Väsynyt, mutta onnellinen

Katson itseäni Publicumin vessan peilistä. Näytän siltä kuin en olisi pessyt naamaani viikkoon, ja lisännyt vain aina meikkiä entisen päälle. Silmieni alla olevat pussit ovat suuremmat kuin Ikean kassit ja mustat kuin Siperian talviyöt. Olen vieläkin tokkurassa unilääkkeestä, vaikka kello on kymmentä vajaa yksi iltapäivällä.

Neljännen kerroksen aula on täysin tyhjä. Tuijotan ympärilleni kelloa katsoen. Käyn varmistamassa seminaarihuoneen ovesta, onko tila varattu meille täksi päiväksi. On. Jostain syystä ketään muuta ei ole paikalla.

Hetken kuluttua käytävää pitkin tulee eräs koulutussuunnittelijoista. Hän moikkaa minua: “Oletko tulossa sivuaineklinikkaan?” Olen tulossa. Ja näemmä olen ainoa. Jipii! Saan yksityistä ohjausta.

Tarvitsen sivuaineklinikkaa siinä mielessä, että minun on pakko saada rajattua edes jotenkin näitä kaikkia kiinnostavia aineita. En voi lähteä siitä, että minulla on tämän vuoden aikana pääaineen lisäksi 29 sivuainetta. Aikuisopintotukeen riittää, että opiskelen 3 opintopistettä kuussa. Se on todella vähän. Saan ne kasaan jo pelkästään pääaineen kursseista. En siis tarvitse ihan pakolla kasapäin sivuaineita, jotta saisin aikuisopintorahan vaatiman määrän opintopisteitä. Haluan kuitenkin opiskella nyt, kun minulla on siihen oiva mahdollisuus.

Psykologia. Katsomme, onko se vapaa sivuaine. On sellaisille, joilla on perusopinnot suoritettuna vähintään hyvin tiedoin. Eli saan ilmoittautua psykologian aineopintojen kursseille. Hienoa!

Ongelmana on vain se, että psykologiassa on hirveästi tenttejä, enkä minä pärjää tenteissä. Haluan saada tentit vaihdettua esseiksi. Syynä on tämä minun oiva kirjainyhdistelmäni, ADHD. En pysty keskittymään tenttitilanteessa, ja tentteihin lukeminen on minulle vaivalloista, kun yritän väkisin muistaa kaiken lukemani. Koulutussuunnittelija neuvoo minua käymään esteettömyyssuunnittelijan pakeilla. Häneltä saa todistuksen, että tarvitsen erityisjärjestelyjä tiettyjen kurssien suhteen. Hienoa, että yliopistolla on tällainen mahdollisuus!

Evoluutiopsykologia. Sekin on vapaa sivuaine. Ja kursseille ilmoittautumiset pitäisi tehdä tämän viikonlopun aikana. Ääk, tulee kiire! Mutta minä selviän, nyt kun tiedän, mistä löydän kurssit ja niiden ilmoittautumislinkit.

Logopedia. Oppiaine, mikä olisi erittäin hyödyllinen ajatellen nykyistä työtäni. Koulutussuunnittelija ymmärtää erittäin hyvin, miksi haluaisin suorittaa logopediasta perusopinnot. Ja yksi kurssi minulla jo on: Olen suorittanut sen joskus aikoinaan kesäyliopiston puolella. Logopedian oppiaine on joskus ollut vapaa sivuaine erityispedagogiikan pääaineopiskelijoille, muttei se ole enää. Sinne on pääsykoe, minkä päivämäärää ei ole missään. Myöskään yhteyshenkilöä eikä mitään muutakaan tietoa ole missään. Ilmeisesti en ainakaan tänä syksynä aloita logopedian opintoja, jos tieto on kerran näin hyvin piilotettuna netin uumeniin.

Nuorisotutkimus. Monen eri yliopiston yhteistyöprojekti. Sitä hallinnoi Tampereen yliopisto, ja Turussa se on kasvatustieteen oma oppiaine. Tiedot nuorisotutkimuksesta ovat vuodelta 2015. Emme löydä uudempaa tietoa mistään. Koulutussuunnittelija soittaa kokonaisuudesta vastaavalle. Kyseistä koulutusta ollaan kuulemma uudistamassa täysin, ja siksi sinne ei oteta uusia opiskelijoita ennen vuotta 2018. Sen jälkeen nuorisotutkimusta voi alkaa lukea uudestaan. Selvä. Odotan siis ensi vuoteen.

Johtajuus. Se on KKK:n, eli kauppakorkeakoulun alainen oppiaine. Sivut ovat erittäin epäselvät ja lauseet koukeroisia. Löydämme jostain tiedon, että johtajuusopinnot ovat pääasiassa KKK:n opiskelijoille, ja mukaan pääsee muiden aineiden opiskelijoita vain, jos kursseilla on tilaa. En siis näemmä ala lukemaan johtajuuttakaan tänä syksynä. Ku Klux… Ei, kun kauppakorkeakoulu päätti tämän sivuaineen kohtalon puolestani.

Pelkäsin, että innostun ja hukun sivuaineiden tulvaan. Voisin sanoa, että asiani ovat tällä hetkellä ihan suhteellisen hyvin. Minulla on pääaineen syventävien opintojen kurssien lisäksi graduseminaari, psykologiasta aineopinnot ja evoluutiopsykologiasta perusopinnot. Lisäksi aloitan Itä-Suomen yliopistoon etänä työ- ja organisaatiopsykologian opinnot heti, kun saan maksettua koulutusmaksun. Asiani ovat paremmin kuin hyvin!

Lähden Publicumista täynnä intoa ja luottamusta tulevaan. Olen edelleen väsynyt, mutta into täyttää mieleni niin voimakkaasti, etten tunne enää väsymystä. Tiedän nyt olevani oikealla tiellä. Päätökseni jäädä opintovapaalle oli täysin oikea, ja minulla on hyvin vahva tunne siitä, että tulen nauttimaan tästä tulevasta lukuvuodesta ja niistä tylsistä ja kuivista esseistä, mitä saan kirjoittaa sormet verillä.

En malta odottaa ensi viikkoa ja ensimmäisiä luentoja! Olen ehkä kuolemanväsynyt, mutta samalla aivan järjettömän onnellinen.

Kultaakin kalliimmat

Silloin, kun kaikki menee enemmän tai vähemmän päin sitä kuuluisaa takapuolta, saa olla erittäin onnellinen, jos ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat. Ihan pienikin apu voi olla todella suuri apu juuri silloin, kun ei jaksa.

Sain tänään käytyä yliopistolla näyttämässä alkuperäiset paperini, joiden perusteella olin hakenut maisteriohjelmassa. Sain samalla reissulla myös ilmoitettua pääaineeni sekä ne opinnot, mistä haluan saada hyväksiluvun tulevaan tutkintooni. En erittäin suurella todennäköisyydellä olisi saanut tehtyä tätä opintojen alkamisen kannalta erittäin tärkeää reissua, ellen olisi saanut apua.

Aamulla puhelin soi, että nyt perse ylös, vaatteet niskaan ja paperit kouraan. Hetken kuluttua soi ovikello, ja takana oli kaverini kera aamupalan! Sain aamupalaksi vastapaistettuja lettuja. Nam!

Aamiaisen jälkeen hyppäsimme autoon ja ajoimme yliopistolle. Saimme asiat hoidettua. Sen jälkeen sain vielä kyydin kotiin, ja pääsin päiväunille.

Koska sain apua, sain rustata kilometrin pituisesta to do-listastani aika monta isoa ja tärkeää kohtaa pois. Yksin en olisi saanut aikaiseksi, enkä jaksanut. Toki vielä on paljon tehtävää, mutta uuden tekeminen on helpompi aloittaa, kun painolasti harteilla on kevyempi. Tällaisina hetkinä muistaa ystävien arvon, ja sen, että hyvät ihmiset ympärillä ovat arvokkaampia kuin mikään määrä kultaa ja timantteja.

Päiväunien ja lyhyemmän to do-listan jälkeen voin sanoa, että minulla on jopa asteen verran virkeämpi olo! Hyvä mieli siitä, että olen saanut asioita hoidettua, ja uskoa siihen, että ehkä ne loputkin asiat hoituvat. Sitten joskus.

Ja koska minullahan on edelleenkin se ADHD (mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee), niin tietenkin minä tässä istun ja googlettelen, millaisia pro gradu-tutkimuksia on tehty eläinavusteisesta toiminnasta Suomessa. Tämä ON tärkeä asia, sitten joskus, kahden vuoden päästä, kun aloitan sen gradun tekemisen. Juuri tällä hetkellä minun olisi tärkeämpää vaikkapa aktivoida Turun yliopiston tunnukset käyttööni, tutustua ensimmäisten opiskelupäivien ohjelmaan ja tilata opiskelijakortti. Vaan ei, en saa aikaiseksi enkä pysty enkä kykene. Mutta kyllä minä eläinavusteisuudesta saan googletettua!

Vaikka yleisesti ottaen olen iloinen siitä, että olen värikäs ja räiskyvä ADHD-persoona, niin tällaisina päivinä kiroan tämän ADHD-pääkoppani, kun prioriteetit ovat hukassa enkä saa mitään tärkeää aikaiseksi. Pitäisi varmaan palkata sihteeri.

Terveisiä vuodesta 2002

Hei, Satu! Sinä ihan itse täällä. Terveisiä vuodesta 2002! Tulin moikkaamaan sinua tulevaisuuteen, vuoteen 2017, ja kysymään, mitä kuuluu.

Muistatko, millainen olit vuonna 2002? Opiskelit Jyväskylän yliopistossa, ja suoritit opintoviikkoja ihan hullun lailla. Sinulla oli pääaineen lisäksi kahdeksan sivuainetta. Iltaisin kävit joskus kuusikin kertaa viikossa potkunyrkkeilemässä, toimit ainejärjestön puheenjohtajana ja tiedekuntaneuvoston varajäsenenä, näit kavereitasi ja olit tuskin koskaan iltaa kotona. Aina oli tekemistä, aina oli menemistä. Olit iloinen, energinen ja jaksoit. Et tuntenut väsymystä. Elämä oli avoin, maailma oli avoin. Luotit tulevaisuuteen ja uskoit, että elämä kantaa.

Mitä sinulle on tapahtunut kaikkien näiden vuosien aikana? Sinulla on mustat ja turvonneet silmänaluset. Olet jatkuvasti väsynyt, voimaton ja uupunut. Et käy missään, et tapaa ketään, et jaksa edes hymyillä. Luottamuksesi tulevaisuuteen on kadonnut. Kyhjötät kotona, koska et jaksa muutakaan.

Mihin on kadonnut se täynnä energiaa oleva nuori nainen, joka ei väsynyt koskaan?

Älä ymmärrä väärin, et ole mikään luuseri, sillä olet myös onnistunut elämässä! Sinulla on oma, kaunis koti, työpaikka ja ihana koira. Olet myös, vihdoin ja viimein, onnistunut asettumaan edes vähän aloillesi, ja olet, vihdoin ja viimein, löytänyt itsellesi sellaisen parisuhteen, missä kannattaa pysyä pidemmän aikaa. Sinulla on tärkeitä luottamustehtäviä ja olet mukana monessa tärkeässä projektissa.

Toivoisin sinulta, että löytäisit taas itsesi. Sen pirteän, aktiivisen ja iloisen ihmisen, jolla on voimaa, intoa ja jaksamista vaikka mihin. Toivoisin, että löytäisit taas sen luottamuksen tulevaan ja jaksaisit taas uskoa, että elämä kantaa. Kaikkein eniten toivoisin, että saisit takaisin hymysi, sillä se oli se asia, mikä sai kaikki miehet lankeamaan eteesi. Tuosta tytöstä vuonna 2002 on nyt jäljellä enää pelkkä hauras ja väsynyt kuori.

Tulen taas moikkaamaan sinua ja kyselemään kuulumisia. Seuraavalla kerralla, toivottavasti, olet paremmassa voinnissa, olet löytänyt uutta voimaa ja jaksat taas hymyillä.

Diagnoosi: Kuiva persoonallisuus. Ja yksisarvinen.

Persoonallisuuspsykologian etätenttiin on vielä kolmisen viikkoa jäljellä, mutta koska minulla ei ole sen parempaakaan tekemistä, ja olen vielä keuhkoputkentulehduksen takia sairauslomalla, päätin alkaa valmistautua hyvissä ajoin tulevaa tenttiä varten kuuntelemalla luennot ja tutustumalla tenttikirjallisuuteen. Olen aina ajatellut, että persoonallisuuspsykologia on yksi psykologian alan kiinnostavimmista osa-alueista. Nyt, kun olen tutustunut tähän aiheeseen hieman tarkemmin ja pintaa syvemmältä, olen tehnyt seuraavanlaisen havainnon: Persoonallisuuspsykologia on ihan pirun kuivaa!

Koska tämä nyt sattuu olemaan pakollinen perusopintojen kurssi, niin totta kai se suoritetaan kunnialla läpi, parhaansa tehden. Eikä asia ole, missään määrin, vaikeaa! Luennot ovat hyviä ja niistä on todella helppo hahmottaa persoonallisuuspsykologian koko kirjo. Se vain, että kuvittelin tämän aihealueen huomattavasti kiinnostavammaksi kuin mitä se oikeastaan on.

Eipä tuo, nyt tiedän, millaista on opiskella nimenomaan persoonallisuuspsykologiaa! Olen yhtä kokemusta rikkaampi ja viisaampi. Tiedän, että tämä on aihealue, mikä ei sytytä minua samalla tavalla kuin esim. neuropsykologia tai kliininen psykologia. Nyt tiedän, ettei minusta tule ikinä persoonallisuuspsykologian tutkijaa! Ja mielestäni tämä on erittäin tärkeä tieto.

Ihmiset hakeutuvat opiskelemaan pelkkien mielikuvien perusteella. Oletetaan, että ala on jännittävä, tai hakeudutaan ammattiopintoihin pelkästään siksi, että tv-show’t antavat täysin epärealistisen kuvan siitä, millaista alalla on oikeasti työskennellä. Kokin työ ei ole mitään MasterChefiä, eikä lääkärin työ ole mitään Housea. Kuitenkin näiden mielikuvien varassa tehdään niinkin iso valinta kuin ammatinvalinta.

Siksi olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että ammatinvalinnan realiteetteihin pitäisi satsata huomattavasti enemmän jo peruskouluaikana. Nuorille pitäisi antaa mahdollisuus kokea, miltä se heidän unelma-alansa todellisuudessa tuntuu. Onko se sellaista ihanaa, laventelin väristä hattarahuttua, mitä nuori on mielessään ajatellut sen olevan, vai huomaako hän tutustuessaan paremmin alaan, ettei se sovikaan hänelle, ja hänen mielikuvansa ovat olleet vääriä. Se, että huomaa alan olevan itselleen väärä, on äärimmäisen tärkeä huomio: Silloin ei tule tehneeksi väärää ammatinvalintaa eikä tule hakeuduttua opiskelemaan alalle, mikä ei sitten jaksakaan kiinnostaa opintojen loppuun asti.

Olen itsekin tällaisen valinnan “uhri”. Minulla on filosofian maisterin tutkinto sellaisesta pääaineesta, millä en ole koskaan saanut töitä, ja mitä en ole tarvinnut sitten valmistumiseni kertaakaan. Jos olisin ollut fiksu, olisin vaihtanut pääainetta vielä ollessani yliopistossa, ja olisin lähtenyt opiskelemaan jotain fiksumpaa ja paremmin työllistävää alaa. Nyt sitten, 37-vuotiaana, paikkailen näitä nuorena tehtyjä virheitä ammatinvalinnassa.

Onneksi ikinä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, ja aina voi tulla siksi, miksi ikinä haluaakaan! Vaikkapa yksisarviseksi.