Me emme ole mitenkään perinteisiä ihmisiä, jos nyt asian näin voi edes ilmaista. Meillä ei ole perinteitä, mitä haluamme vaalia kynsin hampain. Ainoa perinteemme on se, ettei meillä ole mitään perinteitä, emmekä sellaisia oikeastaan haluakaan. Joten tämäkin joulu meni aika lailla epäperinteisellä tavalla.
Aatonaattona kaikki oli vielä ihan hyvin. Jouluaattoaamuna huomasin herätessäni, että nyt ei kaikki olekaan enää ihan hirvittävän hyvin. En päässyt liikkumaan kunnolla. Selkäni oli yön aikana sanonut työsopimuksensa irti. Tietenkin! Ei kai sitä nyt joulua haluaisikaan viettää ilman kipeää selkää. Konttasin keittiöön hakemaan kourallisen kipulääkkeitä, joiden purkissa komeilee punainen kolmio. Sen jälkeen sohvalle lepäämään ja odottamaan, että ne vaikuttaisivat edes jollain tasolla.
Kaiken lisäksi minulla oli paha olo ja minua kuvotti. Jos yritin nousta seisomaan, tai edes istumaan, alkoi maailma pyöriä silmissä. Minulla on diagnosoitu asentohuimaus, mikä ei sinällään ole vaarallinen, mutta epämukava se on. Sen kanssa sitten mentiin koko jouluaatto toivoen, etten kaadu ja lyö päätäni mihinkään. Toisaalta, eipä minulla taida sen vertaa pääni sisässä olla, että kovasti mitään menettäisin, jos kuuppani johonkin iskisin.
Kun olin päässyt edes jonkinlaiseen kondikseen ja pystyin kivuiltani jotenkuten kävelemään, raahauduin keittiöön. Teini narisi, että haluaa riisipuuroa. Minulla on höyrykeitin, millä teen kaikki sellaiset ruuat, mitkä muuten ehkä onnistuisin polttamaan pohjaan. Riisipuuro on yksi niistä ruuista. En onnistunut itse puuroa polttamaan pohjaan, mutta kattilan kyllä onnistuin pilaamaan, kun siinä kolmiolääkehuuruissani, asentohuimauskohtauksen kourissa en muistanut lisätä vettä höyrykattilan alaosaan. Ei sitä aina voi onnistua, ei edes joka kerta!
Sinä aikana, kun puuro hautui, mies ja teini hakivat ullakolta valkoisen muovikuusen. Ajattelin, ettemme olisi laittaneet kuusta ollenkaan, mutta teini halusi välttämättä. Kuusi laitettiin hänen huoneeseensa. Sen koristelu oli kaikkea muuta kuin helppoa, sillä Kauno oli innokkaana apurina kuusen koristelussa varastellen palloja ja muita koristeita.
Kun sain puuron valmiiksi, muumikulhot esiin, puuroa naamariin ja minä uudestaan pitkäkseni. Näin sohvalla päiväunta, että huimaus ja pahoinvointi johtuu aivokasvaimesta. Kun heräsin, uusi kipulääkesatsi naamariin ja kohti uutta vaihetta keittiössä. Nukuin sen verran pitkät päiväunet, että oli jouluruuan aika.
Me emme syö mitään joululaatikoita emmekä kinkkuakaan. Viime vuonna söimme canneloneja, tänä vuonna meillä oli meksikolaista ruokaa. Nachopelti ja tortilla"veneitä". Nachopelti oli äärimmäisen helppo ja nopeatekoinen. Tortilla"veneiden" suurin operaatio oli siinä, että mieheni kanssa pilkoimme täytevihannekset ja laitoimme ne kulhoihin tarjolle. Ja ei muuta kuin syömään!
Teini valitti, ettei ruoka ollut mieleistä. Sanoin, että täytteitä voi laittaa oman mielen mukaan eikä kaikkea tarvitse laittaa. Tästä innostuneena tyttäreni mätti tortilla"veneensä" täyteen jääkaappikylmää makaronilaatikkoa, päälle muutama siivu tuorekurkkua. Varmasti oli maukasta.
Ruuan jälkeen jaettiin lahjat. Olimme mieheni kanssa sopineet, että me emme tarvitse lahjoja. Olemme juuri maksaneet kalliit häät, ja siinä on meille molemmille lahjaa ihan riittämiin, että olemme saaneet toisemme. Tytär oli kuitenkin eri asia. Hänelle ostin vaatteita, sillä tyttö on venynyt vuoden aikana 10 senttiä, eikä mikään rätti eikä lumppu mahdu enää päälle. Lisäksi hän sai pelin ja koira-aiheisia "tyttöjen juttuja". Koirakin sai lahjan: Muhkean naudanluun.
Aloin valmistella jälkiruokaa, jouluhalkoa. Se oli nopeatekoinen. Ja Kauno sai nuolla vatkaimen kermavaahdosta. En jaksanut koristella sitä hienoksi, vaan heitin "jotain" koristetta halon päälle. Minua huimasi edelleen, kuvotti ja selkää särki.
Loppuillasta me viihdytimme toisiamme tekemällä improvisaatioharjoituksia. Olen yliopistolla mukana eräällä improvisaatiokurssilla, ja teimme muutaman harjoituksen tuolta kurssilta. Siinä meni ilta mukavasti. Ja koska harjoitukset olivat sanallisia, minun ei tarvinnut liikkua mihinkään kipeän selkäni kanssa.
Yöllä huomasin, että alaselkäni vasen puoli oli turvonnut niin pahasti, että näytti siltä kuin minulla olisi kaksi kankkua: ylä- ja alakankku. Kaiken huipuksi turvonnut kohta oli niin arka, ettei sitä voinut edes hipaista. Lisää kolmiolääkettä vain ääntä kohden, että joulupäivänä olisi edes jonkinlainen mahdollisuus päästä sängystä ylös.
Enhän minä joulupäivänä mihinkään päässyt edelleenkään! Kipu oli siirtynyt vasemmalta puolelta oikealle, ja myös oikean puolen alaselkä oli turvonnut. Nyt näytti siltä kuin minulla olisi tuplakankut. Tuplamaisterin tuplakankut: Tuplasti hauskempi elämä! Aamupalaksi vedin kolmiokipulääkkeitä naamariin, menin sohvalle pitkäkseni ja pyysin teiniä käyttämään koiran. Siinäpä se joulupäivä sitten menikin, sohvalla maatessa, aina välillä elokuvaa vaihtaen ja lisää kipulääkkeitä nappaillen. Jossain kohdassa kyllästyin elokuviin ja otin käteeni Juha Valsteen teoksen Ihmislajin synty. En kuitenkaan löytänyt hyvää lukuasentoa, ja koska mieheni ja tyttäreni sähläsivät jonkun pelin asennuksen kanssa, talossa oli koko ajan älämölöä, enkä oikein pystynyt edes keskittymään lukemiseen. Yhden luvun sain kahlattua läpi paranthropus-suvun apinaihmisistä.
Se hyvä puoli joulupäivässä oli, että asentohuimaus oli tiessään, eikä tullut koko päivänä enää uudestaan. Ei ollut pahaa oloa eikä huimannut. Sain olla pelkän selkäsäryn kanssa.
Tapaninpäivänä selkä alkoi olla sen verran parempi, että pääsin ihan itse jopa sängystä ylös. Aamupalaksi riitti Burana 800 mg. Meksikolainen ruoka ei pahemmin enää maistunut, ja tupakatkin olivat lopussa, joten päätin lähteä käymään kaupassa. Sieltä lähti mukaan tupakka-askin lisäksi jäätelöä. Eihän sitä ihminen muuta näin tapanina edes tarvitse kuin tupakkaa ja suklaajäätelöä!
Mummi soitti, että voisi hakea teinin luokseen. Saisimme laatuaikaa mieheni kanssa ihan kahdestaan. Teini ei suostunut lähtemään mihinkään ilman Kaunoa, joten mummi pyysi, että koirakin saisi tulla. No, pakkasimme sekä koiran että teinin, ja mummi tuli hakemaan, koska minun selälläni ei istuta autossa niin pitkää aikaa, että pääsisimme mummin luokse.
Lopputapanin vietämmekin sohvalla, ihan kahdestaan, syömme jäätelöä ja katsomme jotain erittäin laadukasta viihdettä, eli todennäköisesti jotain ö-luokan elokuvia, ja nauramme sille, miten typeriä ne ovat. En ole edes ajatellut opiskeluasioita, vaan olen pitänyt täydellisen loman. Valsteen kirjaakin luen ihan omaksi ilokseni, en siksi, että se olisi joku kurssikirja, vaikka aihe evoluutiopsykologian opintoja sivuaakin hyvin vahvasti. Vielä, kun pääsisin tästä selkäsärystä kokonaan pois, että voisimme...Gröhöm... Viettää kunnon aviollista elämää, niin sitten kaikki olisi hyvin ja talossa olisi rauha. Vaikka tuleehan se rauha väkisinkin silloin, kun vaimo on vetänyt naamariinsa kourallisen kolmiokipulääkkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti