Luonnon "rauhaa"

Olen asunut Turun keskustan laitamilla, ripulinruskean Aurajoen rannalla jo reilut 16 vuotta. Välillä on osoite vaihtunut, mutta asuinalue pysynyt koko ajan samana. Enkä varmaan enää osaisi muualla edes asua.

Vaikka nykyinen kotikatuni onkin suhteellisen rauhallinen, se huono puoli tuossa sijainnissa on, että kaikki mahdollinen kaupungin häly kuuluu parvekkeelleni. Jos läheisessä jokilaivassa on joku pumppu esiintymässä, kuulen musiikin erittäin hyvin lähtemättä kotoani tasan mihinkään. Välillä saa kuunnella piipaa-autojen ulvomista, välillä taas naapurien tappelemista. Ja kaikki tämä kuuluu kerrostaloasumiseen kaupungissa. Tällaista se nyt vain on.

Mökkiranta auringonlaskussa.

Joskus sitä ajattelee, että maaseudulla elämä on niin paljon rauhallisempaa. Ei ole piipaa-autojen ulvontaa, ei ole jokilaivoja eikä niiden terasseilla esiintyviä pumppuja, ei ole tappelevia naapureita (ainakaan kovin lähellä) eikä kaupungin asfalttipölyä. On vain luonnon rauha ja hiljaisuus.

Tämä luonnon rauha ja hiljaisuus mielessäni siintäen pakkasin koirani ja kamppeeni. Päätin, että tämä kesänä vietän mahdollisimman paljon aikaa mökillä nauttien hiljaisuudesta, luonnon rauhasta ja yksinäisyydestä. Äärimmäisen vilkkaan ja rankan koronakevään jälkeen tuo rauha ja hiljaisuus kuulostivat musiikilta korvilleni. En välittänyt siitä, että Paraisten saaristo on punkkien saartama ja todennäköisesti saisin vähintään borrelioosin, ellen peräti kaksi. Kunhan vain pääsisin nauttimaan luonnon rauhasta ja olemaan hiljaisuuden keskellä.

Heti ensimmäisenä bongasin alamökin vieressä olevassa pihapuussa käpytikan pesän. Eipä siinä, eläinvauvat ovat parhautta tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa, kun olet kuunnellut monta tuntia niiden böördikersojen kiekumista ja tajuat, etteivät ne hiljene siellä kolossaan hetkeksikään, alkaa pikkuhiljaa todellisuus hahmottua: ei se elämä luonnon keskellä ole todellakaan mitään hiljaista! Se on ihan kaikkea muuta.

Mökkielämää parhaimmillaan? Jos vain saisi lukurauhan!

Ensimmäisenä yönä siis nukahdin käpytikkavauvojen suloiseen nälkälauluun.

Seuraavana aamuna olin valmis kaivamaan ilmapyssyn mistä tahansa kolosta ihan vain siksi, että saisin edes hetken hiljaisuutta. Sitähän minä tältä saarelta olin alun perin tullut hakemaan! Ja nyt nuo saakelin nälkäänsä kirkuvat kakarat olivat hyvää vauhtia pilaamassa minun lomafiilistäni.

Eivätkä käpytikkakersat todellakaan olleet ainoita, jotka päättivät ihastuttaa minua sulosävelillään. Tuntui siltä, että kaikki linnut malliin ja merkkiin katsomatta olivat tulleet täysin hulluiksi. Lintujen välisiä kiistoja oli lähestulkoon koko ajan ja mökin pihalla käytiin paljon pahempia ja huomattavasti äänekkäämpiä tappeluita kuin mitä kerrostalonaapureiden asunnossa on ikinä käyty. Öisin, kun pahimmat kiistat olivat rauhoittuneet, kukkui käki koko hemmetin ajan eikä antanut pahaakaan rauhaa.

Joutsenia olisi meidänkin rannassa sähisemässä, ellei olisi vahtikoiraa.

Illan viiletessä hyttyset tietenkin tulivat inisemään korvan juureen haluten maistaa vertani. No, ei muuta kuin Thermacell päälle. Eli kun vietät illan siinä Thermacellin höyryissä, on olo kuin olisit sittenkin kaupungissa pakokaasuja haistelemassa.

Kärpästen surinaa oli myös mukava kuunnella sekä päivin että öin. Aina niitä saatanan siivekkäitä pirulaisia löytää jostain kolosta mökkiin sisään ja sitten ne pitävät sinut hereillä koko yön.

Eikä pidä unohtaa sitä luontokappaleista hiljaisinta, eli suomenlapinkoiraa, jolla on isot pallit ja vielä isompi ego. Hänet kun on jalostettu vahtikoiraksi, niin sitähän hän sitten tekee. Pihalle tulee pörriäinen: se haukutaan hemmettiin. Kaukana merellä näkyy joutsen: sitä haukutaan ihan varmuuden vuoksi, ettei se vain kuvittelisi itsestään liikoja ja nousisi rantaan. Yhtä haukkumista koko loma!

Kauno, suuripallinen suomenlapinkoira, pitämässä vahtia mökkirannassa.

En tiedä, kenen keksintöä se on alun perin ollut, että luonnossa muka olisi hiljaista ja rauhallista. Täällä meidän mökillä ei ainakaan ole! Meidän pihassa on pahempi meteli kuin kaupungin keskustakerrostalossa konsanaan ja kaiken sen metelin tuottaa juurikin se luonto. Eli luonnossako muka mieli lepää kaikessa siinä hiljaisuudessa? Paskan marjat!

Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että Tuska-festareillakin on huomattavasti vähemmän meteliä kuin mitä täällä meidän pihalla on tähän mennessä ollut. Ehkä pitäisi vain viettää koko kesä kaupungissa, niellen asfalttipölyä. Saisi sentään olla rauhassa kaikelta luonnon meteliltä.

Hämähäkeistä ei sentään lähde meteliä...

Gaia, meidän äitimme

Nautitko sateen tuoksusta? Tuulen huminasta? Kukkakedon väriloistosta? Lintujen laulusta? Oletko koskaan ajatellut, miksi nämä kaikki ovat olemassa? Minä ajattelen useinkin. Mikä on kaiken tämän kauneuden alkulähde? Kaikki kauneus meidän ympärillämme on peräisin yhdestä ja ainoasta lähteestä: Äiti Maa. Tai Maaemo. Tai Gaia. Miksi ikinä häntä sitten haluat kutsuakin. Ilman Äiti Maata mitään, mitä sinä näet ympärilläsi, ei olisi olemassa.

En puhu Äiti Maasta minään jumalallisena hahmona. Äiti Maa ei ole mikään muinaiskreikkalaiseen pukuun sonnustautunut pitkähiuksinen, kaunis nainen. Mutta Äiti Maa on kuitenkin elävä olento. Hän on olemassa. Siksi puhun nimenomaan hänestä. Äiti Maa on ympärillämme, joka paikassa. Ilmassa, mitä hengitämme. Kukissa, mitä ihastelemme. Vedessä, missä uimme. Äiti Maa, tämä pallomme, mitä me asutamme, on elävä organismi. Elävä ja tunteva kokonaisuus. Sillä on oma tietoisuutensa tavalla, mitä rajoittunut ihmismieli ei pysty koskaan ymmärtämään, ja siksi pidämme Äiti Maata jonain ihme myyttinä. Emme näe Äiti Maan olemassaoloa ympärillämme, sillä ahneina olentoina näemme vain itsemme ja omat tarpeemme. Siitä syystä me ihmiset imemme Äiti Maan kuiviin kaikesta mahdollisesta. Me tapamme meidän oman äitimme.

Siksi vietämme tänään Maan päivää. Ihmiskunta joutuu muistuttamaan itseään siitä, että ilman Äiti Maata meitä ei olisi olemassa. Ja ilman Äiti Maata ja hänen huolenpitoaan me myös kuolisimme hyvin nopeasti. Äiti Maa pitää huolen siitä, että saamme ravintoa ja vettä. Äiti Maa huolehtii, ettei auringon haitallinen säteily korvenna meitä. Hän antaa meille aivan kaiken, mutta meille ei kuitenkaan riitä mikään. Otamme, ja ajattelemme, että kaikki tämä on meidän omaa ansiotamme. Pidämme itseämme fiksumpana kuin oma äitimme.

Jos katsomme historiaan ja mietimme, mitä olemme tehneet, niin saamme tällaisen listan:

- Tapoimme veljemme neanderthalit 

- Olemme tappaneet sukupuuttoon lukemattoman määrän eläimiä

- Olemme tuhonneet sukupuuttoon lukemattoman määrän kasveja

- Olemme tappaneet ja kiduttaneet toisiamme

- Olemme tappaneet ja kiduttaneet eläimiä

- Olemme tuhonneet meren ja ilman

- Olemme melkein tuhonneet sademetsät

- Jatkamme tuhoamista edelleen, kaikesta huolimatta

Emme ole erityisen hyviä lapsia äidillemme, vai mitä sanotte? Olemme loppujen lopuksi aika tuhmia lapsia. On aika pyytää anteeksi äidiltämme kaikkea tätä kärsimystä, mitä hän on joutunut kestämään meidän takiamme. On aika kääntää suunta.

Yksi ihminen voi omilla teoillaan vaikuttaa. Esim. mieheni on alkanut kerätä ympäristöstämme roskia. Hetken kuluttua saimme huomata, että muutama muukin on alkanut meidän alueellamme roskien keruuseen. Saimme kaupungilta jopa uusia roskiksia tähän meidän kaupunginosaamme! Pieni teko, mutta kuitenkin niin suuri sellainen.

Mitä sinä voit tehdä, muuta kuin kerätä roskia? Vähennä muovin kulutusta. Lajittele jätteet. Kierrätä. Tee ekologisia ja eettisiä ostopäätöksiä. Pelkästään jo se, että alat käyttää kauppareissuilla kangaskasseja ja kankaisia, monikäyttöisiä hedelmäpusseja vähentää pidemmällä aikavälillä muovin kulutustasi aivan hirvittävän paljon!

Hyvää Maan päivää ihan jokaiselle maapallon asukkaalle! Yhdessä saamme luotua paremman tulevaisuuden sekä omille lapsillemme että Äiti Maalle.

Hullu mies Huittisista, kokenut Kokemäeltä

Saunan lämpö tuntuu vielä ihollani. Märistä hiuksistani valuu vesi. Olen väsynyt pitkän päivän jälkeen, mutta olen samalla todella tyytyväinen. Tänään on ollut hyvä päivä!

Eläinavusteisen valmentajan opinnot veivät meidät tänään kotikonnuiltamme Kokemäelle. Pitkä, puolentoista tunnin ajomatka liukkailla pikkuteillä taittui mukavasti kimppakyydissä. Vaihdoimme kuulumisia, juttelimme niitä näitä, suunnittelimme tulevaa. Perillä meitä odotti iloinen lauma aivan kaikenlaisia eläimiä alkaen jauhomadoista aina alpakoihin asti. Tänään puhuisimme alpakoista terapiaeläiminä, tutustuisimme lähemmin näihin villaisiin ja niin hauskoihin olentoihin sekä tapaisimme muita erikoisia eläimiä.

Lintukodossa haisee, vaikka se on juuri siivottu. Lisäksi sieltä kuuluu kamala metakka. Eipä tuo ihme, sillä linnut eivät ole eläimistä niitä hiljaisimpia. Kovan äänen ja hajun unohtaa, kun näkee lintujen väriloiston. Kerrassaan upeita eläimiä! Mielenkiintoisia ja omalaatuisia. Jokaisella linnulla on värikkään höyhenpuvun lisäksi värikäs historia. Kotipihan harmaita varpusia katsellessa unohtaa helposti, miten upeita lintuja Luontoäiti on tähän maailmaan luonut. Voisin tuijottaa näitä maagisia eläimiä tuntikausia, ellei minulla olisi kuuloaistin yliherkkyyttä. Linnut ovat kuvankauniita, mutta korvani eivät yksinkertaisesti kestä niistä lähtevää ääntä.

Matelija- ja jyrsijätalossa on monipuolinen asukaskunta, tosin ei kovin vierasystävällinen sellainen. Kilpikonna menee piiloon vieraslaumaa, samoin gekko. Hiiret ja rotat tuijottavat meitä intensiivisesti. Chinchilla painuu kauas nurkkaan, eikä halua tulla esiin. Sitä ujostuttaa. Käärmeellä on nahanluonti kesken, ja se on kiukkuinen. Tarantella sentään esittelee karvaista olemustaan ylpeänä. Mietin, voisiko matelijaa käyttää terapiaeläimenä. Miksei voisi, periaatteessa. Chinchilla on ujoudestaan huolimatta suloinen, ja alan suunnitella sille häkin paikkaa meidän asunnossamme. Ei tälle yksilölle, tietenkään, mutta jospa sitä jossain vaiheessa hankkisi chinchilla, vaikka ihan vain vahingossa. Kauno voisi kaivata karvaista kaveria.

Kasvihuoneiden kukkaloisto on jotain uskomattoman upeaa! Olen floristin lapsenlapsi, mutten ole perinyt “kukkageeniä” itselleni. En ymmärrä kasveista muuta kuin sen, että ne tuoksuvat huumaaville ja ne ovat älyttömän kauniita. Voisin jäädä pidemmäksi aikaa ihastelemaan kukkia, mutta kierroksemme jatkuu. Ehkä minun pitää huomenissa mennä kotiin kukkakaupan kautta, ja tuoda myös pieneen kotiimme hieman väriä ja tuoksuja. Minulla on joskus tapana ostaa itselleni kukkakimppu, ja miksen tekisi niin? Olen ihan helvetin hyvä tyyppi, joten olen ansainnut kauniita kukkia aina silloin tällöin.

Lampolassa meistä ei olla erityisen kiinnostuneita. Vain yksi lammas haluaa tulla lähemmäs. Pässi kurkistaa aidan yli, mutta sitä kiinnostavat lampaat enemmän kuin me. Emme ole tarpeeksi villavia pässin mielestä. Olisiko sittenkin pitänyt jättää sheivaamatta?

Vihdoinkin pääsemme päivän teeman, eli alpakoiden luokse. Alpakat ovat iloisia, uteliaita ja sosiaalisia eläimiä, jotka ensin hieman hämmästyvät tulostamme, mutta hetken aikaa ihmeteltyään toivottavat meidät erittäin tervetulleeksi. Saappaat jalkaan ja eikun pilttuuseen alpakoiden sekaan! Alpakat syövät kädestäni. Silitän yhtä niistä, ja villa on ihanan pehmoista. Yksi alpakoista alkaa kieriä. Se hassuttelee ja nauttii elämästä. Ihmisten pitäisi tehdä ehdottomasti samoin paljon useammin! Alpakat eivät arastele eivätkä edes yritä mennä meitä karkuun. Ne eivät myöskään potki meitä eivätkä sylje meidän päällemme. Olemme niiden ystäviä, ja meidät on hyväksytty pyhän pilttuun vieraiksi. Ihastun alpakoihin hetkessä! Niiden hoito vaatii sen verran työtä, että meille itsellemme tuskin alpakkaa tulee, mutta edelleenkin harkitsen vakavasti sitä aasia terapiaeläimeksi. Vaikka sulhaseni onkin sitä mieltä, että hän on riittävän aasi, emmekä tarvitse toista aasia meidän perheeseen.

Kun alpakat on syötetty, alkaa kotimatka. Pitkä matka pimenevässä päivässä. Onneksi meillä on auto täynnä iloisia ja tyytyväisiä ihmisiä, joten juttua riittää puuduttavan pitkän matkan ajaksi. Olemme kaikki tyytyväisiä päivän antiin, ja olemme onnellisia siitä, että saimme käydä tutustumassa ihaniin alpakoihin, sekä muihin eläimiin. Itse olen entistä enemmän varma siitä, että eläinavusteisuus on ratkaisu moneenkin ongelmaan, ja haluan toteuttaa eläinavusteisia menetelmiä tulevaisuudessa, mikä ikinä tulevaisuuteni tulee olemaankaan.

Maailmassa on vain yhtä eläinlajia aivan liikaa, ja se eläinlaji on ihminen. (Ja punkit, maailmassa on aivan liikaa punkkeja.)