lauantai 3. syyskuuta 2016

Päätöksenteko – Lähteäkö uusille urille?

Olen ehkä omalla tavallani hullu, kun rakastan opiskelua yli kaiken. Minulle se ei ole ikinä ollut pakkopullaa, vaan lähinnä hauska harrastus. Käyn ihan vain huvikseni avoimen yliopiston kursseja, kaivelen erilaisia verkkokursseja ja mietin koko ajan, mitä voisinkaan opiskella seuraavaksi. Tätä taustaa vasten tuskin kenellekään tuli yllätyksenä, että päätin lähteä lukemaan itseni neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Etenkin, kun olen vielä erityisopettaja, niin koulutus tukee nykyistä työtäni!

Kukaan ei edes kysynyt, miten jaksan kokopäiväisen työnteon ja vapaaehtoistyön kanssa yhdistyksessä, erityislapsen yh-äitinä sekä opiskelut siihen päälle: Kaikki, jotka vähänkään minut tuntevat, tietävät, että kaipaan haasteita ja tekemistä, joten tällainen yhdistelmä ei todellakaan minua kaada suuntaan eikä toiseen. Kunnes sitten sain kuulla, että sama kouluttaja, joka järjestää nepsy-valmentajan koulutuksen, järjestää myös eläinavusteisen valmentajan koulutuksen! Mietin asiaa sen verran, että tutustuin paremmin eläinavusteisen valmentajan opsiin, ja päätin siltä istumalta, että tuossa sellainen koulutus, minkä haluan aivan ehdottomasti käydä. Ja koska saan sen huomattavasti edullisemmin nyt, se kannattaa suorittaa nyt. Ilmoittauduin siis siihenkin!

Tässä vaiheessa alkoivat kyselyt mielenterveyteni tilasta ja siitä, jaksanko nyt ihan varmasti. Vastaan: JAKSAN! Ja koska opintoihini kuuluu oppimispäiväkirjan pitäminen, voit seurata jaksamistani ja opintojeni edistymistä täällä blogissa. Samalla voit ihmetellä sitä, miten hullu on ihminen, joka menee tällaista vauhtia eteenpäin koko ajan.

Samalla voit myös miettiä sitä, mikä on se tekijä, mikä saa ihmisen menemään kaasu pohjassa koko ajan. Tai, ei sitä tarvitse miettiä, voin kertoa sen teille, sillä se ei ole salaisuus: Minulla on ADHD. Sain diagnoosin joulukuussa 2012. Diagnoosin, mikä pelasti elämäni, sillä opin sitä kautta ymmärtämään itseäni ja omia toimintatapojani. Tämä blogi on oman henkilökohtaisen oppimispäiväkirjani lisäksi myös todiste siitä, että ADHD-diagnosoidut ihmisetkin voivat opiskella, käydä töissä tai tehdä jopa monta asiaa yhtä aikaa! ADHD ei ole laiskuutta, tyhmyyttä tai mitään muutakaan, vaan se on mahdollisuus tehdä asiat toisin, ehkä jopa tehokkaamminkin. Jos yksikin itseään epäilevä ADHD-diagnosoitu tämän blogin avulla sisäistää sen, että myös meistä oravista on opiskelijoiksi, olen saavuttanut tavoitteeni myös nepsy-valmentajana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti