Kaksi vuotta karvaa, kuolaa ja rakkautta

Ensimmäinen kuva Kaunosta, juuri ennen lähtöä ikiomaan kotiin.

Tasan kaksi vuotta sitten, näihin kellonaikoihin, kämpässämme kävi kova nuuskutus. Pieni hauvavauva haisteli ympäriinsä tutkien joka paikan ja maistaen kaikkea, mitään eteensä sattui saamaan. Tasan kaksi vuotta sitten meille kotiutui Kauno, pikkuruinen lapinkoira, jolla ei vielä ollut omaa kotia.

Kaksi vuotta olen saanut olla onnellinen koiranomistaja. Kaksi vuotta olen saanut kokea ihanan karvakuonon aitoa ystävyyttä ja rajatonta rakkautta.

Kahden vuoden ajan minua on tultu iloisena ovelle vastaan. Kahden vuoden ajan minua on tervehditty häntä heiluen. Kaksi vuotta kodissamme on asunut perheenjäsen, jonka olen aina kokenut puuttuvan meiltä. Kahden vuoden ajan meiltä ei ole puuttunut mitään.

Kaksi vuotta karvaisia mattoja, vaatteita, nojatuoleja ja sohvia. Kaksi vuotta kuraisia tassunjälkiä vaatteissa ja matoilla. Kaksi vuotta kuolaa ja piilotettuja luita ympäri asuntoa. Kaksi vuotta "räjähtäneitä" pehmoleluja, joiden täytteitä saan kerätä.

Kaksi ihanaa vuotta! Kaksi vuotta, joista en vaihtaisi päivääkään pois. Kaksi elämäni onnellisinta vuotta.

Kaksi vuotta, jonka aikana olen jokaisena päivänä kiittänyt itseäni siitä, että uskalsin soittaa sen superjännittävän puhelun ja lähteä ajamaan 150 km kohti tuntematonta osoitetta. Kaksi vuotta olen kiittänyt itseäni siitä, että "lähdin vain katsomaan" koiranpentua. Ilman tuota puhelua ja ilta-ajelua olisin menettänyt jotain elämää suurempaa. Olisin menettänyt mahdollisuuden saada perheemme jäseneksi maailman parhaimman koiran.

Kaksi vuotta maailman ihanimman koiran äitinä. En olisi parempaa voinut elämältä toivoa! Olen onnellinen.

Kauno tänään, lahjaksi saatu viilennysliivi yllään.