Vessafeministillä on asiaa

Tänään kirjoitan äärimmäisen tärkeästä aiheesta, mikä on ottanut minua - ja kanssasisariani - päähän jo vuosikymmenten ajan. Nyt tuon asian julkiseen keskusteluun.

On se kumma, miten ihmiskunta osaa rakentaa kaiken maailman Eiffel-torneja, sähköautoja ja äly(ttömyys)puhelimia. Mutta yhtä asiaa ihmiset eivät ole vielä tänä päivänäkään oppineet rakentamaan! Ja tämä asia on naisten vessat.

Sillä ei ole mitään merkitystä, mihin menet. On se sitten hieno ravintola, lähiöräkälä tai vaikka Kansallisooppera, missään ei ole tarpeeksi naisten vessoja. Joka Jumalan paikassa naisten vessaan on tuhannen kilometrin jono, kun miesten vessassa ei ole kukaan. Ja sitten, jos nainen kupla otsassa, helvetinmoisessa kusihädässä uskaltautuu menemään miesten puolelle helpottamaan oloaan, alkavat miehet nalkuttaa ja uhkailla ties millä. Kyllä, minä olen saanut uhkailuja osakseni. Tosin, se uhkailu loppui siihen, kun sanoin tälle hienolle herrasmiehelle, että olen juuri tullut potkunyrkkeilyn vyökokeesta ja sain suoritettua oranssin vyön.

Mikä helvetti siinä on, että naisten vessoja ei osata rakentaa? Kun kerran tiedetään jo valmiiksi, että miehille riittää se yksi paskahuussi ja pari pisuaaria, niin miksi pitää viedä kallisarvoista tilaa ja tehdä miesten vessasta yhtä iso kuin naisten vessasta? Tämä vessa-asia ei ole mikään tasa-arvokysymys, vaan käytännöllisyyskysymys.

Ehkä normaalissa elämässä olen tasa-arvonisti, ja kannatan kaikkien ihmisten välistä tasa-arvoa. Jokainen meistä on yhtä tärkeä. Mutta tässä asiassa minusta kuoriutuu pahimman luokan vessa-feministi. ENEMMÄN VESSOJA NAISILLE! Perkele.

Ja sen lisäksi, että niitä vessoja tarvitaan enemmän, niistä myös tarvitaan isompia. Mikään pikkukoppero ei riitä. Miehet ehkä menevät vessaan pelkän Aku Ankan kanssa, mutta naisilla on mukanaan vähintään puoli omaisuutta, minkä pitää mahtua samaan vessakoppiin naisen kanssa. Lisäksi vessakopissa pitäisi pystyä vaihtamaan vaatteet.

Vessatiloissa pitäisi olla enemmän peilejä, jottei meikkaavien ja hiuksiaan suoristavien naisten pidä tapella yhdestä kämäisestä peilinpalasesta. Ja vessatiloissa olisi hyvä olla aina kolme tonnia ylimääräistä varapaperia sekä yksi kokopäiväinen paperinvaihtaja. En minä ainakaan persettäni pyyhi, ellei minulla ole vähintään metrin verran paskapaperia kourani ympärillä. 

Kuten huomaatte, muuttamalla naisten vessat nykystandardeja kunnolla vastaavaksi sekä työllistätte paperiteollisuutta oikein kunnolla sekä parannatte työllisyystilannetta palkkaamalla paperinvaihtajia jokaiseen vessakoppiin. Koko yhteiskunta hyötyisi, jos naisten vessat olisivat meidän naisten vaatimustason mukaiset.

Jään odottamaan konkreettisia tekoja asian suhteen.

PS. Koska en nyt jaksa lähteä kuvaamaan naisten vessoja, kuvat tarjoaa Papunet. Kuvat on piirtänyt Sergio Palao.

Väliinputoajat - Kuka ottaisi kopin?

Olin muutama päivä sitten Aisti ry:n ADD-koulutusillassa pitämässä mieheni kanssa puhetta ADD:n ja ADHD:n eroavaisuuksista. Ei missään määrin yllättävää, että ihmiset lähtivät kiivaaseen keskusteluun ja keskustelun aihe hyppi ja pomppi asiasta toiseen. Näinhän sen kuuluukin olla tilaisuudessa, missä suurin osa yleisöstä on tarkkaavaisuushäiriöisiä.

Eräs aihe kuitenkin dominoi keskustelua, ja se oli julkisen terveydenhuollon tila Suomessa. Tai ehkä pikemminkin Turussa, mutta mitä nyt olen keskustelupalstoja seurannut, ei Turun julkisen terveydenhuollon tila paljoa muusta maasta poikkea. Asia puhutti, koska ihmiset olivat sekä huolissaan että hädissään.

Paikalla oli runsaasti vanhempia, jotka olivat tulleet paikalle saamaan tietoa liittyen omaan lapseensa. He kertoivat, että olivat taistelleen jo useita vuosia saadakseen lapselleen apua. Lapset voivat huonosti, koulunkäynti takkuaa, opettajat ovat hätää kärsimässä ja vanhempia pompotellaan luukulta toiselle. Kukaan ei ota vastuuta. Alle 10-vuotiaat lapset itkevät iltaisin, että olisi parempi, jos he vain kuolisivat pois. Mutta ei, apua ei saa, tutkimuksiin ei pääse ja jos vanhemmat jotenkin onnistuvatkin saamaan lapselleen diagnoosin, tuen saaminen on sen jälkeen kyseenalaista.

ADHD- ja ADD-oireiset ovat väliinputoajia. He eivät ole fyysisesti vammaisia, joten heidän vammansa ei näy päällepäin. Mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he tarvitsisi apua. Toiminnanohjaus ADHD-oireisilla on pelkkä vitsi, ja he tarvitsevat siinä paljon apua ja tukea. Neuropsykiatrinen valmennus olisi tähän loistava keino, sillä siinä etsitään yhdessä valmentajan kanssa henkilölle itselleen sopivat ja toimivat keinot toiminnanohjauksen parantamiseksi. Lääkitys on monelle elintärkeä asia, sillä ilman lääkettä he eivät pääsisi edes sängystä ylös. Mutta miten saada lääkitys, ellei lääkäri ota vastaan?

Eräs äiti huusi epätoivoisena: ”Pitääkö minun, pienipalkkaisen yh-äidin, viedä lapseni yksityiselle lääkärille tietäen, että se lääkärikäynti vie meiltä kuukauden ruokarahat?” Hän oli jo kaksi vuotta yrittänyt saada lapselleen apua julkisesta terveydenhuollosta, eikä apua ole vieläkään saatu. Minun vastaukseni tähän kysymykseen on: ”Pitää.”

Tässä meidän lintukodossamme, missä pitäisi olla huippuluokan terveydenhuolto, ihmiset eivät pääse hoitoon. He eivät saa apua. Heidät pakotetaan menemään yksityiselle lääkärille, minne pääsee nopeasti ja mistä apua todennäköisesti saa paljon helpommalla. Yksityinen lääkäri kuuntelee eikä katso kelloa. Hänellä ei ole kiire päästä asiakkaasta eroon. Häntä ei haittaa, vaikka asiakasmäärä kasvaa. Julkisen puolen kollegaa nämä asiat taas haittaavat. Asiakkaita ei saisi olla ja jonoja pitäisi saada lyhennettyä. Tai ainakin tällaisen kuvan julkinen terveydenhuolto on itsestään antanut.

Mutta missä on tasa-arvo? Eikö tämä julkinen sektori ole sen takia luotu, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet kotipaikkaan ja kukkaron paksuuteen katsomatta? Ei tämä nyt siltä vaikuta kaikkien näiden keskustelujen perusteella, mitä olen saanut käydä sekä ADHD-oireisten itsensä että ADHD-oireisten lasten vanhempien kanssa. Suomalainen yhteiskunta on amerikkalaistunut myös siinä mielessä, että täällä terveydenhuoltoa saa vain, jos on rahaa ja mopo. Tai pikemminkin Ferrari…

Eipä se yksityisellä lääkärillä käyminen haittaa, jos on varaa maksaa se! Yksi tavallinen keskustelukäynti, minkä aikana päivitetään kuulumiset ja uusitaan reseptit, on siinä 150–200 euroa täällä Turun suunnalla, ja käynnin kesto on se 30–45 min korkeintaan. En edes viitsi kirjoittaa, mitä tutkimukset maksavat. Siinä ei enää satasista puhutakaan. Ja kuten sanottua, mikäs siinä, jos on rahaa, millä mällätä. Sen kun käyttää yksityistä! Ongelmana tässä on se, että kaikilla ei ole varaa käyttää sitä yksityistä, ja tämä asettaa perheet todella eriarvoiseen asemaan.

Mitä tämä eriarvoisuus tulevaisuudessa tuo? Luodaanpas visio. ADHD-lapset eivät todellakaan ole tyhmiä, ja heistä on moneksi. Suurin osa ADHD-oireisista lapsista on täysin jatko-opintoihin ja työhön kykeneviä, ja heistä saa hyvällä kasvatuksella koulittua kunnollisia kansalaisia, jotka maksavat veronsa ja ostavat kotimaista tuoden Suomeen lisää työpaikkoja. Mutta ellei koulunkäynti suju ilman tukea, eikä sitä tukea saa, alkaa koulunkäynti takkuamaan jo alkumetreillä. Jos koulunkäynti takkuaa, jatko-opinnot jäävät usein väliin, mikä taas aiheuttaa syrjäytymis- ja työttömyyskierteen, mikä taas tuo yhteiskunnalle lisää kustannuksia.

Ne ADHD-lapset, joiden vanhemmilla on ollut varaa maksaa lapsilleen tutkimukset yksityisellä lääkärillä, saavat lääkityksen, saavat tuen kotiin ja kouluun, haluavat jatkaa jatko-opintojen pariin, valmistuvat johonkin ammattiin ja loppu onkin jokaisen itsensä pääteltävissä.

Tämä terveyden eriarvoisuus tarkoittaa siis sitä, että rikkaat pysyvät rikkaina ja köyhät köyhinä tulevaisuudessakin, koska niille lapsille, joiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa yksityistä lääkäriä, ei apua anneta julkiselta puolelta. Tätäkö Suomi haluaa? Ilmeisesti.

Eikä tämä ongelma kosketa pelkästään ADHD-oireisia. Tätä samaa eriarvoisuutta kohtaavat myös mielenterveysasiakkaat, lievästi autistiset sekä muut sellaiset väliinputoajat, jotka eivät ole selkeästi vammaisia.

Kuinka paljon Suomi säästäisikään, jos kaikki ne rahat, mitkä laitetaan terveydenhuollon puutteiden vuoksi syrjäytyneisiin nuoriin, laitettaisiinkin näiden nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja terveydenhoitoon?

Vielä ei kukaan osaa sanoa, mitä sote-uudistus tuo tullessaan. En kuitenkaan usko, että asiat voivat ainakaan terveyden eriarvoisuuden suhteen enää paljoa pahemmaksi mennä. Ennaltaehkäisy, mikä on ties kuinka monessa tutkimuksessa todettu kaikkein parhaimmaksi tavaksi ehkäistä syrjäytymistä ja mm. mielenterveysongelmia, on edelleenkin täysin koreankielinen sana julkisessa terveydenhuollossa.

Pitäisiköhän sitä tehdä julkisessa terveydenhuollossa päättävissä tahoissa työskenteleville ihmisille suomi-hyvinvointi-suomi – sanakirja? Ehkä sen jälkeen tämä kummallinen termi ”ennaltaehkäisy” tulisi tutuksi niillekin, jotka istuvat julkisen terveydenhuollon rahakirstujen päällä.

Kirjoittaja on ADHD-aikuinen, erittäin pienenä pikkukeskosena syntyneen erityislapsen äiti, erityispedagogiikan pääaineopiskelija, Leijonaemot ry:n pitkäaikainen jäsen, Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistyksen pitkäaikainen hallituksen jäsen ja erittäin kovaääninen erityisperheiden oikeuksien puolestapuhuja.

Tämä blogiteksti on kirjoitettu osana Asklepios IV-kurssia.

Lähteitä terveyden eriarvoisuuteen:

Lahelma, Eero, Rahkonen, Ossi, Koskinen, Seppo, Martelin, Tuija & Palosuo, Hannele (2007) Sosioekonomisten terveyserojen syyt ja selitysmallit. Teoksessa Palosuo, Hannele et al. (toim.) (2007) Terveyden eriarvoisuus Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja, 23/2007, 25–38.

Manderbacka, Kristiina & Keskimäki, Ilmo (2013) Terveyspalvelut ja terveyserot. Teoksessa Palosuo Hannele, Sihto Marita (toim.) Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Helsinki: THL, 261–266.

Marmot, Michael (2005) Social determinants of health inequalities. Lancet 365:19, 1099-1104.

Maunu, Antti (2014) Kuinka terveyttä tehdään? Sosioekonomiset terveyserot ja ammatilliset oppilaitokset niiden kaventajina. EHYT katsauksia 1/2014.

Palosuo, Hannele (2015) Sosioekonomiset terveyserot yhteiskuntapolitiikan koetinkivenä. Teoksessa Antti Kaihovaara (toim.) Jakolinjojen Suomi. Kalevi Sorsa -säätiö, 91–118.

Sihto, Marita & Palosuo, Hannele (2013) Terveyserot terveyspoliittisena kysymyksenä. Teoksessa Palosuo Hannele, Sihto Marita (toim.) Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt. Helsinki: THL, 223–236.

Therborn, Göran (2014) Eriarvoisuus tappaa. Tampere: Vastapaino.

Nyt on aihetta juhlaan!

Maaliskuu toi mukanaan hyviä uutisia! Oikein kaksin kappalein. Jos olisi samppanjaa, korkkaisin juuri nyt pullon.

Kokosimme pienessä naisporukassa runoantologian ja tarjosimme sitä eräälle kustantajalle. Kustantajalta on nyt tullut vahvistus, että antologiamme julkaistaan. Varsinaista julkaisupäivää en vielä osaa sanoa, mutta tämän kevään aikana kuitenkin. Runoantologian nimi on Totuus seeproista (älkää kysykö, mistä nimi tulee, se on pitkä tarina) ja minulta siinä on parisenkymmentä runoa. Myös kirjan kuvitus on minun kamerastani tullutta.

Päätimme myös sen, että kaikki kirjan myynnistä ja lainaamisesta tulleet varat ohjataan Leijonaemot ry:n hyväksi. Leijonaemot ry on yhdistys, minkä tarkoituksena on edistää erityislasten vanhempien jaksamista ja hyvinvointia. Yhdistys haluaa edistää myös erityisten henkilöiden asemaa ja tasa-arvoa yhteiskunnassa. Ostamalla tai lainaamalla runokirjamme tuet yhdistyksen toimintaa ja sen tekemää arvokasta työtä erityisperheiden hyväksi.

Seeproja Edinburghin eläintarhassa.

Sen lisäksi, että olen mukana tässä runoantologiassa, minulta julkaistaan myös oma runokirja. En osaa sanoa senkään julkaisupäivää vielä, mutta voitte olla satavarmoja, että tulen kyllä ilmoittamaan sen! Tämän kirjan tuottoja ei, valitettavasti, ohjata mihinkään hyväntekeväisyyteen, vaan sen kirjan tuotot menevät siihen, että lapseni saa vaatetta ja harrastusvälineitä, koirani ruokaa ja puruluita järsittäväksi sekä minä saan pari laskua maksettua.

Minun runokirjani nimi on Kaunokainen, ja se kertoo koiranomistajan elämästä. Kaikista niistä puolista, mitä liittyy koiran kanssa elämiseen. Se kertoo koiran antamasta uskollisesta ystävyydestä ja rakkaudesta, se kertoo omistajan tuskasta kurakeleillä ja se kertoo myös luopumisen tuskasta sitten, kun sen hetki tulee.

Kannattaa siis seurailla kirjakauppojen hyllyjä! Tänä keväänä on tulossa hurjan paljon hyvää luettavaa, kunhan kirjat pääsevät ensin painotalon pimeydestä näkemään päivänvalon.

Sieluni syövereet listoina

Joko olette kyllästyneet näihin listapostauksiini? Harmi, jos olette, koska aion tehdä niitä vielä tämän jälkeen ainakin muutaman. *tähän kohtaan sellainen virnistävä  ja ilkikurinen hymynaama*

Taustatiedoksi, että nämä "listapostaukseni" alkoivat siitä, kun sain joululahjaksi kirjan Elämäni listoina. Tämänkertaisessa listapostauksessani ajattelin keskittyä enemmän sellaisiin listoihin, missä on oikeasti jotain pohdittavaa. Jotain, mikä saattaisi kertoa minusta itsestäni ja elämästäni.

Brunhilde

Ensimmäiseksi lista asioista, joita ilman en voisi elää.

1. Kauno

2. Oma auto

3. Suklaa

4. Kirjat

5. Musiikki

6. Valokuvaaminen

7. Itsensä kehittäminen opiskelun avulla

8. Hyvät ystävät

9. Tietokone

10. Sisäelimet

Viimeinen kohta nyt on vitsillä heitetty, mutta se on täyttä totta! En voisi elää ilman sydäntä, keuhkoja, maksaa tai munuaisia. Opiskelua ilman voisin ehkä elää ja hengittää, mutta kuolisin kuitenkin sisäisesti. Samoin omaa autoa tarvitsen ihan välttämättä. En voisi elää pelkkien julkisten kulkuneuvojen varassa, vaikka asunkin sellaisessa kohtaa Turkua, että täältä on lyhyt matka joka paikkaan ja ohitse menee monta bussireittiä. Ilman suklaata voisi ehkä elää, mutta elämä olisi kovin mautonta.

Oya

Toiseksi lista parhaista asioista kodissani.

1. Kauno

2. Aviomieheni

3. Sohva

4. Sänky

5. Sängyn pääty (mikä sopii täydellisesti makuuhuoneen tapeteihin)

6. Olohuoneen taulut (mitkä on varta vasten teetetty sopimaan olohuoneeni sisustukseen)

7. Nojatuolit

8. Kirjahyllyt

9. Makuuhuoneen verhot

10. Keittiön tapetit

Ei varmasti tarvitse selittää, että parasta kodissani on se, kun oven avatessani vastaani tulee iloinen hauveli heiluvan hännän kanssa, sekä mieheni valmiina antamaan minulle pusun. Loput varmasti kertovat siitä, miten paljon vaivaa ja aikaa olen nähnyt kotini sisustukseen, jotta siitä tulisi minun omasta mielestäni täydellinen. Myös rahaa on mennyt ihan mukavat summat tämän unelman toteuttamiseen. Ja kyllä, olen tyytyväinen saamaani lopputulokseen. Minulla on omasta mielestäni kaunis koti, missä viihdyn, ja mikä on itseni näköinen.

Nemi

Kolmanneksi lista asioista, jotka muuttaisin maailmassa.

1. Tasa-arvoinen kohtelu eläimille

2. Tasa-arvoinen kohtelu eri sukupuolille

3. Tasa-arvoinen oikeus koulutukseen eri sukupuolille

4. Ihmiskaupan lopettaminen

5. Luonnon saastuttaminen

6. Ahneuden poistaminen

7. Sotien lopettaminen

8. Tyttöjen silpomisen lopettaminen

9. Lapsityövoiman käytön lopettaminen

10. Maalaisjärkeä kaikille ihmisille oikein roppakaupalla

Onneksi silpomisen vastaisia kampanjoita on niissä maissa, missä sitä harrastetaan. Luonnon saastuttamiseen ja esim. muovijätteen määrään luonnossa ollaan heräämässä. Lapset kuuluvat kouluun, eivät töihin, ja tyttöjen koulutuksella voitaisiin saada ratkaistua monia maailman ongelmia. Miten tähän käytännössä päästäisiin, se onkin sitten jännempi juttu. Sotia on niin kauan kuin on ihmislajikin, samoin ahneutta. Mielestäni on kummallista, että mitä viisaammaksi ihminen tulee, sitä tyhmemmäksi se tulee. Moraali unohtuu, valta ja ahneus alkavat vallata mielen. Ei kysytä enää, kannattaako jotain asiaa ylipäätänsä edes tehdä, vaan se tehdään, jos siitä saadaan jotain hyötyä itselle. Maailma on surkea paikka elää niin kauan kuin ihmiset hallitsevat maailmaa.

Lilith

Neljänneksi lista parhaista rentoutumiskeinoistani.

1. Hyvän kirjan lukeminen

2. Rauhallinen lenkki koiran kanssa

3. Metsäretki kameran kanssa

4. Soffa ja leffa

5. Seksi

6. Koiran rapsuttelu- ja hellimishetki

7. Klassinen konsertti

8. Kahvilassa istuminen hyvän ystävän kanssa

9. Kaunokirjallisten tekstien kirjoittaminen

10. Kuivien ja tylsien esseiden kirjoittaminen

Näillä keinoilla minä rentoudun! Harmi vain, että osa keinoista vaatii sitä kotoa lähtemistä, mikä on mahdotonta silloin, kun on burnout. Onneksi kotonakin niitä rentoutumismahdollisuuksia on useampia, kuten vaikkapa se leffa ja kirjan lukeminen. Ja jos joku kehtaa väittää, että seksi ei rentouta, niin se henkilö ei ole ikinä saanut hyvää seksiä! Ja ellei vielä tämänkään jälkeen usko, niin tervetuloa meille kokeilemaan.

Viidenneksi lista nimistä, joihin voisin vaihtaa omani. Koska sukunimeni olen juuri pari kuukautta sitten vaihtanut, niin laitetaanpa tällä kertaa etunimi vaihtoon. Ja katsotaan, mitä mieltä olette valinnoistani.

1. Brunhilde

2. Apollonia

3. Nemi

4. Lilith

5. Oya

6. Isolde

7. Minerva

8. Leia

9. Moira

10. Kuu

Tuttuja nimiä? Osa varmasti on. Miksi näin outoja nimiä? No siksi, että suurin osa näistä henkilöistä on jonkun mytologian jumalattaria, paholaiskuningattaria tai valkyyrioita. Poikkeuksena Leia. Ellet tiedä, mistä tämä nimi on peräisin, niin tule pois laatikostasi ja hanki itsellesi elämä! Kuu on mielestäni eksoottinen, kaunis ja salaperäinen taivaankappale. Siksi voisin kuvitella nimekseni Kuu. Löytyykö tästä listasta oman tyttäreni nimeä? Ei löydy. Ei etunimeä eikä toista nimeäkään. Mutta jos saisin toisen tyttölapsen (ihme, mitä ei tule ikinä tapahtumaan), niin siitä tapauksessa molemmat nimet löytyisivät kyllä tästä listasta.

Isolde

Miksi ihmeessä tällainen lista? Haluanko vain kerskua yleistiedollani? Ehkäpä. Tai ehkä halusin antaa teille vinkkejä kivoista ja erikoisista tyttöjen nimistä... Tai sitten vain halusin kertoa jotain sieluni syövereistä ja siitä, että valon ja pimeän tasapainokilpailussa minä olen ehkä enemmän siellä pimeän puolella. Onhan minulla viivästynyt unirytmikin, joten olen ihan jo luonnostani yökyöpeli!

Kuudenneksi lista lempituoksuistani.

1. Metsä sateen jälkeen

2. Vanhat kirjat

3. Kirsikankukat

4. Sitruuna

5. Suklaa

6. Saunavihta

7. Samppanja

8. Koiranpentu

9. Vastaleivottu pulla

10. Puhtaat lakanat

Sen pimeän puolen lisäksi minulla on olemassa pehmeä puoli, mikä arvostaa kaikkea pientä ja suloista. Kuten sitä metsää sateen jälkeen sekä saunavihdan tuoksua. Rakastan vanhoja kirjoja, niiden tuoksua ja niiden sivuista tulevaa rapinaa. Samoin koiranpennut tuoksuvat ihanalle kakkoineen päivineen!

Tässä tällainen listauspostaus tällä kertaa. Ensi kerralla uusia listoja, ehkä vähän pinnallisempia. Ihan vain vaihtelun vuoksi.

Moira