Viime öinen hirveä paniikki kesti pitkään. Siitä huolimatta, että yritin toisen unen aikana rauhoitella itseäni. Onneksi sain herätä todellisuuteen ja siihen, että kaikki onkin ihan hyvin.
Ensimmäisessä unessa Kauno oli vielä vauva. Olin ostanut hänet exäni äidiltä, joka oli Kaunon kasvattaja. Kauno oli myyty jollekin maatilan omistajalle, mutta Kauno olikin palautettu takaisin, minkä takia Kauno sitten myytiin meille. Olin äärimmäisen onnellinen ihanasta koirastani.
Exäni kuitenkin varasti Kaunon takaisin. Ja kutsui minut sen jälkeen järjestämiinsä juhliin. Sanoin, että osallistun juhliin vain yhdestä syystä: Hakeakseni Kaunon takaisin. Exäni yritti karttaa minua koko juhlien ajan juoksemalla minua karkuun, ja minä taas epätoivoisesti kiertelin ympäri valtavaa pihaa itkien ja huutaen Kaunoa. Jos vaikka pikkuinen koira tulisikin minua vastaan.
Exäni äiti tuli kotiin. Selitin hänelle tilanteen itku kurkussa. Hän katsoi minua ymmärtäväisesti ja kuunteli tarkkaan. Lopulta hän sanoi, että siinä oli käynyt niin, että exäni oli palauttanut koiran hänelle sanoen, etten ollutkaan halunnut koiraa. Mutta Vartiainen, tämä Kaunon ensimmäinen ostaja, olikin tullut sanomaan, että hän voisi ottaa Kaunon takaisin. Kauno on siis Vartiaisella.
Aloin huutaa, ettei se nyt näin voi mennä. Minä olen maksanut koirasta, ja Vartiainen oli luopunut siitä. Koira on siis minun ja se tulee palauttaa minulle heti. Exäni teki julman teon vain loukatakseen minua, koska jätin hänet.
Exän äiti kutsui paikalle lakimiehen, jotta asia voitaisiin selvittää juurta jaksaen. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että laki on minun puolellani. Asianajaja taas sanoi, ettei asia ole niin, vaan laki on aina ensimmäisen ostajan, tällä kertaa Vartiaisen puolella, eikä minulla ole mitään oikeuksia, vaikka olenkin maksanut koirasta. Sitä paitsi, en ole maksanut arvonlisäverollista summaa, mikä olisi 11 000 euroa lisää. Sanoin maksavani vaikka satatuhatta euroa lisää, kunhan saan Kaunon takaisin.
Vartiainen oli halunnut pelkästään "koiran", mitä tarvitsi avuksi maatilan töihin. Minä sanoin, että minä en halua "koiraa", vaan minä haluan Kaunon. Vartiainen voi mennä hakemaan koiransa muualta, koska hän haluaa vain jonkun koiran. Ei häntä yksilö kiinnosta. Minä taas en halua muuta koiraa, vaan nimenomaan Kaunon, ja olen valmis taistelemaan tästä asiasta vaikka miten pitkään.
Lopulta pitkän ja tuskallisen odotuksen ja piinan jälkeen sain Kaunon takaisin.
Uni hyppäsi toiseen. Olin hakemassa tytärtäni päiväkodista. Tyttäreni oli unessa vielä ihan pieni. Päiväkodissa oli joku häslinki menossa, ja yhdessä huoneista ilmeisesti riehui joku villieläin. Yhtäkkiä näin isoäitini tulevan eräästä huoneesta. Hän tuli meidän viereemme, hymyili ja alkoi jutella mukavia. Katsoin häntä pitkään, ja sanoin: "Mamma, sä olet kuollut". Isoäitini hymyili, ja sanoi, että toki hän on kuollut, mutta suojelee meitä. Meille ei tapahdu mitään, vaikka päiväkodissa riehuukin villieläin.
Minut valtasi lämmin ja turvallinen tunne. Ajattelin, että isoäitini suojelee meitä oikeasti haudan takaa, ja olen oikeasti turvassa. Meille ei voi sattua mitään ikävää. Turvallisuuden tunne oli todella voimakas ja olin varma, että se jatkuisi vielä pitkään.
Herätessäni se ei kuitenkaan jatkunut, vaan minut valtasi paniikki siitä, missä Kauno on ja onko Kaunolla kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti