Hetki minun kengissäni

Onko joku ihmetellyt, miksi blogissa on ollut reilun viikon kestänyt tauko? No, tässäpä syy.

Viikko 1.

Maanantai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä pääkirjastoon hakemaan pari kirjaa. Mene kirjastosta suoraan Kirjan talolle, sanataideohjaajakoulutukseen. Ole kotona klo 21.00 ja syö päivän ensimmäinen ateria.

Tiistai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan BioCityyn ja Tunne autismi-tapahtumaan. Edusta yhdistystäsi ja verkostoidu. Osta kaikkea kivaa, kuten esim. Mauri Mäyräkoira-painotuote. Ole kotona klo 19.30 ja syö päivän ensimmäinen kunnon ateria. Opiskele loppuilta.

Keskiviikko

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan yliopistolle digitaalisen oppimisen ja opettamisen projektipajaan. Mene sieltä suoraan viikottaiselle istunnolle. Mene käymään kotona sen verran, että haet koiran ja pakkaat koiralle mukaan palkkionamit. Vie koira hajutreeneihin. Tule kotiin klo 18.00 ja kirjoita koko ilta esseetä.

Torstai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan yliopistolle johdatus kirjoittamiseen -kurssin luovan tietokirjoittamisen työpajaan. Lähde ajoissa, jotta ehdit hakea kotoa miehen ja lähteä Logomoon keikalle. Tule kotiin klo 22.00 ja syö päivän ensimmäinen ateria.

Perjantai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan koiranomi-koulutukseen. Ole kotona klo 21.30 ja kirjoita vielä vähän esseetä. Syö jämät siitä kolmioleivästä, mikä jäi syömättä päivän aikana.

Lauantai

Herää herätyskelloon. Lähde koiranomi-koulutukseen. Hae kaupasta evääksi kolmioleipä. Ole kotona klo 15.30. Ala opiskella. Tee diaesityksiä ja kirjoita esseetä. Saa jopa jotain valmistakin aikaiseksi.

Sunnuntai

Herää herätyskelloon. Lähde koiranomi-koulutukseen. Hae kaupasta evääksi kolmioleipä ja suklaata. Ole kotona klo 15.30. Jatka opiskelua siitä, mihin jäit eilen. Tajua loppuillasta, että huomisen työt ovat tekemättä ja saa paniikkikohtaus.

Viikko 2.

Maanantai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Tule kotiin klo 15.00 ja opiskele koko loppuilta. 

Tiistai

Herää herätyskelloon. Lähde nuoren mielen ensiapu-koulutukseen, Auraan. Syö sentään kunnon lounas paikallisessa pizzeriassa. Lähde ajoissa takaisin Turkuun. Etsi epätoivoisesti parkkipaikkaa keskustasta ja mene Börsiin Esteetön lapsuus-hankkeen tapaamiseen. Syö siellä tarjottavia. Ole onnellinen, että olet kerrankin kunnolla ravittu. Tule kotiin klo 20.00. Rojahda sohvalle ja opiskele. Tee helvetin paska essee, mutta palauta se joka tapauksessa, koska et jaksa korjata sitä, etkä välitä arvosanasta paskaakaan enää tässä vaiheessa.

Keskiviikko

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Mene töistä suoraan yliopistolle digitaalisen oppimisen ja opettamisen projektipajaan. Ole kotona jo klo 15.00 ja ihmettele, miksi olet näin aikaisin kotona. Opiskele loppuilta ja saa jopa palautettua nuoren mielen ensiapu-kurssin kaikki etätehtävät. Ole helvetin tyytyväinen itseesi.

Torstai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Ole kotona klo 14.30 ja leikkaa, liimaa ja laminoi koko ilta yhdessä aviomiehesi kanssa tulostamiasi tunnekortteja.

Perjantai

Herää herätyskelloon. Lähde töihin. Lähde töistä ajoissa, että ehdit palaveriin. Lähde palaverista ajoissa, että ehdit koiranomi-koulutukseen. Lähde koulutuksesta ajoissa, että ehdit The Horror-konserttiin Turun konserttitalolle. Tule kotiin klo 21.30 ja syö päivän ensimmäinen ateria.

Lauantai

Herää herätyskelloon. Lähde kirjamessuille, koska tämä on tasan ainoa hetki, kun voit siellä käydä. Käy paniikissa läpi kaikki osastot ja tyhjennä pari kojua kirjoista. Säästä helvetisti rahaa. Käväise ruokamessujen puolella ja osta hunajaa ja juustoja. Raahaa pienet ostoksesi selkä väärässä autolle ja toivo, ettei mies ota avioeroa, koska olet tuhlannut koko tulevan tilisi uusiin kirjoihin. Aja kotiin jumalatonta vauhtia, ole kotona klo 13.00. Pakkaa. Lähde rautatieasemalle. Juna lähtee klo 14.25 kohti Helsinkiä. Länsiterminaalissa on oltava klo 17.00. Ehdi juuri ja juuri paikalle. Ehdi juuri ja juuri klo 17.30 alkavaan buffet-ruokailuun. Syö itsesi ähkyyn ja mene hyttiin makaamaan. Vaihda kuteet ja lähde pämppäämään muiden ADHD-liiton vertaisosaajien kanssa.

Sunnuntai

Herää herätyskelloon. Totea hyttikaverillesi, ettet jaksa nousta etkä lähde aamiaiselle. Jatka nukkumista. Herää herätyskelloon toisen kerran klo 11.40. Nouse ylös ja freesaa. Mene auditorioon keskustelemaan myötätuntouupumuksesta. Mene sieltä syömään. Syö vähän vihreää ja paljon jälkkäriä. Mene ähkyssä tax freehen ja osta pieniä tuliaisia. Raahaudu junaan. Ole kotona klo 19.30 ja toivo, ettei tänään tarvitse enää syödä mitään. Totea, että huomiset tunnit ovat suunnittelematta ja päätä, että alat kirjoittaa blogitekstiä.

Viikko 3.

Maanantai, tiistai ja keskiviikko: Herää herätyskelloon ja lähde töihin. Iltaisin on kivaa ohjelmaa tiedossa, ja paljon myös päällekkäistä tapahtumaa. Eritoten tiistaina, jolloin saa tehdä samanaikaisesti kolmea eri asiaa.

Torstaina ja perjantaina saa herätä herätyskelloon Tampereella ja kouluttautua sekä Lukilokin että eläinkoulutuksen parissa.

Lauantaina saa herätä herätyskelloon ja kouluttautua kirjallisuusterapian parissa Helsingissä.

Sunnuntaina saa herätä herätyskelloon ja lähteä itse kouluttamaan mielenterveyden ensiapu 1-kurssilaisia.

Elämä olisi ihan tylsää, ellei olisi mitään tekemistä. Ja jos elämästä puuttuisi se helvetin herätyskello!

PS. Koska minulla ei ole oikeasti aikaa lähteä kaivamaan kuvia kamerasta, tässä teille kuvia koiranpennuista Pixabayn ihmeellisen maailman syvyyksistä. Jälleen kerran. Olkaa hyvä!

Yhdistysasiaa, piirakkaa ja naku-uintia

Lauantaiaamu. Herätyskello soittaa klo 8.30. En kuitenkaan herää siihen, sillä olen sohvalla katsomassa elokuvaa. Vieressäni on reppu. Olen pakannut kaiken valmiiksi jo perjantai-iltana ja yrittänyt mennä aikaisin nukkumaan. Heräsin kuitenkin keskellä yötä, enkä saanut enää unta. Siksi olen sohvalla. Viiden tunnin yöunet takana, ja minun pitäisi jaksaa pysyä hereillä ja virkeänä koko päivä.

Soitan taksin ja lähden rautatieasemalle. Juna ei ole vielä tullut. Hytisen ulkona kovassa pakkasessa ja poltan tupakan. En kuitenkaan saa röökiä seuraavan kerran ennen määränpäätäni. Olen menossa Helsinkiin, ADHD-liiton järjestötärskyille, tapaamaan ADHD-liiton väkeä, muita yhdistysaktiiveja ja vertaistoimijoita sekä rentoutumaan.

Helsingissä on vielä kylmempi kuin Turussa. Onneksi hotellimme on todella lähellä rautatieasemaa, joten minun ei tarvitse hytistä purevassa pohjoistuulessa kuin hetken aikaa. Aulassa on lämmin, ja pääsemme heti valmiiseen buffet-pöytään. Minulla on nälkä, koska olen syönyt vain pienen aamiaisen. Tiesin saavani heti runsaan lounaan Helsingissä, joten halusin jättää vatsaani tilaa.

Lounaan jälkeen kokoonnumme porukalla. Esittäydymme ja keskustelemme viikonlopun ohjelmasta. Puhumme yhdistys- ja vertaistoiminnasta ja mietimme, mitä kaikkea se meille antaa; miksi olemme lähteneet mukaan näihin kuvioihin, ja vielä vapaaehtoisesti. Meistä iso osa on ADHD- tai ADD-oireisia, joten keskustelu on erittäin runsasta. Keskustelun lomassa väritämme värityskuvia, mikä on mainio oheistekemisen muoto. Kun värittää, pystyy keskittymään paremmin keskusteluun eikä ajatus lähde lentämään omia menojaan.

Antoisan keskustelun jälkeen on kahvitauko. Otan ison kupin teetä ja vielä isomman palan aitoa, amerikkalaista omenapiirakkaa. Piirakka on todella hyvää, vaikka mielestäni se olisi kaivannut kermavaahtoa.

Päivä jatkuu keskustellen. Jakaudumme kahteen ryhmään. Meidän ryhmässämme keskustellaan kuntien kanssa tehtävästä yhteistyöstä, jaamme toisillemme ideoita ja saamme kuulla eri kuntien erilaisista käytänteistä. Keskustelu on niin kiihkeää, että meiltä jää juttu kesken. On kiire ehtiä seuraavaan paikkaan. Käyn nopeasti huoneessani hakemassa takin, pipon, kaulahuivin ja hanskat. Ilman niitä en selviä ulkona tuossa järkyttävässä pakkasessa.

Kävelemme halki kaupungin. Matka ei ole pitkä, mutta kovassa pakkasessa se tuntuu pitkältä. Menemme illalliselle Neighbour Bistroon. Kaunis ja tunnelmallinen ravintola kauniilla näköalalla. Muita asiakkaita ei ole, joten saamme syödä ja keskustella kaikessa rauhassa. Ruoka on herkullista. Tilaan vuohenjuustosalaattia, sienirisottoa ja raakasuklaakakkua. Vatsani on niin paisunut kaikesta syömisestä, että näytän olevani hieman pidemmällä raskaudessa. Paitsi etten ole raskaana. Ainakaan tietääkseni.

Syömisen jälkeen menemme alakertaan, missä on Allas Sea Pool. Kaksi ulkoilma-allasta, toinen lämmin allas ja toinen merivesiallas. Myös lauantain naku-uinti on alkanut, joten allas on täynnä ihmisiä ilman uimapukua. Meistä moni uskaltautuu kylmään merivesialtaaseen, mutta minä, herkkänahkainen hienohelma ja kermaperse, en todellakaan pistä pikkuvarvastanikaan sinne. Pysyn tiukasti lämpimässä altaassa ja nautin.

Uinnin jälkeen otamme taksin hotellille, käymme nopeasti viemässä uimakamppeet huoneeseen ja lähdemme lyhyen matkan päähän Molly Malone's-nimiseen baariin viettämään loppuiltaa. Paikka on tupaten täynnä, enkä pääse istumaan muualle kuin korkealle baarijakkaralle. Se ei tee hyvää selälleni. Parin tunnin päästä selkäni on kuin tulessa. Minun on pakko lähteä takaisin hotellille ja mennä sängylle makuuasentoon. 

Katson vähän aikaa National Geographicia. Vesipuhveli saa vauvan, mutta laumalla on kiire päästä pois. Äiti hylkää vauvansa, koska jää muuten itse petojen armoille. Alan melkein itkeä pientä puhvelivauvaa, kunnes vauva saakin jostain voimaa ja alkaa kävellä. Iltamyöhään se saavuttaa muun lauman. Puhveliäiti menee tervehtimään vauvaansa iloisesti. Minäkin ilostun. Nyt voin nukahtaa, koska kaikki on hyvin.

Heräilen pitkin yötä. Äänieristys on sana, mitä tässä hotellissa ei tunneta. Kaikki pienikin ääni käytävillä kuuluu huoneisiin. Heräilen koko ajan enkä saa nukuttua kunnolla. Aamulla klo 8 olen, jälleen kerran, huonosti nukkunut ja hirveän väsynyt. Pukeudun ja menen aamiaispöytään. Hotelliaamiaista ei voi jättää välistä, vaikka olen vieläkin paksuna eilisestä, erittäin runsaasta menusta.

Aamiaisen jälkeen jatkamme yhdistys- ja vertaistoiminta-asiaa. Keskustelemme jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Aiheesta voisi puhua vaikka kuinka pitkään. Ja puhummekin monta tuntia, kunnes aika loppuu kesken. Syön pikaisen buffet-lounaan, vaikka aamiainen ei ole vielä sulanut. Ilmainen ruoka on syötävä.

Kiirehdin rautatieasemalle. Minulla ei ole kiire, mutta tänään on vielä kylmempi kuin eilen ja tuuli on entistä purevampi. Odotan odotusaulassa junan tuloa. Laiturilla ei pysty odottamaan, siellä on liian kylmä. 

Pääsen Turkuun. Täällä tuuli ei ole yhtä pureva, vaikka pakkasta täälläkin on ja paljon! Otan taksin ja menen kotiin. Mieheni halaa minua. On ollut ikävä. Pääsemme viettämään meidän 3 kk hääpäiväämme keittämällä isot kupit kuumaa teetä. Minulla on kaikin puolin hyvä ja rauhallinen mieli. Harmi, että hyvät keskustelut loppuivat liian lyhyeen. Olisimme voineet keskustella vaikka kaksi viikkoa. Mutta onneksi aina tulee ensi kerta, ja silloin pääsemme keskustelemaan lisää! Kyllä meiltä oravilta juttua löytyy.

Burnout-Baby

Kotisohva. Lattialla melkein purettu matkalaukku. Kaikki on melkein hyvin.

Viikonloppu on ollut pitkä. Kuuden tunnin junamatka Kuopioon, toinen kuusi tuntia takaisin. Koulutuspäivä yhdistysten hyvästä hallintotavasta, sekä sen jälkeen ADHD-liiton syyskokous. Vaikka viikonloppu oli raskas, se antoi myöskin paljon! On aina suuri ilo tavata ihmisiä ympäri Suomenniemen: Ihmisiä, joilla on sama tavoite kuin mitä itsellä on. Harmi, että tapaamme niin harvoin pitkien välimatkojen takia.

Huomenna palaan taas normaaliin arkeen. Töitä, kodinhoitoa, opiskelua ja yhdistystoimintaa. Huomenna on myös Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden kahden oppimistehtävän viimeinen palautuspäivä. Olen palauttanut ne jo aikoja sitten, mutta ihan pakko käydä vielä Moodlessa varmistamassa, että ne todella ovat siellä. Ovat ne.

Vatsaan sattuu aivan tuhottomasti. Välillä käperryn sikiöasentoon ja huudan tuskasta. Pelkään, etten ehkä kuolekaan kipuun, koska se on niin järkyttävän kova. Onko tämä nyt merkki jostain? Siitä, että olen ollut liikaa menossa ja liian vähän kotona? Vai siitä, että olen huolehtinut kaikesta muusta, mutten itsestäni? Olen syönyt eilen kunnollisen aterian, ensimmäisen sitten kahteen viikkoon, koska ei ole ollut aikaa valmistaa ruokaa, saati sitten syödä sitä. Kahden viikon ajan olen elänyt pakaste- ja pikaruoalla. Tänään lähdin Kuopiosta niin aikaisin, etten ehtinyt hotellin aamiaiselle: Söin junassa sämpylän, ja nyt illalla iltapalaksi nuudelikeiton. En jaksa tehdä ruokaa. Jospa vatsani ei tykkää nuudelikeitosta. Tai siitä, etten ole syönyt kunnolla niin pitkään aikaan. Tai sitten vatsani ei pidä siitä, että olen kokenut viime aikoina aikamoista stressiä.

Pitäisikö kuunnella vatsaa?

Vilkaisen kalenteriani. Ei mitään yhdellekään illalle ensi viikon aikana. Suorastaan kuulen, miten vatsani huokaisee helpotuksesta. Ehkä pidän kalenterini tällaisena: Tyhjänä. Kerrankin!

Kuulen keittiöstä tyttäreni kikatuksen. Hän syöttää koirallemme nakkeja. Kunhan tämä vatsakipu tästä laantuu, heitän ulkovaatteet niskaan ja lähden koiran kanssa lenkille. Ihan sama, onko koiralla hätä vai ei: Ulosmeno on kahdenkeskistä aikaa, ja minulle hyvä keino ohjata ajatukset muualle. Juuri nyt tarvitsen tyhjää päätä ja kivutonta vatsaa, jotta voin jatkaa eteenpäin.

Opinko tästä stressistä ja vatsakivusta jotain? Todennäköisesti en. Viimeistään ensi vuoden alussa valitan taas, miten kalenteri on tupaten täynnä tapaamisia enkä ehdi enkä jaksa. Opinko ikinä? Todennäköisesti en. Mutta olen selvinnyt jo kahdesta burnoutista, joten selviän kyllä useammasta.