Ensi viikolla on persoonallisuuspsykologian etätentti. Viimeksi, kun kirjoitin aiheesta tänne blogiini, olin siinä vaiheessa, että luennot olin katsonut ja tehnyt kattavat luentomuistiinpanot. Kaksi kirjaa oli vielä avaamatta. Nyt, viikon päässä tentistä, olen edelleen tasan samassa pisteessä. En ole edes vilkaissut kumpaakaan tenttikirjaa.
Toinen tenttikirjoista, Mikä meitä liikuttaa, pitää lukea kokonaan. Ajattelin syventyä tuohon kirjaan paremmalla ajalla. En kyllä tiedä, mikä se parempi aika olisi, sillä minulla ei ole aikaa. Olen joka päivä jossain menossa. Ehkä se parempi aika löytyy jostain kivenkolosta, kun tarpeeksi kauan kivenkoloja kaivelee.
Tai sitten laitan koiran kaivelemaan niitä kivenkoloja puolestani. Koirani on erittäin hyvä näissä kaivuuhommissa!
Tenttikirjoista toinen, The Science of Personality, ei tule tenttiin koko komeudessaan. Kirjasta pitää lukea vain muutama luku. Pyhä tarkoitukseni oli, että aloittaisin tämän kirjan lukemisen tänään illalla, sen jälkeen, kun tulen kotiin teinin saksofonikonsertista. Minulla on sitä varten jemmassa iso ja herkullinen naudan nilkkaluu koiralle, jotta saisin keskittyä lukemiseen ilman, että koira jatkuvasti kiikuttaa minulle palloa, röhkivää possua tai jotain muuta, mitä pitäisi heittää.
Mutta me asumme Turussa, kaukana Strömsöstä.
Kun tulin tänään kotiin, minua tuli kotiovelle vastaan iloisen karvakuonon lisäksi aivan jumalaton koiranpaskan lemahdus. Rakas Kaunomme oli päättänyt päivän aikana ripuloida eteisen matolle. No, tätä sattuu paremmissakin piireissä, eikä se ole koiran syy, jos vatsaa vääntää, eikä isäntäväki ole kotona viemässä pikkuista ulos. Ja meillä on eteisessä matot, mitkä on helppo puhdistaa. Mutta kuten ostos-tv:n setä sanoisi, ei tässä vielä kaikki!
Riemu repesi siinä vaiheessa, kun tajusin koiran vetäneen kunnon samba-rumba-buenot siinä ripulipaskan päällä, minkä jälkeen karvainen pikkumies oli päättänyt lähteä hepuloimaan ympäri kämppää. Niitä paskanruskeita tassunjälkiä löytyi ihan joka paikasta! Tyttäreni lakanat menivät vaihtoon, koska koiruli oli päättänyt mennä pyyhkimään villahousunsa puuvillaan. Sohva pääsi pesuun ja hinkkaukseen, sillä sieltä löytyi parit mukavat tassuprintit. Ja lattiat piti tietenkin pestä, matoista puhumattakaan!
Myös tyttäreni lenkkarit menivät pesuun, sillä hän oli kotiin tullessaan astunut koiranpaskakasaan, ja ne kengät olivat täynnä sitä ihanaa itseään.
Nyt, yhdeksän jälkeen illalla, alkaa paskanhaju pikkuhiljaa hälvetä asunnostamme. Pyykit ovat kuivumassa, lattiat on pesty ja sohva tuoksuu tahranpoistoaineelle. Ja huomenna kasiksi töihin!
Ei, en taida enää tänään avata sitä tenttikirjaa, minkä suunnittelin avaavani. Tämä päivä meni siinä, kun tanssin paskarumbaa. Huomenna uusi yritys. Jos on aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti