10 faktaa, mitä et todellakaan olisi halunnut tietää minun arjestani

Koska blogihaasteet ovat juuri nyt kuuminta hottia... Lieskat suorastaan leimahtavat takapuolesta, kun ajattelinkin näitä ihania haasteita!

Tervetuloa tutustumaan jokapäiväiseen arkeeni! Seuraava teksti sisältää 10 faktaa siitä arjesta, mitä minä elän joka päivä. Näitä faktoja et olisi todellakaan halunnut tietää, mutta itsepähän tämän tekstin luit, joten lällislää.

1. Asuminen

Asun Turussa, keskustan välittömässä läheisyydessä, kermapersealueen yhdessä kaikkein halutuimmasta taloyhtiöistä. Ikkunoista avautuisi Aurajoki, jos ikkunani nyt sattuisivat olemaan joelle päin. Mutta kun eivät ole, niin eivät avaudu jokinäkymät. Aurajoki on kuitenkin niin lähellä, että sen ihanan ripulinruskean veden pystyy suorastaan maistamaan. 

Helvetin hienon ja päheän kämppäni sisustus on sisustussuunnittelijan suunnittelema, ja ennen kuin kukaan miettii mielessään, olenko myynyt persettä saadakseni kasaan sellaiset rahat, että olen pystynyt maksamaan sisustussuunnittelijalle, niin vastaus on: En ole! Maksoin siitä suunnitelmasta 280 euroa, ja se sisälsi maalien koodit, litramäärät, tapettien koodit ja rullien määrät. Minun ei tarvinnut muuta tehdä kuin kävellä lappu kädessä rautakauppaan.

Ja kyllä! Kuulin, että selkäni takana oltiin ihan oikeasti ihmetelty, olenko myynyt persettä saadakseni sen sisustussuunnitelman. Erityisopettajan palkoilla kun ei sanojan mielestä voida sellaista suunnitelmaa kustantaa. Ihan hyvin voidaan, kun ei se suunnitelma tuon kalliimpi ole!

Minullapas on näin hienot keittiön tapetit! Sinullapas ei olekaan.

2. Työmatka

Työmatkaa minulla ei ole edes kilometriä. Kävelymatka töihin on noin 10 minuuttia, riippuen siitä, miten pääsen teiden ylitse. Minun kermaperseeni ei kuitenkaan jaksa kävellä niin tuhottoman pitkää matkaa, etenkään talvisin, joten menen työmatkani autolla, ja maksan parkkipaikasta työpaikallani.

Täydellisesti olkkarini sisustukseen sopiva Melina Mattilan maalaama taulu.

3. Kodin siisteys

Koska elämä on tarkoitettu elettäväksi, minulla ei riitä aikaa turhiin asioihin, kuten kodin siivoamiseen. Pyykit pestään siinä vaiheessa, kun puhtaita vaatteita ei enää ole, eikä ole rahaakaan ostaa niitä puhtaita vaatteita. Samoin tehdään astioille.

Ikkunat on viimeksi pesty kaksi vuotta sitten (ja sen kyllä huomaa). Imuroinnista ei ole niin hirveän pitkää aikaa. Oikeasti! Tavaroita jaksan joskus laittaa paikoilleen, mutta se into hyytyy yleensä aika nopeaan.

Miksi hemmetissä minä tuhlaisin aikaa johonkin rättirumbaan, kun voin tehdä jotain paljon mielekkäämpää ja hauskempaa, kuten istua sohvalla ja katsoa Modernia perhettä?

Scandic Stationin pieni alkuruokasalaatti. Ei todellakaan ollut PIENI.

4. Ruuanlaitto

Nautimme hyvästä ruuasta. Etenkin silloin, kun se on jonkun toisen tekemää. Valitettavasti erityisopettajan palkka ei riitä siihen, että söisimme joka päivä ravintolassa. Siksi meillä on jääkaapissa ja pakastimessa ruokaa. Valmisruokaa.

Minun suosikkiruokiini kuuluvat pakastepizzat, bataattiranskalaiset ja suklaajäätelö. Niillä elää oikein makoisasti. Töihin ostan lounaaksi yleensä jonkun valmissalaatin.

Miksi hemmetissä minä tuhlaisin aikaa johonkin ruokarumbaan, kun voin tehdä jotain paljon mielekkäämpää ja hauskempaa, kuten istua sohvalla ja surffata Facessa Äityleitä lukien?

Bataattiranet ovat ihan parhaita!

5. Kaupassa käyminen

Jatkuva riidan aihe, sillä minä en haluaisi käydä kaupassa ollenkaan. Kermaperseeni ei halua mennä vaeltamaan pitkin Prisman loputtomia käytäviä yhtä saatanan säilyketölkkiä etsien. Mieheni taas on eri mieltä. Jos minä saisin päättää, tekisimme kaikki ostokset K-market Puhakan kotiinkuljetusosastolla, netissä. Saisimme ruuat kotiovelle ilman, että tätä kermapersettä tarvitsee raahata mihinkään.

Kotiinkuljetus on sitä nykyaikaa!

Toinen Melina Mattilan maalaama taulu. Tilaamani työ lempirunostani, Korpista.

6. Karvoituksen hoito

Jos olet vähänkään lukenut blogiani, tiedät, että minä hikoilen suhteellisen runsaasti. Ja se hiki myöskin haisee! Todella naisellista, mutta minkäs minä sille itse mahdan? Vaihtaisin kyllä hikigeenini, jos se olisi mahdollista.

Tänä vuonna on naisten karvaisuus puhuttanut paljon. Saako nainen olla karvainen? Vitut minä toisten karvoista piittaan! Aivan yksi hemmetin hailea, onko juuri sinulla karvoja ja missä kohti ruhoasi. Ei karvoitus ihmisestä pahaa tee. Mutta minut se tekee aina vain haisevammaksi. Joten minä kyllä sheivaan.

7. Muu hygienia

Suihkussa käyn joka päivä, yleensä aamuisin. Töihin saatan mennä hiukset märkänä, sillä paksujen hiusteni kestää kuivua ihan helvetin kauan, jopa kuivaimella kuivattaessa. Märät hiukset eivät tee minusta paskaa opettajaa.

Ja koska sitä kerran ollaan kunnon kermaperseitä, niin minä en mitään halpisshampoota käytä, vaan helvetin kalliita, hienoja erikoisshampoita. Tällä hetkellä minulla on kierroksessa hamppushampoo sekä myös vuohenmaitoshampoo.

Myös saippuani on kermapersesaippuaa: Oliivi-sitruunaruoho-luomusaippuaa. Ja minun kuivakka norsunnahkaihoni kiittää!

Päivi Tasalan maalaama taulu eteisessä. Kyllä, minä satsaan taiteeseen kodissani!
Taide kaunistaa kodin kuin kodin.

8. Virallisten asioiden hoitaminen

Kyllä minä ne saan hoidettua. Sitten joskus ja jouluna. Yleensä se vaatii aika monta muistutusta ja pitkän ajan. Yhden puolen minuutin puhelun soittaminen voi viedä puoli vuotta. Etenkin, kun sitä motivaatiota ei ole kyseisen puhelun soittamiseen.

Ja jos sattuu käymään niin, ettei siihen puheluun vastata heti, asia jää hoitamatta vielä pidemmäksi aikaa. Joten jos minä soitan, VASTATKAA, PERKELE!

9. Aikataulutus
Niin, siis minullahan on se ADHD. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minä en hahmota aikaa enkä ajankäyttöä ollenkaan. Mikä taas johtaa siihen, että kalenterini on koko ajan buukattu täyteen kaikenlaista. Tuplabuukkauksia tulee aina vähän väliä, koska minä nyt vain olen tällainen harva-aivosoluinen yksilö. 

En ole saanut kuin vasta kolme burnouttia sen takia, että olen buukannut kalenterini liian piukkaan kaikkea mahdollista mielenkiintoista. Tässä on hyvin vielä aikaa ja tilaa neljännelle burnikselle!

Kermapersealueemme taloja. Ei omaa kotitaloani, tosin. Täältä en
muuttaisi mihinkään! Ihana, rauhallinen alue. Täältä en lähde kuin arkussa.

10. Vapaa-ajan vietto

Mikä helvetti on vapaa-aika? Ikinä moista termiä kuullutkaan! Pitää oikein kaivaa sanakirja esiin ja katsoa, mitä se tarkoittaa! 

Ahaa! Nyt selkeni. Wikipedia on hyvä keksintö. Tätä siis on vapaa-aika: 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaa-aika  

Eli minulla on vapaa-aikaa kerran vuodessa, Tuskan aikoihin. Ihan kivaa siis minun vapaa-ajan viettoni on. Tuskan aikoihin en tee palkkatyötä, en vapaaehtoistyötä, en opiskele, en ole vastuussa kodista, koirasta tai teinistä... Voisi viettää tuota vapaa-aikaa vähän useamminkin kuin vain kerran vuodessa!

Opintovapaan loppu, kesäloman alku

Olen kuullut, että joillakin olisi lyhyempi kesäloma kuin kaksi kuukautta. Miten ihmeessä se voi olla mahdollista? Mihin se alle kahden kuukauden kesäloma muka riittää? Eihän sellaisesta tule kuin kiukkuiseksi!

Vittuilee erityisopettaja kaikille niille tavallisille kuolevaisille, jotka tekevät jotain normaalia työtä, mistä saa normaalit lomat.

Ja minun kohdallani asia on vielä niin mukavasti, että minä jäin syyskuussa alkaneelta opintovapaalta melkeinpä suoraan kesälomalle! Kävin kääntymässä töissä kahtena päivänä saamassa mm. hätäensiapukoulutusta, ja sen jälkeen sainkin sitten lompsia lomille kera muun opettajakunnan. Mitä ihmettä me siellä koulussa muka istuisimme peukaloitamme pyörittämässä, kun ei siellä kerran opiskelijoitakaan ole? Joten nautimme siis tästä ihanasta (?) kesäsäästä. Tai jos nyt rehellisiä ollaan, kuuntelemme, kun tuuli ulvoo talon nurkissa ja lämmitämme takkaa, kuten eräs kollegoistani (hän laittoi kuvan roihuavasta takasta Facebookiin ja toivotti kaikille lämmintä kesää). Onneksi Suomen kesä pruukaa kuitenkin olla vähäluminen, vaikka se suhteellisen lyhyt onkin.

Minun kohdallani loma on alkanut mitä leppoisimmin. Olen vetänyt kahdet päikkärit, vetäisin kitusiini pullon skumppaa, olen kirjoittanut huonoja runoja (odottakaa vain, kohta on jo ties kuinka mones runokirja kaupoissa) ja rapsuttanut koiraa. Lisäksi huomasin, että olin saanut NettiOpsuun merkinnät puuttuvista evoluutiopsykologian kursseista, joten pääsin laittamaan yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opintosihteerille sähköpostin, että josko sitä merkintää saisi valmiista kokonaisuudesta, niin olisi sitten sekin pois päiväjärjestyksestä.

Mitä ajattelin tehdä kesän aikana? No, meillä on liput Tuskaan! Viime vuonna kyseinen hevareiden yhteispiknik jäi väliin, koska olin aivan liian huonossa kunnossa lähteäkseni edes ovesta ulos. Tänä vuonna tilanne on, toivottavasti, toinen. Tuskan lisäksi aion opiskella Courserasta muutaman (?) kurssin, jatkaa gradun analyysiä, tehdä yhden väkivaltatutkimuksen kurssin lähisuhdeväkivallasta ja sen lisäksi pitäisi tehdä psykologian aineopintojen kursseja pois. Eipä niillä mikään kiire sinänsä ole, mutta jossain vaiheessa ne pitäisi saada suoritettua. Ja kesällä on mukavasti aikaa, kun ei ole työtä häiritsemässä vapaa-ajan viettoa.

Miten ajattelin rentoutua? No, menemällä sinne Tuskaan ja opiskelemalla! Ei kai sitä muuta rentoutumista tarvitse. Minä ainakaan. Tarpeeksi tylsän luennon kun laittaa Courserasta pyörimään, niin johan siinä rentoutuu niin, että silmät alkavat lupsua.

Hyvää kesälomaa tai vastaavasti sen odotusta itse kullekin! 

PS. Aion EHKÄ jopa meikatakin kesän aikana, mutta tänään se ei tule kuuloonkaan! Miksi ihmeessä meikata pelkkiä päiväunia ja koiran rapsutusta varten? En minä vain tiedä.

Unien ihmeellinen maailma, osa 41

Olin nykyisessä työpaikassani, erityisammattiopistossa erityisopettajana. Ja meillä oli tapana tehdä työmatkoja Slovakiaan, monta kertaa vuodessa. Menimme aina samaan paikkaan.

Yhtenä kertana kyllästyin näkemään aina samat rakennukset ja päätin, että on aika tehdä jotain muuta. Otin selvää, löytyisikö läheltä linnaa, missä voisimme vierailla. Slovakiassa oli paljonkin erilaisia linnoja. Löysin lähimmän linnan puhelinnumeron ja soitin sinne kysyäkseni vierailuajoista. Hälytysääni oli outo ja rahiseva. Sieltä vastasi nuori poika: “Hello?” Aloin selittää pojalle asiaani englanniksi, mutta poika vain toisti: “Hello?”

Ajattelin mennä katsomaan linnaa joka tapauksessa. Pari työkaveriani lähti mukaan. Linna oli valtava, kivinen, sellainen kauhuleffojen linna. Päivä, jolloin linnaan menimme, oli kuitenkin aurinkoinen, eikä linnan kolkko olemus pelottanut meitä ollenkaan.

Linnan pihaan päästyäni huomasin, että puhelimessani on jotain outoa. Puhelin oli ihan se työpuhelin, mikä minulla on muutenkin, mutta näytössä vilkkuivat perinteiset digitaaliset numerot mennen jopa miinuksen puolelle välillä. Kellonaikaa se ei näyttänyt, kuten normaalisti. Aloin ajatella, ettei linnaan tulo ollutkaan niin hyvä idea.

Juuri, kun ajattelin, että eiköhän tämä reissu ollut tässä, aloimme nähdä vilauksia ihmisistä, yritimme huutaa heille, mutta he menivät aina nopeasti piiloon, tajusimme, että linna on noiduttu, ja meidän olisi pakko päästä pois sieltä. Tajusin hyvin pian, että myös työpuhelimeni oli noiduttu, koska olin soittanut omasta työpuhelimestani linnan numeroon, enkä hotellimme puhelimesta.

Lähdimme linnasta niin nopeasti kuin pystyimme. Puhelimeni sekoili kuitenkin koko reissun ajan, enkä uskaltanut vastata siihen. Se rauhoittui vasta, kun pääsimme lähtemään Slovakiasta kokonaan pois.

Pian teimme taas uuden reissun Slovakiaan. Jostain kumman syystä, minun oli pakko päästä käymään linnassa. Puhelin alkoi taas sekoilla, ja taas näin kummituksia, mitkä menivät nopeasti piiloon. Ne halusivat minulta jotakin, mutten tiedä, mitä.

Unen aikana kävin Slovakiassa monta kertaa. Joka kerta linnassa oli pakko käydä, vaikka minua ahdisti ja pelotti. Viimeisellä kerralla, kun menin sinne, oli kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä. Päivänvalo väritti jopa kauhuleffojen linnan valollaan. Tällä kertaa näin linnan “pääkummituksen”, sen, josta kaikki oli saanut alkunsa. Jostain syystä, päätin sylkäistä kummitusta silmiin ja sanoa sille, että nyt  se on saanut kuppatartunnan, minun syljestäni. Kummituksen silmät alkoivat polttaa ja niistä nousi sauhu. Lopulta kummitus alkoi kadota pois.

Tunsin helppoa tunnetta siitä, että olin saanut näin helposti purettua linnan sekä oman kiroukseni, minkä olin itse aiheuttanut itselleni soittamalla linnan numeroon. Juuri, kun olimme lähdössä, näimme, miten linnan pihaan, mäkeä alas käveli pieni perhe. Kaljamahainen isä, pieni ja harmaa äiti sekä heidän pieni lapsensa. Varoitin menemästä linnaan sisälle. Isä kuitenkin marssi päättäväisenä sisään ja kertoi, miten he käyvät linnassa aina vähän väliä etsimässä toista lastaan. He olivat käymässä linnassa muutama vuosi takaperin, ja heidän toinen lapsensa katosi linnassa kuin tuhka tuuleen. Sanoin linnan olevan noiduttu, joten kummitus on ehkä vienyt heidän lapsensa. Perhe käveli linnan käytävän poikki aurinkoiselle sisäpihalle, mistä he löysivät kadonneen lapsensa leikkimästä.

Kuvassa Edinburgin linna Skotlannissa, ei Slovakiassa.

Täyden kympin elämää

Uutena vuotena käväisimme koko porukka, koiraa myöten, tuttavaperheemme luona toivottamassa hyvät uudet vuodet. Porukkaa oli kuin pipoa, samalla asialla kuin me. Suurin osa porukasta oli Suomessa asuvia ulkomaalaisia, kotoisin eri Euroopan valtioista. Tarkoituksenani ei ollut tieten tahtoen alkaa tehdä nepsy-valmennusta, mutta siihen tuli sopiva heti, ja joukosta löytyi sopiva uhrikin. Jules oli täydellinen uhri, sillä hänellä on ADHD-diagnosoitu lapsi, ja sen lisäksi hän on itse aivan selkeästi ADHD-oireinen. Diagnoosia hänellä ei ole, vaikka hän sen helposti saisikin. Hän kuitenkin kokee, ettei hän tarvitse diagnoosia.

Käytin Julesin kanssa asteikkokysymyksiä.

Jules, 42, diagnosoimaton ADHD

Asteikolla 1-10, miten tyytyväinen olet tällä hetkellä elämääsi? Minkä arvosanan antaisit? Kahdeksan.

Aika hyvä arvosana. Miksi valitsit juuri kahdeksikon? Elämässä on ollut paljon alamäkiä, paljon menetyksiä, mutta myös paljon saavutuksia, millaisista muut voivat vain unelmoida.

Oletko tällä hetkellä tyytyväinen elämääsi, vai haluaisitko päästä asteikolla ysiin tai kymppiin asti? Kymppi olisi tietenkin kaikkein paras vaihtoehto, joten siihen pitää tähdätä.

Millainen olisi elämäsi silloin, kun se olisi täyden kympin elämä? Elämä olisi helpompaa. Olisi enemmän rahaa, ja parisuhdekin olisi mukava asia.

Jules vaikuttaa kaikin puolin tyytyväiseltä elämäänsä, mikä ei tietenkään ole huono asia. Alan kysellä enemmän, niin alkaakin paljastua, ettei se elämä ihan niin täydellistä olekaan.

Eli olenko ymmärtänyt oikein, että olet tyytyväinen elämääsi? Taloosi? Työhösi? NO EN OLE! Duuni on perseestä, ja koko duunipaikka voisi painua helvettiin.

Entä talosi? Sekin saa, saatana, painua helvettiin.

Mikä talossasi on vikana? Itse talossa ei ole mitään vikaa. Se on sopivan kokoinen ja hyvällä paikalla. Asuntolainan lyhennykset vain syövät kaiken mahdollisen rahan, ja välillä tuntuu siltä, että teen töitä pelkästään pankkia varten.

Mitä vaihtoehtoja on talon suhteen? Eipä oikein mitään. Harkitsin myymistä, mutta se ei ole tällä hetkellä kannattavaa. Jäisin niin paljon tappiolle, ja myynnin jälkeen jäisi vielä velkaa maksettavaksi, ettei myyminen ole tällä hetkellä vaihtoehto.

Entä työpaikka? Tilanne on sen verran huono, ettei vakituisesta työstä kannata noin vain lähteä. Lähiesimies on ymmärtäväinen ihminen, joka kuuntelee, mutta firman toimitusjohtaja on täysi mulkero, joka ei ymmärrä mitään. Hänen takiaan työpaikalla ei viihdy, koska hän tekee asioista vaikeampia kuin mitä ne oikeasti ovat. Uutta työtä ei kuitenkaan saa tuosta noin vain, joten tällä hetkellä ei voi lähteä.

Jotta pääsisit elämässäsi kasista ysiin, ja ehkä jossain vaiheessa jopa siihen kymppiin, mitä pitäisi tapahtua? Tällä hetkellä ei voi oikein mitään muuta kuin odotella parempia aikoja. Mutta en aio kuitenkaan luovuttaa. Aion jatkaa taistelua paremman elämän puolesta.

Mistä huomaat sen, että olet päässyt kasista ysiin? Tiedän sen siitä, että voin haistattaa paskat tietyille tahoille ja tietyille ihmisille. Voin pakata kimpsut ja kampsut, ja vain lähteä.