Elämme syyskuuta. Ensimmäinen jouluesite putoaa postiluukusta. Facebookissa pari kaveria ilmoittaa ostaneensa jo kaikki joululahjat.
Elämme lokakuuta. Kauppojen hyllyt alkavat täyttyä joulukrääsästä. Halloween olisi tässä vielä joulua ennen, mutta joulukrääsää on silti enemmän kuin Halloween-krääsää.
Elämme marraskuuta. Kauppoihin ilmestyvät ensimmäiset kinkut. Kuinkahan monta sikaa menettää vuodessa henkensä vain siksi, että suomalaiset haluavat kinkkunsa päälle Turun sinappia? Joululaulut alkavat soida joka paikassa. Vaikka kuinka yrittäisit välttää kulkusten kilinää, et pääse sitä pakoon.
Elämme joulukuuta. Suomalaiset sekoavat. En viitsi enää mennä isompiin kauppoihin, sillä mummot ja keski-ikäiset naiset tuuppivat ja tunkevat. Juuri tänään on joku typerä Disney-aiheinen lelusetti tarjouksessa, joten heidän on pakko saada omansa. Siinä tungoksessa jäävät jalkoihin papparaiset, pienet tontut ja Transformersitkin.
Pöydät notkuvat ruokaa. Ruokaa on tarjolla enemmän kuin kukaan jaksaa syödä. Rosollia, laatikoita… Muodotonta mössöä, mikä ei edes maistu hyvältä. Tätä tarjoillaan joka paikassa. Jos kieltäydyt jouluruuasta, sinua katsotaan kulmien alta. Miksi ihmeessä kukaan ei haluaisi lanttulaatikkoa lautaselleen? Se vain näyttää oksennukselta ja maistuukin siltä, mutta tottahan siitä nyt täytyy tykätä, sillä se on jouluruokaa, ja joulu on kerran vuodessa vain! Juhannus on sentään joka vuosi.
Kuusi tuodaan sisään. Tuohan se mukanaan hyvän tuoksun, mutta myös neulasia. Se koristellaan värikkääksi lasten koulussa ja päiväkodissa tekemillä, helvetin rumilla kuusenkoristeilla. Ne on kuitenkin pakko laittaa kuuseen, koska lapset ovat ne tehneet ja lapsille tulee paha mieli. Eikä lapsille saa tulla paha mieli. Tietenkään! Kuusen alle laitetaan lahjat, mitkä punaiseen asuun sonnustautunut naapurin setä tuo. Lapsia huijataan, että setä onkin joulupukki. Lahjoja on ostettu tuhansilla euroilla. Leluilla leikitään yksi ilta, minkä jälkeen ne unohdetaan.
Jouluna, tuona rauhan juhlana, äiti häärää keittiössä yötä päivää. Siivoaa, kokkaa, tiskaa, laittaa lahjat, järjestää, touhuaa, organisoi ja ties mitä. Aattoiltana kuolemanväsynyt äiti haluaa ottaa lasillisen punaviiniä, paitsi ettei hän voi, koska anoppi kukkahattuineen alkaa nalkutta, miten lapset kärsivät, jos äiti juo lasillisen punaviiniä. Lapsille pitää antaa raitis joulu. Kuka antaa äidille kiireettömän joulun?
Suku, tuo kaikista pahin, on pakko nähdä. Sedät, tädit, serkut ja muut on nähty viimeksi se vuosi sitten. Eipä silloinkaan ollut mitään yhteistä puhuttavaa, eikä sitä ole tänäkään vuonna, mutta koska on joulu, niin pakkohan ne sukulaiset on nähdä. Edes sen kerran vuodessa. Se on perinne, eikä perinteistä voi poiketa.
On joulussa hyviäkin puolia! Meille opettajille se tarkoittaa pikkuisen pidempää hengähdystaukoa töistä. Saamme nukkua pitkään, eikä iltoja tarvitse käyttää tuntien suunnitteluun ja materiaalin väsäämiseen. Myös opinnot ovat tauolla hetken aikaa, ja pääsemme tammikuussa jatkamaan opintojamme virkistyneenä ja täynnä uutta motivaatiota. Tai ainakin ne, joilla ei ole ollut joulukiireitä, pääsevät: Muut ovat onnellisia siitä, että joulu kaikkine kiireineen on ohi, ja arki omine kiireineen jatkuu.
Mitä minä teen, kun tulee iso ja inhottava joulunaika? Minä vältän kaikkia suuria ostoskeskuksia, jopa isompia kauppoja. Ostan muutaman lahjan, ja nekin ostan netistä. Teen juuri sitä ruokaa, mitä itse haluan. Tänä jouluna syömme fetajuusto-pinaatti-canneloneja sekä tortilloja. Pöytäämme ei tule ensimmäistäkään muodotonta ja mautonta mössöruokaa. Kotiimme ei tule jouluvaloja eikä muutakaan turhaa koristekrääsää. Ehkä, jos sulhaseni oikein kauniisti pyytää, voin käydä kaivamassa ullakolta muovikuusen. Ehkä! Ja vaikka minulla onkin teini kotona, aion todellakin nauttia lasillisen viiniä. Jos oikein hurjaksi ryhdyn, nautin ehkä jopa kaksi lasillista. En aio siivota sen kummemmin enkä ottaa muutenkaan turhaa stressiä. Koirataloudessa se yletön siivoaminen on muutenkin ihan turhaa. En aio käydä sukuloimassa enkä muutenkaan tavata sellaisia ihmisiä, joita en muutenkaan tapaisi. Perinteenäni on se, että meillä ei ole jouluperinteitä, ja yritän pitää joulun mahdollisimman stressivapaana ja hillittynä.
Tämän “saarnan” myötä haluan toivottaa jokaiselle oman itsensä näköistä joulua! Olkoon joulunne mahdollisimman stressitön ja voimauttava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti