Normielämää - Mitä se on?

Olen tänään taas pohtinut normaaliuden käsitettä ja sitä, millaista on olla normaali. En tiedä, mitä se on, sillä en ole ikinä kokenut sitä. Toisaalta, se kuulostaa joltain aivan kamalalta asialta, mitä en missään tapauksessa haluaisi ikinä kokeillakaan! Toisaalta taas, olisi vertailun vuoksi hauska saada kokea normaali elämä edes yhden päivän ajan.

Miltä tuntuisi herätä uuteen päivään virkeänä ja hyvin nukkuneena? Kellon soittaessa puoli seitsemältä nousisi reippaasti ylös, tuntematta laisinkaan väsymystä. Keittelisi rauhassa aamukahvit, lukisi päivän lehden ja käyttäisi koiran ennen töihin lähtöä, vailla kiirettä, vailla väsymystä.

Miltä tuntuisi tulla töistä kotiin virkeänä, ilman jatkuvaa sumua päässä? Miltä tuntuisi jaksaa laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, siivota koti ja ehkä lähteä vielä johonkin normaaliksi luokiteltuun harrastukseen normaaliksi luokitellun ystävän kanssa? Ja miltä tuntuisi tulla sieltä normaaliksi luokitellusta harrastuksesta kotiin, edelleenkin virkeänä, tekemään iltatoimet?

Miltä tuntuisi mennä normaaliin aikaan vuoteeseen ja nukahtaa heti? Ei kieriskelisi tuntikausia sängyssä unta odottaen. Tai vaihtoehtoisesti ei heräilisi pitkin yötä ja nukkuisi pätkittäin, Eikä heräilisi keskellä yötä tuskaisiin painajaishuutoihin, koska näki pahaa unta.

Miltä tuntuisi syödä normaali perhepäivällinen? Kun lapset tulisivat heti syömään ja söisivät sen, mitä tarjotaan, eikä heille tarvitsisi tehdä äärimmäisen nirsouden takia omaa ruokaa.

Millaista olisi ylipäätään, jos olisi normaali lapsi? Normaalisti käyttäytyvä, normaalilla äänenvoimakkuudella puhuva, ilman raivokohtauksia ja uhmakkuutta. Lapsi, joka voisi käydä normaaliksi luokitelluissa harrastuksissa itsenäisesti ja jolla olisi normaaliksi luokiteltuja kavereita, joiden kanssa hengailisi vapaa-aikana. Millaista olisi vuosi ilman KELA-hakemuksia ja perusteluja sille, miksi tarvitsen juuri tätä tukea tai tätä kuntoutusmuotoa? Millaista olisi, jos lapsi kävisi normaalia koululuokkaa?

Millaista olisi olla neuronormaali ihminen, joka ajattelee samoin kuin muut? Millaista olisi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on? Kukaan ei pitäisi outona ja omituisena häslääjänä. Saisi kaikki hommat hoidettua ajallaan, ilman pelkoa unohtamisesta. Ei olisi ongelmia aloitekyvyssä eikä aloitettujen asioiden loppuunsaattamisessa. Ei tarvitsisi selitellä kenellekään sitä, miksi asiat ovat jälleen kerran tekemättä, miksi on taas myöhässä tapaamisesta ja miksi kämppä on kuin hävityksen kauhistus.

En ole koskaan tuntenut virkeyttä, sillä tämä kasistaneljään-yhteiskunta on myrkkyä viivästyneelle unirytmilleni. En osaa syödä perhepäivällisiä. En tiedä, millaista on kasvattaa kiltti ja hyväluonteinen lapsi, joka tottelee edes joskus jotain, ja joka ei tuhoa kaikkea, mihin sattuu koskemaan. En tiedä, millaista on elää normaalia arkea, sillä en ole ikinä elänyt sitä. Enkä tule ikinä siihen kykenemäänkään.

Olen ylpeä erilaisuudestani ja siitä, että en kuulu harmaaseen massaan. Erotun monessakin mielessä, ja olen värikäs persoona. Mutta koska erilaisen ihmisen elämä tässä harmaita, tylsiä ja normaaleja massoja suosivassa yhteiskunnassa on tehty meille värikkäille erilaisille ihmisille niin uskomattoman hankalaksi, olisi edes joskus hauska päästä kokeilemaan, millaista on olla harmaa ja tylsä normaali ihminen.

Se varmastikin olisi ihan helvetin tylsää.