keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Väkivaltaista opiskelua

Koska nyt on joulu, niin pakkohan minun on hankkia itselleni joululahja. Ja mikäs olisikaan sen parempi joululahja opiskelijalle kuin lisäopintoja?

Jyväskylän avoimen yliopiston alaisessa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa alkaa keväällä ensimmäistä kertaa Suomessa väkivaltatutkimuksen opintokokonaisuus. Se on vain vaivaisen 15 nopan mittainen kokonaisuus, mutta sitäkin kiinnostavampi. Se suoritetaan kokonaan etäopintoina, mikä sopii minulle erittäin hyvin. Verkko-opiskelu on ihan parasta!


Koko systeemi alkaa johdanto-kurssilla, mihin otetaan vain vaivaiset 30 ensimmäiseksi ilmoittautunutta ihmistä. Minunhan piti olla ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa, että juuri minä saan opiskelupaikan tuolla kurssilla. Enhän minä voi yksinkertaisesti edetä urallani, ellei minulla ole väkivaltatutkimuksesta opintoja.

Kyllä, voitte sanoa minua tässä vaiheessa suhteellisen hulluksi ihmiseksi. Minun piti himmata tämä vuosi ja rauhoittua. Ja olenhan minä siinä jotenkin kyennytkin. Minullahan kuuluu tällä hetkellä opintorepertoaariini vasta erityispedagogiikka, psykologia, evoluutiopsykologia, nuorisotutkimus, Asklepios-opintokokonaisuus, voimauttavan valokuvauksen menetelmäopinnot, käyttäytymisanalyysiperusteisen eläinkouluttajan opinnot ja väkivaltatutkimuksen opinnot. Minulla ei ole yhtä ainoaa kurssia kielikeskuksesta, joten hyvinhän tämä tässä vielä sujuu. Kaiken lisäksi, evoluutiopsykologia, Asklepios ja väkivaltatutkimus ovat sellaisia opintoja, mistä ei voi suorittaa mitään muita opintoja kuin nämä nyt käsillä olevat, joten näissä opinnoissa ei voi edetä mihinkään.

Keväästäni tulee opintojen kannalta kyllä niin mielenkiintoinen, ettei mitään rajaa! Odotan todella innoissani kaikkia niitä mielenkiintoisia kursseja, mitä on tarjolla. En voi sanoa erityisesti odottavani sitä monimuuttujamenetelmien kurssia, mikä tulee minua vastaan keväällä, mutta noin muuten keväästä tulee aivan järjettömän kiinnostava.

Mutta nyt on joulu, ja minä rentoudun. En ajattele opintoja laisinkaan. Mässään, katselen elokuvia ja makaan sohvalla. Siinä se. Ja keväällä aloitan uudestaan opinnot näiden supermielenkiintoisten kurssien parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti