Olin Reykjavíkissa lapseni isän ja exäni kanssa. Kaupunki oli valtavan mäkinen (höhöhö, mäkinen… höhöhöhöhö) eikä näyttänyt yhtään siltä, miltä Reykjavík oikeasti näyttää. Me istuimme pienessä kaupassa, pienen buffetin edessä. Kauppa oli päättänyt laajentaa asiakaskuntaa laittamalla pystyy pienen buffan keskelle kauppaa.
Buffetissa oli tarjolla vaikka mitä. Keskellä pöytää oli iso, kuuma kivi, millä lihat ja muut paistettiin. Heitin kivelle muutaman leivän paahtaakseni ne. Leivän päällä oli jotain ihmeellistä juustoa. Exäni valitti tästä oudosta toimintatavasta. Ruoka oli kuitenkin hyvää, jopa exäni mielestä, joka on ammatiltaan ravintolakokki.
 |
| Mount Esja Reykjavíkin keskustasta nähtynä. |
Kesken ruokailun kauppa päätettiin ryöstää. Sisään tuli kaksi isokokoista miestä, sekä heidän saksanpaimenkoiransa. Koira ei ollut laisinkaan pelottava. Se tuli viereeni, ja katselin sen kasvoja. Koira tuntui hymyilevän minulle, vaikka sen omistajat huusivatkin ihmisille ja osoittivat aseilla. Muut olivat täydessä paniikissa, mutta minä en pelännyt yhtään.
Tilanne vaihtui. Olimme edelleen Islannissa, mutta tällä kertaa muuttamassa sinne. Isäni ajoi muuttoautoa, mutta oli jättänyt suurimman kuorman “jonnekin” odottamaan. Kysyin, milloin saamme loputkin tavarat, ja isäni sanoi, ettei sillä ole mitään kiirettä. Aloin huutaa, että totta kai, on kiire, sillä tarvitsen tavarani.
Minulle tuli paha olo, ja aloin oksentaa. Tajusin, että olen raskaana. Aloin itkeä, etten halua lasta, mutta isäni ei välittänyt, vaan sanoi, että itku pois, autoon ja lähdetään viemään tätä pienempää kuormaa. Hän alkoi raahata minua väkisin autoon, kunnes menetin tajuntani ja kaaduin maahan. Minut oli pakko viedä sairaalaan.
 |
| Lintuja kuvattuna Videyn saarelta, Reykjavíkin vieressä. |
Sairaalaan lähti kanssani “täti”. Ihminen, jota en tosielämässä tunne laisinkaan. Sairaala oli värikäs, apeekkimainen paikka, ja jonotuskäytäntö oli täysin kummallinen. En tiennyt, mihin jonoon meidän olisi pitänyt mennä, mutta täti tiesi, ja valitsi isosta laatikosta meille jonotustunnuksen, mikä oli oudon näköinen pieni tavara.
Menin katsomaan hyllyllä olevia tavaroita, ja löysin meikkipaletin. Kysyin tädiltä, voisiko hän lainata minulle 40 paikallista rahaa, koska oma lompakkoni oli jääny taakse. Täti kyseli, tarvitsenko tuollaista meikkipalettia nyt ihan varmasti, koska hän ei ole kertaakaan nähnyt minulla esim. poskipunaa. Sanoin, että meikkaan aina niin, ettei minusta näkyisi, että meikkaan, joten kyllä tarvitsen. Valehtelin. Halusin vain tuon meikkipaletin.
Täti katsoi minua ja kysyi, onko minulla varmasti rahaa maksaa meikkipaletti takaisin. Sanoin, että on. Todellisuudessa en tiennyt, oliko minulla, mutta valehtelin saadakseni meikkipaletin. Minua ei kiinnostanut rahatilanteeni, vaan ainoastaan se, että saisin tuon paletin.
Heräsin siihen, että päässäni soi The Apology Song, mikä on eräs laulu The Book of Lifesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti