Ihana perjantai-ilta! Talo on hiljainen, sillä vinkuva teini ja kerjäävä (mutta ah-niin-ihana) koira ovat lähteneet mummin kanssa mökille. Me olemme kahdestaan kotona, minä ja avomieheni. Meillä on tiedossa hääsuunnitelmien viimeistelyä, mutta noin muuten ajattelimme olla ihan kaikessa rauhassa ja rentoutua.
Kulunut viikko on ollut erittäin stressaava. Olen joka aamu lähtenyt liikkeelle ennen naapurin kukon aamupierua ja palannut kotiin vasta sen jälkeen, kun auringon paistamat letut on syöty ja astiatkin tiskattu. Minulla olisi opintoihin liittyviä kirjallisia töitä hääsuunnitelmien lisäksi, mutta en ajatellut tänä viikonloppuna ihan hirveästi ajatella niitä. Tarvitsen edes jonkinlaisen loman kaikesta.
Juuri, kun ajattelin sulkea tietokoneen ja aloittaa sohvankulutussession kera aivoja turruttavan elokuvan, sanoo Turun yliopiston sähköpostini “bling”. Melkein paskon alleni, kun tajuan, mikä sähköposti se oli.
“Hei ja tervetuloa aloittamaan nuorisotutkimuksen verkkokurssia tyttötutkimuksesta!” Voi helvetin perse! Mihin minä olen, TAAS KERRAN, tunkenut nokkani? En edes muistanut, että olen alkusyksystä intoa puhkuen laittanut tuollaiseenkin hakemuksen. Pitäisi varmaan nyt viimeistään laittaa se lotto vetämään, kun minä tunnun saavan tänä syksynä ihan kaiken, mitä olen halunnut.
Tuolla kurssilla on pitkä suoritusaika, ja minun kalenterini suurimmat ja pahimmat menot ovat lokakuun jälkeen ohitse. Ehdin kyllä suorittamaan sen. Nou hätä. Ja se on verkkokurssi, joten mitään pakollisia läsnäoloja ei ole.
Ehkä minä en hae enää ikinä mihinkään. Paitsi että haen kumminkin. Mutta tänä vuonna en laita enää yhden yhtä hakemusta yhdellekään kurssille! Tämä on lupaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti