Tänään on se päivä! Tätä on odotettu ja kauan. Tänään nimittäin aukeaa lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-kokonaisuuden viimeinen kurssi, saan siihen, vihdoin ja viimein, ohjeistuksen ja pääsen suorittamaan sitä. Tämän jälkeen on tämäkin opintokokonaisuus valmis.
Kurssilla on hirveä nimi: Terveyspalvelut ja sosiaalityö lapsen, nuoren ja perheen tukena. Aihe on tuttu oman elämän kautta, työn kautta ei niinkään. Koska olen muistakin kursseista saanut hyvät arvosanat, uskon selviäväni tästäkin. Kunhan pääsen ensin vilkaisemaan niitä kurssin suoritusohjeita.
Kello on 10.15. Aukaisen Moodlen. Ei mitään. Ilmeisesti Itä-Suomessa kello ei ole vielä niin paljoa, että ohjeistusta oltaisiin laitettu sinne. Eipä se mitään, tänään on paljon tekemistä, joten hyppään autoon ja lähden hoitamaan asioita siksi aikaa, kun odotan ohjeistusta tulevaksi nettiin.
Postissa on ruuhkaa. Eikä ole edes joulu! Minulla on tärkeä pikakirje postitettavana. Huomaan odottaessani hyllyllä oravakortin. Hymyilen, kun ajattelen, miten hieno kutsukortti tuo olisi häihin. Minun on pakko saada kortti mukaani.
Käväisen samalla Citymarketissa, kun kerran sinne asti olen ajanut postittamaan tuota pikakirjettä. En tarvitse montaakaan asiaa, joten kauppakierros sujuu nopeaan. Kassojen vieressä on kauniita ja hyväntuoksuisia kukkakimppuja. Olen niin hyvä tyyppi, että olen ansainnut kukkia itselleni. Otan yhden kimpun matkaani.
Citymarketista matka jatkuu Mustiin ja Mirriin. Koira tarvitsee treeninameja. Paitsi että Kaunon suosikkeja, kananameja, ei ole! Joudun tyytymään toisenlaisiin nameihin. Mustekalan muotoiset hammasnamit ovat alennuksessa. No, täytyyhän koiralle mustekaloja saada! Otan niitä kaksi. Huomaan myös aivan ihanan uuden pehmolelun: Vyötiäisen! Jokaisella koiralla pitää olla oma vyötiäinen.
Palaan takaisin autoon kassieni kanssa ja pohdin, tekevätkö nentit joskus impulssiostoksia, vai onko se vain meidän addien etuoikeus.
Palaan kotiin. Niin, minunhan piti vain postittaa kirje, hakea pari tölkkiä maitoa ja niitä koulutusnameja. On siinä avomiehelle selittämistä, taas kerran.
Avaan tietokoneen ja kurkistan Itä-Suomen yliopiston Moodleen. Kappas, tehtävät ovat tulleet! Melkein pyörryn, kun näen tehtävänannon:
- Kuuntele luennot. (Voi nyt Venäjä, onko näitä pakko kuunnella, ellei jaksa? Ja yksi luento tulee nettiin vasta 15.4. Miksi? En voi kuitenkaan tehdä kaikkia näitä tehtäviä ilman sitä puuttuvaa luentoa.)
- Seuraa mediaa ja etsi sieltä uutisia liittyen terveyspalveluihin ja sosiaalityöhön. (Aha. Pitäisikö tässä oikein uutisiakin alkaa seurata? Tehtävä ei kuulosta erityisen vaikealta, mutta se kuulostaa työläältä, jos niitä uutisia pitää alkaa kunnolla kaivella.)
- Kirjoita 10 sivun essee. (No, tässä olen hyvä, paitsi että esseen eräs pakollisista lähteistä on puuttuva luento. Juurikin näin!)
- Tee itsearviointi. (Miksi näitä pitää aina tehdä?)
Mikä vika olisi vain siinä 20 sivun esseessä? Miksi pitää tehdä näin moniosainen tehtävänanto?
Yksi kurssin ehdottomia hyviä puolia on se, että suurin osa pakollisista kirjallisista lähteistä on netistä löytyviä artikkeleja sekä lainsäädäntöä, mikä löytyy, “ylläri-pylläri”, myöskin netistä! Minun ei siis tarvitse välttämättä lähteä penkomaan kirjaston saloja saadakseni suoritettua tämän kurssin. Täytyy ensin tutustua lähdemateriaaliin ja mikäli se ei riitä, sen jälkeen sitten suoriutua kirjastoon. Onneksi varsinaisia kirjoja ei runsaan lähdemateriaalin seasta löydy kuin kolme.
Eli nyt sitten pitäisi, jälleen kerran, istua koneen ääressä kuuntelemassa nettiluentoja. Tänään en kyllä aloita! En jaksa. Sitä paitsi, koira kaipaa huomioita ja haluaa, että leikin hänen ja uuden vyötiäislelun kanssa. Taisi olla erittäin hyödyllinen ostos, tämä impulssiostos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti