraisten saaristo on punkkien saartama ja todennäköisesti saisin vähintään borrelioosin, ellen peräti kaksi. Kunhan vain pääsisin nauttimaan luonnon rauhasta ja olemaan hiljaisuuden keskellä.

Heti ensimmäisenä bongasin alamökin vieressä olevassa pihapuussa käpytikan pesän. Eipä siinä, eläinvauvat ovat parhautta tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa, kun olet kuunnellut monta tuntia niiden böördikersojen kiekumista ja tajuat, etteivät ne hiljene siellä kolossaan hetkeksikään, alkaa pikkuhiljaa todellisuus hahmottua: ei se elämä luonnon keskellä ole todellakaan mitään hiljaista! Se on ihan kaikkea muuta.

Mökkielämää parhaimmillaan? Jos vain saisi lukurauhan!

Ensimmäisenä yönä siis nukahdin käpytikkavauvojen suloiseen nälkälauluun.

Seuraavana aamuna olin valmis kaivamaan ilmapyssyn mistä tahansa kolosta ihan vain siksi, että saisin edes hetken hiljaisuutta. Sitähän minä tältä saarelta olin alun perin tullut hakemaan! Ja nyt nuo saakelin nälkäänsä kirkuvat kakarat olivat hyvää vauhtia pilaamassa minun lomafiilistäni.

Eivätkä käpytikkakersat todellakaan olleet ainoita, jotka päättivät ihastuttaa minua sulosävelillään. Tuntui siltä, että kaikki linnut malliin ja merkkiin katsomatta olivat tulleet täysin hulluiksi. Lintujen välisiä kiistoja oli lähestulkoon koko ajan ja mökin pihalla käytiin paljon pahempia ja huomattavasti äänekkäämpiä tappeluita kuin mitä kerrostalonaapureiden asunnossa on ikinä käyty. Öisin, kun pahimmat kiistat olivat rauhoittuneet, kukkui käki koko hemmetin ajan eikä antanut pahaakaan rauhaa.

Joutsenia olisi meidänkin rannassa sähisemässä, ellei olisi vahtikoiraa.

Illan viiletessä hyttyset tietenkin tulivat inisemään korvan juureen haluten maistaa vertani. No, ei muuta kuin Thermacell päälle. Eli kun vietät illan siinä Thermacellin höyryissä, on olo kuin olisit sittenkin kaupungissa pakokaasuja haistelemassa.

Kärpästen surinaa oli myös mukava kuunnella sekä päivin että öin. Aina niitä saatanan siivekkäitä pirulaisia löytää jostain kolosta mökkiin sisään ja sitten ne pitävät sinut hereillä koko yön.

Eikä pidä unohtaa sitä luontokappaleista hiljaisinta, eli suomenlapinkoiraa, jolla on isot pallit ja vielä isompi ego. Hänet kun on jalostettu vahtikoiraksi, niin sitähän hän sitten tekee. Pihalle tulee pörriäinen: se haukutaan hemmettiin. Kaukana merellä näkyy joutsen: sitä haukutaan ihan varmuuden vuoksi, ettei se vain kuvittelisi itsestään liikoja ja nousisi rantaan. Yhtä haukkumista koko loma!

Kauno, suuripallinen suomenlapinkoira, pitämässä vahtia mökkirannassa.

En tiedä, kenen keksintöä se on alun perin ollut, että luonnossa muka olisi hiljaista ja rauhallista. Täällä meidän mökillä ei ainakaan ole! Meidän pihassa on pahempi meteli kuin kaupungin keskustakerrostalossa konsanaan ja kaiken sen metelin tuottaa juurikin se luonto. Eli luonnossako muka mieli lepää kaikessa siinä hiljaisuudessa? Paskan marjat!

Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että Tuska-festareillakin on huomattavasti vähemmän meteliä kuin mitä täällä meidän pihalla on tähän mennessä ollut. Ehkä pitäisi vain viettää koko kesä kaupungissa, niellen asfalttipölyä. Saisi sentään olla rauhassa kaikelta luonnon meteliltä.

Hämähäkeistä ei sentään lähde meteliä...

Yhdestoista käsky: Pyhitä vitutuspäiväsi

Löydä onni! Elä itsesi näköistä elämää! Älä kuuntele muita. Rakastu minimalismiin. Tyydy vähempään. Vähemmällä olet onnellisempi.

Jätä kaupunki, muuta luontoon. Syö terveellisesti. Kasvata itse ruokasi. Älä syötä lapsillesi valmisruokaa. Vältä pikaruokaa. Muista, että prosessoitu sokeri tappaa. Alkoholi on myrkkyä. Ruumiisi on temppelisi, joten pidä siitä huolta.

Juokse, ulkoile, käy kuntosalilla. Tee joka aamu vatsalihaliikkeitä. Alavyötärörasva on vaarallista. Näytä hyvältä, voit paremmin.

Nauti kulttuurista. Kulttuuri piristää. Käy teatterissa. Teatteri on parempaa viihdettä kuin elokuva. Muista Aristoteles! Muista katarsis! Komediasta et saa katarsista.

Matkustele! Näe maailmaa. Kotimaanmatkailu parantaa työllisyyttä. Suosi suomalaista. Koe nyt, kun se on vielä mahdollista. Kuolema on kohta ovella.

Maksa verosi. Älä sairasta. Muista se onni! Muuta maalle. Et tarvitse sähköä tai juoksevaa vettä. Ennenkin ollaan eletty ilman.

Hymyile! Ole positiivinen. Älä murjota. Älä sure. Älä ole vittuuntunut. Vitutus tuo ryppyjä. Rypyt tuovat kuoleman ovellesi nopeammin. Hymyile aina. Kaikessa on jotain hyvää.

Ole ystävä kaikille. Älä vihaa. Älä ole katkera. Muista se hymy! Muista rakkaus. Rakasta kaikkia, niin sinuakin rakastetaan. Voit hyvin, olet onnellisempi.

VITUT!

Tänään murjotan. Olen vittuuntunut. Haistatan kaikille paskan. Huudan ja raivoan. Tämä päivä on perseestä. 

Murjotan. Aivan taatusti murjotan! Tungen positiivisuuden perseeseen. Shoppaan netistä uusia kenkiä ja käsilaukkuja. Vitutus vähenee prosentin verran.

Syön suklaata. Rasva ja sokeri rapisevat hampaissa. Suklaa saa suun hymyyn. Perse leviää. Vitun väliä!

En varmasti liiku tänään. Istun sohvalla ja katson paskoja leffoja. Juon punaviiniä ja syön lisää suklaata. Hyvä viini, parempi mieli.

Jim Carrey, Adam Sandler. Hörönaurut. Vitun paska leffa. Siis ihan helvetin huono! En edes tiedä, miksi nauran. Näytän Aristoteleelle persettä. Känni on katarsis.

Juuri nyt, juuri tänään, haluan olla rauhassa. Haluan vittuuntua rauhassa. Aivan saatanan sama, onko suklaassa sokeria. Minä mässään nyt.

Pyhitä vitutuspäiväsi. Minun yhdestoista käskyni.

Sieluni syövereet listoina

Joko olette kyllästyneet näihin listapostauksiini? Harmi, jos olette, koska aion tehdä niitä vielä tämän jälkeen ainakin muutaman. *tähän kohtaan sellainen virnistävä  ja ilkikurinen hymynaama*

Taustatiedoksi, että nämä "listapostaukseni" alkoivat siitä, kun sain joululahjaksi kirjan Elämäni listoina. Tämänkertaisessa listapostauksessani ajattelin keskittyä enemmän sellaisiin listoihin, missä on oikeasti jotain pohdittavaa. Jotain, mikä saattaisi kertoa minusta itsestäni ja elämästäni.

Brunhilde

Ensimmäiseksi lista asioista, joita ilman en voisi elää.

1. Kauno

2. Oma auto

3. Suklaa

4. Kirjat

5. Musiikki

6. Valokuvaaminen

7. Itsensä kehittäminen opiskelun avulla

8. Hyvät ystävät

9. Tietokone

10. Sisäelimet

Viimeinen kohta nyt on vitsillä heitetty, mutta se on täyttä totta! En voisi elää ilman sydäntä, keuhkoja, maksaa tai munuaisia. Opiskelua ilman voisin ehkä elää ja hengittää, mutta kuolisin kuitenkin sisäisesti. Samoin omaa autoa tarvitsen ihan välttämättä. En voisi elää pelkkien julkisten kulkuneuvojen varassa, vaikka asunkin sellaisessa kohtaa Turkua, että täältä on lyhyt matka joka paikkaan ja ohitse menee monta bussireittiä. Ilman suklaata voisi ehkä elää, mutta elämä olisi kovin mautonta.

Oya

Toiseksi lista parhaista asioista kodissani.

1. Kauno

2. Aviomieheni

3. Sohva

4. Sänky

5. Sängyn pääty (mikä sopii täydellisesti makuuhuoneen tapeteihin)

6. Olohuoneen taulut (mitkä on varta vasten teetetty sopimaan olohuoneeni sisustukseen)

7. Nojatuolit

8. Kirjahyllyt

9. Makuuhuoneen verhot

10. Keittiön tapetit

Ei varmasti tarvitse selittää, että parasta kodissani on se, kun oven avatessani vastaani tulee iloinen hauveli heiluvan hännän kanssa, sekä mieheni valmiina antamaan minulle pusun. Loput varmasti kertovat siitä, miten paljon vaivaa ja aikaa olen nähnyt kotini sisustukseen, jotta siitä tulisi minun omasta mielestäni täydellinen. Myös rahaa on mennyt ihan mukavat summat tämän unelman toteuttamiseen. Ja kyllä, olen tyytyväinen saamaani lopputulokseen. Minulla on omasta mielestäni kaunis koti, missä viihdyn, ja mikä on itseni näköinen.

Nemi

Kolmanneksi lista asioista, jotka muuttaisin maailmassa.

1. Tasa-arvoinen kohtelu eläimille

2. Tasa-arvoinen kohtelu eri sukupuolille

3. Tasa-arvoinen oikeus koulutukseen eri sukupuolille

4. Ihmiskaupan lopettaminen

5. Luonnon saastuttaminen

6. Ahneuden poistaminen

7. Sotien lopettaminen

8. Tyttöjen silpomisen lopettaminen

9. Lapsityövoiman käytön lopettaminen

10. Maalaisjärkeä kaikille ihmisille oikein roppakaupalla

Onneksi silpomisen vastaisia kampanjoita on niissä maissa, missä sitä harrastetaan. Luonnon saastuttamiseen ja esim. muovijätteen määrään luonnossa ollaan heräämässä. Lapset kuuluvat kouluun, eivät töihin, ja tyttöjen koulutuksella voitaisiin saada ratkaistua monia maailman ongelmia. Miten tähän käytännössä päästäisiin, se onkin sitten jännempi juttu. Sotia on niin kauan kuin on ihmislajikin, samoin ahneutta. Mielestäni on kummallista, että mitä viisaammaksi ihminen tulee, sitä tyhmemmäksi se tulee. Moraali unohtuu, valta ja ahneus alkavat vallata mielen. Ei kysytä enää, kannattaako jotain asiaa ylipäätänsä edes tehdä, vaan se tehdään, jos siitä saadaan jotain hyötyä itselle. Maailma on surkea paikka elää niin kauan kuin ihmiset hallitsevat maailmaa.

Lilith

Neljänneksi lista parhaista rentoutumiskeinoistani.

1. Hyvän kirjan lukeminen

2. Rauhallinen lenkki koiran kanssa

3. Metsäretki kameran kanssa

4. Soffa ja leffa

5. Seksi

6. Koiran rapsuttelu- ja hellimishetki

7. Klassinen konsertti

8. Kahvilassa istuminen hyvän ystävän kanssa

9. Kaunokirjallisten tekstien kirjoittaminen

10. Kuivien ja tylsien esseiden kirjoittaminen

Näillä keinoilla minä rentoudun! Harmi vain, että osa keinoista vaatii sitä kotoa lähtemistä, mikä on mahdotonta silloin, kun on burnout. Onneksi kotonakin niitä rentoutumismahdollisuuksia on useampia, kuten vaikkapa se leffa ja kirjan lukeminen. Ja jos joku kehtaa väittää, että seksi ei rentouta, niin se henkilö ei ole ikinä saanut hyvää seksiä! Ja ellei vielä tämänkään jälkeen usko, niin tervetuloa meille kokeilemaan.

Viidenneksi lista nimistä, joihin voisin vaihtaa omani. Koska sukunimeni olen juuri pari kuukautta sitten vaihtanut, niin laitetaanpa tällä kertaa etunimi vaihtoon. Ja katsotaan, mitä mieltä olette valinnoistani.

1. Brunhilde

2. Apollonia

3. Nemi

4. Lilith

5. Oya

6. Isolde

7. Minerva

8. Leia

9. Moira

10. Kuu

Tuttuja nimiä? Osa varmasti on. Miksi näin outoja nimiä? No siksi, että suurin osa näistä henkilöistä on jonkun mytologian jumalattaria, paholaiskuningattaria tai valkyyrioita. Poikkeuksena Leia. Ellet tiedä, mistä tämä nimi on peräisin, niin tule pois laatikostasi ja hanki itsellesi elämä! Kuu on mielestäni eksoottinen, kaunis ja salaperäinen taivaankappale. Siksi voisin kuvitella nimekseni Kuu. Löytyykö tästä listasta oman tyttäreni nimeä? Ei löydy. Ei etunimeä eikä toista nimeäkään. Mutta jos saisin toisen tyttölapsen (ihme, mitä ei tule ikinä tapahtumaan), niin siitä tapauksessa molemmat nimet löytyisivät kyllä tästä listasta.

Isolde

Miksi ihmeessä tällainen lista? Haluanko vain kerskua yleistiedollani? Ehkäpä. Tai ehkä halusin antaa teille vinkkejä kivoista ja erikoisista tyttöjen nimistä... Tai sitten vain halusin kertoa jotain sieluni syövereistä ja siitä, että valon ja pimeän tasapainokilpailussa minä olen ehkä enemmän siellä pimeän puolella. Onhan minulla viivästynyt unirytmikin, joten olen ihan jo luonnostani yökyöpeli!

Kuudenneksi lista lempituoksuistani.

1. Metsä sateen jälkeen

2. Vanhat kirjat

3. Kirsikankukat

4. Sitruuna

5. Suklaa

6. Saunavihta

7. Samppanja

8. Koiranpentu

9. Vastaleivottu pulla

10. Puhtaat lakanat

Sen pimeän puolen lisäksi minulla on olemassa pehmeä puoli, mikä arvostaa kaikkea pientä ja suloista. Kuten sitä metsää sateen jälkeen sekä saunavihdan tuoksua. Rakastan vanhoja kirjoja, niiden tuoksua ja niiden sivuista tulevaa rapinaa. Samoin koiranpennut tuoksuvat ihanalle kakkoineen päivineen!

Tässä tällainen listauspostaus tällä kertaa. Ensi kerralla uusia listoja, ehkä vähän pinnallisempia. Ihan vain vaihtelun vuoksi.

Moira

Sata vuotta Suomea

Jos joku on niin pahvi, ettei tiedä, mikä juuri tässä päivässä on niin ihmeellistä, niin hän saa minun puolestani kaivautua sinne koloon, missä on asunut viimeiset sata vuotta ja pysyä siellä. Niin paljon tätä päivää on toitotettu, ettei taatusti ole voinut jäädä kenellekään epäselväksi. Ja ehkä minäkin hiljennyn hetkeksi, näin Suomen 100-vuotis synttäreiden kunniaksi hetkeksi pohtimaan asioita.

Suomessa on monia epäkohtia ja paljon asioita, mistä en pidä. Ihan nyt alkaen suomalaisesta, mauttomasta ja muodottomasta ruokakulttuurista. Siis oikeasti, mämmi! Voi luoja. Tai jotkut joululaatikot. En ymmärrä, miten joku voi syödä niitä! Puhumattakaan HK:n sinisestä.

En pidä myöskään suomalaisesta puhumattomuuden, epäkohteliaisuuden ja rujouden mentaliteetista. Täällä kävellään naama norsunvitulla ympäri vuoden ja ihmisiin pidetään pitkät hajuraot. Jos joku yrittää puhua kanssasi, häntä tuijotetaan pitkän aikaa ja ihmetellään, miksi tuo puhuu minulle. Mitä olen tehnyt väärin?

Listaa voisi jatkaa pidemmällekin, mutta juuri tänään en viitsi. Sen sijaan yritän tänään keskittyä siihen, mitä tämä armas isänmaamme on antanut minulle kaikkina näinä vuosina.

• Ilmainen koulutus. Vanhempani eivät maksaneet peruskouluajoistani pennin pyörylää. Lukiossa maksoivat kirjat, mutta itse opiskelu ei maksanut mitään. Suoritan toista maisterintutkintoani, enkä ole ikinä maksanut mitään lukukausimaksuja yliopistoon. Ainoastaan ylioppilaskuntamaksun, mikä on naurettavan pieni. Vain muutamassa muussa valtiossa maailmassa on ilmainen koulutus, ilmainen kouluruoka, ilmainen kouluterveydenhuolto ynnä muuta.

• Keskoshoito. Suomessa keskoshoito on maailman huippuluokkaa, ja ihan kaikkein pienimmilläkin vauvoilla on mahdollisuus jäädä henkiin. Tiedän tämän, sillä oma känkkäränkkäteinini on syntynyt raskausviikolla 23 painaen 570 grammaa.

• Puhdas luonto. Suomi ei ole yhtä pilvenpiirtäjämassaa, vaan täällä on tilaa. Jokaisella on mahdollisuus päästä pois kaupungin sykkeestä ja mennä hetkeksi luontoon hengähtämään. Luonto on aina lähellä, ihan jokaista. Eikä suomalainen luonto ole pilattu, vaan se on puhdas, kaunis ja suurelta osin vielä koskematonkin.

• Kaikille samat mahdollisuudet. Ihmiset aina rutisevat siitä, miten köyhiä sorretaan Suomessa. En ota tähän kantaa. Mutta haluan kuitenkin nostaa esille sen seikan, että monessa muussa valtiossa asiat ovat huonommin. Täällä on kenellä tahansa mahdollisuus saada sairaanhoitoa varallisuuteen katsomatta. Tärkeä leikkaus ei ole kiinni lompakon paksuudesta tai vakuutuksen kattavuudesta. Jokaisella on mahdollisuus saada toimeentulotukea, asumistukea ja tiesmitätukea, jos omat rahat eivät riitä. Kouluttautuminen on kaikille mahdollista. Vammaiset saavat ilmaista kuntoutusta ja erilaisia tukimuotoja KELA:n ja kaupungin sosiaalitoimen kautta. Jokaiselle annetaan Suomessa mahdollisuus elää, kuntoutua ja olla ilman, että se on tulotasosta tai vakuutuksista kiinni.

• Rauha. Täällä ei tarvitse pelätä henkensä puolesta. Liikkuminen on turvallista eikä ole pommitusten pelkoa.

• Kieli. Puhumme täällä yhtä maailman vaikeimmista kielistä. Suomi on kaikkien ihanien suffiksiensa ja sijamuotojensa kanssa todella vaikea kieli oppia. Joskus minua surettaa, kun ihmiset väheksyvät oikeinkirjoitustaitoja ja väittävät, ettei niillä ole väliä. Kyllä niillä on väliä! Ne ovat osa kieltämme. Jos kiellämme oikeinkirjoituksen tärkeyden, kiellämme myös oman kielemme tärkeyden.

• Sisu. Enkä tarkoita tällä niitä pastilleja, sillä ne ovat pahoja. Suomalainen sisu vie pitkälle enkä minäkään olisi tässä ilman isoisoäidiltäni perittyä, äärimmäisen sisukasta luonnetta. Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, ettei luovuteta.

Ja viimeisenä, vaikkei todellakaan vähäisimpänä…

• Suomenlapinkoirat. Tärkeä kansallisaarteemme neljän muun kotimaisen rodun lisäksi. Komea, karvainen ja pakkasenkestävä rotu, joka ei vähästä lumesta hätkähdä. Ystävällinen, oppivainen, älykäs ja uskomattoman kaunis rotu. Rotu, jonka kauneinta edustajaa minun on kunnia rapsutella joka ikinen elämäni päivä. Olen ylpeä rakkaasta koirastani ja olen ylpeä siitä, että olen valinnut terveen, alkukantaisen ja kotimaisen koirarodun.

Tässä minun ajatuksiani Suomesta. En aio katsoa linnan pönötysjuhlia telkkarista ihan vain siksi, etten voi ymmärtää, miksi kukaan haluaisi viettää aikaansa katsoen, kun ihmiset kättelevät. Käsittämättömän tylsää! Sen sijaan aion itse juhlia viemällä suomenlapinkoirani koirapuistoon ja sen jälkeen keskityn kirjoittamaan esseetä.

Onnea satavuotiaalle Suomelle ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Arvokartoitusta tylsän illan iloksi

En ole pitkään aikaan jaksanut tehdä asiakastöitä. Opintoihin liittyvät pakolliset asiakastyöt olen tehnyt jo syksyllä, joten opinnot eivät siihen kaadu, etten ole jaksanut. Huomaan vain kaipaavani niiden tekemistä. Tuntuu myös siltä, että taidotkin alkavat ruostua, ellen pikkuhiljaa tee jotain. Mitä jotain… Se onkin sitten eri asia! Aikaa on, siitä ei ole kyse. Voimaa vain ei ole, kun jaksaminen on unettomuuden takia koko ajan vaakalaudalla.

Lueskelin Viidakkoportaat-kirjaa, ja löysin sieltä harjoituksia, mitä en ole teettänyt kenellekään. En näin puoli yhdentoista aikaan illalla pahemmin mistään asiakasta saa, ellen sitten lähde soittelemaan naapurin mummojen ovikelloja ja kysele, olisiko jollakulla talomme mummoista juuri nyt, tällä punaisella sekunnilla, halua saada hieman ratkaisukeskeistä valmennusta. Päätin teettää erään harjoituksen itselleni. Harjoituksen nimi on arvokartoitus.

Ihmiset tekevät elämänsä suuria ja pieniä valintoja arvojensa perusteella. Arvot vaikuttavat myös siihen, millaisia asioita vältämme. Siksi valmennuksessa olisi hyvä kartoittaa asiakkaan arvomaailmaa. Eihän se arvomaailmaa kuitenkaan pysty ihmisen hiusten väristä päättelemään, ainakaan kovin useissa tapauksissa.

Ensimmäisenä minun on tarkoitus listata kolme tärkeää eläimiin liittyvää arvoa. Niitä ei tarvitse kauaa miettiä. Ne ovat:

1. Eläinten tasa-arvo
2. Kaiken elämän kunnioittaminen
3. Eläinten hyvinvointi

Tasa-arvolla tarkoitan sitä, että eläimet ovat tasan yhtä tärkeitä olentoja kuin ihmisetkin, ja niitä tulisi kohdella samalla tavalla kuin kohtelemme muita yhteisömme jäseniä.

Seuraavaksi minun on tarkoitus listata kolme tärkeää ihmisiin liittyvää arvoa. Tätä saakin miettiä jo hieman kauemmin. Saan seuraavanlaisen listan:

1. Tasaveroiset oikeudet
2. Valinnanvapaus
3. Tasapuolinen osallistuminen

Ensimmäisellä kohdalla tarkoitan esim. paljon kohuttuja homoavioliittoja; mielestäni jokaisella on oikeus mennä naimisiin ja rakastaa, vaikka toinen osapuoli sattuisikin olemaan samaa sukupuolta oleva henkilö. Samoin naisilla ja miehillä tulee olla samanlaiset oikeudet. Enkä tarkoita tällä sitä, että ajattelisin naisten aseman Suomessa olevan jotenkin huono. Melkeinpä voisi sanoa, että tietyissä asioissa tarvittaisiin nykyään “tasa-arvohenkilöitä” puolustamaan miesten oikeuksia.

Toista kohtaa tuskin tarvitsee selittää. Kolmas kohta taas vaatinee hieman avaamista. Tällä tarkoitan sitä, että mielestäni jokaisen tulisi osallistua yhteisiin talkoisiin sillä kapasiteetilla, mihin kykenee. Joku kykenee enemmän, toinen vähemmän. Se vähempikin panos on kuitenkin arvokas. Sen sijaan, mitä en arvosta pätkääkään, on ajatusmaailma, missä odotetaan toisten osallistuvan ja itse halutaan saada kaikki valmiina pöytään kuin Manu illallisen. Esim. se, ettei tehdä töitä, koska töistä ei kuitenkaan saa tarpeeksi palkkaa, ja työttömyyskorvauksilla elää ihan mukavasti, ei ole minun arvomaailmani mukainen ajatustapa.

Seuraavaksi tehtävä pyytää listaamaan kolme tärkeää elämänarvoa. Näistä pitää jo alkaa valita, mitkä kolme laittaisin tähän listaan. Päädyn lopulta näihin:

1. Mielekäs tekeminen
2. Heimoveljien ja -sisarten läheisyys ja hyvinvointi
3. Luonto- ja ympäristöasiat

Mielekkäällä tekemisellä tarkoitan kaikkea mahdollista itselle mieluisaa ja järkevää tekemistä: Palkkatyötä, vapaaehtoistyötä, opiskelua, harrastuksia. Heimoveljillä ja -sisarilla tarkoitan muita ADHD-aikuisia, joiden kanssa meillä hyvin läheiset suhteet.

Vielä viimeisenä pitäisi listata neljä arvoa, mitkä eivät ole minulle mitenkään erityisen tärkeitä. Niitä voisivat olla:

1. Uskonto
2. Suurperheen äitiys
3. Rutiinit
4. Kodin siisteys

Minulle on aivan sama, mitä uskontoa kukakin edustaa ja mihin uskoo. Uskonto ei myöskään ole tasan minkäänlaisessa roolissa elämässäni. En myöskään halua enempää lapsia. Yksi on enemmän kuin tarpeeksi. En ole ikinä haaveillut suuresta lapsikatraasta, ja onnekseni siitä ei haaveile myöskään avomieheni. Sellaista ei ole tulossa. Eikä minusta, toivottavasti, ikinä tule edes mummia.

Vaikka erityisteinini ehkä niitä rutiineja kaipaisi, itse en voi sietää arkirutiineja elämässäni. Ne ovat liian sitovia ja vievät mahdollisuuden tehdä hassuja ja impulsiivisia tekoja, mitä minä taas tarvitsen elämääni, jotta elämä maistuisi elämältä. Siisti koti ei myöskään ole arvomaailmassani kärkisijoilla. Mitä sitten, jos talossa on iloinen pieni sekamelska? Kuka siihen kuolee? En halua kuolinvuoteellani ajatella, että vaikka minulla ei mitään muuta elämässäni ollutkaan, niin ainakin oli siisti koti. Silloin olisin elänyt varsin tylsän ja kuivan elämän.

Paljon tästä jäi asioita pois, mutta ei niitä kaikkia ollut tarkoituskaan listata. Seuraavaksi heitänkin pallon juuri sinulle, ja haastan sinut tekemään listan omista arvoistasi! Uskallatko?

Itsearviointia kokonaan uudelta ihmiseltä

Sain positiivista palautetta! Usko tai älä. Palautteen mukaan ajattelutavoissani on tapahtunut kuluneen vuoden aikana suuri muutos, nimenomaan parempaan päin. Olen nykyään paljon positiivisempi ja vaikutan siltä, että nautin elämästä.

Saatuani tämän palautteen, mietin, olisiko nyt kenties aika tehdä uusi itsearviointi. Opintoni ovat melkein lopussa, ja jäljellä on kummastakin opintolinjasta enää pari lähipäivää, mistä toinen on pyhitetty opinnäytetöiden esittelyille. Ihan viimeisiä siis vedellään.

Uskon hyvin vahvasti siihen, että näillä valmentaja-opinnoilla on ollut ratkaiseva vaikutus juuri tuon ajattelutavan muutokseen. Minulla on ollut tapana ajatella kaikki asiat aina negaation kautta, ja erityisesti itsestäni minun on ollut erittäin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, löytää mitään hyvää. Kuluneen lukuvuoden aikana näihin asioihin on kuitenkin tullut selkeä muutos. En usko, että olisin itse, ilman mitään ulkopuolista “yllykettä”, kyennyt moiseen muutokseen. Siksi kiitän näitä valmentaja-opintoja siitä, että ne ovat mahdollistaneet tämän muutoksen ja saaneet minussa aikaan jotain sellaista, minkä en uskonut edes olevan mahdollista.

Eläinavusteista linjaa lähdin opiskelemaan todellisena ummikkona. Minulla oli opintojen alkaessa pieni vauvakoira, mutta se olikin kaikki, mitä eläinavusteisuudesta tiesin. Enkä olisi ikinä voinut arvata, miten paljon opinnot antavat minulle, ja millä tavalla ne muuttavat minua! Olen oppinut arvostamaan luontoa ja eläimiä aivan täysin uudella tavalla. Olen huomannut, miten valtava voima eläimillä on. Juuri tämä nimenomainen opintolinja on synnyttänyt minussa jonkin kipinän, mitä en vielä toistaiseksi osaa kuvailla sanoin. Ehkä jossain vaiheessa se kipinä roihahtaa, ja teen vielä jotain hienoa eläinavusteisuuden eteen. Ja jotenkin minusta tuntuu, että eläinten kanssa on kuin olisi tullut kotiin. Ikinä ei voi tietää, mistä sitä itsensä löytää - tutkimattomia ovat Karman tiet - mutta olen aivan varma, että mistä ikinä itseni löydänkin, siinä tulee olemaan eläinavusteisuutta mukana.

Näiden opintojen aikana minulle on selkiytynyt myös käsitys omasta itsestäni. Siitä, kuka olen ja mitä osaan. Se, mikä minusta tulee isona tyttönä, on vielä auki, enkä siihen varmasti tulekaan saamaan vastausta vielä pitkään aikaan. Ja jos saankin, se tulee todennäköisesti muuttumaan vielä monta kertaa. Pääasia on kuitenkin se, että tiedän, mitä osaan jo valmiiksi, mitä uutta haluan oppia ja erityisen tärkeää on se, että tiedän, mitä en halua.

Eivät opinnot yksin ole vaikuttaneet tähän muutokseen, mikä minussa on tapahtunut. Onhan siihen muitakin vaikuttajia, kuten hyvä parisuhde, mikä vain paranee koko ajan ajan myötä. En ole ikinä saanut keneltäkään ihmiseltä tukea samassa mittakaavassa kuin mitä saan avomieheltäni. Eikä pidä unohtaa kaikkein rakkainta karvakuonoa, eli koiraani Kaunoa. Kauno on opettanut minulle hirvittävän paljon. En voisi kuvitella elämää ilman tuota ilmiömäisen ihanaa karvaturria, joka sulatti sydämeni heti ensinäkemältä.

Ensi kuussa, kun saan valmiin paperit kouraani, lähden maailmalle uutena ihmisenä.

Rakas Kaunoni on antanut minulle paljon.

Unien ihmeellinen maailma, osa 30

Venetsia ei taida olla ihan pikkukaupunki.
Eikä edes kovin mäkinen.

Asuin unessa Islannissa. Oli kesä (olisipa nytkin), ja olin pyöräilemässä (MINÄ? Fillarin päällä? Nou vei.) pitkin Reykjavíkin katuja kotiin päin. Kadut olivat jyrkkiä, mäet ylöspäin, eikä kaupunki näyttänyt laisinkaan Reykjavíkilta, vaan pikemminkin joltain italialaiselta pikkukaupungilta.

Kapean ja jyrkän tien varrella oli pieniä kahviloita, täynnä maahanmuuttaja-taustaisia nuoria miehiä. He vislailivat perääni ja halusivat keskustella kanssani. Mäki oli liian jyrkkä, joten hyppäsin pyöräni selästä, ja tottuneesti talutin pyöräni vislaavien miesten ohitse edes vilkaisematta heihin päin.

Kun pääsin kotiin, minua odotti kotona eräs tuttavani, joka on luonnonsuojelija ja eläinaktivisti. Asuin kauniissa talossa, mäen päällä, ja talostani oli upeat näkymät merelle. Keskustelimme tuttavani kanssa niitä näitä, ja hän ihmetteli, miksi haluan asua niin karussa paikassa kuin Islanti. Pyysin häntä vilkaisemaan olohuoneen ikkunasta ulos. Tai pikemminkin, olohuoneesta ulos, sillä olohuoneen koko seinä oli yhtä suurta ikkunaa merelle päin. Merellä näkyi valtavan suuri valas. Se hyppi siellä ja nautti vapaudesta. Sanoin, ettei Suomessa voisi ikinä nähdä mitään vastaavaa. Nautin luonnon kauneudesta, suurten eläinten vapaudesta ja haluan nauttia siitä, miten nämä viattomat luontokappaleet nauttivat elämästään.

Valas oli oudon näköinen. Sillä oli ahvenen evät. Kun valas lipui paremmin olohuoneen ikkunani ohitse, näin, että se oli kokonaan musta, mutta siinä oli kirkkaan punaisia kuvioita. Tietääkseni yksikään olemassa oleva valaslaji ei vastaa tätä kuvausta.

Lahtivalas Islannissa.

Minun Kaunoni kaunis on

Helmikuinen ilta on pimeä. Martinkirkon tornin yllä paistaa kalpea kuu. Vilkkilänmäen puisto on peittynyt paksuun lumeen. On ilta, on kylmä. Puistossa ei ole ketään, kun me saavumme sinne.

Kauno nuuskii ympäriinsä ja kierii lumessa. Hän rakastaa talvea ja lunta. Minulla jäätyvät varpaat hyisessä illassa, mutta Kaunokaiseni nauttii. Talvi on lapinkoiran kulta-aikaa, ja paksu lumipeite on hänen kukkaketonsa.

Katson lumessa telmivää, kaunista ja koiraani ja mietin, miten viaton hän onkaan. Hänessä on kaikki hyvyys, puhtaus ja viattomuus. Vaikka olen aina ollut eläinrakas ja rakastanut erityisesti koiria, eläinavusteisen valmentajan opinnot ovat avanneet silmiäni eläinten mieleen, kieleen ja maailmaan enemmän ja eri tavalla kuin olisin koskaan voinut itse uskoakaan.

Meille ihmisille on annettu erilainen ymmärrys ympäröivää maailmaa kohtaan kuin mitä muille eläinlajeille. Tämän ymmärryksen pitäisi olla siunaus; meidän pitäisi käyttää etuoikeutettua asemaamme siihen, että edistäisimme yhteistä hyvää. Meidän ihmisten pitäisi käyttää voimavaramme siihen, että maailmasta tulisi parempi paikka kaikille eläimille.

Mitä me teemme?

Me kidutamme eläimiä. Suljemme niitä pieniin häkkeihin. Tapamme niitä ihan vain tappamisen ilosta. Me emme arvosta toisenlaisen lajin elämää, kun hädin tuskin arvostamme omankaan lajimme kaikkia edustajia. Me kuvittelemme, että meillä on oikeus ottaa, ja eläimillä on velvollisuus antaa ilman, että saavat mitään takaisin. Meillä on harhakäsitys siitä, että voimme tuhota vapaasti eläinten kodit, kuten esimerkiksi meren, mikä on lukemattomien eläinlajien koti.

Me emme kunnioita elämää, mutta silti odotamme kunnioitusta eläimiltä. Kuvittelemme, että luonto taipuu meidän tahtoomme. Ahneus, vallanhimo ja kullan kiilto silmissä pohdimme, mitä tässä maailmassa on vielä sellaista jäljellä, mitä voisimme riistää. Emme pysähdy ajattelemaan, mitä teemme sen jälkeen, kun riistettävää ei enää ole.

Minun kaunis Kaunoni elää elämää, jollaista jokaisen meidän pitäisi elää: Tässä hetkessä, nauttien pienistä asioista. Minun rakas koirani ei riistä ketään, se ei tahdo kenellekään mitään pahaa, se ei tuhoa ympäristöään, ei ahnehdi (paitsi Trick & Treatin jäniksenmaksanameja), ei käytä hyväksi, ei orjuuta. Minun Kaunoni, kuten muutkin eläimet, on täysin viaton.

Kylmä ilta tuntuu korvissa, varpaissa, sormissa ja koko kehossa. Vislaan Kaunolle lähdön merkiksi. Kauno lähtee perääni, vaikkakin selvästi harmitellen. Hän olisi vielä jatkanut leikkiään lumihangessa. Kotimatkalla ajattelen vain yhtä asiaa: Maailmassa on vain yhtä eläinlajia aivan liikaa, ja se laji on ihminen.