Iso sydän isoille ammattilaisille

Tänään, kun suhailin taksilla pitkin sateista Tamperetta ruuhka-aikaan, minulla oli paljon aikaa ajatella. Ja aloin miettiä, missä ammateissa olevat ihmiset ansaitsevat kaikkein eniten kunnioitusta. Sellaisen oikein helvetin korkean hatunnoston. Tulin seuraavanlaiseen tulokseen:

1. Tampereen taksikuskit

Siis onko vittumaisempaa ammattia kuin ajaa taksia Tampereella? Ratikkatyömaata siellä, ratikkatyömaata täällä. Huomenna eri reitit kuin tänään. Navigaattori on yhtä hyödyllinen kapistus kuin venäläinen perseensuristin. Ikinä ei tiedä, mistä kohti pääsee ajamaan. Ja siihen päälle vielä vittumaiset asiakkaat. Ihan valtavan iso hatunnosto Tampereen taksikuskeille! Olette kovia. 

2. R-kioskin työntekijät

Suomen pätevimmät työntekijät ovat Ärrällä. Pitää hallita oman puodin tuotevalikoima ja kassa, Veikkauksen tuotteet ja laitteet, postin tuotteet ja laitteet, Matkahuollon tuotteet ja laitteet, Schenkerin tuotteet ja laitteet, passin luovutus, tuntea kaikki mahdolliset liittymät, pitää osata keittää hyvää kahvia ja vielä osata palvella asiakkaita hymyssä suin. Eipä olisi minusta naista moiseen hommaan!

3. Työterveyslääkärit

Pitää päivästä toiseen kuunnella tylsistyneiden työntekijöiden ruikutuksia ja yrityksiä saada sairauslomaa siksi, että varpaasta katkesi kynsi. Ei helvetti! Minulta hajoaisi kuuppa alta aikayksikön moisessa hommassa. Suuri sydän työterveyslääkäreille.

4. Minun psykiatrini

Tarvitseeko tätä edes selittää? Minun psykiatrini tarvitsee minun takiani oman psykiatrinsa. Toisaalta, minun takiani häneltä eivät ihan heti lopu työt, ja minun ansiostani hän pääsee kesällä matkustamaan Bora Boralle!

5. Oikojat

Siis kuka jumalauta haluaa ylipäätänsä edes hammaslääkäriksi? En voi ymmärtää, millaisen ihmisen unelma-ammatti on tuijottaa toisten hammaskalustoa. Hyi saatana. Mutta että vielä erikoistua oikomiseen! Juuri siihen, mitä kaikki inhoavat. En ole kuullut vielä kenenkään sanovan, että oikomishoito on kiva asia, ja suorastaan odottaa oikojalla käyntiä.

6. Laivasiivoojat

Millaista olisi siivota ihmisten oksennuksia vuorokaudesta toiseen? Ja vielä nälkäpalkalla. En halua edes kuvitella. Silti olen aina päässyt siistiin hyttiin, kun olen laivaan mennyt. Eli hattua ylös laivasiivoojille!

7. Pa... Eipäs muuten olekaan!

Meinasin ensin kirjoittaa tähän patologi, mutta sen jälkeen tajusin, että eihän se patologin ammatti niin kamala ja vaativa olekaan! Hänen asiakkaansa ovat kuolleita!!! Kukaan ei valita eikä narise mistään, eikä tarvitse miettiä asiakastyytyväisyyttä. Ainoana haasteena on se, ettet sekoita ruumiita keskenään. Jumalauta, mikä ihana autuus, olla töissä ruumishuoneen hiljaisuudessa! Hei, minä haluan patologiksi!

8. Club Marilynin järjestyksenvalvojat

Jos olet ikinä asunut Turussa, niin tiedät, mistä puhun. Se paikka on teinihelvetti suoraan pahimmista painajaisistasi. Edes Freddie Krueger ei suostuisi menemään sinne! En voi kuin ihailla niitä ihmisiä, jotka jaksavat viikosta ja vuodesta toiseen katsoa kännissä örveltäviä 18-vuotiaita. Voi helvetti, mikä duuni!

9. Muumimaailman näyttelijät

Kuvittele viime kesää. 35 astetta hellettä, ja sinun pitää pukeutua Muumipeikoksi. Tunkea hikinen ja nihkeä ruhosi sellaiseen jumalattomaan vaatteeseen. Sen jälkeen kävelet siinä tuskakuumassa puvussa tuntikausia ympäri Kailoa, ja kuuntelet pikkukakaroiden huutoa ja kitinää. Seisot siinä puvussasi miljoonan ihmisen valokuvattavana. Ja pissahädän iskiessä pääsetkin ihan helposti vessaan sen mahtipontisen pukusi kanssa. En tekisi tuota hommaa! Iso peukku niille, jotka olitte viime kesänä Muumimaailmassa muumeja esittämässä.

Ja sitten viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä

10. Kasvatusalalla työskentelevät ihmiset

Me yritämme kasvattaa ja kouluttaa teidän räkänokkianne! Otamme vastaan huudot, haukut ja joskus jopa lyönnit. Käytämme kaiken vapaa-aikamme suunnitellen heille toimintaa. Yritämme jatkuvasti kasvavien ryhmäkokojen ja vähenevien resurssien kanssa taata heille laadukasta kasvatusta ja opetusta. Tappelemme teidän vanhempien kanssa ties mistä asioista, ja yritämme parhaamme mukaan pysyä kärryillä jatkuvasti vaihtuvista opseista. Ja ei, palkka ei todellakaan vastaa sitä työmäärää ja vastuuta, mikä meille kuuluu joka ikinen päivä. Opettajat alkavat kesäloman viimeisellä viikolla vasta palautua siitä stressistä, minkä he ovat keränneet kroppaansa kuluneen vuoden aikana.

Opekorkeakoulussa opiskelevat: Oletteko nyt ihan varma siitä, mitä teette? Olisiko vaikkapa hevostenhoitaja parempi ammatti? Hoidettavat ainakin ovat helpompia ja valittavat vähemmän.

PS. Kuvat teille tarjoaa Pixabay.

18 valmista, 16 puolivalmista ja 13 keskeneräistä

Mitäs sinä olet tehnyt kuluneen viikon aikana? Minä olen kouluttanut koiraa (tai pikemminkin yrittänyt, erittäin huonoin lopputuloksin), istunut kokouksissa, tehnyt luennon, sairastanut, tehnyt muutaman valokuvaprojektin ja tehnyt ihan vain pari pikkaraista kurssia Courseraan. Edellisen Coursera-päivitykseni jälkeen on tullut muutama hassu lisäys repertoaariini. Sen edellisen päivityksen voit lukea täältä: https://valmentajaksi.blogspot.fi/2018/04/coursera-mania-kaksi-tusinaa-kursseja.html

Olen viime kerran jälkeen saanut kokonaisuudessaan valmiiksi seuraavat kurssit:

- Sustainable Food Production Through Livestock Health Management

- Dairy Production and Management

- Philosophy and the Sciences: Introduction to the Philosophy of Cognitive Science

- Words Spun Out of Images: Visual and Literary Culture in Nineteenth Century Japan

- Psychological First Aid

- Positive Psychiatry and Mental Health

- Psychology at Work

- Understanding Memory: Explaining the Psychology of Memory through Movies

- Positive Psychology: Martin E. P. Seligman's Visionary Science

- Camera, Exposure and Photography

Lista olisi huomattavasti pidempi, ellei minulla olisi sellaista piikkiä lihassani kuin vertaisarviointi. Minun on arvioitava tietty määrä muita opiskelijoita päästäkseni kurssi läpi. Ja koska muut ihmiset eivät palauta ajoissa tehtäviään, en pääse arvioimaan niitä! Minun kurssisuoritukseni viivästyvät siis siksi, että muut eivät tee sitä, mitä heidän pitää.

Kaiken lisäksi osa sellaisista tehtävistä, mitkä vaativat vertaisarviointia, ovat olleet "lukkojen takana" ja auenneet vasta tänään. Olen kyllä päässyt kuuntelemaan luennot, mutten tekemään tehtäviä. Hemmetin vertaisarviointi! Ilman sitä olisin saanut paljon enemmän kursseja valmiiksi tähän mennessä.

Kurssit, mitkä odottavat sitä, että muut tekisivät osansa tai "lukot aukeaisivat", ovat seuraavat:

- Positive Psychology: Applications and Interventions

- Positive Psychology: Character, Grit and Research Methods

- Positive Psychology: Resilience Skills

- Positive Psychology: Specialization Project: Design Your Life for Well-being

- Camera Control

- Principles of Photo Composition and Digital Image Post-Production

- Photography Techniques: Light, Content and Sharing

- Photography Capstone Project

- Philosophy, Science and Religion: Religion and Science

- The Arts and Science of Relationships: Understanding Human Needs

- Healing with the Arts

- The Modern and the Postmodern (Part 1)

- The Modern and the Postmodern (Part 2)

- The Horse Course: Introduction to Basic Care and Management

- Seeing Through Photographs

- How Music can Change Your Life

Eli aikamoinen lista kursseja seurattavana ihan vain siksi, että saisi tehtyä puuttuvat vertaisarvioinnit ja pari puuttuvaa projektia. Kaikki luennot on kuunneltu ja tentit tehty. Ainoastaan sitä tässä odotellaan, että muut tekisivät oman osuutensa.

Työn alla olevat kurssit, mitkä ovat vielä kesken, ovat seuraavat:

- Emotions: A Philosophical Introduction

- Introduction to the Arctic: Climate

- Understanding the Brain: The Neurobiology of Everyday Life

- The Changing Arctic

- Psychology of Popularity

- Writing for Young Readers: Opening the Treasure Chest

- Powerful Tools for Teaching and Learning: Digital Storytelling

- Origins - Formation of the Universe, Solar System, Earth and Life

- Advanced Neurobiology I

- Advanced Neurobiology II

- De-Mystifying Mindfulness

- Major Depression in the Population: A Public Health Approach

- Philosophy and the Science: Introduction to the Philosophy of Physical Science

Ainoa huono puoli tässä on se, että Courserasta alkavat kurssit loppua! Mitä minä kesällä oikein teen? Onneksi on edX, mutta pidän Courseran kurssialustasta enemmän. Se on selkeämpi ja mukavampi käyttää. EdX on jotenkin sekava ja liian värikäs. Minun mielestäni. Kurssien laatu on kyllä sielläKIN hyvä, mutta tämä valitukseni koskikin pelkästään kurssialustaa eikä itse kursseja.

Tähän kurssirepertoaariin kuuluu todellisia helmiä ja yllätyksiä, mutta myös pettymyksiä. Japsitaidekurssi oli yllättävän kiva ja mielenkiintoinen! Suosittelen vähänkään aiheesta kiinnostuneille. Samoin universumi-kurssi on ollut todella hauska. Kaikki valokuvauskurssit ovat olleet erinomaisia, ja vaikka en itsekään usko, että sanon tämän, niin nuo positiivisen psykologian kurssit ovat myös hyviä. Kannattaa tutustua, ihan vain vaikka yleistiedon kannalta!

Pettymyksiä ovat olleet ilmastokurssit - toinen luennoitsijan ja toinen kurssisuoritusten monimutkaisuuden takia. Samoin neurobilsan kurssit on toteutettu ihan hemmetin huonosti, ja yksi luennoitsijoista puhuu suurimmaksi osaksi kiinaa. Yritä saada siitä sitten jotain irti! En ole myöskään ollut ihan hirvittävän tyytyväinen masennuskurssiin. Olisin odottanut jotain vähän piristävämpää (hehheh).

Ja ei, en todellakaan ole maksanut tuosta kurssimäärästä! En ole niin rikas, että minulla olisi mahdollisuuksia maksaa noin montaa sertifikaattia, ainakaan vielä toistaiseksi. Jos voitan lotossa, niin sitten ostan näistä jokaisesta kurssista sen sertifikaatin.

Turun yliopiston kurssit ovat kyllä sitten jääneet vähän vähemmälle. Ehkä pitäisi vaihteeksi suorittaa sinnekin jotain.

Nuppi hyvin, kaikki hyvin? - Opiskelijoiden mielenterveyspäivä

Suomen Mielenterveysseuran mielenterveyden käsi.

Koska teemapäivät ja -viikot ovat pop, ja kaikella pitää olla oma teemapäivänsä, niin tänään vietämme opiskelijoiden mielenterveyspäivää. Mielenterveys, tai pikemminkin sen puute, on yksi suurimmista syistä, miksi nuoret ihmiset jättävät opintonsa kesken, syrjäytyvät ja joutuvat aikaiselle eläkkeelle. Tätä on tutkittu paljon, ja tilastoja löytyy ihan googlettamalla, joten jokainen voi itse käydä tarkistamassa asian.

Tämän päivän teemana on myötätunto. Se ei ole laisinkaan hassumpi teema, päinvastoin. Myötätunto on äärimmäisen tärkeä asia opiskelijayhteisössä, ja pienillä teoilla voi saada ihmeitä aikaiseksi. Mutta entä niissä tapauksissa, missä pelkkä myötätunto ei riitä? Jos opiskelija on niin rikki, että hän tarvitsee yleisen myötätunnon sijaan ammattiapua. Mistä hän sitä saa?

Opiskelijaterveydenhuolto? Juu, se on toki olemassa. Kunhan vain jaksat jonottaa siihen jonoon, mistä pääset siihen jonoon, missä jonotetaan aikaa psykiatrille tai psykologille. Siinä on mukavasti lukuvuosi vierähtänyt, ennen kuin mistään kuuluu pihahdustakaan. 

Entäs julkinen? Sehän on tarkoitettu kaikille kuntalaisille, myös opiskelijoille. Paitsi että julkinen ja psykiatria eivät oikein toimi samassa lauseessa. En tiedä, miten muualla, mutta täällä Turussa ainakin julkinen psykiatria on niin syvemmällä suossa kuin Kyllikki Saari. Jos jotenkin ihmeen kautta saa keploteltua ajan itselleen jollekin julkisen sektorin psykiatrian poleista, niin apua sieltä ei sitten kuitenkaan saa. Nostetaan kädet pystyyn ja todetaan, että ei pystytä auttamaan. Ehkäpä liikunta ja raitis ilma auttavat opiskelijaa paranemaan mielenterveyden ongelmistaan. Juupa juu.

Yksityiseltä puolelta saa kyllä psykiatrin apua hyvinkin nopeasti. Hintaan 150 euroa tunti. Kuinka monella opiskelijalla on varaa moiseen? Opiskelijat kun muutenkin suorastaan hukkuvat siihen viidensadan euron setelien tulvaan, mikä Kelasta tulee... Vaimitensenytmeni?

Toki pienistä puroista kasvaa suuri virta. Jos jokainen jaksaisi tehdä ihan pieniäkin interventioita opiskelijoiden mielenterveyden eteen omassa opiskeluyhteisössään, niin varmasti se työ tuottaisi hedelmää. Varmasti joku syrjäytymisvaarassa oleva jatkaisikin opiskelua ihan vain siksi, että hän kokee saavansa tukea opiskelutovereiltaan. Mutta tämä ei, valitettavasti, poista sitä faktaa, että mielenterveyspalvelut ovat niin retuperällä kuin olla ja voi, ja juurikin nämä palvelut ovat THE juttu, mihin nimenomaan kuuluisi panostaa. Ja rankalla kädellä! Juurikin mielenterveyspalveluihin kuuluisi ohjata niitä resursseja, koska hyvät opiskelijat ja hyvät työntekijät pysyvät hyvinä vain niin kauan, kun nuppi on reilassa. Jos nupissa alkaa heittää, niin se on menoa sitten. Eikä paluuta välttämättä ole. Ja mitä se oli, kun yksi mielenterveyden takia työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt nuori maksoikaan valtiolle vuosittain? Aika isoista summista puhutaan.

Mutta sillä aikaa, kun odotamme sitä ihmettä tapahtuvaksi, että julkisen sektorin psykiatrian palvelut laitetaan kunnolliseen kuosiin, voimme tehdä niitä pieniä interventioita. Ihan vain lämpimiksemme. Voimme kysyä opiskelijatoverilta, mitä kuuluu, ja kuunnella. Kuunteleminen on ilmaista! Ja monesti se auttaa, että pääsee purkamaan pahan mielen pois. Voimme pyytää sellaista kaveria kahville, jonka kanssa harvemmin kahvihetkiä tulee vietettyä. Voimme vaikka ehdottaa yhteistä opiskeluhetkeä sellaiselle opiskelijatoverille, joka tuskailee jonkun kurssin kanssa eikä meinaa millään päästä läpi.

Hyvää mielenterveyttä kaikille tähän päivään!

"Otetaanpa niskasta kiinni!" - Tiukkaa asiaa masennuksesta

Olen tässä blogissani esitellyt teille paljon sellaisia asioita, joiden kanssa elän jokapäiväistä elämää. Olen kertonut, mikä on ADHD ja millaista elämä on ADHD-aikuisena. Olen kertonut teille enemmän kuin riittämiin rakkaasta karvakorvastani, Kaunosta, joka on maailman paras koira, vaikka velmu onkin. Eräs pitkäaikainen elämänkumppani on vielä esittelemättä, ja päätin, että tänään tulen kunnolla kaapista ulos ja esittelen vielä tämänkin kumppanin. Samalla haluan rikkoa tähän kumppaniin kuuluvia myyttejä. Hyvät lukijani, saanko esitellä: MASENNUS!

Minulle masennus ei ole mikään tämänhetkinen, lyhytaikainen tila, sillä olen ollut masentunut 10-vuotiaasta lähtien. Miettikää... Olen ollut masentunut 28 vuotta elämästäni! Se kuulostaa aika pitkältä ajalta. Minulla on ollut elämässäni aikakausia, jolloin elämässäni ei ollut mitään hyvää eikä mitään elämisen arvoista. Siis alleviivaan: EI MITÄÄN. Miten sitten olen jaksanut elää 38-vuotiaaksi ollen jatkuvasti masentunut? Hemmetin hyvä kysymys. En osaa antaa siihen itsekään vastausta. Todennäköisesti syy on siinä, että olen maailman sisukkain sussu, joka vain ei osaa antaa periksi. Tullut verenperintönä Elli-mammalta, joka oli isäni äidinäiti.

Tekohymyä on helppo hymyillä.

Tällä hetkellä minulla on ollut pitkäaikainen vaikean masennuksen jakso, mikä on alkanut joskus vuonna 2012. Sitä on alettu hoitaa vasta nyt! Ja miksi vasta nyt? No siksi, että masennusta on aika hankala huomata, ja vielä vaikeampi on myöntää itselle, että on masentunut. Etenkin kaltaiseni ihminen, joka ei tarvitse apua muilta, ei kovin hevillä tällaista asiaa myönnä. No, nyt olen myöntänyt, olen hakenut apua, olen saanut apua Turun seudun parhailta alan ammattilaisilta ja maksan itseni kipeäksi näistä palveluista, sillä ne ovat kaikki yksityisiä.

Miksen käytä julkista terveydenhuoltoa? HA! Mikä vitsi. Julkinen terveydenhuolto ja psykiatria.. PLIIIIIIS! Tiedän faktana, että psykiatrian poliklinikat ovat täynnä ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka tekevät sydämellään töitä, aidolla halulla auttaa ihmisiä. He ovat pitkään alaa opiskelleita ammattilaisia ja halunneet nimenomaan erikoistua psykiatrian alaan. Heidän ammattitaitoaan ja auttamishaluaan en halua missään nimessä kritisoida. Mitä kritisoin, ovat ne resurssit, mitkä on ohjattu julkiseen psykiatriseen terveydenhuoltoon. Vaikeasti masentunutta ihmistä ei auta se, että hänellä on kerran kahdessa kuukaudessa tunti aikaa jutella jonkun kanssa. Se on kuitenkin ainoa, mitä psykiatrian poliklinikat pystyvät tällä hetkellä tarjoamaan resurssipulan vuoksi.

Miten masennus ilmenee? Jokaisella eri tavalla, tietenkin. Mutta noin karkeasti yleistäen, masennus tuntuu tältä: tulevaisuus näyttäytyy synkältä ja tyhjältä tai vaihtoehtoisesti tulevaisuutta ei nähdä ollenkaan, elämä tuntuu merkityksettömältä, iloa ei koeta mistään eikä mikään piristä, jatkuva väsymys ja uupumus, uniongelmat tai vaihtoehtoisesti liika nukkuminen, aloitekyvyttömyys ja haluttomuus tehdä mitään, kaikki pienikin tekeminen on vaikeaa ja tuntuu uuvuttavalta, jatkuva synkkä olotila eikä pysty ajattelemaan mistään asiasta positiivisesti.

Minusta voisi tuntematon sanoa kovinkin helposti, etten voi mitenkään olla masentunut. Hymyilen, juttelen, opiskelen, harrastan koiran kanssa. Toiset taas makaavat sängyssä eivätkä pääse edes sängystä ylös. Tähän on olemassa selitys! Turun yliopiston tutkija Markus J. Rantala on tutkijakollegoineen löytänyt 12 eri masennustyyppiä, ja nämä eri tyypit näyttäytyvät eri tavalla ihmisissä. Aiheesta on tulossa kevään aikana paremmin tietoa, sillä Rantalan kirja, Evoluutiopsykologia ja mielenterveys, on parhaillaan painossa! Pitäkää silmät ja korvat auki tämän kirjan suhteen. Se tulee olemaan erittäin mielenkiintoista luettavaa mielenterveyden suhteen. Takaan sen! 

Onko siitä oikeasti apua, kun ottaa itseään niskasta kiinni?

Tämän tekstin päätteeksi haluaisin vielä, itselleni ominaiseen tapaan, listata niitä superkannustavia lausahduksia, mitä masentuneet ihmiset usein kuulevat. Olkaapa niin hyvät!

- Otat vain itseäsi niskasta kiinni, niin kyllä se siitä!

Tuota tuota... Olen istunut sohvalla nyt kaksi tuntia pitäen itseäni niskasta. Alkaa käsi pikkuhiljaa puutua. Miten tämän niin kuin pitäisi nyt sitten vaikuttaa masennukseeni?

- Ajattelet vain positiivisesti, niin masennuskin parantuu!

Masennus on hoitoa ja lääkärin seurantaa vaativa sairaus, mikä voi johtaa kuolemaan, lähinnä oman käden kautta. Mutta mukava tietää, että sairauksista paranee positiivisella ajattelulla! Muistan tämän seuraavan kerran, kun olen keuhkokuumeessa tai influenssassa. Positiivisia ajatuksia kehiin, niin paranen hetkessä, eikä mitään lääkäreitä tarvita.

- Älä makaa sohvalla, vaan lähde ulos ja tee jotain kivaa!

Okei, mutta jos mikään ei tunnu kivalta, niin mitä minun sitten pitäisi tehdä?

- Miksi sä jotain masennuslääkkeitä syöt? Ei ne mitään auta! Ovat lääkefirmojen tapa kusettaa ihmisiä.

No lopetetaan sitten. Ai mutta perkele! Viimeksi, kun yritin lopettaa, meinasin tappaa itseni, mutta vahva masennuslääkitys estää moisten ajatuksien tulemisen. Mitäköhän tässä nyt pitäisi tehdä? Lakata sponsoroimasta suuria ja pahoja lääkefirmoja ja tappaa itseni? Varmaan se on sitten parasta, etten anna väärää kuvaa maailmalle.

- Kaikilla on joskus huonoja päiviä!

Joo, niin on. Se on aivan totta. Minulla se huono päivä on kestänyt 28 vuotta yhteen putkeen. Mites itselläsi?

- Menisit töihin tai kouluun! Masennus paranee, kun tekee jotain.

Jaa. Jännä juttu. Omituista, etten ole huomannut mitään muutosta, ainakaan parempaan päin, näin opintovapaan aikana. Päinvastoin, tilanne on opintovapaani aikana vain huonontunut. Opiskelen varmaan väärää alaa, kun tilanne on mennyt huonommaksi. Siitä se varmasti on kiinni.

Et sinä vähättele syöpää tai diabetestä. Miksi sitten vähättelet masennusta? Se on aivan yhtä lailla sairaus, joka vaatii hoitamista. Siitä voi parantua, mutta ilman apua siitä ei parane. Se on todella vammauttava sairaus, joka pahimmillaan vie ihmiseltä työkyvyn kokonaan, tai johtaa aikaiseen hautaan. Masennusta ei missään nimessä kannata vähätellä, vaan siihen tulee suhtautua vakavasti.

Koska tämä masennus on sellainen elämänkumppani, mistä minun on EHKÄ mahdollista päästä joskus eroon, haluan tosissani yrittää sitä. Haluaisin edes joskus kokea päivän, jolloin en ole masentunut. Se vaatii paljon työtä, ja tuntuu epäreilulta, että MINÄ joudun maksamaan asioista, jotka toiset ihmiset ovat minulle aiheuttaneet. Unohdan kuitenkin tämän suuren epäreiluuden ja vääryyden, maksan muiden minulle aiheuttamista traumoista suuren hinnan ja yritän parhaani mukaan parantua. Olen sisukas sussu! Ehkä maailman sisukkain. Minä onnistun!

Vihdoinkin minun!

Hahaa! Se on täällä, vihdoin ja viimein. Tilasin sen jo aikoja sitten, kun kuulin, että sellainen on tulossa. Olen odottanut, vartonut ja laskenut päiviä, milloin sen saan. Ja tänään sen sain. Nyt se on, vihdoinkin, minun. Ihan ikioma.

Kun kaivelin Internetin ihmeellisen maailman uumenista paikkaa, mistä ostaa Psykiatria-kirja, koin jatkuvasti takapakkeja: Jokainen painos loppuunmyyty. Toivoa kuitenkin annettiin: Uusi painos olisi tulossa, ja vielä tänä keväänä! Laitoin kirjan ennakkotilaukseen jo kauan aikaa sitten, jotta saisin sen heti ensimmäisten joukossa. Ja nyt se on vihdoinkin kotona! Minun ihan ikioma Psykiatriani.

Nyt saan lukea aivan kaikessa rauhassa juoppohulluudesta, aivojen sähköhoidosta, joukkohysteriasta ja deliriumista ilman, että minun pitää panikoida aikataulujen kanssa ja miettiä, milloin kirja pitää palauttaa. Minulla ei ole enää mikään kiire, ja voin rauhassa paneutua psykiatrian ihmeelliseen maailmaan.

Ja koska olen vakaasti päättänyt lähteä opiskelemaan myös psykologian aineopintoja, olen suhteellisen varma siitä, että tästä kirjasta on minulle hyötyä myös myöhemmissä opinnoissani. Ellei näistä aineopinnoista muuta iloa minulle ole, niin ainakin se ilo, että saan psykologian opettajan pätevyyden. Aineenopettajan pätevyyshän minulla jo on, eli saan yhden uuden opetettavan aineen repertoaariini.

Ai niin! Se persoonallisuuspsykologian tentti on ensi viikolla. Olisikohan minun aika avata nuo tenttikirjat, jotta osaisin vastata tentissä jotain?

Coca-Colakakkua, psykiatriaa ja broilerinkauloja

Keuhkoruttoperjantai. Yskin hieman vähemmän kuin eilen tähän aikaan, mutten ole vielä kuitenkaan täysin kunnossa. En ole vieläkään saanut tupakkaa, ja tupakkatuskani alkaa olla täysin sietämätöntä. Tarvitsen jotain, ihan mitä tahansa, millä saada ajatukset johonkin muualle kuin röökiin. Päätän pitää tiukkatahtisen leipomis- ja opiskelupäivän.

Coca-Colakakku on helppo, yksinkertainen ja ihan hemmetin hyvä.

Haluan jotain hyvää, mutta tarpeeksi yksinkertaista, sillä en ole sillä tuulella, että jaksaisin taiteilla ja nyhertää jonkun yksityiskohtaisen leivonnaisen kanssa. Päätän tehdä Coca-Colakakun. Se on helppo, nopea, yksinkertainen ja kuitenkin erittäin maistuva. Samalla mietin, mitä opiskelisin. Etätehtäviä on yhteensä neljä, mistä kolme vaatii kirjallisuutta. On varmasti järkevintä tehdä tehtävät numerojärjestyksessä, ja päätän aloittaa ykkösestä.

Ensin on kuitenkin hoidettava alta tärkeä homma. Puhelimeeni on tullut tekstiviesti, joka kertoo, että Peten koiratarvike on muistanut meitä paketilla (ja sen lisäksi myös laskulla). Paketti on haettava ensin, sikäli mikäli haluan saada opiskelurauhan. Se nimittäin sisältää herkkuja, mitä Kauno ei voi vastustaa: broilerinkauloja! Sulhaselleni jonkin vanha videopeli, Kaunolle broilerinkaula ja minulle opiskelurauha. Kaikki saavat tänään jotakin!

Peten koiratarvikkeesta tuli Kaunolle tällainen paketti.

Ensimmäinen oppimistehtävä on Psykiatria-teoksesta. Tehtävä on ihan iisipiisi, sillä luin kirjan juuri vähän aikaa sitten. Päätän tehdä tehtävän kuitenkin toisesta näkökulmasta, sillä tehtävä, minkä tein kliiniseen psykologiaan, painotti mielenterveysongelmien hoidollista puolta. Päätän tässä tehtävässä keskittyä psykiatriaan nepsy-valmentajan näkökulmasta.

Nokka ei tuhise kauaa, ja ensimmäinen oppimistehtävä on tehty ja palautettu. Heti seuraavan kimppuun. Paitsi että nyt tekisi mieli pitää tupakkatauko. En kuitenkaan voi, sillä ei ole yhtä ainoaa tupakkaa, eikä keuhkoputki tykkää. Pakko olla ilman, ja kärsiä.

Toinen tehtävä on kirjasta Täyttä elämää ADHD:n kanssa. Kirjan ensimmäiset kaksi artikkelia ovat minun itseni kirjoittamia. Ei siis tarvitse hirveästi lukea ainakaan noita kahta ensimmäistä, kun tiedän lukemattakin, mistä niissä kerrotaan. Loput kirjasta olen lukenut pariin kertaankin läpi. Ei siis tarvitse tällä kertaa lukea. Selailen kirjaa hieman, ja palautan mieleeni, mitä kaikkea kirjassa on. Sen jälkeen oppimistehtävä onkin helppo kirjoittaa!

Kirjasta on tehty myös pro gradu-tutkimus Tampereen yliopistolle. Tutkimuksen löydät täältä: http://tampub.uta.fi/handle/10024/100541

Hupsista saatana, kaksi tehtävää jo tehty, Coca-Colakakku melkein syöty, ja koira vetää parvekkeen oven edessä unia pieni masu täynnä broilerinkaulaa. Olisiko nyt tauon paikka? Ei, sillä minulla ei ole, edelleenkään, sitä tupakkaa. Toisaalta, voisin avata jääkaapissani olevan samppanjapullon, ja pitää pienen huikkatauon. Ei ehkä vastaa tupakkataukoa, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin.

Olen ansainnut sen!

Tuttua huttua

Kun syksyllä aloitin nepsy-valmentajan opinnot, niiden oli tarkoitus olla laajuudeltaan 25 opintopistettä. Ystävämme Kela tuli kuitenkin tähän väliin kesken koulutuksemme, ja päätti, ettei tämä 25 opintopistettä riitäkään: Tehdäänpäs siitä ihan 30 opintopisteen paketti! Näin varmistetaan, etteivät aikaisemmin nepsy-valmentajan paperin saaneet ole päteviä ja joutuvat hankkimaan kalliin lisäkoulutuksen, ja sitten vielä hankaloitetaan niiden ihmisten elämää, jotka tällä hetkellä opiskelevat nepsy-valmentajiksi.

Omaksi onnekseni meidän kouluttajamme kuitenkin oli varautunut tähän viiden opintopisteen nousuun, ja kekkasi meille ylimääräistä tekemistä. Näin saamme suoritettua saman tien nuo vaaditut 30 opintopistettä, emmekä tarvitse myöhemmin lisäkoulutuksia.

Eilen sain tietooni ne kirjat, mistä meidän tulee tehdä viiden opintopisteen edestä oppimistehtäviä.

1. Psykiatria. No, tämä kirjahan minulla juuri parhaillani on lainassa, sillä tarvitsin sitä ihan vähän aikaa sitten erään toisen oppimistehtävän tekoon.

2. Täyttä elämää ADHD:n kanssa. Niin… Kaksi ensimmäistä artikkelia ovat allekirjoittaneen itsensä kirjoittamia, joten tästä on hyvä lähteä liikkeelle!

3. Tammenterhon tarinoita. Tätä kirjaa olen käyttänyt opinnäytetyössäni yhtenä lähteenä, joten tämäkin kirja on jo entuudestaan tuttu.

Hahaa! Tuttuja teoksia. Yhtä olen ollut itse kirjoittamassa, yksi on jo moneen kertaan luettu. Eiköhän tämä viisi ylimääräistä opintopistettä ole tehty jo!

Seuraavaksi soitto mummille, että hakee teinin luokseen viikonlopun viettoon. Sulhasta varten voisi kaivaa jonkun ikivanhan videopelin esiin, ja koiralle käydä hakemassa Mustista ja Mirristä ison kasan oikein hyviä herkkuluita. Siinähän se viikonloppu sitten meneekin, kun kirjoitan ajatuksiani paperille näistä entuudestaan tutuista teoksista, ja viisi ylimääräistä opintopistettä on suoritettu.

Pizza- ja psykiatria-perjantai

Sain, vihdoin ja viimein, käsiini Psykiatria-kirjan, minkä puuttuminen esti minua tekemästä kliinisen psykologian viimeisen oppimistehtävän. Pääsin käsiksi kyseiseen kirjaan tänään päivällä: Leivottuani pizzan ja viihdytettyäni erästä lapsuudenystävääni, pääsin lopulta illemmalla tositoimiin esseen kanssa. Ja nyt se on valmis!

Menihän siinä melkein puoli päivää, että sain sen kirjoitettua, mutta nyt on sekin valmis. Ja taas kilahti opintosuoritusrekisteriin 5 opintopistettä.

Tämänkertainen oppimistehtävän aihe liittyi mielenterveyteen ja eritoten sen häiriöihin. Koska minulla on niistä HYVIN paljon kokemusta, oli esseen kirjoittaminen todella helppoa. Suurin hankaluus oli siinä, että minun piti löytää sille tiedolle, mikä minulla ennestään oli, joku kohta lähdekirjoista, mihin viitata. Eihän essee ole essee ilman lähdeviitteitä.

Ja koska nyt tämäkin kurssi on valmis, esseet kirjoitettu ja kaikki tehty, nyt voikin sitten alkaa pohtia, mitähän sitä opiskelisi seuraavaksi. Intoa olisi ja puhtia, mutta alkaa loppua mielikuvitus kesken sen suhteen, että mitä kaikkea vielä voisikaan opiskella. Psykologian aineopinnot, tietenkin, voisi vetää tähän heti perään, ihan noin kevyenä välipalana. Tuskin ne aineopinnot sen kummempia harmaita hiuksia minulle aiheuttaisi, kun näissä perusopinnoissakin suurimmat ongelmat aiheuttivat lähdekirjat, ja se, ettei niitä saanut heti.

Onkohan opiskeluhulluudelle olemassa jotain mielenterveyden määritelmää erikseen? Koska minulla taitaa olla sellainen diagnoosi.

Pizza- ja psykiatria-perjantain pizzaosuus.

Odotusta aina Ragnarökiin asti

Viikko vielä töitä, sitten talviloma. Muutenhan voisin viettää koko talviloman tehden puuttuvia kursseja, mutta matkassa on tällä kertaa vähän liian monta tekijää. Ensinnäkin, sulhasestani on tulossa virallisesti avomieheni, ja meidän pitää muuttaa hänen tavaransa. Se vaatii aikaa. Toiseksi, miten ihmeessä suoritan mitään kursseja, kun en ole joko saanut ohjeistusta kurssien suorittamiseen tai jos ohjeistus on, niin sitten ei ole kurssin vaatimia kirjoja. Alan jo ajatella, että Karmalla on tässä hommassa syyläiset näppinsä pelissä.

Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuus on, edelleen, yhtä kurssia vaille valmis. Laitoin Itä-Suomen yliopistoon kurssista vastaavalle henkilölle ystävällisen sähköpostin (kyllä, minä osaan laittaa myös ystävällisiä sähköposteja, uskokaa tai älkää), missä tiedustelin kurssin alkamisaikaa. Postin laitoin jo viime viikolla, mutta vastauksen sain vasta tänään: “Kiitos viestistäsi! Opintokokonaisuudesta tulee ohjeistus lähempänä kurssin alkua.” Öh. Aha. Tämä ei nyt vastannut ollenkaan siihen varsinaiseen kysymykseen, minkä esitin, sillä kysyin sitä, milloin se himputin kurssi nyt sitten oikein on alkamassa. Ragnarökiinkö asti tässä pitää odotella? Olisi todella mukavaa saada tämä opintokokonaisuus valmiiksi, mutta se on täysin mahdotonta, koska tästä yhdestä puuttuvasta kurssista ei saa sitä ohjeistusta, eikä näköjään aikatauluakaan.

Koska en tunnu saavan Psykiatria-kirjaa mistään muualta kuin kirjaston käsikirjastosta, eikä minulla ole yksinkertaisesti aikaa lähteä moneksi tunniksi kirjastoon istumaan ja tekemään esseetä, päätin odottaa kliinisen psykologian kurssin viimeisen oppimistehtävän kanssa siihen asti, että saan “jostain” tämän kirjan käsiini. Muut oppimistehtävät olen tehnyt jo aika päiviä sitten, mutta koska tuota yhtä kirjaa en tunnu saavan, en sitten mitenkään, niin olkoot. Teen tuon viimeisen tehtävän pois sitten joskus, kun saan kyseisen kirjan. Tätä menoa tuo kurssi tulee suoritettua vasta Ragnarökin jälkeen.

Ja koska psykologian perusopinnoista ei sitten puutukaan suorittamatta muuta kuin tutkimusmenetelmien kurssi, päätin, että siitä voisi olla hyvä jatkaa. Siihen kuuluu luentojen lisäksi kaksi teosta pakollisina lähteinä. Molemmat löytyvät Jyväskylän yliopiston kirjastosta e-kirjoina. E-kirja on minulle aina kakkosvaihtoehto, sillä käytän opiskellessani paljon alleviivauksia sekä myös post-it-lappuja, mitä liimailen kirjojen sivuille. Tämä taktiikka ei ehkä sovi kaikille, mutta minua se auttaa muistamaan paremmin, mistä kohdasta piti mitäkin ottaa viitteeksi, ja löydän myös etsimäni paljon nopeammin, kun olen merkinnyt eri kohdat erivärisillä post-it-lapuilla.

Kirjat löydän Jyväskylän yliopiston kirjaston nettisivuilta helposti. Täysin vaivatta en saa ladattua ensimmäistä kirjaa, sillä ensin pitää asentaa jotain himputin lukuohjelmia koneelle. Mutta ohjelman lataamisen jälkeen saan ensimmäisen kirjan auki. Hyvä. Nyt minulla on kuukausi aikaa käyttää tätä kirjaa, eikä tarvitse kärvistellä Turun kaupunginkirjaston lainausjonossa.

Alan ladata toista kirjaa. Ihan ensiksi, se tarvitsee eri lukuohjelma. Voi helvetti! Sen jälkeen, kun tästä ongelmasta on päästy, ja pääsen lainaamaan kirjaa, ohjelma kysyy, kauanko haluan, että kirja on lainassa. Vaihtoehdot ovat yhdestä vuorokaudesta kolmeen. Voi nyt Karma, perkele! En minä siihen kirjaan ehdi TÄNÄÄN tutustua, enkä muuten ehdi huomennakaan, sillä olen lupautunut mennä puhumaan ammatillisesta erityisopetuksesta erääseen tilaisuuteen. Minulla ei, todellakaan, ole seuraavaan kolmeen päivään tasan minkäänlaista mahdollisuutta istua rauhassa koneella, lukea ja kirjoittaa oppimistehtävää. Ehkä lainaan sen sitten uudestaan sen jälkeen, kun laina-aikani on umpeutunut. Kolmen päivän laina-aika kuulostaa korviini täysin naurettavalta.

Olen jo valmiiksi ärsyyntynyt siitä, että toisen kirjan laina-aika on naurettavan lyhyt, ja joudun jatkuvasti hakemaan kirjan uudestaan lainaksi. Sen jälkeen, kun alan tutkia tarkemmin kurssin tehtävänantoja, ärsyynnyn vielä enemmän. Tehtävänannot on annettu jotenkin niin epämääräisesti, että oravaiset ADHD-aivoni joutuvat oikeasti pohtimaan, mitäköhän tässä nyt oikeasti sitten halutaan, että minä teen. Kolmesta oppimistehtävästä vain yhden ohjeistus on sellainen, että ymmärrän kertalukemalta, mitä opiskelijoilta vaaditaan. Muut ovat niin epämääräisiä, etten ole laisinkaan varma, olenko ymmärtänyt tehtävänantoa ollenkaan oikein. Ja minä vihaan tehdä tarkentavia kysymyksiä!

Kuulostaa tässä vaiheessa siltä, että olen ihan kypsä kaikkeen mahdolliseen. Ei, en ole. Takanani on suhteellisen huono ja väsyttävä työpäivä (niitä tulee aina välillä jokaisessa työssä ja jokaisessa ammatissa), minua ärsyttää todella paljon opintojen etenemisen hitaus johtuen lähdekirjallisuuden puutteesta ja puuttuvista tehtäväohjeista sekä siihen vielä päälle se, etten saa selkoa niistä ohjeista, mitä minulle on annettu tutkimusmenetelmäkurssilla.

Tänään ei ole hyvä päivä, joten tänään ei ehkä kannata tehdä sen enempää, vaikka toisen lähdekirjan laina-aikaa kuluukin koko ajan. Jos teen tänään jotain, kiukusta kireänä, lopputuloksena on pelkkää paskaa. Tänään ainoa asia, mitä teen, on se, että lähden kunnon hikilenkille koiran kanssa ja puran kaiken väsymykseni ja ärtymykseni lenkin aikana. Ja koska huomenna en ehdi tehdä mitään, jatka keskiviikkona siitä, mihin jäin.