Sata vuotta Suomea

Jos joku on niin pahvi, ettei tiedä, mikä juuri tässä päivässä on niin ihmeellistä, niin hän saa minun puolestani kaivautua sinne koloon, missä on asunut viimeiset sata vuotta ja pysyä siellä. Niin paljon tätä päivää on toitotettu, ettei taatusti ole voinut jäädä kenellekään epäselväksi. Ja ehkä minäkin hiljennyn hetkeksi, näin Suomen 100-vuotis synttäreiden kunniaksi hetkeksi pohtimaan asioita.

Suomessa on monia epäkohtia ja paljon asioita, mistä en pidä. Ihan nyt alkaen suomalaisesta, mauttomasta ja muodottomasta ruokakulttuurista. Siis oikeasti, mämmi! Voi luoja. Tai jotkut joululaatikot. En ymmärrä, miten joku voi syödä niitä! Puhumattakaan HK:n sinisestä.

En pidä myöskään suomalaisesta puhumattomuuden, epäkohteliaisuuden ja rujouden mentaliteetista. Täällä kävellään naama norsunvitulla ympäri vuoden ja ihmisiin pidetään pitkät hajuraot. Jos joku yrittää puhua kanssasi, häntä tuijotetaan pitkän aikaa ja ihmetellään, miksi tuo puhuu minulle. Mitä olen tehnyt väärin?

Listaa voisi jatkaa pidemmällekin, mutta juuri tänään en viitsi. Sen sijaan yritän tänään keskittyä siihen, mitä tämä armas isänmaamme on antanut minulle kaikkina näinä vuosina.

• Ilmainen koulutus. Vanhempani eivät maksaneet peruskouluajoistani pennin pyörylää. Lukiossa maksoivat kirjat, mutta itse opiskelu ei maksanut mitään. Suoritan toista maisterintutkintoani, enkä ole ikinä maksanut mitään lukukausimaksuja yliopistoon. Ainoastaan ylioppilaskuntamaksun, mikä on naurettavan pieni. Vain muutamassa muussa valtiossa maailmassa on ilmainen koulutus, ilmainen kouluruoka, ilmainen kouluterveydenhuolto ynnä muuta.

• Keskoshoito. Suomessa keskoshoito on maailman huippuluokkaa, ja ihan kaikkein pienimmilläkin vauvoilla on mahdollisuus jäädä henkiin. Tiedän tämän, sillä oma känkkäränkkäteinini on syntynyt raskausviikolla 23 painaen 570 grammaa.

• Puhdas luonto. Suomi ei ole yhtä pilvenpiirtäjämassaa, vaan täällä on tilaa. Jokaisella on mahdollisuus päästä pois kaupungin sykkeestä ja mennä hetkeksi luontoon hengähtämään. Luonto on aina lähellä, ihan jokaista. Eikä suomalainen luonto ole pilattu, vaan se on puhdas, kaunis ja suurelta osin vielä koskematonkin.

• Kaikille samat mahdollisuudet. Ihmiset aina rutisevat siitä, miten köyhiä sorretaan Suomessa. En ota tähän kantaa. Mutta haluan kuitenkin nostaa esille sen seikan, että monessa muussa valtiossa asiat ovat huonommin. Täällä on kenellä tahansa mahdollisuus saada sairaanhoitoa varallisuuteen katsomatta. Tärkeä leikkaus ei ole kiinni lompakon paksuudesta tai vakuutuksen kattavuudesta. Jokaisella on mahdollisuus saada toimeentulotukea, asumistukea ja tiesmitätukea, jos omat rahat eivät riitä. Kouluttautuminen on kaikille mahdollista. Vammaiset saavat ilmaista kuntoutusta ja erilaisia tukimuotoja KELA:n ja kaupungin sosiaalitoimen kautta. Jokaiselle annetaan Suomessa mahdollisuus elää, kuntoutua ja olla ilman, että se on tulotasosta tai vakuutuksista kiinni.

• Rauha. Täällä ei tarvitse pelätä henkensä puolesta. Liikkuminen on turvallista eikä ole pommitusten pelkoa.

• Kieli. Puhumme täällä yhtä maailman vaikeimmista kielistä. Suomi on kaikkien ihanien suffiksiensa ja sijamuotojensa kanssa todella vaikea kieli oppia. Joskus minua surettaa, kun ihmiset väheksyvät oikeinkirjoitustaitoja ja väittävät, ettei niillä ole väliä. Kyllä niillä on väliä! Ne ovat osa kieltämme. Jos kiellämme oikeinkirjoituksen tärkeyden, kiellämme myös oman kielemme tärkeyden.

• Sisu. Enkä tarkoita tällä niitä pastilleja, sillä ne ovat pahoja. Suomalainen sisu vie pitkälle enkä minäkään olisi tässä ilman isoisoäidiltäni perittyä, äärimmäisen sisukasta luonnetta. Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, ettei luovuteta.

Ja viimeisenä, vaikkei todellakaan vähäisimpänä…

• Suomenlapinkoirat. Tärkeä kansallisaarteemme neljän muun kotimaisen rodun lisäksi. Komea, karvainen ja pakkasenkestävä rotu, joka ei vähästä lumesta hätkähdä. Ystävällinen, oppivainen, älykäs ja uskomattoman kaunis rotu. Rotu, jonka kauneinta edustajaa minun on kunnia rapsutella joka ikinen elämäni päivä. Olen ylpeä rakkaasta koirastani ja olen ylpeä siitä, että olen valinnut terveen, alkukantaisen ja kotimaisen koirarodun.

Tässä minun ajatuksiani Suomesta. En aio katsoa linnan pönötysjuhlia telkkarista ihan vain siksi, etten voi ymmärtää, miksi kukaan haluaisi viettää aikaansa katsoen, kun ihmiset kättelevät. Käsittämättömän tylsää! Sen sijaan aion itse juhlia viemällä suomenlapinkoirani koirapuistoon ja sen jälkeen keskityn kirjoittamaan esseetä.

Onnea satavuotiaalle Suomelle ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!