Iso sydän isoille ammattilaisille

Tänään, kun suhailin taksilla pitkin sateista Tamperetta ruuhka-aikaan, minulla oli paljon aikaa ajatella. Ja aloin miettiä, missä ammateissa olevat ihmiset ansaitsevat kaikkein eniten kunnioitusta. Sellaisen oikein helvetin korkean hatunnoston. Tulin seuraavanlaiseen tulokseen:

1. Tampereen taksikuskit

Siis onko vittumaisempaa ammattia kuin ajaa taksia Tampereella? Ratikkatyömaata siellä, ratikkatyömaata täällä. Huomenna eri reitit kuin tänään. Navigaattori on yhtä hyödyllinen kapistus kuin venäläinen perseensuristin. Ikinä ei tiedä, mistä kohti pääsee ajamaan. Ja siihen päälle vielä vittumaiset asiakkaat. Ihan valtavan iso hatunnosto Tampereen taksikuskeille! Olette kovia. 

2. R-kioskin työntekijät

Suomen pätevimmät työntekijät ovat Ärrällä. Pitää hallita oman puodin tuotevalikoima ja kassa, Veikkauksen tuotteet ja laitteet, postin tuotteet ja laitteet, Matkahuollon tuotteet ja laitteet, Schenkerin tuotteet ja laitteet, passin luovutus, tuntea kaikki mahdolliset liittymät, pitää osata keittää hyvää kahvia ja vielä osata palvella asiakkaita hymyssä suin. Eipä olisi minusta naista moiseen hommaan!

3. Työterveyslääkärit

Pitää päivästä toiseen kuunnella tylsistyneiden työntekijöiden ruikutuksia ja yrityksiä saada sairauslomaa siksi, että varpaasta katkesi kynsi. Ei helvetti! Minulta hajoaisi kuuppa alta aikayksikön moisessa hommassa. Suuri sydän työterveyslääkäreille.

4. Minun psykiatrini

Tarvitseeko tätä edes selittää? Minun psykiatrini tarvitsee minun takiani oman psykiatrinsa. Toisaalta, minun takiani häneltä eivät ihan heti lopu työt, ja minun ansiostani hän pääsee kesällä matkustamaan Bora Boralle!

5. Oikojat

Siis kuka jumalauta haluaa ylipäätänsä edes hammaslääkäriksi? En voi ymmärtää, millaisen ihmisen unelma-ammatti on tuijottaa toisten hammaskalustoa. Hyi saatana. Mutta että vielä erikoistua oikomiseen! Juuri siihen, mitä kaikki inhoavat. En ole kuullut vielä kenenkään sanovan, että oikomishoito on kiva asia, ja suorastaan odottaa oikojalla käyntiä.

6. Laivasiivoojat

Millaista olisi siivota ihmisten oksennuksia vuorokaudesta toiseen? Ja vielä nälkäpalkalla. En halua edes kuvitella. Silti olen aina päässyt siistiin hyttiin, kun olen laivaan mennyt. Eli hattua ylös laivasiivoojille!

7. Pa... Eipäs muuten olekaan!

Meinasin ensin kirjoittaa tähän patologi, mutta sen jälkeen tajusin, että eihän se patologin ammatti niin kamala ja vaativa olekaan! Hänen asiakkaansa ovat kuolleita!!! Kukaan ei valita eikä narise mistään, eikä tarvitse miettiä asiakastyytyväisyyttä. Ainoana haasteena on se, ettet sekoita ruumiita keskenään. Jumalauta, mikä ihana autuus, olla töissä ruumishuoneen hiljaisuudessa! Hei, minä haluan patologiksi!

8. Club Marilynin järjestyksenvalvojat

Jos olet ikinä asunut Turussa, niin tiedät, mistä puhun. Se paikka on teinihelvetti suoraan pahimmista painajaisistasi. Edes Freddie Krueger ei suostuisi menemään sinne! En voi kuin ihailla niitä ihmisiä, jotka jaksavat viikosta ja vuodesta toiseen katsoa kännissä örveltäviä 18-vuotiaita. Voi helvetti, mikä duuni!

9. Muumimaailman näyttelijät

Kuvittele viime kesää. 35 astetta hellettä, ja sinun pitää pukeutua Muumipeikoksi. Tunkea hikinen ja nihkeä ruhosi sellaiseen jumalattomaan vaatteeseen. Sen jälkeen kävelet siinä tuskakuumassa puvussa tuntikausia ympäri Kailoa, ja kuuntelet pikkukakaroiden huutoa ja kitinää. Seisot siinä puvussasi miljoonan ihmisen valokuvattavana. Ja pissahädän iskiessä pääsetkin ihan helposti vessaan sen mahtipontisen pukusi kanssa. En tekisi tuota hommaa! Iso peukku niille, jotka olitte viime kesänä Muumimaailmassa muumeja esittämässä.

Ja sitten viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä

10. Kasvatusalalla työskentelevät ihmiset

Me yritämme kasvattaa ja kouluttaa teidän räkänokkianne! Otamme vastaan huudot, haukut ja joskus jopa lyönnit. Käytämme kaiken vapaa-aikamme suunnitellen heille toimintaa. Yritämme jatkuvasti kasvavien ryhmäkokojen ja vähenevien resurssien kanssa taata heille laadukasta kasvatusta ja opetusta. Tappelemme teidän vanhempien kanssa ties mistä asioista, ja yritämme parhaamme mukaan pysyä kärryillä jatkuvasti vaihtuvista opseista. Ja ei, palkka ei todellakaan vastaa sitä työmäärää ja vastuuta, mikä meille kuuluu joka ikinen päivä. Opettajat alkavat kesäloman viimeisellä viikolla vasta palautua siitä stressistä, minkä he ovat keränneet kroppaansa kuluneen vuoden aikana.

Opekorkeakoulussa opiskelevat: Oletteko nyt ihan varma siitä, mitä teette? Olisiko vaikkapa hevostenhoitaja parempi ammatti? Hoidettavat ainakin ovat helpompia ja valittavat vähemmän.

PS. Kuvat teille tarjoaa Pixabay.

Satumainen teemapäivä: Book Lovers Day

Tänään, 9.8., on ties kuinka monen asian virallinen teemapäivä. Ihan ensinnäkin, tänään on kansallinen riisivanukkaan päivä. Olethan muistanut tehdä oman riisivanukkaasi? Minä en, mutta söin kyllä salaa yhden suklaavanukkaan. Salaa syöty suklaa ei lihota.

Riisivanukkaan lisäksi tänään on Yhdysvaltojen varapresidentin päivä. Ja mehän kaikki todella toivomme, että varapresidentille tulee pian käyttöä, koska Yhdysvaltain presidentti on... No, hän on. 

Kolmannen aiheen suureen juhlaan meille suo Tove Jansson, muumien äitihahmo. Vaan kuinka moni on tämän päivän aikana oikeasti muistanut syyn, miksi tätä päivää "juhlitaan"? Kaikki ovat parkuneet loppuunmyytyjen muumimukien perään, eikä kukaan muista sitä, minkä suuren työn Jansson teki. Hän toi valtavasti suomalaiseen kirjallisuuteen luomalla muumihahmot, ja taitaapa olla tasan ainoa suomalainen lastenkirjailija, joka on niittänyt näin suurta mainetta myös ulkomailla.

Mistä päästäänkin mukavasti aasinsiltaa pitkin päivän viimeiseen teemaan. Viimeinen, mutta kaikkein paras teemapäivä tänään on kirjojen rakastajien päivä! Koska siitä ei ole pitkäkään aika, kun paasasin lukemisen tärkeydestä, jätän sen tällä kertaa väliin ja tyydyn vain paistattelemaan kaikkien ihanien kirjojen hehkussa.

Rakastan kirjoja! Nimenomaan fyysisiä kirjoja. Rakastan sivujen rapinaa, kirjan tuoksua ja rakastan kirjan tuntua kädessäni. Kirja tyydyttää makua lukuun ottamatta kaikki mahdolliset aistit.

Rakastin kirjoja jo ihan pienenä lapsena. Äitini luki minulle paljon, ja osasin kaikki kirjat ulkoa, ja jos äitini oli nukahtanut kesken ties kuinka monennen kirjan, luin itse itselleni, ulkomuistista. Olin viisivuotias, kun opin oikeasti lukemaan.

Äidilläni on vielä tallessa lapsuuteni kirjoja. Vanhoja niin rikkinäisiä Pupu Tupuna-kirjoja, ettei niihin uskalla edes koskea. Kirjat on luettu niin moneen kertaan, että ne ovat kuluneet käytössä. Lempikirjani nimeä en muista. Siinä oli pieni peikkotyttö, jolla ei ollut vaatteita, ja metsän eläimet tekivät hänelle somat vaatteet. Kirja loppuu: "Punaiset posket ja naurava suu". Äitini varmaan muistaisi kirjan nimenkin.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla harrastin Neiti Etsiviä. Toki luin muitakin kirjoja, mutta Neiti Etsivät olivat se ykkönen. Meillä oli suurin piirtein kilpailua luokkakavereiden kanssa siitä, kuka on ehtinyt lukea minkäkin Neiti Etsivä-kirjan.

Olin vielä ala-asteella, kun siirryin lukemaan "aikuisten kirjoja". Stephen King oli suosikkini. Samoin luin todella paljon vanhoja klassikoita, kuten esim. Kolme muskettisoturia. Tämä sama linja jatkui kautta yläasteen, jolloin kirjallisuus oli eräs tapa paeta sitä karmeaa todellisuutta, missä elin. Kirjat veivät minut toisaalle, parempiin maailmoihin.

Lukiossa aloin sitten harrastaa TOSI kirjallisuutta, ja sain lukion äidinkielen opettajan hämmästymään, kun kysyin, saanko lukea erästä tehtävää varten Danten Jumalaisen näytelmän, vaikkei se ollutkaan kirjalistalla. Sain siitä kirjallisuustehtävästä arvosanaksi kympin.

Jyväskylän yliopistossa 2000-luvun alussa luin valtavasti venäläistä kirjallisuutta. Osaksi siksi, että minulla oli pääaineena venäjä, mutta myös siksi, että pidin venäläisestä kirjallisuudesta todella paljon. Suosikkini on aivan ehdottomasti Dostojevski. Hänen kirjansa ovat pitkiä ja raskaslukuisia, mutta se vaiva kannattaa nähdä!

Pitkät vuodet yliopistossa ovat myös karsineet lukuintoa siinä mielessä, että valtava tietokirjallisuuden lukumäärä vie aikaa kaunokirjallisuudelta, eikä vapaa-aikana välttämättä jaksa enää lukea niin paljoa. Etenkin nyt, kun teen toista maisterintutkintoani, olen lukenut kaunokirjallisuutta todella vähän. Tämän vuoden aikana olen ehtinyt lukea vain muutaman hassun kirjan. Toki luettavien kirjojen lista on kasvanut sitäkin pidemmäksi, odottamaan aikaa, jolloin saan katsella valmista gradua kansissa, eikä tarvitse lukea tiedelehtien artikkeleita vammaisuudesta kaunokirjallisuuden sijaan.

Omalle tyttärelleni luin paljon hänen ollessaan pieni. Hänen lempikirjansa olivat Possu Palleroita. Yritin myös hankkia hänelle kirjoja hänen toisella äidinkielellään, hollannilla, ja luin niitäkin huonolla kielitaidollani. Nykyään teinityttäreni ei - valitettavasti - ole yhtä innoissaan kirjoista kuin mitä minä olin samanikäisenä. Hän roikkuu somessa kavereidensa kanssa sen sijaan, että lukisi Kingiä.

Mieheni usein pyörittelee silmiään, kun raahaan jostain alennusmyyntikorista kassikaupalla kirjoja kotiin. Miksi pitää, kun niitä kirjoja on jo valmiiksi monta sataa? No siksi pitää! Kyllähän minä ruokaakin raahaan kaupasta kassikaupalla. Kirjat ovat sama juttu. Ne eivät ehkä sovellu ruumiin ravinnoksi, mutta ne ovat hengen ravintoa. Ilman niitä minun henkeni kuihtuu ja minä kuolen sisältä.

Kirjojen rakastajat, tänään on meidän päivämme! Tehdään tästä päivästä SATUMAINEN!

Wautsi wau! Ja itsetunto kohoaa.

Kirjoitin joulukuussa some-käyttäytymisestä ja siitä, miten ihmiset ovat muuttuneet täydellisiksi idiooteiksi somen myötä: http://valmentajaksi.blogspot.fi/2016/12/olis-kiva-lukea-noita-sun-kommentteja.html

Huomasin eilen, miten eräs nimimerkki oli kommentoinut erästä todella vanhaa blogikirjoitustani. Hän oli kuitenkin poistanut kommenttinsa, eikä itse kommenttia enää näy. Kommentoijan älykkyysosamäärä ei kuitenkaan todennäköisesti riittänyt siihen, että hän olisi ymmärtänyt minun saavat jokaisen kommentin MYÖS sähköpostina, joten pääsen kyllä lukemaan myös kaikki poistetut kommentit. Mitä hän sitten oli kirjoittanut? No, kommentti alkoi sanoilla: “Hyi helvetti!” Sen jälkeen hän kommentoi ulkonäköäni ja sitä, miten karmealta näytän.

Ihan ensiksi… WAU! Joku, ihan oikeasti, lukee myös todella vanhoja blogitekstejäni! Aivan upeaa ja mahtavaa! Suuri kiitos tästä. Olen oikeasti otettu. Tämä teksti on todellakin niin vanha, että se joutuu “kaivamaan” monen kuukauden takaa, reilun kolmensadan blogitekstin joukosta. Tämän tekstin löytämiseksi on siis todellakin nähty vaivaa. Valtava määrä sydänhymiöitä ja isoja hymynaamoja. Ihanaa, että joku viitsii ja jaksaa.

Toiseksi, se kuva, mikä sai tämän kommentin aikaiseksi, oli pilakuva. Selfie, missä väänsin naamaani enkä tarkoituksellakaan näyttänyt itseltäni. Nyt täytyy todellakin kiittää erittäin suuresti tästä kommentista, sillä se sai minut tuntemaan itseni aivan hirvittävän älykkääksi! Ihminen, joka ei naaman vääntelystä ja “hullun ilmeestä” pysty päättelemään, että kyseessä on pilakuva, on aivan taatusti minua tyhmempi ihminen. Tämä tarkoittaa sitä, että maailmassa ON siis todellakin olemassa ihmisiä, joilla on vähemmän muumeja laaksossa kuin minulla. En olekaan maailman tyhmin ihminen. Tämä oli hieno asia huomata. Ja tähän perään taas lisää hymiöitä, joilla on sydänsilmät, ja monta sydäntä vielä perään.

Kolmanneksi… Oli todella ilo huomata, että kommentti koski nimenomaan kuvaa eikä tekstiä. Ja minähän EN pidä mitään valokuvablogia, joten tarkoitus on herättää tekstillä ajatuksia ihmisissä, ei kuvilla. Silloinhan olen onnistunut tuottamaan kerrassaan erinomaista ja mainiota tekstiä, jos ainoa negatiivinen asia, mikä blogistani löytyy, on yksi pilakuva!

Wautsi wau!

Ja koska olen hieman erilainen, lapsellinen ja ehkä vittumainenkin ihminen, tähän viimeiseksi perään lisää pilakuvia ja naaman vääntelyä, joista voi antaa lisää minun itsetuntoani kasvattavia kommentteja. Etenkin näin aamutuimaan, ilman meikkiä otetut kuvat ovat minusta enemmän kuin mairittelevia.