Luulin jo, että saisin ehkä elämäni kohti sellaista suuntaa, mihin olen aina sen halunnut menevän. Tänään sain tietää, että kaikki yritykseni ohjata laivaa pois karikosta ovat olleet täysin turhia. Kävin suurinpiirtein seuraavanlaisen puhelun.
Minä: “Hei, soittelin ihan kysyäkseni lisäinfoa teidän järjestämään koulutukseen liittyen, kun noissa pääsyvaatimuksissa mainittiin tällainen taustakoulutukseen liittyvä juttu, ja multa löytyisi tällainen opintokokonaisuus mun papereista. Käykö se?”
Henkilö luurin toisessa päässä: “Joo, tämä on ihan sovittavissa oleva asia, kun kyse on kuitenkin yliopistollisesta opintokokonaisuudesta. Mutta kerropa vielä, mikä tutkinto sulla on.”
M.: “Kaikkien näiden muiden pätevyyksien lisäksi mä olen filosofian maisteri.”
H.: “Sitten mulla on sulle valitettavasti huonoja uutisia. Meille ei käy filosofian maisteri taustakoulutukseksi.”
M.: “Siis anteeks mi-TÄH? Tuossa lukee ihan selkeästi, että sopiva taustakoulutus on esim. erityisopettaja. Mähän olen erityisopettaja, ja vielä aineenopettajakin! Montako kertaa mun tarttee olla opettaja?”
H.: “Ei kyse ole siitä, vaan siitä, että pitäis olla nimenomaan kasvatustieteiden maisteri.”
M.: “Se ei kyllä käy mitenkään tästä ilmi. Tuossa lukee selkeällä suomella, että erityisopettaja, ja mä olen erityisopettaja.”
H.: “Nä on ylemmiltä tahoilta tulleita määräyksiä. Se ei, valitettavasti, käy, että on suorittanut lisäkoulutuksena sen opettajan pätevyyden. Minkä tahansa kasvatustieteellisen pääaineen maisterintutkinto on meille soveltuva taustakoulutus, mutta filosofian maisterin koulutus ei käy.”
M.: “Aha.”
Eli se siitä sitten. Jospa vaikka lakkaan ihan kokonaan yrittämästä mitään enkä enää ikinä tavoittele mitään. Olisi elämässä vähän vähemmän stressiäkin sen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti