“Onpas sulla hyvännäköinen toi salaatti”, huikkaan koulutussuunnittelijalle, joka on menossa hissiin tarjottimen kanssa.
“Joo, on. Kannatti jonottaa, että sai tämän annoksen!”
“Ehtisikin syödä. Mun piti lähteä verkostotyön luennolta aikaisemmin, että mä ehdin Sirkkalaan, kun siellä alkaa tasan klo 12 Asklepios-opintokokonaisuuden ensimmäinen luento. Mulla tämä kurssimäärä vain tuntuu kasvavan”, huokaisen samalla, kun kuolaan värikästä salaattiannosta.
“Niin, että päätit sitten jättää syömiset kokonaan väliin ja ottaa lisää kursseja ruokailun sijaan?”
“Näin tais tapahtua.”
Keskustelu on huumorissävytteinen ja ulospäin nauran, mutta sisälläni ei ihan hirveästi naurata. Olen painanut monta päivää putkeen kellon ympäri. Välillä käynyt kotona nukkumassa ja vaihtamassa vaatteet. Sen jälkeen olen taas lähtenyt tien päälle. Kirjalliset harjoitustyöt ovat kaikki tekemättä, sillä en ole ollut sen vertaa kotona, tai paikoillani noin muutenkaan, että olisin ehtinyt edes ajatella niitä.
Juoksen Educariumin pihan läpi autolleni, ja painun Sirkkalaan. Rakennus ei ole edes Yliopistonmäellä, enkä ehdi sinne enää kävellen. Poltan tupakan juostessani, sillä aikaa kunnon tupakkatauolle ei ole.
Asklepios-kokonaisuuden ensimmäisellä luennolla tutustumme ensimmäisen kurssin aiheeseen. Kurssi on tarkoitus suorittaa itsenäisesti, mutta jokaiseen kurssiin on johdantoluento sekä palauteseminaari. Janus-sali Sirkkalassa on täyteen tungettu, ja eräs naisopiskelija tekee sen kaikkein suurimman virheen, mitä vain voi tehdä: Hän istuu viereeni! Minua alkaa ahdistaa. Vieras ihminen ei missään olosuhteissa saa istua minun viereeni! Väliin täytyy jättää vähintään yksi penkki.
Kurssin teemana on terveys ja eriarvoisuus. Toinen luennoitsijoista kertoo tutkimuksestaan Amazoniassa, missä hän vietti pitkän tovin tutkien erästä paikallista heimoa ja heidän tapaansa ymmärtää maailma. Luento on hyvin mielenkiintoinen, mutta luentoa kuunnellessani minun naamani alkaa vihertää. Miksi tuo nainen on saanut tehdä näin äärettömän mielenkiintoista tutkimusta Amazoniassa, ja minä en? No, ehkä siksi, että minä en ole uskontotieteilijä, joka pääsisi tekemään mielenkiintoista, etnografista kultturintutkimusta, vaan olen kuiva erityispedagogi, joka naputtelee kyselytutkimuksen tuloksia SPSS:ään. Minun ei tarvitse lähteä Amazoniaan voidakseni tehdä tutkimusta. Harmi, sillä lähtisin tältä istumalta sinne, jos vain saisin tilaisuuden. Sellaista tuskin tulee.
Kello käy. Akateemista varttia ei tunneta tällä luennolla. Minulla alkaa seuraava luento Educariumilla. Taas kerran juosten autoon, juoksun aikana tupakka, autolla Educariumin parkkipaikalle, sieltä juosten luennolle ja melkein ehdin käydä vessassakin. Luennon aluksi kaivan laukustani lyttääntyneen suklaapatukan. En ole ehtinyt syödä muuta tänään. Pakko saada edes jostain energiaa.
Päivän viimeisen luennon aihe on evoluutio ja kognitio. Olen niin väsynyt, että pysyn hädin tuskin hereillä. Puhumme aisteista evolutiivisesta näkökulmasta, ja siirrymme sen jälkeen muistiin. Luennoitsija sanoo jotain, mikä saa minut heräämään: Meillä ei ole muistia siksi, että muistaisimme menneitä tapahtumia, vaan meillä on muisti siksi, että osaisimme ennustaa tulevaa. Muistin tehtävänä on auttaa meitä oppimaan asioita. Jos näet käärmeen ja se puraisee sinua, kun kosketat sitä, seuraavan kerran nähdessäsi käärmeen muistat, että se voi purra ja purema voi olla kivulias. Muisti auttaa sinua ennustamaan, mitä kaikkea voikaan sattua, jos menet koskemaan käärmettä. Ja koska muistat kivuliaan pureman, et kosketa käärmettä ja vältyt puremalta. Olet oppinut.
Mitä minä olen oppinut? Minulla on ollut kaksi burnoutia. Kun katson kalenteriani, olen hyvää vauhtia menossa samaan suuntaan. En ole ollut pois luennoilta, paitsi niissä tapauksissa, että ne ovat menneet jonkun toisen luennon kanssa päällekkäin. Olen tunnollisesti istunut joka hemmetin päivä yliopistolla, kuunnellut joka hemmetin luennon alusta loppuun saakka, ja siihen päälle vielä kaikki muu sälä, kuten hääjärjestelyt, palaverit teinin asioissa ja omat lääkäriasiat. Nyt tämä tunnollisuus alkaa kostautua: Olen niin loppuunpalanut, että saan hädin tuskin pidettyä silmiäni enää auki.
Minä olen siis varsin huono oppija ja minulla on todella huono muisti, sillä en ole oppinut näistä kahdesta edellisestä burnoutista mitään. Edelleenkin minulla on kalenteri täynnä kaiken maailman sälää, ja niin täyteen tungettu, etten todellakaan ehdi edes vessaan ja syömään näiden luentojen välissä. Enkö muka ole jo tajunnut, mihin tällainen aikataulu voi johtaa?
Tunnen piston sydämessäni. Pakkaan tavarani ja lähden luennolta aikaisemmin pois, ihan kuin pahainen kapinallinen. Huomenna en mene genetiikan luennolle. Luentodiat tulevat Moodleen. Saan ne kyllä sieltä. Minun ei tarvitse olla näin helvetin tunnollinen joka päivä! Jos jatkan tätä tunnollisena olemista, en tule kestämään edes lokakuuta loppuun.
Lupaan itselleni, että lakkaan olemasta näin helvetin tunnollinen. Alan ajatella enemmän omaa jaksamistani, enkä mene enää jokaiselle luennolle. Ehkä minulle jää tämän lupauksen jälkeen jopa aikaa niiden kirjallisten töiden tekemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti