En ole jouluihminen. En pidä kiireestä, stressistä, turhasta törsäämisestä enkä edes jouluruuista. Pidän kuitenkin joulun perimmäisestä ideasta (mikä on valitettavan monessa kodissa unohtunut), eli rauhoittumisesta, hiljaisuudesta, yhdessä olemisesta ja siitä, että saa syödä parin päivän ajan, omasta mielestään, hyvää ruokaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Jouluna syöty ruokahan ei lihota… Vaimitensenytmeni… Ja vaikkei se lihota, niin silti minulla on olo kuin heliumpallolla.
Tyttäreni pyysi joulupäivänä aamupalaksi suklaaputouskakkua. Annoin luvan. Itse söin ensin närästyslääkkeen ja sen jälkeen perunasalaattia kera kikhernepullien. Ei jouluna niin väliä.
Lahjoihin meni kyllä rahaa, mutta ostin joko aineettomia lahjoja tai sitten tarpeellisia sellaisia. Rahaa ei törsätty turhuuksiin (tarkennan: MINÄ en törsännyt turhuuksiin, mummi kyllä törsäsi). Tyttäreni oli jo pitkään toivonut vara-akkua, jotta saisi ladattua puhelintaan ollessaan ulkona: Puhelimen lataus unohtuu ADHD-teiniltä suhteellisen usein, vaikka puhelin onkin tärkeä kapistus hänen arjessaan. Hän sai sen. Lisäksi hän sai lämpimän hupparin, missä on lapinkoira-printti edessä. Sulhaselleni olin ostanut parit keikkaliput ja myöskin hupparin lapinkoira-printillä. Olin vielä ostanut kaikille liput Flame Jazz-risteilylle. Flame Jazz on ollut perinne saksofonia soittavan tyttäreni kanssa, mutta nyt otamme ensi kertaa jonkun kolmannen osapuolen mukaan. Koiramme menee siksi aikaa mummille hoitoon ja yltiöpäiseen hemmotteluun.
Joulumme oli rauhallinen ja kiireetön. Katsoimme elokuvia, mässäsimme, kirjoitin runoja, luin kirjoja, kävelimme koiran kanssa ulkona. En ajatellutkaan opintoja enkä töitä, paitsi ehkä ihan vähän.
Tässä joulun tunnelmia valokuvina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti