Olin viime yönä elokuvaohjaaja. Minulla oli projekti Tanskassa, ja sitä varten olin järjestänyt itselleni pitkäaikaisen majapaikan erään paikallisen perheen luota. Isäntä oli mielestäni todella luotaantyöntävä ihminen, johtuen suurimmaksi osaksi siitä, että isäntä käytti sellaisia vaatteita, mitä minä en voi sietää. Sain isännän ollessa läsnä jopa yökötyskohtauksia.
Isännällä oli veli. Outo tapaus. Hän pukeutui vanhaan, kauhtuneeseen villapaitaan, ja hänellä oli epäsiistit, kiharat hiukset. Veli sairasti paranoidista skitsofreniaa, minkä perhe sanoi syyksi sille, että veli asui heidän luonaan, eikä omillaan, vaikka oli jo aikamies. Myös minua kohtaan veli käyttäytyi oudosti.
Sain elokuvaprojektini osuuden Tanskassa valmiiksi, ja minun oli lähdettävä takaisin Suomeen viimeistelemään työ. Kun olin pakkaamassa tavaroitani, isännän veli tuli luokseni itkien vuolaasti. Hän sanoi, ettei halua minun lähtevän, sillä on sydänjuuriaan myöten rakastunut minuun. Minun läsnäoloni on kuulemma ollut syy siihen, että hän on jaksanut elää ja ottaa lääkkeensä.
Yritin selittää veljelle, että minun on pakko lähteä. Työ kutsuu. Isännän veli rukoili minua jäämään. Hän lupasi tehdä mitä hyvänsä järjestelyitä, että voisin tehdä työni loppuun etänä Tanskasta.
Jotenkin veli sai puhuttua minut ympäri, ja jäin Tanskaan hänen kanssaan. Ostimme ison talon Kööpenhaminan laidalta, ja veli oli onnensa kukkuloilla. Meille syntyi myöhemmin tyttö, jonka nimesimme Annaksi. Tyttö oli kaunis ja hyväkäytöksinen, ja vielä syntynyt normaalipainoisena (tosielämässä minähän en tulisi ikinä saamaan täysiaikaista vauvaa, vaan kaikki lapseni tulevat aina syntymään pieninä pikkukeskosina tai jäämään pelkiksi keskenmenoiksi).
Aloin vielä odottaa toista lasta, poikaa. Tätä poikaa en päässyt ikinä synnyttämään, kun heräsin hirveään pissahätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti