lauantai 27. toukokuuta 2017

Synttärihuumaa

Tänään, tasan vuosi sitten, oli Syysruskan kennelissä iloinen (ja erittäin kiireinen) päivä. Pentuja kantanut suomenlapinkoira synnytti kuusi kaunista ja tervettä hauvavauvaa. Yksi näistä hauvavauvoista sai nimekseen Syysruskan Kevät-Kauno. Ja vaikka juuri tällä suloisella, pienellä hauvavauvalla olikin alkuvaikeuksia oman kodin löytämisen kanssa, hänet lopultakin haettiin ihan ikiomaan kotiin, missä häntä rakastetaan hyvin paljon. Hän on minun rakas Kauno-koirani. Minun kaikkein rakkain karvakorvani.

Siitä, miten löysin Kaunon ja miten hän päätyi meidän rakkaaksi perheenjäseneksi, voi lukea täältä: https://valmentajaksi.blogspot.fi/p/uusi-elama-facebookista-miten.html

Villahousut vesikupilla.

Ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi pentueen kasvattajat halusivat kutsua kokoon nyt jo isoiksi tytöiksi ja pojiksi kasvaneet pentunsa. Meillä oli pentusynttärit Vantaan Koirakeitaalla. Ja mikä ilon päivä se olikaan, kun sai nähdä siskot, veljet ja kasvattajat pitkästä aikaa! Meno oli hurjaa ja painia piisasi. Vähän tuli nokkapokkaakin välillä, erityisesti pojille, mutta ne nokkapokat selviteltiin ilman, että sen kummempia naarmuja tuli kenellekään. Pentusynttäreiden päätteeksi tehtiin vielä pieni metsälenkki koko poppoon voimin, ennen kuin kaikki lähtivät omiin koteihinsa. Oli hauska ja jännittävä päivä.


Myös itselle oli ilo tavata pentueen muita koiria ja huomata, että osalla koirista oli, sisarusten tapaan, hyvin paljon samoja luonteenpiirteitä. Ulkonäöllisiäkin yhtäläisyyksiä oli, samasta pentueesta kun kerran tulevat, ja samoista vanhemmista.


Ja taas muistin myös sen, miten onnekas olen saadessani olla koiranomistaja. Ja vielä näin ihanan koiran omistaja! Vaikka koirasta on toki oma vaivansa ja huolensa, en vaihtaisi yhtään päivää pois. Kauno on tuonut meille paljon enemmän kuin mitä se on meiltä vaatinut. Kaunon ansiosta pieni perheemme on kasvanut yhdellä erittäin tärkeällä jäsenellä. Yksinäisinä iltoina on aina seuraa, ja on aina joku, joka kuuntelee huolet ja murheet. Jos on paha mieli, Kauno lohduttaa. En vaihtaisi Kaunoani mihinkään!

Syysruskan kennelin kasvattajat saavat olla ylpeitä hienosta työstään: He ovat kasvattaneet upeita, terveitä ja hyväluonteisia koiria, jotka tulevat toimeen kaikkien ihmisten kanssa ja ovat erittäin lapsirakkaita. Kaikki me omistajat olemme olleet erittäin tyytyväisiä ja onnellisia siitä, että olemme saaneet perheeseemme näin hienon koiran.

Minun Kaunoni on maailman paras koira. Ja toivon, että saan viettää vielä monen monta syntymäpäiväjuhlaa rakkaan karvakorvani kanssa.

Kauno syntymäpäivälahjojensa kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti