Gradu, koira ja petetyt lupaukset

Tämä viikonloppu oli suunniteltu jo kauan aikaa sitten: Mies huitsin tuuttiin, mukula mummille kera koiran ja minä gradun analyysin kimpussa. Kaikki tarvittava oli hankittu tätä suurta ja mielenkiinnotonta viikonloppua odottamaan: Lähdekirjat kirjastosta, artikkeleita netistä, paljon nannaa ja limpparia sekä uusin Star Wars-leffa sitä hetkeä varten, kun aivoja särkee niin paljon, että on pakko pitää ajatustauko. No, mehän emme asu edelleenkään siellä Strömsössä, vaan Turussa, joten arvata saattaa, ettei tästä viikonlopusta sitten tullut ihan sitä, mitä piti, ja koira joutui jäämään minun kanssani kotiin.

Tässä kohtaa voisi olla hyvä kertoa, että minä olen ihminen, jolle ei kannata tehdä lupausta, ellei sitä pysty pitämään. Minä pidän lupauksia niin pyhänä asiana, että tasan ainoa asia, mikä minun mielestäni on hyvä syy perua lupaus, on huuto-oksennus-vatsatauti. Mikään muu syy ei ole hyväksyttävä syy, ja koska minä olen suhteellisen kipakka akka, niin siitä saa sitten kuulla pitkään, huutoisan äänensävyn säestämänä. Lupauksia EI petetä. Niitä vain ei petetä.

"Hui saakutti! Kirsu pois mun takalistosta! Korvatkin nousee pystyyn,
kun sä tollattis mua nuuskit. Jotain rajaa!"

Minä rakastan koiraani! Aivan yli kaiken. Meidän koiralta ei puutu mitään, ja hänet on niin pilalle lässytetty ja hemmoteltu, ettei toista yhtä pilalle hemmoteltua koiraa taida tällä meidän pohjoisella Suomenniemellä olla. Juuri tästä syystä olisinkin halunnut, että koira olisi ollut tämän viikonlopun jossain muualla kuin kotona. Minä ja gradu olemme sellainen yhdistelmä, että minun huomioni kiinnittyy kirjoitusprosessin aikana vain ja ainoastaan siihen graduun. Ja koska koiramme on pilalle lässytetty, hän ei ole tottunut siihen, ettei häntä huomata. Tämä aiheutti meille molemmille ikäviä tilanteita viikonlopun aikana.

Minä jouduin väkisinkin keskeyttämään kirjoittamisen ja ajatuksen aina vähän väliä, kun koiralla oli minulle asiaa. Milloin asia oli pissahätä, milloin paskahätä, milloin vesikuppi oli tyhjä, milloin oli nälkä, milloin taas koira halusi leikkikaverin. Ja voin sanoa, että ADHD-aikuisella se kestää ihan mukavasti, että saa keskeytyksen jälkeen taas kerättyä kasaan ne miljoonat ajatuksensa, ja voi jatkaa siitä, mihin jäi. Ja niitä keskeytyksiä tuli ihan koko ajan!

Koira taas ei saanut kaipaamaansa huomiota. Rapsutushetket olivat lyhyitä, emäntä ei ollut läsnä, lenkit olivat lyhyitä eikä koira päässyt riehumaan koirapuistoon. Koiran viikonloppu oli suureksi osaksi makaamista ja luiden järsimistä. Ei todellakaan mitään mukavaa! Ja minulle oli tuskaista nähdä, miten koirani olisi kaivannut enemmän tekemistä. Valitettavasti se gradu ei valmistu, ellei sitä tee, joten sitä on pakko joskus tehdä.

Eipä se koira kuole siihen, jos yhtenä viikonloppuna saa vähän vähemmän huomiota ja vähän lyhyemmät lenkit. Mutta paljon hauskempaa koiralla olisi ollut, jos lupaus olisi pidetty ja hänet olisi otettu sinne, minne hänet luvattiin ottaa!

"Mitä sä nyt oikein meinaat? Hä?"

Kaikesta huolimatta, sain graduni analyysiä eteenpäin. En todellakaan niin paljon kuin olisin halunnut ja mitä olisin saanut, jos olisin ollut yksin ja saanut keskittyä kunnolla analyysiin ilman jatkuvia keskeytyksiä. Sain kuitenkin suuren osan kaikkein kuivimmasta osiosta pois, eli määrällisestä aineistosta. Olen vääntänyt taulukkoa, piirakkaa, kuviota ja kaaviota niin paljon, että prosentit vain vilkkuvat silmissä. Ja koska etenkin nämä taulukot ovat kooltaan ja pituudeltaan suuria, on graduni sivumäärä aivan valtava! Noh, tuskinpa tuo haittanee. Ehkä lukijat osaavat ottaa tämän pikkaraisen seikan huomioon, kun arvioivat pituutta.

Osa kaikista piirakoista ja taulukoista on vielä "avaamatta" lukijalle, koska kaikki aikani on mennyt siihen, että olen vääntänyt ne. Mutta onneksi graduni palautuspäivä ei ole huomenna. Ehkä tässä tulee kesän aikana vielä mahdollisuus, jolloin saan kirjoitusrauhan niin, että minulle tehdyt lupaukset myös pidetään eivätkä täysin turhanpäiväiset asiat mene ensin tehtyjen lupausten edelle! 

"Älä kutita mua!!!!!"

En minä mitenkään kiukkuinen ole tämän petetyn lupauksen takia, miksi sinä niin luulet?

Gradun, Star Warsin ja koiran lisäksi olen myös välillä kuunnellut muutaman luennon Courserasta, ihan vain siksi, että saisin ajatustauon. Suoritettujen kurssien lista alkaa olla jo ihan mukavan pitkä, sillä olen saanut aika monta "olisi valmis, jos minulla olisi jotain vertaisarvioitavaa"-kurssia pois päiväjärjestyksestä. Hetken kuluttua olen suorittanut kaikki Courserasta löytyvät kurssit. Olenhan minä siellä jo kuukauden päivät puuhastellutkin eri kurssien parissa.

Tästä on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa ja kohti uusia pettymyksiä!

Samba, Rumba, Bueno

Ensi viikolla on persoonallisuuspsykologian etätentti. Viimeksi, kun kirjoitin aiheesta tänne blogiini, olin siinä vaiheessa, että luennot olin katsonut ja tehnyt kattavat luentomuistiinpanot. Kaksi kirjaa oli vielä avaamatta. Nyt, viikon päässä tentistä, olen edelleen tasan samassa pisteessä. En ole edes vilkaissut kumpaakaan tenttikirjaa.

Toinen tenttikirjoista, Mikä meitä liikuttaa, pitää lukea kokonaan. Ajattelin syventyä tuohon kirjaan paremmalla ajalla. En kyllä tiedä, mikä se parempi aika olisi, sillä minulla ei ole aikaa. Olen joka päivä jossain menossa. Ehkä se parempi aika löytyy jostain kivenkolosta, kun tarpeeksi kauan kivenkoloja kaivelee.

Tai sitten laitan koiran kaivelemaan niitä kivenkoloja puolestani. Koirani on erittäin hyvä näissä kaivuuhommissa!

Tenttikirjoista toinen, The Science of Personality, ei tule tenttiin koko komeudessaan. Kirjasta pitää lukea vain muutama luku. Pyhä tarkoitukseni oli, että aloittaisin tämän kirjan lukemisen tänään illalla, sen jälkeen, kun tulen kotiin teinin saksofonikonsertista. Minulla on sitä varten jemmassa iso ja herkullinen naudan nilkkaluu koiralle, jotta saisin keskittyä lukemiseen ilman, että koira jatkuvasti kiikuttaa minulle palloa, röhkivää possua tai jotain muuta, mitä pitäisi heittää.

Mutta me asumme Turussa, kaukana Strömsöstä.

Kun tulin tänään kotiin, minua tuli kotiovelle vastaan iloisen karvakuonon lisäksi aivan jumalaton koiranpaskan lemahdus. Rakas Kaunomme oli päättänyt päivän aikana ripuloida eteisen matolle. No, tätä sattuu paremmissakin piireissä, eikä se ole koiran syy, jos vatsaa vääntää, eikä isäntäväki ole kotona viemässä pikkuista ulos. Ja meillä on eteisessä matot, mitkä on helppo puhdistaa. Mutta kuten ostos-tv:n setä sanoisi, ei tässä vielä kaikki!

Riemu repesi siinä vaiheessa, kun tajusin koiran vetäneen kunnon samba-rumba-buenot siinä ripulipaskan päällä, minkä jälkeen karvainen pikkumies oli päättänyt lähteä hepuloimaan ympäri kämppää. Niitä paskanruskeita tassunjälkiä löytyi ihan joka paikasta! Tyttäreni lakanat menivät vaihtoon, koska koiruli oli päättänyt mennä pyyhkimään villahousunsa puuvillaan. Sohva pääsi pesuun ja hinkkaukseen, sillä sieltä löytyi parit mukavat tassuprintit. Ja lattiat piti tietenkin pestä, matoista puhumattakaan!

Myös tyttäreni lenkkarit menivät pesuun, sillä hän oli kotiin tullessaan astunut koiranpaskakasaan, ja ne kengät olivat täynnä sitä ihanaa itseään.

Nyt, yhdeksän jälkeen illalla, alkaa paskanhaju pikkuhiljaa hälvetä asunnostamme. Pyykit ovat kuivumassa, lattiat on pesty ja sohva tuoksuu tahranpoistoaineelle. Ja huomenna kasiksi töihin!

Ei, en taida enää tänään avata sitä tenttikirjaa, minkä suunnittelin avaavani. Tämä päivä meni siinä, kun tanssin paskarumbaa. Huomenna uusi yritys. Jos on aikaa.

Moro, mä oon Noro!

Tänään alkoi odotettu talviloma! Saan jättää raskaan arjen viikoksi taakseni, levätä ja rentoutua. Eli suomeksi sanottuna, opiskella. Sain haettua kirjastosta peräti ensimmäisen kirjankin, mihin olin tehnyt varauksen. Ei, se ei ole se Psykiatria-kirja, joten kliinisen psykologian kurssi odottaa edelleen valmistumistaan. Tämä on eräs toinen kirja, mitä tarvitsen tulevaa, ja sitä yhtä ja ainoaa, tenttiä varten.

Tarkoituksenani oli saada tutkimusmetodien kurssista tehtyä ainakin pari oppimistehtävää pois alta. Aikaa kerran on, ja tylsistyn kuoliaaksi, jos vietän viikon verran sohvalla vain istuen peukalo perseessä. Tosin nyt, kun olen ehtinyt lomailla jo kokonaisen tunnin, minusta alkaa tuntua, että tämä loma ei menekään niin kuin Strömsössä.

Heti, kun sain työpäivän päätökseen ja pääsin kotiin, minulla alkoi aivan tuskainen vatsakipu. Sen vatsakivun lisäksi minua oksettaa. Kipulääkkeistä huolimatta vatsakipu jatkuu edelleen. Vielä en ole aloittanut norjan kielen pikakurssia, mutta minulla on sellainen fiilis, että saattaisin sellaisen ehkä aloittaakin vielä tämän vuorokauden puolella. Jos minä nyt, talvilomalla, olen kipeä, ja vietän koko viikon vessanpyttyä halaten ja opiskellen pelkästään norjaa, olen äärimmäisen pettynyt. Karma ei voi olla niin julma, että antaisi minun sairastua johonkin perhanan noroon heti näin loma aluksi.

Jos nyt sairastun, sen jälkeen jää aivan kaikki ne vähäiset suunnitelmat, mitä minulla oli lomaa varten kehiteltynä, toteuttamatta. Minulla on koko vuosi aikaa suorittaa psykologian opintoja pois, ja opinnot ovat hyvällä mallilla. Ei tässä varsinaista hätää ole, ainakaan psykologian suhteen. En vain haluaisi viivyttää opintojen loppuun saamista turhaan, vaan haluan saada paketin kasaan mahdollisimman pian. Ja se, että sairastuisin johonkin noroon, ei pahemmin edistä mitään. Minä en todellakaan mitään oppimistehtävää kirjoita samalla, kun makaan vessan lattialla norjaa opiskellen. Olen tietyssä mielessä multitaskaaja, mutta tuollaiseen en edes minä kykene.

Nyt vain peukut, varpaat ja kaikki muutkin ruumiin ulokkeet pystyyn, että tämä oksetus ja vatsakipu johtuu jostain muusta kuin alkavasta norosta.