Tänään on ollut outo päivä. En tiedä, onko kaikki syksyn stressi alkanut pakkautua jotenkin oudosti sisälleni, vai mikä nyt on. Ovatko lauantaina edessä olevat häät se tekijä, mikä saa minut tuntemaan ja ajattelemaan näin?
Laskeskelin tänään mielessäni niitä kursseja, mitä tulen syksyn aikana saamaan. Kaksi olen jo suorittanut kokonaan: metodologian ja johdatus evoluutiopsykologiaan. Ainoastaan arvosanat puuttuvat molemmista kursseista. Huomenna päättyy yksi kurssi, historiallinen ja sosiologinen tutkimusote kasvatustieteissä, ja keskiviikkona päättyy jälleen yksi, Asklepios-koulutusohjelman ensimmäinen kurssi terveyden eriarvoisuudesta. Myöhemmin tänä syksynä päättyy verkostotyön kurssi, tyttötutkimuksen verkkokurssi, samoin genetiikka ja seksuaalivalinnan kurssi ovat vielä molemmat kesken. Asklepios-ohjelman toinen kurssi alkaa ensi viikolla, ja se pitäisi vielä suorittaa tämän vuoden puolella.
Käyn myös ylimääräisenä kurssina SPSS-ohjelman johdantokurssin, sillä en ole käyttänyt tuota määrällisen tutkimuksen parasta ystävää vielä kertaakaan elämäni aikana.
Ja ensimmäinen asia, mikä tulee mieleeni, on tämä: NÄIN HELVETIN VÄHÄN KURSSEJA YHDEN KOKONAISEN SYKSYN AIKANA! Otin opintovapaata saadakseni tahkottua kursseja niin paljon kuin mahdollista, ja tässä tämä vaivainen tulos?
Olen aivan loppuunpalanut. Koko syksy on ollut pelkkää juoksemista, ravaamista, sitätätätota. En ole ehtinyt tehdä mitään kunnolla, sillä ainainen kiire on syönyt voimani, enkä ole jaksanut tehdä. Kaiken, mitä olen tehnyt, olen tehnyt juosten kusten. Ja kaikesta tästä kiireestä huolimatta, tulen saamaan aikaiseksi tällaisen järkyttävän surkean määrän kursseja? MINÄ, jonka pitäisi suorittaa kuukaudessa yhdet vaivaiset perusopinnot, ei saa tämän enempää aikaiseksi?
Olen ihan järkyttävän huono ihminen.
Toki tämän syksyn aikana on ollut paljon muutakin tekemistä kuin opiskelu, esimerkiksi tuollainen pikkarainen tapahtuma kuin häät on vienyt yllättävän paljon aikaa kalenteristani. Mutta siitä huolimatta, että minulla on ollut muutakin elämää, olen järkyttävän pettynyt itseeni. Minun olisi pitänyt pystyä parempaan, ja saada enemmän kursseja tehdyksi.
Ehkä tämä johtuu siitä, että minulla olikin tänä syksynä odotettua enemmän luentokursseja ja paljon vähemmän itsenäistä opiskelua. Luentokurssit vievät enemmän voimavaroja ja energiaa kuin itsenäinen opiskelu ja esseiden kirjoittaminen sohvalla. Ei minulla ole pitkän luentopäivän jälkeen enää energiaa sille, että tekisin jotain kirjallisia töitä. Etenkin, kun kakara narisee koko ajan korvan juuressa, kun puhelin herjaa taas jotain, eikä hän tiedä, mitä puhelimelle pitäisi tehdä.
Odotan ensi viikkoa. Silloin häät ovat ohi. Ramppaaminen yliopistolla vähenee muutenkin radikaalisti ensi viikon jälkeen. Odotan, että minulle jää silloin enemmän aikaa keskittyä essee-kursseihin.
Ehkä minä saan, sittenkin, marras-joulukuun aikana väännettyä jonkun opintokokonaisuuden kokonaan loppuun. Mitä sitä joululomalla muutakaan tekisi kuin opiskelisi? Ehkä voin joulukuun lopussa sittenkin tuntea onnistumisen iloa, ja tuntea, että olen saanut jotain aikaiseksi vuonna 2017.
Juuri nyt minulla ei sellaista tunnetta ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti