lauantai 18. helmikuuta 2017

Tutkimusmatkalla

Loma!

Mikä loma?

Ensimmäisen lomapäiväni vietin huonovointisena pää ämpärissä. Toisen lomapäiväni vietin kuunnellen psykologian tutkimusmetodikurssiin kuuluvia luentoja, joita on “vain” kahdeksan kappaletta. Niistä jokaista pitäisi käyttää lähteenä oppimistehtäviin. Vain kaksi luentoa kestää alle tunnin, muut ovat yli tunnin mittaisia, ja luentojen väliin täytyy pitää pieni tauko, että jaksaa taas kuunnella seuraavan. En ole siis, vieläkään, saanut kuunneltua kaikkia.

Luentojen kuuntelemista hidastaa myös se, että tämä tutkimusmetodikurssi on äärimmäisen puuduttava. Se on erittäin tarpeellinen, monestakin syystä, mutta tarpeellisuus ei poista sitä faktaa, että se on hirvittävän tylsä. Tarpeelliset asiat ovat usein tylsiä, ainakin minun mielestäni.

Nyt vietän kolmatta lomapäivääni. Olen viettänyt sen käytännössä autossa istuen. Lähdimme ajamaan Turusta Jyväskylään, sulhaseni luokse, tekemään muuttoa. Tarkoituksena olisi tyhjentää hänen asuntonsa ja tuoda hänen henkilökohtainen omaisuutensa Turkuun. Kaikki muu sälä, kuten huonekalut ja ylimääräinen tietokoneroina, jää tänne. Joten, jos asut Jyväskylässä, kaipaat ylimääräisiä astioita tai huonekaluja, kuten vaikka hyllyjä, niin tulehan käymään täällä Pupuhuhdassa! Saat viedä mennessäsi vaikka kaiken.

Tulevina lomapäivinä aion katsoa kaksi puuttuvaa luentoa loppuun, ja aloittaa tutkimusmetodien oppimistehtävien tekemisen. En ole edelleenkään ihan varma, olenko ymmärtänyt äärimmäisen monimutkaisesti annetut tehtävänannot oikein, mutta sen näkee sitten. Humanistisessa tiedekunnassa opiskellessani totuin siihen, että siinä vaiheessa esseetä, kun en enää itsekään ymmärtänyt, mitä hemmettiä olen oikein kirjoittamassa, tiesin, että NYT minulle on tulossa tästä kurssista aivan loistava arvosana! Psykologian kohdalla asia ei välttämättä ole täysin samanlainen.

Tutkimusmetodikurssin lisäksi tarkoitus olisi tehdä tutkimusmatka sulhaseni asunnon ihmeelliseen ja kiehtovaan maailmaan, ja erotella tarpeellinen turhasta. Työtä siis riittää, näin talvilomaviikollekin.

Seuraavaksi voisin tehdä tutkimusmatkan jääkaapille ja katsoa, mitä iltapalaa löydän sieltä. Yhden huoltoasemapullan tänään syöneenä voin sanoa, että alkaa olla ihan vain pikkaraisen verran nälkä.

PS. Se oli tosi hyvä pulla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti