Tapasin tänään tuttavani Juhanin. Kirjoitin hänestä jo aiemmin toisessa blogitekstissä. Tänään teemana oli koira-avusteinen itsensä arvostaminen. Suomeksi sanottuna, tein Juhanille arvostushaastattelun samalla, kun kävelytimme koiraa ulkona.
Arvostushaastattelun tarkoituksena on tuoda itselle näkyväksi ne asiat, missä on hyvä, ja oppia arvostamaan omaa erityisosaamistaan. Jokaisella sitä erityisosaamista kuitenkin on. Etenkin me suomalaiset, raatajat rahanalaiset, ajattelemme, että omaa osaamista ei saa mainostaa, emme saa ajatella olevamme hyviä missään, ja pienikin asia, mikä viittaa siihen, että itse arvostaisi omaa osaamistaan, tarkoittaa muiden silmissä heti sitä, että olet leuhka paska ja ylpeilet omalla osaamisellasi. Olen itse saanut myös tuta tästä: Sain kerran kuulla eräältä ei-todellakaan-erityisen-hyvältä tuttavalta, että luulen olevani parempi kuin muut, koska tiedän keskivertoa enemmän nepsy-tapauksista, ja kehtaan jopa kirjoittaa asiasta vielä blogia! Eli näin pienestä se saattaa alkaa, että oletkin muuttunut asiantuntijasta leuhkaksi paskaksi, joka vain ylpeilee.
No mutta se siitä. Palataanpa Juhaniin ja tapaamiseemme.
Juhani oli hieman väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen, mutta lähti kuitenkin kanssamme ulos. Ja väsymyksestä huolimatta huumoria riitti! Kun kysyin, missä hän on hyvä, hän vastaa heti ensimmäisenä, että aina naiset ovat tykänneet, kun hän vähän lipoo. Räjähdän nauramaan, ja totean, ettei tässä nyt ehkä ihan tuollaisia ominaisuuksia haeta takaa, mutta asia kuitenkin huomioidaan. Taito kuin taito.
Kun nauraminen on loppunut, Juhani alkaa ottaa asiaa vakavammin. Hän mainitsee tietokoneet, mistä hän tietää hyvin paljon. Samoin hän on, omasta mielestään, hyvä kirjoittamaan, vaikkei kielioppi ehkä menekään täysin oikein. En ole lukenut Juhanin kirjoituksia, Facebook-statuksia lukuun ottamatta, mutta näin varmasti on.
Sanon Juhanille, että hän on maininnut oikeastaan vain ja ainoastaan opeteltavissa olevia taitoja, mutta entäpäs ne ominaisuudet, mitä hänellä on. Jotain, mitä ei voi välttämättä opetella, esim. hyvän kuuntelijan taitoa. Onko hänellä sellaisia asioita. Juhani miettii hetken, ja sanoo sitten, että varmasti luova hulluus on sellainen asia, missä hän on taitava, ja mitä ihan jokaisella ei ole.
Mitä muut ihmiset ajattelevat Juhanista? Missä hän on muiden mielestä hyvä? Juhani mainitsee heti ensimmäisenä taas ne tietokonetaidot. Niissä hän on oikeasti hyvä. Onko muita? Juhani miettii, taas kerran, pitkään. Silloin, kun ei iske hypervaihe päälle, hän osaa olla todella rento. Muutkin ihmiset rentoutuvat hänen seurassaan. Ja nauraa perään, että saattavat joskus jopa nukahtaa. Huumori on edelleen hyvä valmennuksen apuväline!
Hän mainitsee myös viisauden ja hauskuuden. Juhanilla on omanlaisensa huumori, mikä ei välttämättä iske kaikkiin. Mutta ne, ketkä ymmärtävät hänen huumoriaan, pitävät häntä hauskana. Viisautta hän tarkentaa: Älykkyys ja viisaus ovat kaksi eri asiaa, eikä niitä pidä sekoittaa. Tiedän tämän, ja keskustelemme aiheesta hiukan aikaa. Juhani osaa olla todella viisas, myönnetään! Hän tekee elämässään paljon viisaita ratkaisuja.
Onko jotain, mistä Juhani on itsessään ylpeä? Onko hän tehnyt jotain sellaista, mistä hän kokisi erityistä ylpeyttä? Hän naurahtaa kuivasti ja sanoo, että varmaan sekin on itsessään ylpeyden aihe, että on ylipäätänsä edes selviytyny tähän asti. Totta tuokin. Vähän myöhemmin hän kertoo kokevansa ylpeyttä joka kerta, kun hän ratkaisee minkä tahansa tietokoneongelman, ja asiakas on tyytyväinen lopputulokseen. Silloin hänkin tuntee tyytyväisyyttä itsestään ja omasta osaamisestaan.
Huomaan, että Kaunon kävely alkaa vaikeutua kipeän jalan vuoksi, ja alamme lampsia kotiin. Kaunon kanssa ei voi kävellä pidempää lenkkiä, vaikkemme ole erityisen kauas edes kävelleet. Pikkuisen kipeä jalka täytyy ottaa huomioon. Toisaalta, Kauno täytyy ulkoiluttaa, mutta vain lyhyitä lenkkejä ennen Kaunon leikkausta.
Ehdin kuitenkin kysyä Juhanilta vielä yhden kysymyksen. Kuka on sellainen ihminen, joka on vaikuttanut häneen? Ja millä tavalla? Juhani vastaa epäröimättä, että mummo. Mummo oli se, joka opetti, että naista ei saa ikinä jättää tyydyttämättä. Ahaa, olemme palanneet taas alkuperäiseen aiheeseen! Juhanilla on selkeästi kevättä rinnassa jo näin marraskuussa. Hyvä näin!
Hyviä ominaisuuksia itsessään on ollut vaikea miettiä, ja Juhani on joutunut tosissaan pohtimaan asioita. Uskon kuitenkin, että tämä keskustelulenkkimme avasi Juhanin silmiä sen verran, että hän osaa arvostaa omaa osaamistaan edes hivenen enemmän. Sitä osaamista kuitenkin on!
Pääsemme kotiovemme eteen, ja heilutamme Kaunon kanssa hyvästiksi. Keskustelulenkit Juhanin kanssa ovat kivoja, mutta todennäköisesti nekin jäävät nyt vähäksi aikaa tauolle, kun Kaunokaiseni viedään huomenna tähystysleikkaukseen. Pääasia on, että pikkuisen tassut saadaan kuntoon, ja sen jälkeen voimme palata uusin voimin valmennustyön kimppuun.
PS. Juujuu, Juhani ON lukenut tämän, lupa ON annettu, tiedot ON muutettu ja blaablaablaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti