Tositoimiin?

Uskallanko? Olenko valmis? Olenko varma? Olenko varmasti tarpeeksi hyvä?

Uskalsin. Tein. Laitoin.

Klikkasin lähetä-painiketta, ja sinne se katosi bittiavaruuteen. Pian saan kuulla, hyväksytäänkö minut vai ei. Yhdistysten jäsenyys ei ole itsestään selvä asia, joten siksi jännittää ja pelottaa. Etenkin, koska olen vasta matkalla. Matkani on jo puolivälissä, mutta silti vielä kesken. Paljon on vielä opittavaa ja tehtävää, ennen kuin olen valmis. Valmis nepsy-valmentaja.

Muut yhdistykset eivät ota opiskelijajäseniä: Jotta sinut voidaan hyväksyä, sinun pitää olla valmistunut. Ounas ry saattaa hyväksyä myös opiskelijat. Saattaa! Ehkä. Mahdollisesti. Paljon jossittelua. Fakta on kuitenkin se, että mitään ei saa, ellei yritä. Nyt olen yrittänyt. Eikä yrittänyttä edelleenkään laiteta (mihin?).

Koen olevani sen verran edistynyt opinnoissani, että voin mainostaa nepsy-osaamistani. Tietotaitoani tukee erityispedagoginen pohjakoulutukseni sekä vapaaehtoistyö vammaisyhdistyksessä. En voi olla kovinkaan huono. Paitsi että aina on joku, jonka mielestä olen huono. Mutta sen jonkun ei tarvitse ostaa minulta palveluita! Nepsy-valmentajia on muitakin kuin minä.

Nyt odotan jännityksellä, mitä Ounas ry vastaa minulle. Haluaako se minut jäsenekseen. Ellei halua, se tarkoittaa sitä, etten ole vielä tarpeeksi valmis.